Omituinen velipoika

Katarina

Velipuoleni on oikea tyranni! Hän on eronnut ja palannut takaisin lapsuuskotiimme asumaan jo monta vuotta sitten. Isäni on kuollut jo kohta 30 v sitten, eli veljeni on asunut kahden äitimme kanssa taloa. Nyt kun äiti sairastui dementiaan eikä veljeni pysty työnsä takia hänestä huolehtimaan,(eikä halua sitä muutenkaan enää)äiti siirrettiin asumaan paikalliseen vanhainkotiin.

Minä itse asun 300 km:n päässä lapsuuskodistani, ja olen aina käynyt äitiä katsomassa ja yöpynyt muutaman yön tai ollut vain viikonlopun. Nyt kun äitimme ei enää asu talossa, veljeni ei halua minua sinne yöpymään. Viime käyntini jälkeen hän oli mesonnut molemmille siskoilleni puoli tuntia, kuinka olin ollut siellä ja että "tämä ei ole mikään hotelliravintola! Äitini taas on sitä mieltä että ilman muuta minä voin mennä omaan kotiini. Veljeni on toista mieltä.

Viime viikonloppuna minulle tosiaan valkeni viimeisen päälle että sinne tosiaan EI ole asiaa. Olin menossa paikkakunnalle kaksiin sukujuhliin. Tarkoitus oli hakea äiti mukaan veljeni luota, jonne äitini oli haettu "viikonloppulomalle" vanh.kodista. Veljeni soitti juhlapäivän aamuna kun olin juuri lähdössä kotoani, että äiti ei lähde kumpaankaan juhlaan ja että voin mennä katsomaan äitiä vanh.kodille. Hän vei äitimme kiireellä juhlapäivän aamuna vanh.kodille ennenkö ehdin tulla paikkakunnalle. Äitikin vähän ihmetteli mistä moinen kiire.....

Joskus tosiaan pännii, koska mielestäni minulla on täysi oikeus oleskella talossa, onhan minun isäni talon rakentanut, veljeni isä katosi kuvioista jo silloin kun kuuli että äitini on hänelle raskaana. Siis paljon ennenkuin äitini tapasi minun isäni.

Veljeni suunnittelee syksyllä hankkivansa itselleen PIENEN asunnon, siinäkin vihjaus siitä ettei hän sitten enää tuo äitiämme omaan kotiinsa, saati että kuskaisi häntä kotitaloon käymään. Lisäksi hän haluaisi myydä kotitalomme, mutta me muut sisarukset olemme asiaa vastaan, koska talosta saatavat rahat menisivät äitimme hoitomaksuihin kunnalle.

Veljeni olemuksesta huokuu viha. Sukurakkaus sanaa hän ei todennäköisesti ole koskaan kuullutkaan. Surku vaan, että vuosia sitten hän oli ihan toisenlainen, kaikki pitivät hänestä, mutta nyt on toisin.

42

4029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarkka käsitys

      siitä miten asiat ovat.

      Ensinnäkin, kuka omistaa talon? Ilmeisesti äiti. Kuka hoitaa taloa (talo kun ei hoitamatta pysy pystyssä) ja vastaa huoltokustannuksista?

      Ymmärrän että et ole veljesi kanssa samaa mieltä asioista, mutta kyllä mietin mikä olisi veljesi puoli tarinasta. Mietin myös, oletkohan nyt tullut ajatelleeksi kaikkia puolia, jotka voisivat veljesi käyttäytymiseen vaikuttaa. Oletko varma, ettei veljesi ole esim. ostanut talosta osaa; äitisihän ei tällaista asiaa tarvitse minkään lain mukaan sisaruksille ilmoittaa.

      • janemania

        ap kirjoittajalla on isompi oikeus taloon!!! velipuoli omistaa vain ja ainoastaan 1/4 osan talosta!!!eli puolet äitinsä osuudesta, isäpuolen puolikkaaseen ei mitään osuutta. koska talo on äidin ja ap:n isän yhteinen talo...kun äiti kuolee ap omistaa talosta 3/4 osan!!!

      • oletko ehkä
        janemania kirjoitti:

        samaa sukukuntaa kun noin tarkkaan tiedät?

      • Näin se on

        Niin, äitini maksaa kaikki talon huoltokulut. Veljeni asuu talossa ilmaiseksi. Talon osittaista myymistä veljelleni ei ole tapahtunut. Kun olen käynyt kotona (n. 2-3 kertaa vuodessa) äitini on kustantanut ruoat. Myös olen mennessäni vienyt ruokaa sinne. Et se siitä.

      • Katarina

        Tilanne on tosiaan niin, että tämä kyseinen veljeni saa osuuden vain äidin perinnöstä, joka jaetaan 5 henkilön kesken. Isäni osuuteen hänellä ei ole oikeutta koska hänellä on eri isä.

      • Niin on
        Näin se on kirjoitti:

        Niin, äitini maksaa kaikki talon huoltokulut. Veljeni asuu talossa ilmaiseksi. Talon osittaista myymistä veljelleni ei ole tapahtunut. Kun olen käynyt kotona (n. 2-3 kertaa vuodessa) äitini on kustantanut ruoat. Myös olen mennessäni vienyt ruokaa sinne. Et se siitä.

        Myykää tai vuokratkaa se talo ulkopuoliselle jos mahdollista ja käyttäkää ne rahat äidin hoitamiseen, niin pääsette kaikista ongelmista. En ymmärrä miksi vastustatte kovin myymistä ja sitä, että äidin hoito maksettaisiin äidin omasta varallisuudesta. Veljen ajatukset kuulostavat ihan järkeviltä.

      • Katarina
        Niin on kirjoitti:

        Ai että lahjoittaisimme kunnalle talon myymisestä saadut rahat?! Systeemi menee niin, että äidin hoitomaksut määräytyvät olemassa olevien rahavarojen perusteella. Jos rahavaroja ei ole reilusti, myöskään hoito ei maksa reilusti. Et varmaan itsekään antaisi kotitalostasi saatuja rahoja kunnalle lahjoituksena???

      • Katarina
        Katarina kirjoitti:

        Ja miksi veljeni pitäisi saada asua ilmaiseksi? Minäkin maksan 800 e kuukaudessa vuokraa.

      • neuvoisin
        Näin se on kirjoitti:

        Niin, äitini maksaa kaikki talon huoltokulut. Veljeni asuu talossa ilmaiseksi. Talon osittaista myymistä veljelleni ei ole tapahtunut. Kun olen käynyt kotona (n. 2-3 kertaa vuodessa) äitini on kustantanut ruoat. Myös olen mennessäni vienyt ruokaa sinne. Et se siitä.

        että jos kerran äitisi on dementti, hankitte hänelle ulkopuolisen edunvalvojan, joka sitten yrittää tulla teidän kaikkien mukuloiden kanssa toimeen miten taitaa, ja siinä samalla pitää äitinne omaisuudesta huolta.

        Muuten, pakko sanoa että ensimmäistä kertaa kuulen, että hoitomaksut määräytyisivät olemassa olevien rahavarojen perusteella - ja olen sentään ollut kaksikymmentä vuotta näiden asioiden kanssa työni puolesta tekemisissä. Tulojen perusteellahan ne määräytyvät, ja jos eivät tulot riitä kattamaan, niin sitten alkaa kunta merkitä omaisuutta itselleen. Jospa ottaisit lakiasioista selvää, vaikkapa ihan lakimiehen konsultaation voisit ostaa, jos nyt ei pihiytesi nouse esteeksi sillekin.

        Jos kävit kotona pari kertaa vuodessa ennen äitisi laitokseen päätymistä, niin kukakohan häntä siihen asti hoiti? Ettei vaan se pahamaineinen veli. Ai niin mutta sehän olikin silloin kiltti ja mukava, ja nyt ikävä. Niinhän se oli...

        Taidat olla aika ahne, kylmäsydäminen ja manipuloiva akka.

      • janemania
        oletko ehkä kirjoitti:

        samaa sukukuntaa kun noin tarkkaan tiedät?

        olen joskus joutunut selvittelemään perikunnan osuuksia talojutuissa... siitä tietoa karttuu kun ottaa selvää... simppelijuttuhan tuo on!!!

      • Katarina
        neuvoisin kirjoitti:

        että jos kerran äitisi on dementti, hankitte hänelle ulkopuolisen edunvalvojan, joka sitten yrittää tulla teidän kaikkien mukuloiden kanssa toimeen miten taitaa, ja siinä samalla pitää äitinne omaisuudesta huolta.

        Muuten, pakko sanoa että ensimmäistä kertaa kuulen, että hoitomaksut määräytyisivät olemassa olevien rahavarojen perusteella - ja olen sentään ollut kaksikymmentä vuotta näiden asioiden kanssa työni puolesta tekemisissä. Tulojen perusteellahan ne määräytyvät, ja jos eivät tulot riitä kattamaan, niin sitten alkaa kunta merkitä omaisuutta itselleen. Jospa ottaisit lakiasioista selvää, vaikkapa ihan lakimiehen konsultaation voisit ostaa, jos nyt ei pihiytesi nouse esteeksi sillekin.

        Jos kävit kotona pari kertaa vuodessa ennen äitisi laitokseen päätymistä, niin kukakohan häntä siihen asti hoiti? Ettei vaan se pahamaineinen veli. Ai niin mutta sehän olikin silloin kiltti ja mukava, ja nyt ikävä. Niinhän se oli...

        Taidat olla aika ahne, kylmäsydäminen ja manipuloiva akka.

        Keksippä sitten hyvä keino millälailla sitä täältä 300 km:n päästä äitiä hoidellaan??? Vaikka olisin käynyt useamminkin, se ei olisi asiaan vaikuttanut. Veljeni ei voi sietää että talossa kävisi kukaan sisaruksista. Kaksi sisartani asuvat huomattavasti lähempänä, toinen samalla paikkakunnalla ja toinen 25 km:n päässä, eivätkä hekään käy joka päivä hoitamassa, tapaamassa kylläkin pitkin hampain koska veljeni nälvii joka kerta jollakin tavalla. Hänelle on tuo hoitaminen langennut tavallaan luonnostaan, koska asuu samassa talossa äidin kanssa. Se ei kuitenkaan oikeuta sisarusten häätämiseen ja heille ilkeilyyn. On muitakin kehittävämpiä vaihtoehtoja asian hoitamiseksi jos hän ei äitiä jaksa enää huolehtia.

        Ja kyllähän talon myynnistä saadut rahat lasketaan äidille tuloksi, hänhän talon vielä tällä hetkellä yksin omistaa, vanhempieni keskinäisen testamentin mukaisesti. Eli kyllä se vaan hoitomaksuihin vaikuttaisi jos äiti yhtäkkiä talonsa myisi. Tuskin kukaan lahjoittaisi vapaaehtoisesti kunnalle talonsa myyntitulot, ellei nyt sitten satu olemaan erityisen ystävällistä tyyppiä!! Kyllähän kunnat tietysti mielellään rahat ottaisivat vastaan... Sitten myyvät oikein kalliilla eteenpäin, kuten on käynyt yhden tiedossamme olevan talon kohdalla, kun asukas testamenttasi talonsa kunnalle.

        Lahjoittaisitko sinä kotitalosi myyntitulot kunnalle? Siinä ei kyllä ole mistään ahneudesta kyse vaan terveen järjen käytöstä!!

      • otapa selvää

        Myyntitulo ei ole tuloa, vaan omaisuutta.

        Omaisuuden määrä kyllä saattaa vaikuttaa maksuun siinä vaiheessa kun tulot (eläke) eivät riitä kattamaan hoito- ja muita kuluja. Silloin kunta alkaa merkitä saataviaan omaisuudesta, mutta siinä vaiheessa on taivaan sama onko omaisuus rahana tilillä vai talon muotoinen.

        Oletko yksinkertainenkin vielä?

      • hankkii pian
        Katarina kirjoitti:

        Keksippä sitten hyvä keino millälailla sitä täältä 300 km:n päästä äitiä hoidellaan??? Vaikka olisin käynyt useamminkin, se ei olisi asiaan vaikuttanut. Veljeni ei voi sietää että talossa kävisi kukaan sisaruksista. Kaksi sisartani asuvat huomattavasti lähempänä, toinen samalla paikkakunnalla ja toinen 25 km:n päässä, eivätkä hekään käy joka päivä hoitamassa, tapaamassa kylläkin pitkin hampain koska veljeni nälvii joka kerta jollakin tavalla. Hänelle on tuo hoitaminen langennut tavallaan luonnostaan, koska asuu samassa talossa äidin kanssa. Se ei kuitenkaan oikeuta sisarusten häätämiseen ja heille ilkeilyyn. On muitakin kehittävämpiä vaihtoehtoja asian hoitamiseksi jos hän ei äitiä jaksa enää huolehtia.

        Ja kyllähän talon myynnistä saadut rahat lasketaan äidille tuloksi, hänhän talon vielä tällä hetkellä yksin omistaa, vanhempieni keskinäisen testamentin mukaisesti. Eli kyllä se vaan hoitomaksuihin vaikuttaisi jos äiti yhtäkkiä talonsa myisi. Tuskin kukaan lahjoittaisi vapaaehtoisesti kunnalle talonsa myyntitulot, ellei nyt sitten satu olemaan erityisen ystävällistä tyyppiä!! Kyllähän kunnat tietysti mielellään rahat ottaisivat vastaan... Sitten myyvät oikein kalliilla eteenpäin, kuten on käynyt yhden tiedossamme olevan talon kohdalla, kun asukas testamenttasi talonsa kunnalle.

        Lahjoittaisitko sinä kotitalosi myyntitulot kunnalle? Siinä ei kyllä ole mistään ahneudesta kyse vaan terveen järjen käytöstä!!

        sen oman pienen asunnon ja oman rauhan. Kotitalo sitten rapistuu hoitamatta ja arvo laskee kuin lehmän häntä, sitähän siinä toivotte.

      • Niin on
        Katarina kirjoitti:

        Ja miksi veljeni pitäisi saada asua ilmaiseksi? Minäkin maksan 800 e kuukaudessa vuokraa.

        Veli asuu siinä talossa kun äiti on vanhain kodissa, ja pitää huolen ettei talo rahat joudu kunnalle (jos sellainen on edes mahdollista). Miksi ihmeessä veljen pitäisi yksin maksaa ja laittaa rahaa äidin omistaman talon (josta perii vähiten) kustannuksiin tai äidin hoitomaksuihin vuokran muodossa?

        Veljesi kuitenkin puhuu muuttamisesta, joten hän on halukas maksamaan asumisesta aivan kuten te muutkin. Tekään ette varmana maksaneet vuokraa silloin kun siellä asunnossa asuitte. Mielestäni on täysin kohtuullista, ettei veljen tarvitse maksaa vuokraa niin kauan kun hänen siellä annatte tai pakotatte asumaan.

        Muuta itse ylisuureen kotitaloon taloon, maksa siitä vuokraa äidille, hoida enemmän äitiä ja anna lisäksi muille oikeus oleskella siellä miten lystää, jos kerran sitä veljeltäsikin vaadit. Nyt kuitenkin veljesi päättää ketä sisään laskee koska siinä talossa asuu. Ihan kuin te sysäisitte kaiken veljen harteille ja hänen tulisi elää ja toimia teidän pillien mukaan. Olisit muuttanut halvempaan kuin 800 euron vuokra asunnon tai jäänyt ilmaiseksi sinne kotitaloon asumaan, jos se kerran harmittaa.

      • öh...
        hankkii pian kirjoitti:

        sen oman pienen asunnon ja oman rauhan. Kotitalo sitten rapistuu hoitamatta ja arvo laskee kuin lehmän häntä, sitähän siinä toivotte.

        ....tai SINÄ toivot.....

      • Katarina
        Niin on kirjoitti:

        Myykää tai vuokratkaa se talo ulkopuoliselle jos mahdollista ja käyttäkää ne rahat äidin hoitamiseen, niin pääsette kaikista ongelmista. En ymmärrä miksi vastustatte kovin myymistä ja sitä, että äidin hoito maksettaisiin äidin omasta varallisuudesta. Veljen ajatukset kuulostavat ihan järkeviltä.

        Velikin kyllä tuli vähän mietteliääksi kuultuaan ulkopuoliselta taholta asian olevan juuri niin, että talorahat saattavat mennäkin "parempiin suihin". Jos yksikin perillisistä vastustaa, taloa ei voi myydä. Ja tässä tapauksessa vain äitimme voi myymisen suorittaa. Hän taas ei siihen suostu.

      • vakava asia
        öh... kirjoitti:

        ....tai SINÄ toivot.....

        Ennustan, että äidin kuoltua saatte pirunmoisen sotkun yhdessä. Ja tyhjän käteenne. Ennusmerkit ovat sen suuntaiset.
        Olen viime vuosina ollut mukana niin monissa ja sekavissa perinnönjaoissa...

        Kuinka dementti äiti on? Onko hän vielä oikeustoimikelpoinen? Kannattaa selvittää nyt, se tulee kumminkin esille myöhemmin. Ja silloin on piru irti!

        ja mitä tarkoittaa - siis tarkasti - vanhempienne välinen "testamentti"? Onko se pätevä ja mitä siinä tarkasti ottaen on sovittu?
        Tästäkin asiasta tulee todennäköisesti kädenvääntöä.

        Ja veli voi saada "äitinsä hoitajana" äidin kuoltua enemmän kuin tuon lakimmääräisen osansa.Hänhän vaikuttaa sitä paitsi edelleen hoitavan yhteistä omaisuutta.

        Minkälainen oikeustoimi on mahdettu isän kuoleman jälkeen tehdä? Kuolinpesä (isän jälkeen) ei siis ole yhteinen? Ja isän lapset eivät saaneet mitään isän kuoltua? Ja äiti maksoi verot? Vai millainen se "testamentti" oikein on?
        Jospa talo tosiaan on yksin äidin ja äiti ja poika ovat tehneet asiallisen kirjallisen sopimuksen (todisteellisen) jostakin taloon liittyvästä? Ja jos talo tosiaan on vain äidin - siis jos - hän on voinut omaisuutensa myydä kenelle tahansa, myös pojalleen.
        Mutta silloinkin on äidin kuoltua usein piru merrassa.

      • lue edelläoleva
        vakava asia kirjoitti:

        Lue ajatuksella edellinen puheenvuoro.
        Juuri noin olisin halunnut itsekin sanoa,mutta en osannut.
        Minua ajatteluttaa se, että testamentin nojalla äiti omistaa talon.
        Millainen siis oli testamentti.
        On kaksi erilaista keskinäistä testamenttia. Toisella leski saa hallita omaisuutta, mutta voi myydä sen vain muiden perillisten suostumuksella. Toisella testamentilla voidaan siirtää koko omaisuus leskelle, ja silloin hän voi sen sitten pitää tai myydä kuin omaa ainakin.
        Ota siis selvää testamentin sanamuodosta. Siitä riippuu paljon.
        Kuinka maksettiin perintoverot?

        Ota yhteyttä asiantuntijoihin, ehkä kunnassasikin on mahdollisuus saada neuvoja, ainakin voinevat opasta sinua eteenpäin. Ehkä sisaruksesi ovat paremmin asioista perillä.

        Älä ihmettele, kun et tiedä. Ota selvää muualta kuin kiukkuiselta veljeltä, miten asiat ovat.

      • Katarina
        vakava asia kirjoitti:

        Ennustan, että äidin kuoltua saatte pirunmoisen sotkun yhdessä. Ja tyhjän käteenne. Ennusmerkit ovat sen suuntaiset.
        Olen viime vuosina ollut mukana niin monissa ja sekavissa perinnönjaoissa...

        Kuinka dementti äiti on? Onko hän vielä oikeustoimikelpoinen? Kannattaa selvittää nyt, se tulee kumminkin esille myöhemmin. Ja silloin on piru irti!

        ja mitä tarkoittaa - siis tarkasti - vanhempienne välinen "testamentti"? Onko se pätevä ja mitä siinä tarkasti ottaen on sovittu?
        Tästäkin asiasta tulee todennäköisesti kädenvääntöä.

        Ja veli voi saada "äitinsä hoitajana" äidin kuoltua enemmän kuin tuon lakimmääräisen osansa.Hänhän vaikuttaa sitä paitsi edelleen hoitavan yhteistä omaisuutta.

        Minkälainen oikeustoimi on mahdettu isän kuoleman jälkeen tehdä? Kuolinpesä (isän jälkeen) ei siis ole yhteinen? Ja isän lapset eivät saaneet mitään isän kuoltua? Ja äiti maksoi verot? Vai millainen se "testamentti" oikein on?
        Jospa talo tosiaan on yksin äidin ja äiti ja poika ovat tehneet asiallisen kirjallisen sopimuksen (todisteellisen) jostakin taloon liittyvästä? Ja jos talo tosiaan on vain äidin - siis jos - hän on voinut omaisuutensa myydä kenelle tahansa, myös pojalleen.
        Mutta silloinkin on äidin kuoltua usein piru merrassa.

        Testamentissa sanotaan, että kaikki testamentattava on äidin omaisuutta ja hän hallitsee sitä siihen asti kun kuolee. Testamentti on pätevä. Äiti on täysin oikeustoimikelpoinen, varsinkin nyt kun on asunut vanh.kodilla ja on saanut siellä asiallista ja täsmällistä hoitoa, sekä lääkkeet ajallaan, hän on silmin nähden piristynyt ja puhuu ilman sekoiluja puhelimessakin kuin "silloin ennen". Lisäksi hänellä aloitettiin alzhaimer-lääkitys jonka jälkeen tämä piristyminen varsinkin oli huomattavaa.

        Hän ei voi kuitenkaan asua kotona koska veljeni käy töissä ja silläaikaa äidillä on ollut tapana unohdella hellaa päälle jne. Viimeinen "niitti" vanh.kotiin siirrolle oli se kun äitimme oli aamulla veljeni töihin lähdön jälkeen pudonnut sängystä ja ei ollut päässyt ylös lattialta omin toimin. Oli sitten istunut lattialla n. 5 tuntia ennenkö sisareni tytär oli tullut paikalle.

        Tietojemme mukaan mitään talon myymistä veljellemme ei ole tapahtunut, sellaisesta ei ole kyse. Veljeni katsoo että hän ei halua asua yksin niin isossa talossa,koska äitimme on näillä näkymin jäämässä vanh.kotiin pysyvästi. Hän käy vain "lomalla" kotona silloin kun veljeni häntä haluaa kotiin hakea. Todennäköisesti koska äiti ei halua myydä taloa, me lapset jätämme sen tyhjilleen. Talvella vain peruslämpö ettei talo mene pilalle. Äitimmekin voi siten käydä kotona silloin kun joku meistä lapsista ehtii olla siellä hänen kanssaan.

      • luin ketjun läpi

        ei vaikuta kovin omituiselta. Ihan järkevältähän tuo kuulostaa.

      • Kirjoittelua seurannut
        luin ketjun läpi kirjoitti:

        ei vaikuta kovin omituiselta. Ihan järkevältähän tuo kuulostaa.

        Ai järkevää se että savustaa luotaan kaikki omat sisarukset? Voi kuolla yksinäisenä ja hylättynä, se on voivoi...

      • äskeinen
        Kirjoittelua seurannut kirjoitti:

        Ai järkevää se että savustaa luotaan kaikki omat sisarukset? Voi kuolla yksinäisenä ja hylättynä, se on voivoi...

        se nyt on aloittajan näkemys että savustaa.

        kuitenkin kuullostaa että on hoitanut äitiä ja antanut siskojen laukata kodissaan (siis yhteinen kotitalo, mutta jota on kumminkin asunut ja hoitanut).

        ja nyt tahtoo omaa rauhaa ja pienemmän kämpän.

        se nyt ei ole siskoista mukavaa. velipoikaa kun on voinut tähän asti höykyttää.

        jos veljellä olis vaikka nainen kierroksissa ja haluaisi vähän omaa rauhaa välillä?

      • kirjalliset dokumentit
        äskeinen kirjoitti:

        Vastasin jo aiemminkin. Nyt muutamaa viestiä myöhemmin en pysty näkemään, mikä tässä on ongelma.

        Tietysti ap voi halutessaan tarkistaa perunkirjoituksen (isän kuoleman jälkeen pakollinen) yhteydessä laaditusta perukirjasta asiat. Jokaisella perillisellä pitää olla se. Jos ei kotoa löydy enää, siitä saa halutessaan kopion käräjäoikeudesta tai maakunta-arkistosta. Se maksaa, mutta äidin kuoleman jälkeen joudutte sen kumminkin ottamaan esille. Myös se, kenen talo oikeasti on, on tarkistettavissa laillisesti julkisesta rekisteristä esim käräjäoikeudesta.

        Tarkista ap asiat. Älä luule.
        Minustakin velipoika vaikuttaa melko tavalliselta mieheltä. Et muuta ole vielä ainakaan tässä ketjussa esittänyt faktaksi.

      • lue edelläoleva
        kirjalliset dokumentit kirjoitti:

        Kirjoitat, että testamentissa talo tuli äidin omaisuudeksi ja hän saa HALLITA omaisuutta kuolemaansa asti.

        Siis lienee kuitenkin ns. hallintatestamentti?

        Edellinen jo neuvoikin, että saat perunkirjasta kopion tarvittaessa. Ota selvää.

        Tuntuu kyllä siltä, että teidän on sovittava talon maksuista keskenänne, koska sen pitäminen kuitenkin maksaa jonkin verran. Sähköt, tiemaksu, vesihuolto, verot jne. Riittääkö äidin eläke siihen ja hoitomaksuihin?
        Jos ei, tehkää sopimus, johon kaikki tyytyvät.

      • Katarina
        äskeinen kirjoitti:

        se nyt on aloittajan näkemys että savustaa.

        kuitenkin kuullostaa että on hoitanut äitiä ja antanut siskojen laukata kodissaan (siis yhteinen kotitalo, mutta jota on kumminkin asunut ja hoitanut).

        ja nyt tahtoo omaa rauhaa ja pienemmän kämpän.

        se nyt ei ole siskoista mukavaa. velipoikaa kun on voinut tähän asti höykyttää.

        jos veljellä olis vaikka nainen kierroksissa ja haluaisi vähän omaa rauhaa välillä?

        Niin, se ei nyt ole mielestäni mitään "höykyttämistä" jos toinen siskoni on käynyt kotitalossa lapsineen äitiä tapaamassa, siis vaan käynyt kylässä. Jos hän on pitänyt pidemmän tauon käymisessä, äitini on alkanut kaipaamaan, ja veljeni on soittanut siskolleni, että tulkaa nyt ihmeessä käymään kun äiti odottaa! Hän tulee kuulemma "hulluksi" kuunnellessaan sitä kuinka äiti odottaa ja ihmettelee missä ovat. Toinen siskoni joka asuu kans suht koht lähellä (25 km) on käynyt tekemässä töitäkin siellä, milloin kasvimaalla ym.ym. kun on sellainen ettei malta olla tekemättä mitään. Kuitenkin on jättänyt käyntejä vähemmälle, koska veljeni kanssa on melkein aina tullut riita.

        Minä puolestani tapaan soittaa äidille vähintään kerran viikossa. Yleensä sunnuntaisin ellei ole mitään akuutimpaa asiaa ja syytä soittaa. Kerran olin unohtanut tyypillisen sunnuntaisoittoni kun oli ollut kiirettä.Veljeni soitti ja sanoi: kyllä sun nyt pitää muistaa soittaa äidille, hän ODOTTAA että soitan!!!

        Onko äidin luona käyminen muka veljen höykyttämistä? Jos asun 300 km:n päässä niin on kai ymmärrettävää että voisin tarvita yöpymispaikan varsinkin talvella, kun kelit ovat mitä ovat. Muut sisareni ja siskoni lapset sekä toisen veljeni poika ovat kyllä sanoneet että olen heille tervetullut yökylään tarvittaessa.

      • Katarina
        lue edelläoleva kirjoitti:

        Kirjoitat, että testamentissa talo tuli äidin omaisuudeksi ja hän saa HALLITA omaisuutta kuolemaansa asti.

        Siis lienee kuitenkin ns. hallintatestamentti?

        Edellinen jo neuvoikin, että saat perunkirjasta kopion tarvittaessa. Ota selvää.

        Tuntuu kyllä siltä, että teidän on sovittava talon maksuista keskenänne, koska sen pitäminen kuitenkin maksaa jonkin verran. Sähköt, tiemaksu, vesihuolto, verot jne. Riittääkö äidin eläke siihen ja hoitomaksuihin?
        Jos ei, tehkää sopimus, johon kaikki tyytyvät.

        Tarkoitus onkin jakaa talon kulut kaikkien perillisten kesken, JOPA kuolleen veljeni lapset saavat osallistua talon ylläpitokuluihin, koska ovat joskus aikanaan jakamassa kuolleen veljeni osuutta perinnöstä.

      • Katarina
        Niin on kirjoitti:

        Veli asuu siinä talossa kun äiti on vanhain kodissa, ja pitää huolen ettei talo rahat joudu kunnalle (jos sellainen on edes mahdollista). Miksi ihmeessä veljen pitäisi yksin maksaa ja laittaa rahaa äidin omistaman talon (josta perii vähiten) kustannuksiin tai äidin hoitomaksuihin vuokran muodossa?

        Veljesi kuitenkin puhuu muuttamisesta, joten hän on halukas maksamaan asumisesta aivan kuten te muutkin. Tekään ette varmana maksaneet vuokraa silloin kun siellä asunnossa asuitte. Mielestäni on täysin kohtuullista, ettei veljen tarvitse maksaa vuokraa niin kauan kun hänen siellä annatte tai pakotatte asumaan.

        Muuta itse ylisuureen kotitaloon taloon, maksa siitä vuokraa äidille, hoida enemmän äitiä ja anna lisäksi muille oikeus oleskella siellä miten lystää, jos kerran sitä veljeltäsikin vaadit. Nyt kuitenkin veljesi päättää ketä sisään laskee koska siinä talossa asuu. Ihan kuin te sysäisitte kaiken veljen harteille ja hänen tulisi elää ja toimia teidän pillien mukaan. Olisit muuttanut halvempaan kuin 800 euron vuokra asunnon tai jäänyt ilmaiseksi sinne kotitaloon asumaan, jos se kerran harmittaa.

        MEHÄN EMME OLESKELE TALOSSA MITEN HALUAMME, ME KÄYMME VAIN TAPAAMASSA ÄITIÄ, JA PALAAMME TAKAISIN OMIIN KOTEIHIMME.

      • Katarina
        äskeinen kirjoitti:

        se nyt on aloittajan näkemys että savustaa.

        kuitenkin kuullostaa että on hoitanut äitiä ja antanut siskojen laukata kodissaan (siis yhteinen kotitalo, mutta jota on kumminkin asunut ja hoitanut).

        ja nyt tahtoo omaa rauhaa ja pienemmän kämpän.

        se nyt ei ole siskoista mukavaa. velipoikaa kun on voinut tähän asti höykyttää.

        jos veljellä olis vaikka nainen kierroksissa ja haluaisi vähän omaa rauhaa välillä?

        Sekö häiritsisi veljeni seksielämää jos käyn 2-4 kertaa vuodessa yöpymässä siellä? Pääasiassa oleskelen sitten muualla kuin veljeni luona kun olen paikkakunnalla koska käyn moikkaamassa sukulaisia. En ole häiritsemässä hänen rauhaansa. Paikkakunnalla asuvien sisaruksien ei tarvitse veljeni luona enää käydäkkään kun äiti on nyt viety vanh kodille. Siellä käyvät tapaamassa äitiä.Ovat tyytyväisiä kun ei tarvi nähdä ärhäkkää veljeä. Erakkoa.

    • Katarina

      Tämä juttu on nyt vähän lähtenyt hakoteille sen alkuperäisestä ajatuksesta ja sisällöstä. Siis alunperin vain olin murheissani siitä että en voi yöpyä pitkänmatkalaisena omassa kotitalossani koska veljeni ei siedä sitä. Nyt yhtäkkiä onkin pääasiassa kannanotot siitä, voidaanko talo myydä ja kuka voi, ja millainen on testamentti. Talon myynnin suhteen meillä tuskin tulee ongelmia mutta kummastuttaa vaan se etten voisi yhtä yötäkään viettää lapsuuskodissani käydessäni äitiä tapaamassa. Muut sisaret ovat sitä mieltä, että minulla on oikeus siihen aivan kuin veljellänikin on oikeus asuttaa taloa. En pyrikkään sinne ASUMAAN. Veljeni ei varmaan yksin aiokkaan kustantaa talon kuluja, niin hyväsydäminen hän tuskin tulee koskaan olemaan, eikä sitä kukaan häneltä edes odotakkaan.

      • ei voi mennä

        Toisen kotiin ei voi mennä noin vain, vaikkapa se olisikin oma vanha lapsuuskoti.

        On ihan eri asia millä sopimuksella velipoikasi siellä majailee. Nyt se kuitenkin hänen kotinsa on, ja toisen kodin rajoja tulee kunnioittaa.

        Kunhan hän sieltä muuttaa pois, niin sittenhän voit sinne mennä koska vain.

      • Katarina
        ei voi mennä kirjoitti:

        NO, täytyy kai ostaa paikkakunnalta joku halpa asunto, ja myydä sitten kun äiti joskus kuolee... voin sitten yöpyä siellä häiritsemättä ketään olemassaolollani. Toinen vaihtoehto on jättää käymättä äitiä katsomassa, mutta olisi sekin ikävää äidille, hän on niin kiintynyt kaikkiin lapsiinsa ja tietysti haluaisi tavata mahd. usein. Minusta ei ole ollut kauheasti kellekkään riesaa kun olen käynyt n. 2-4 kertaa vuodessa.

      • ihan ystävyydellä

        Katarina, ehkä Sinun itsesi kannattaa lukea oma avauksesi.

        Lapsien on joskus vaikea hyväksyä ajan kulumista ja äidin vanhenemista. Rivien välistä luen tämänkin viestin. Puhut lapsuusajan kodistasi kuin se olisi Sinun kotisi. Ei se ole enää.

        Sen sijaan en ärhentelisi noin veljestäni. Ehkä pääset jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen hänen kanssaan toisella taktiikalla.
        Mene hänen luokseen kuin kohtelias vieras.Menethän hänen asumaansa kotiin. Vie jotakin osaamaasi mennessäsi, lupaa tehdä veljelle jotain tälle mieluisaa.

        Toinen vaihtoehtö näyttää olevan, että riitelet veljesi kanssa vihoviimeisestä kellonpuolikkaasta, kun se aika tulee. Eikä kenellekään jää mitään. Tämä on aika yleinen lopputulos.

        Oikein rupesi kiinnostamaan, kuinka isosta talosta tulevana perintönä olet tässä ketjussa puhunut.

      • Katarina
        ihan ystävyydellä kirjoitti:

        En ole materialisti. Yhtään tavaraa en ole lapsuuskodistani vienyt enkä "varannut", toisin kuin toinen sisareni. Hän on vienyt milloin mitäkin tavaraa ja milloin milläkin perusteella ja verukkeella. Äitini kertoman mukaan. Äitini sanoi, että ottaisit nyt jotain, mutta en ole tavaran perään enkä halua mitään. Itsellänikin on liikaa tavaraa kertynyt jo. Talokaan ei ole iso ja mainittava, se kaikille tiedoksi. En odota perinnönjakoa vaikka joku niin voisi ajatellakin.

        Ja lisänä kertomukseeni voisin esittää kysymyksen kaikille tähän keskusteluun osallistuneille, että KUINKA ITSE TOIMISITTE JOS OLISITTE MINÄ? Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

      • mieti nyt vähän
        Katarina kirjoitti:

        NO, täytyy kai ostaa paikkakunnalta joku halpa asunto, ja myydä sitten kun äiti joskus kuolee... voin sitten yöpyä siellä häiritsemättä ketään olemassaolollani. Toinen vaihtoehto on jättää käymättä äitiä katsomassa, mutta olisi sekin ikävää äidille, hän on niin kiintynyt kaikkiin lapsiinsa ja tietysti haluaisi tavata mahd. usein. Minusta ei ole ollut kauheasti kellekkään riesaa kun olen käynyt n. 2-4 kertaa vuodessa.

        "Minusta ei ole ollut kellekään riesaa"...

        Lue nyt kaikki kommenttisi. Oletko missään kohtaa osoittanut minkäänlaista joustavuutta ajattelussasi, kykyä pohtia asiaa veljen kannalta, empatiaa tai yhtään mitään sellaista?

        Jos todella olet kokonaan sellainen kuin näiden kirjoitusten perusteella, niin enpä ihmettele ettei veljesi halua sinua luokseen yöksi, eivätkä näköjään sisaresikaan (koska ovat mieluummin tuuppaamassa sinua sinne veljen luo, ja vaihtoehdoksi jää sitten "ostaa oma halpa kämppä kotipaikkakunnalta".

        Oletko sellainen joka sanoo että ajattelin tulla teille yöksi sen sijaan että kysyisi olisiko mitenkään mahdollista ja sopisiko...

        Kerroit että veljesi on asunut pitkään kahdestaan äidin kanssa, ja että hänellä ei ole ollut isää (toisin kuin teillä muilla). Mitäköhän se on hänelle merkinnyt ja miltä on sisällä tuntunut katsella päivä päivältä äidin sairauden etenemistä, ja joutua tekemään ratkaisu vanhainkodista. Voin kuvitella että tunteet ovat olleet vaikeita. Se että siinä sivussa joutuu kestämään noin sosiaalisesti kömpelöitä sisaria ei varmasti ole tilannetta helpottanut.

        Katso nyt peiliin. Katsooko sieltä ihana ihminen? Todella?

      • Katarina
        mieti nyt vähän kirjoitti:

        Joka kerta olen kysynyt sopiiko tulla ja on sopinut. Ihmettelin esim. toisen veljeni vaimon kanssa sitä, mikä estää sanomasta suoraan jos ei halua, kun muutenkin on niin kovin suorapuheinen ja ilkeä toisinaan. Äitini jouduttua vanh.kotiin juttelin sisareni kanssa ja totesin hänelle että en taida voida enää yöpyä kotitalossani kun äiti ei ole siellä. Sisareni oli puhunut siitä veljemme kanssa joka oli sanonut silloin että kyllä voin. Nyt on kuitenkin kääntänyt kelkkansa.

        En tiedä mitä on merkinnyt olla "ilman isää", minä olen siihen asiaan kuitenkin täysin syytön. Jonkinlaista kaunaa veljeni kuitenkin on asiasta kantanut, toinen veljeni kerran tokaisi hänelle: "Eiköhän olisi jo aika tulla pois sieltä hiekkalaatikolta...." Minun isäni on kyllä huolehtinut hänestäkin kuin omastaan aikoinaan. Hänellä oli suuri sydän.

      • Mitä se kertoo Sinulle?

        Neljännen kerran: Kysyt ehdotuksia. Monet lisäkseni ovat niitä kärsivällisesti ja myötämielisestikin antaneet.

        Jokin muu tässä nyt Sinua rassaa kuin tämä velikysymys. Mikä lienee?

        (Mikä on oma elämäntilanteesi? Oletko työssä vai käytkö koulua? Onko Sinulla perhettä? Ikäsi ei edes suunnilleen ole selvinnyt. Usein elämässä monet asiat osuvat samaan sumaan emmekä jaksa nähdä metsää puilta, vaan rupeamme jankkaamaan ja kiertämään kehää. Luulen Sinulle käyneen nyt niin.)
        Mietit liikaa veljen "kaunaisuutta". Nämä pinttyneet ajatukset hallitsevat liikaa elämääsi.

      • ettäpä

        isäsi vei ilmeisesti suuren sydämensä sitten mukanaan hautaan eikä minkään muotoista suurisydämisyyden geeniä jättänyt jälkeensä. Sinusta päätellen. Harvoin edes näillä palstoilla näkee noin pikkusieluista pököpäätä.

        Veljesi on masentunut eikä jaksa olla kiltti. Hän tarvitsisi apua. Ja varmaan rauhaakin... näiltä norsu-Katarinoilta.

        Katarina Suuri. Hyvin valittu nimimerkki, kyllä.

      • Katarina
        Mitä se kertoo Sinulle? kirjoitti:

        En taida enää käydä kertomaan taustojani ja ikääni tai perhesuhteita, saisitte siitä varmaan vain lisää "vettä myllyyn". Koska ette tiedä kaikkia taustoja ettekä tosiaan kaikkea muutenkaan, niin taitaa olla parasta jättää juttu tähän. Palaan varmaan vuoden päästä tälle palstalle katsomaan mistä täällä silloin keskustellaan.

      • Kalle T
        ettäpä kirjoitti:

        isäsi vei ilmeisesti suuren sydämensä sitten mukanaan hautaan eikä minkään muotoista suurisydämisyyden geeniä jättänyt jälkeensä. Sinusta päätellen. Harvoin edes näillä palstoilla näkee noin pikkusieluista pököpäätä.

        Veljesi on masentunut eikä jaksa olla kiltti. Hän tarvitsisi apua. Ja varmaan rauhaakin... näiltä norsu-Katarinoilta.

        Katarina Suuri. Hyvin valittu nimimerkki, kyllä.

        Kirjoittajalle "ikävää ettäpä": Piti sitten lähteä haukkumaan ja nimittelemään! Tällä palstalla taitaapi ollakin sellaiset ihmiset antamassa kommentteja jotka hakevat riidan aiheita. Onhan otsikkokin "suku on pahin", se enteilee palstan sisältöä. Jos ei pysytä asialinjalla niin ei sitten tarvitse kirjoitella tänne laisinkaan.

      • Sinulle:
        Kalle T kirjoitti:

        Kalle-Katarina kultaseni. Onhan se ikävää että maailman kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä kuin sinä.

        Miten olisi? Jos vaikka?

    • Anonyymi

      Vituttaa aina hakee se meille sunnuntaisin kun, itse haluaisi lauantaina rentoutua. Mutta se sanoo että kun se niin haluaisi tulla
      Joo ärsyttää . Olenko joku vittu omaishoitaja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8878
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2358
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe