Näin kesällä joskus tulee mieleen muinoiset hääni. Vihkimisen jälkeen seisoimme mieheni kanssa hääpaikalla ottamassa vastaan vieraita ja onnitteluja.
Kun anoppi oli vuorossa, hän halasi ja suukotteli miestäni poskelle pitkään ja hartaasti puhumatta mitään. Minua katsoi päästä varpaisiin ajan kanssa ääneti tuijottaen ja viimein tokaisi "Eikö se tunnu vähän oudolle olla tuolla tavalla tällättynä, aivan kuin joku rooliasu?" (hihitystä perään, käsi suun edessä) ja sitten tokaisi kulmat kurtussa : "No....hyvän miehen sait, ole kiitollinen".
Anoppi ei ollut mikään valopää eikä hallinnut muutenkaan käytöksen kultaisia sääntöjä, helvettiä olivat seuraavat 20 vuotta hänen toimestaan.
Kun anoppi oli vuorossa, hän halasi ja suukotteli miestäni poskelle pitkään ja hartaasti puhumatta mitään. Minua katsoi päästä varpaisiin ajan kanssa ääneti tuijottaen ja viimein tokaisi "Eikö se tunnu vähän oudolle olla tuolla tavalla tällättynä, aivan kuin joku rooliasu?" (hihitystä perään, käsi suun edessä) ja sitten tokaisi kulmat kurtussa : "No....hyvän miehen sait, ole kiitollinen".
Anoppi ei ollut mikään valopää eikä hallinnut muutenkaan käytöksen kultaisia sääntöjä, helvettiä olivat seuraavat 20 vuotta hänen toimestaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
anoppina. Kun tuli anopin vuoro onnitella, morsian huitaisi anopin käden pois ja katseli muualle. En saanut onnitella hääparia kädestä enkä kaulaillen.
Kun tuli anopin vuoro onnitella minua, anoppi ojensi kätensä mutta veti sitten sen pois, emme siis kätelleet. Että on kyllä toisinkin päin. Jälkeenpäin väittivät apen kanssa, että miniä ei halunnut kätellä. Huoh, että aikuiset ihmiset jaksavat vedättää, vaikka tietävät asian oikean puolen. Onneksi emme ole enää missään väleissä keskenämme emmekä tule olemaankaan. Häiden jälkeen anopin ja apen käytös jatkui samanlaisena. Oma perhe on hoidettava, jossa pieniä lapsiakin. Ei ehdi tuommoisten ihmisten kanssa olla tekemisissä. Onneksi meillä on rakastava parisuhde.
No minä aina joskus luen näitä palstoja, kun erilaiset asiat ja ihmiskohtalot kiinnostavat. Varmasti joukosta löytyy luonnehäiriöisiä anoppeja, tai miniöitä. Jolloin kysymys on ihan pelkästä sairaudesta, jonka piikkiin epäkuranttikäytös menee.
Mutta muissa tapauksissa olisi todellakin hyvä joskus miettiä, myös omaa käytöstä. Koska, niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.
Ja niin kamalaa kun se onkin, niin miniän tulisi hieman joustaa vanhemman naisen (anopin) edessä. Tiedän, että tästä tulee "älämölö", miniöiden puolelta. Mutta helpommalla pääsee ja siitä on hyötyä sukuun tulevalle miniälle.
Jos molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan, ja hyväksyvät toisen vikoineen kaikkineen, kumpikaan osapuoli ei tee sellaista, sano mitään, jonka toisen pitäisi heti hyväksyä, ei luo tilannetta, jossa toisen pitäisi mitenkään erityisesti joustaa. Vain ikään vedoten, vain siihen vedoten, että hän on mieheni äiti? Sillä miniällä on omakin äiti.
Kummallista olisi, jos joka asiassa odottaisin neuvoa anopilta, että en uskaltaisi tehdä muuta kuin joustaa ja ymmärtää. Jotta rauha säilyisi talossa, kumman talossa?
Missä asioissa tämän miniän pitäisi sinun mielestäsi joustaa, missä asioissa miniä ehdottomasti tarvitsee neuvoa juuri anopilta, missä paikoissa; anopin kodissa tai myös omassa, miniän ja miehensä kodissa, ja kuinka pitkään? Kysyn vaan, koska en pidä tätä neuvoa kovinkaan hyvänä. Tämä ei ole turhaa älämölöä miniältä. Minäkään en tunge anopin reviirille, tämän kotiin. Jos on aikaa puuttua toisen asioihin, silloin omat asiat eivät ole kunnossa, ja sellaisen neuvoja ei kannata kuunnella, jos ne ovat ristiriidassa omien ajatusten kanssa.
Jos anoppi sanoisi esim. että sinä olet siivonnut ihan väärin, että lattiat pitää pestä juuriharjalla, vaikka kyseessä olisi parketti, joustaminen ei varmaankaan kannattaisi. Jos hän kehottaisi tekemään tuota ja tuota ruokaa miehelleni, vaikka tämä ei siitä enää pidä, mutta äitinsä teki sitä hänelle aina lapsena, pitäisikö minun vaan joustaa ja tehdä niin?
Ainahan voi sanoa, hm, hyvä idea, sanoa anopille kokeilevansa tehdä niin, ja tekee kuitenkin miten itse haluaa, miten miehensä haluaa, omassa kodissa. Minäkään en neuvo anoppia tämän kodissa, eikä hänkään ole neuvonut minua omassa kodissaan.
No tällä joustamisella itse asiassa tarkoitin, että kunnioittaisivat toinen toisiaan. Ja näissä reviirirajoissa voisi kumpikin omalla kohdallaan hieman antaa jousto, toinen toiselle. Eikä aina pitää omaa päätä viimeiseen asti itsepäisesti. Riidankin uhalla.
Ikävä kyllä, se on niin, että tämä anoppi/miniä -suhde on vuorovaikutuspeliä, niin kuin parisuhdekin. Sinun kotisi on sinun ja anopin koti on hänen. Kunnioittakaa niitä ja nielkää ylpeytenne. Pikemminkin diplomatiaa enemmän peliin. Jos anoppinne tulee reviirillenne mellastamaan. Ilmoitatte hänelle, että hän on nyt väärässä osoitteessa emännöimässä. Loukkaantuu ehkä aluksi, mutta oppii näin tietämään paikkansa.
Miksi sinulla sellainen asenne on, että nuoremman aina pitäisi "joustaa"?
Toisessa viestissäsi peräännyit, kun sinulle oli asiallisesti huomautettu "joustamisen" sopimattomuudesta monissa tilanteissa.
Mietipäs nyt vähäsen, mitä mieltä oikeasti olet.
Lähdetkö palstalta neuvomaan miniääsi hänen kodissaan, ja odotat hänen "nöyrtyvän" kun sinä olet vanhempi?
Aikasen omituinen käsitys tuo ikäjuttu.
Kyllä se pieni joustaminen on pikemminkin viisautta. Kuin alituinen kinasteleminen ja jääräpäisesti omista periaatteista kiinni pitäminen. Koska kinaaminen ei ainakaan johda toimivaan anoppi/miniä -suhteeseen.
Itse asiassa, jo hyvään kasvatukseen kuuluu se, että osataan kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Tasa-arvonko nimissä sinun olisi aina saatava kulkea ovesta ensimmäisenä, varsinkin ennen anoppia.
Kun sinä kunnioitat häntä, niin saat itsekin osaksesi kaipaamasi kunnioituksen.
Hei, minä olen useasti palstoja lukiessani ihmetellyt yhtä asiaa.
Miksi varsinkin miniät mutta myös anopit ovat noin riippuvaisia ja herkkäkorvaisia toisistaan.
Miksi te ylipäätään ehditte olla noin paljon tekemisissä? Tai kun ja jos olette, miksi jokaista sanomista tai elettä pitää oikein tikun kanssa tonkia?
Kai lähtökohtaisesti TYÖ jo vie paljon jokaisen aikaa? Eivätkös anopit ole vielä työelämässä? Ja miniät, jos lasten kanssa ei puuha riitä, miksi ette ole töissä?
Ei jäisi aikaa turhanaikaiseen hiustenhalkomisiin!
Tarkoitatko nyt ihan tosissasi, ettei anopin "tarvitse" kunnioittaa miniäänsä, koska hän on nuorempi?
Ja ettei anopin "tarvitse" joustaa - vain miniän "kuuluu" joustaa?
Aivan mahdoton yhtälö.
Kun sinä kunnioitat häntä, niin SAAT ITSEKIN osaksesi kaipaamasi kunnioituksen.
(lainaus edellisestä tekstistäni.)
Eli, kysymys on vuorovaikuttamisesta. Alä lue tekstejä pelkästään miniän näkökulmasta, vaan huomioi koko asiasisältö.
Anoppini on jo 82 -vuotias ja hyvin on tämä käytäntö toiminut meillä.
Jos joku asia toimii teillä, se ei tarkoita, että asian voisi yleistää koskemaan kaikkia. On ihmisiä, jotka ovat aina positiivisia ja vaikka syöttäisit heille p...aa, he vain hymyilevät ja kehuvat. Toisaalta on ihmisiä, joille mikään ei ole hyvä ja elämän tarkoitus on olla negatiivinen. Esimerkiksi yksi oma sukulaisnaiseni ei näe hyvää missään muussa kuin omissa lapsissaan. Kaikki muut ihmiset ovat laiskoja, juoppoja jne. Jos oman pojan saunan rappusilta löytyy olutpullo, niin miniä on juopotellut. En esimerkiksi itse halua käydä kyseisen sukulaisnaisen luona, koska olen niin tyhjiin vedetty moisten negatiivisten kommenttien jälkeen.
Aina ei metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, ei hyvässä eikä pahassa. Jotkut ovat kertakaikkisesti niin ihmistyyppien äärilaitaa, että heihin ei tehoa mikään.