onkos kellään kokemuksia libanonilaisista miehistä?
Libanonilainen mies
sonjaliini
41260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä haluat tietää?
Minulla on libanonilainen kaveri.
Heille ystävät, perhe, hauskanpito, bilettäminen ovat tärkeitä asioita.
Minä tunnen henk. koht. peräti kaksi kappaletta, mutta vaikea heidän perusteella sanoa mitään yleispätevää, varsinkin kun nämä tapaukset ovat lähestulkoon toistensa vastakohtia :D Ainoa juttu mitä voisin mainita on, että ovat normaaliväestöön verrattuna aika tarkkoja pukeutumisestaan...
Olin Libanonissa vuonna 1997.
Parisuhdetta libanonilaisen kanssa minulla ei ole ollut, mutta voin sanoa, että ihmiset olivat äärimmäisen auttavaisia. Ilman paikallisten apua en olisi siellä silloin pärjännytkään.
Mieleen on jäänyt esimerkiksi, kun etsin jotain paikkaa, niin joku kadunmies opasti henk.koht. oikeaan linja-autoon ja neuvoi bussikuskille, missä minut pitää jättää pois. Bussikuski sitten neuvoi taas seuraavaa kadunmiestä opastamaan minua jne.
Kun matkustin tilataksilla Libanonissa (ainoa nainen taksissa), niin tauoilla samassa taksissa matkaavat miehet aina kysyivät, voivatko he tuoda minulle jotakin. Syyrian ja Libanonin rajalla miehet huolehtivat samaan tyyliin kuin jos olisin ollut heidän perheen jäsenensä - eli minun ei itse tarvinnut hoitaa mitään asioita...
Että sellaisia kokemuksia libanonilaisista miehistä.