Olen tässä muutaman vuoden aikana vetänyt tällaisen johtopäätöksen: Miehet luulevat olevansa ovelampia ja fiksumpia kuin naiset.
Mitä olette mieltä, pitääkö väite paikkaansa?
Tässä on joitain esimerkkejä oman suhteeni varrelta:
Tapaus 1.
Mieheni kulki linja-autolla toiselta paikkakunnalta minun paikkakunnalleni, jossa hän kävi koulua. Kerran viestillä kyselin, että moneltako pääsee luokseni tulemaan. Hän laitteli kovasti viestiä, että kohta aiko opettaja päästää pois tunnilta. Minulla sitten heräsi pieni epäilys tuolla päänupissa, kuin joku aavistus, että nyt ei kaikki olekaan kohdallaan.
No, fiksuna tyttönä kävin katsomassa matkahuollon sivuilta, milloin seuraava linja-auto mieheni kotipaikkakunnalta tulee. Huomasin, että olikin sattumoisin samoihin aikoihin "kun opettaja oli aikonut päästää tunnilta pois". Lähdin sitten pyörällä matkahuoltoon, ja ikkunan takana kurkistelin, jotta mieheni näkisin tulevan linja-autosta ja näksisin osuiko aavistukseni oikeaan. Ja kas kummaa, sieltä linja-autostahan se herra sitten ilmestyikin ja lähti kävelemään kämppääni kohti. Minä veivasin pyörällä tuhisten toista kautta asunnolle, jossa odottelin miestäni hymyssä suin. Miehen saapuessa pusuttelin häntä ja kyselin kuinka rakkaalla oli tänään koulu mennyt, kertoi "mitä kaikkea taas tänään opiskelivat" ja "kuinka olivat ryhmätyötä tehneet". Aluksi huvitti, mutta mitä enemmän kuuntelin miestäni, sitä enemmän alkoi ärsyttämään. Sitten rauhallisesti vain tokaisin, että "kävin tuossa matkahuollossakin äsken, kummasti just sinun näkönen ihminen löntysteli sieltä autosta pois, tiiätkö kuka olis voinu olla?". Siinä helahti ukkokin äkkiä tulipunaiseksi..
Tapaus 2
Miehelläni oli ongelmia koulunkäyntinsä kanssa. Koulun rehtori oli kaverini isä, joten minä sain tietää, jos mieheni oli ollut pitempiä aikoja pois koulusta (mieheni ei tiennyt tästä mitään). Miehelläni oli sitten joku palaveri tämän rehtorin kanssa. Iltasella kotiin tullessani kysyin kuinka oli mennyt. Mieheni kertoi kuinka oli rehtori alkanut suutaan soittamaan hänelle ja mieheni oli haistattanut paskat ja lähtenyt pois sieltä (siis juuri tällaista kovis-meininkiä). Minä sitten kysyin rehtorilta illalla, että kuinka oli palaveri mennyt, niin rehtorilta tulikin vastaus, ettei miestäni ole siellä edes käynyt. Noh, seuraavana aamuna kyselin, että no miksi nyt piti niin mennä rehtorille puhumaan, pitäs vähän hillitä itsensä, jne. Mies oikein ylpeänä kertoi kuinka oli jäänyt rehtorikin suu auki katsomaan kunhän oli mies vähän ojentanut rehtoria. Minähän repesin tietysti hirveään räkänauruun kuullessani tuon. Mies vain katsoi hömistyneenä, kerroin sitten kaikki tietoni. Kyllä taas miestä hävetti ja kunnolla.. Ja vai muka vielä paskat haistattanut.. Hah! :D
Tapaus 3.
Postin mukana tuli minun ja mieheni tiliotteet. Minä olen se, joka tarkastaa, että kaikki niissä on ok. Kun olemme opiskelijoita, niin meillä on tulot todella pienet ja joudumme elämään todella niukasti. Katsoin mieheni tiliotetta, ja huomasin summan -40e. Mihin se raha on laitettu? Kyselin mieheltä, ja hän ei tiennyt mitään koko asiasta. Lopulta minulle paljastui, että hän oli netin roolipeliin ostanut jotain varusteita 40 eurolla. Minulta tietenkin salaa, koska en olisi muuten antanut ostaa.. Ja en tasan tarkkaan olisikaan, silläkin 40e olisi kummasti kaksi opiskelijaa elänyt..
tapaus 4.
Menin kotiini vanhempien luokse yöksi pitkästä aikaa. Mieheni laittoi viestiä, että lähti miespuolisen kaverinsa luona käymään. No minä olin vähä ihmeissäni, kun eipä ole ennen tämän henkilön kanssa kulkenut. Seuraavana päivänä huomasin irc-galleriassa tältä miespuoliselta ystävältä kommentin, että "Harmi kun ei eilen keretty nähdä ollenkaan, tuuhan joku toinen päivä käymään jos minäkin olisin silloin paikalla". Taas esittelin ympäripyöreitä kysymyskiä, tyyliin: "Kuinka ilta sujui tämän kaverin kanssa", jne. Sitten taas räjähdin ja tivasin, että missä on mies ollut. Oli illan istunut sitten toisen naisen luona. Minä olisin kuulemma suuttunut asiasta. En kyllä olisi, mutta vähän epäilytti, kun siitäkin piti valehdella..
Joten ovatko miehet vaan niin läpinäkyviä? Luulevat olevansa jotenkin fiksuja, mutta todellisuudessa nainen näkee kaiken läpi? Minä ainakin huomaan heti, jos joku on vinossa. Luulisi, ettei mies noiden jälkeen enää ala esittämään ovelampaa.. :D
Mitä olette mieltä, pitääkö väite paikkaansa?
Tässä on joitain esimerkkejä oman suhteeni varrelta:
Tapaus 1.
Mieheni kulki linja-autolla toiselta paikkakunnalta minun paikkakunnalleni, jossa hän kävi koulua. Kerran viestillä kyselin, että moneltako pääsee luokseni tulemaan. Hän laitteli kovasti viestiä, että kohta aiko opettaja päästää pois tunnilta. Minulla sitten heräsi pieni epäilys tuolla päänupissa, kuin joku aavistus, että nyt ei kaikki olekaan kohdallaan.
No, fiksuna tyttönä kävin katsomassa matkahuollon sivuilta, milloin seuraava linja-auto mieheni kotipaikkakunnalta tulee. Huomasin, että olikin sattumoisin samoihin aikoihin "kun opettaja oli aikonut päästää tunnilta pois". Lähdin sitten pyörällä matkahuoltoon, ja ikkunan takana kurkistelin, jotta mieheni näkisin tulevan linja-autosta ja näksisin osuiko aavistukseni oikeaan. Ja kas kummaa, sieltä linja-autostahan se herra sitten ilmestyikin ja lähti kävelemään kämppääni kohti. Minä veivasin pyörällä tuhisten toista kautta asunnolle, jossa odottelin miestäni hymyssä suin. Miehen saapuessa pusuttelin häntä ja kyselin kuinka rakkaalla oli tänään koulu mennyt, kertoi "mitä kaikkea taas tänään opiskelivat" ja "kuinka olivat ryhmätyötä tehneet". Aluksi huvitti, mutta mitä enemmän kuuntelin miestäni, sitä enemmän alkoi ärsyttämään. Sitten rauhallisesti vain tokaisin, että "kävin tuossa matkahuollossakin äsken, kummasti just sinun näkönen ihminen löntysteli sieltä autosta pois, tiiätkö kuka olis voinu olla?". Siinä helahti ukkokin äkkiä tulipunaiseksi..
Tapaus 2
Miehelläni oli ongelmia koulunkäyntinsä kanssa. Koulun rehtori oli kaverini isä, joten minä sain tietää, jos mieheni oli ollut pitempiä aikoja pois koulusta (mieheni ei tiennyt tästä mitään). Miehelläni oli sitten joku palaveri tämän rehtorin kanssa. Iltasella kotiin tullessani kysyin kuinka oli mennyt. Mieheni kertoi kuinka oli rehtori alkanut suutaan soittamaan hänelle ja mieheni oli haistattanut paskat ja lähtenyt pois sieltä (siis juuri tällaista kovis-meininkiä). Minä sitten kysyin rehtorilta illalla, että kuinka oli palaveri mennyt, niin rehtorilta tulikin vastaus, ettei miestäni ole siellä edes käynyt. Noh, seuraavana aamuna kyselin, että no miksi nyt piti niin mennä rehtorille puhumaan, pitäs vähän hillitä itsensä, jne. Mies oikein ylpeänä kertoi kuinka oli jäänyt rehtorikin suu auki katsomaan kunhän oli mies vähän ojentanut rehtoria. Minähän repesin tietysti hirveään räkänauruun kuullessani tuon. Mies vain katsoi hömistyneenä, kerroin sitten kaikki tietoni. Kyllä taas miestä hävetti ja kunnolla.. Ja vai muka vielä paskat haistattanut.. Hah! :D
Tapaus 3.
Postin mukana tuli minun ja mieheni tiliotteet. Minä olen se, joka tarkastaa, että kaikki niissä on ok. Kun olemme opiskelijoita, niin meillä on tulot todella pienet ja joudumme elämään todella niukasti. Katsoin mieheni tiliotetta, ja huomasin summan -40e. Mihin se raha on laitettu? Kyselin mieheltä, ja hän ei tiennyt mitään koko asiasta. Lopulta minulle paljastui, että hän oli netin roolipeliin ostanut jotain varusteita 40 eurolla. Minulta tietenkin salaa, koska en olisi muuten antanut ostaa.. Ja en tasan tarkkaan olisikaan, silläkin 40e olisi kummasti kaksi opiskelijaa elänyt..
tapaus 4.
Menin kotiini vanhempien luokse yöksi pitkästä aikaa. Mieheni laittoi viestiä, että lähti miespuolisen kaverinsa luona käymään. No minä olin vähä ihmeissäni, kun eipä ole ennen tämän henkilön kanssa kulkenut. Seuraavana päivänä huomasin irc-galleriassa tältä miespuoliselta ystävältä kommentin, että "Harmi kun ei eilen keretty nähdä ollenkaan, tuuhan joku toinen päivä käymään jos minäkin olisin silloin paikalla". Taas esittelin ympäripyöreitä kysymyskiä, tyyliin: "Kuinka ilta sujui tämän kaverin kanssa", jne. Sitten taas räjähdin ja tivasin, että missä on mies ollut. Oli illan istunut sitten toisen naisen luona. Minä olisin kuulemma suuttunut asiasta. En kyllä olisi, mutta vähän epäilytti, kun siitäkin piti valehdella..
Joten ovatko miehet vaan niin läpinäkyviä? Luulevat olevansa jotenkin fiksuja, mutta todellisuudessa nainen näkee kaiken läpi? Minä ainakin huomaan heti, jos joku on vinossa. Luulisi, ettei mies noiden jälkeen enää ala esittämään ovelampaa.. :D
Vastaukset 71
Vanhimmat
muusta kuin pakonomaisesta valehteluntarpeesta ja liioittelunhalusta. Hyvä esimerkki oli tuo rehtorin kuulustelu... Miehesi haluaa värittää kertomuksiaan jostain syystä. Se syy ei välttämättä ole "normaalin" ihmisen mielestä edes mikään kunnon syy.
Varmasti olikin kyse ainakin tuosta liioittelemisen halusta, tehdään asioista vähän värikkäämpiä.
Olen mieheltäni kysellyt, että miksi piti valehdella (ja olin niistä silloin todella pahalla päälläkin), niin kuulemma se oli syynä, että hän ei halunnut myöntää minulle, ettei häntä koulu edes kiinnosta, eikä edes kunnolla käy sitä. Sen vuoksi kaikki valehtelut, että mukamas koulussa sitä taas ollaan oltu. Suhde on välissä ollut niin kriisissä, että ero on tuntunut olevan ainoa vaihtoehto, mutta nykyään mies on kyllä uskaltanut asiat sanoa suoraan, eikä minun ole tarvinut enää miettiä mikä on totta, mikä ei.
Ja luulen, että jonkinlaista kypsymättömyyttäkin siinä on täytynyt olla. Mutta nuo esimerkit kuvaavat mielestäni kuitenkin hyvin, kuinka mies luuli olevansa niin ovela, etten minä saisi mistään mitään vihiä.
Luojan kiitos on pojastakin kasvanut mies noihin aikoihin verrattuna..
Kyllä. Naiset ovat parempia valehtelemaan ja näkevät yksinkertaisissakin asioissa merkityksiä joita ei ole olemassakaan.
selität?
Taidat olla pahasti hukassa keskustelun suhteen.
Ja hiukan katkeruutta näyttäisi olevan ilmassa, eh?
Sussahan on kunnon kyylän ainekset, ei voi muuta sanoa. Onnea valitsemallasi tiellä :(
samasta miehestä, luin ensiksi että jokaisessa tapauksessa olisi ollut eri mies kyseessä. Aikamoisen kypsymätön mies, ja valehtelee aika reippaasti asiasta kuin asiasta. Onkohan sulle tulu tarve tsekkailla ominpäin sen asiat, kun et voi luottaa häneen. Tai sit pengot muuten aika innokkaasti miehes asiat. Ehkä kantsii miettii, jaksaako tollasta elämää viettää vuosi kaudet eteenpäin tuon miehen kanssa.
tätä juuri odotinkin. Kiitos siitä.
En muuten mieheni asioita ole "kytännyt",. vaan moni asia on tullut minulle tietoon ihan sattumalta.
Nykyään ei ole mitään ongelmaa, kun mies on tajunnut aikuistua, ja hoitaa kaikki hommansa kyllä hyvin. Että mikään pirttihirmu ja kyylääjä en ole, vaikka voisi sellaisen kuvan saada. :) Nykyään ei kyllä neää ole mitään tarvetta epäillä. :)
Sillä mä vaan, että mulla saisi ukko kyllä lähteä, jos kyttäilemisen merkkejä alkais ilmetä. Musta se on ahdistavaa. Jos ei voi luottaa toiseen, niin ainakaan peräänkattojaa en kaipailisi, aikuinen ihminen.
Aika idioottimaisia viestejä jätit.
Et tajunnut viestin pointtia laisinkaan.
Kyse ei ole mistään kyttäilemisestä, vaan yleensäkin ottaen miesten kypsymättömyydestä.
Luulis sinun naisena tajunneen.
Ei saatana, ei kukaan kytännyt ketään.
Tiedätkö edes mitä tarkoittaa kyttääminen?
Jatkuva tarkkailu, tiedätkö edes mikä tämäkään on?
niin voit voittaa Enskankin viestien määrissä joskus. Noo, antaa muiden kirjoitella kun kerta asiaa piisaa...
Mähän en ollu edes viime skabassa edes top kolmosessa? Käännät sä nyt veistä mun haavassa?
Enhän kirjoittanut tänne kuin pari viestiä.
Taidat luulla kahta ihmistä samaksi.
enää sanoa ;) Tais ottaa koville viime kuun tulos?
Jos kyttäilemisen merkkejä alkaisi ilmetä niin heivaisit äijän? Ok, mutta ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää että millainen sä olet luonteeltasi. Jos sä oot sellainen jolla on tarve olla selittelemättä mitään omista menoistaan miespuolisten kavereiden kanssa niin luulen että aika harva mies jaksaa katsella sellaista sanomatta tai kyselemättä mitään. :)
Mä muuten seurustelin yhen naisen kanssa joka oli just tuollainen mitä kuvailin. Luottamus sai säröjä siinä vaiheessa kun kävi ilmi että hän on koko sen astisen seurustelumme ajan mun selän takana tapaillut ja viettänyt aikaa miespuolisen kaverinsa kanssa. Ei minkäänlaista mainintaa asiasta. Kertominen omista menoistaan oli tyyliä mä kävin terassilla ja oikeasti se olikin ollut just tämän miehen kanssa siellä. Ja niin edelleen, pystyt varmasti kuvittelemaan kaavan.
Mua häiritsi ihan hirveästi tämä salassa tapahtunut hengailu eikä hänellä omasta mielestään ollu mitään velvollisuutta kertoa mulle menoistaan. Pari kertaa saatiin ihan riitakin aikaiseksi ja lopulta kaikki johti siihen että muija (melkein 30:nen) kävi naimassa tätä kaverimiestään. Mun fiilis tämän tapauksen jälkeen oli etten enää ikinä edes yritä mitään vakavampaa yhdenkään naisen kanssa jolla on samoja taipumuksia. Eikä se fiilis oo laantunu yhtään vaikka erostakin alkaa olla toista vuotta.
kavereita vaan vain omaa sukupuolta olevia? Noista toisten miesten kanssa olemisista pitää kertoo, tai mielellään olla olematta yhteidessä muihin miehiin, jos seurustelee.
ei jaksanut lukea tota sun juttuu kovinkaan pitkälle, mut salettii älyttäisin sut. En varmaan jäis kiinni mistään.
vittu, että olet sekasin.
sinä olet täysin sekaisin.
Tottahan tuo saatana. Miehet luulevat paljonkin olevansa fiksumpia ja ovelampia.
Mutta miehistä näkee ikävästi läpi.
Eipä miehet olekaan mitään kovinkaan fiksuja. Idiootteja oikeastaan.
selität sen kanadalaistutkijoiden tutkimuksen, jonka mukaan naiset on snadisti miehiä tyhmempiä? Tyyliin et kaikki naiset ei usko et maailma on pallo, vaan pitää tätä ajatusta vaan matkatoimistojen salajuonena saada jengi ostaa maailmanympärimatkoja?
Sinun olisi pitänyt nähdä yksi dokumentti ylen kanavalta.
Määrittele minulle mikä on älykkyys?
Eikös olekin laaja käsite? Siinä on erilaisia osa-alueita.
Ja luuletko tosiaan, että juuri kaikki naiset ajattelisivat tietyn lailla, juuri sinun kuvailemallasi tasolla?
nähdä yks dokkari, se oli ihan sika hyvä. Mä en muista milt kanavalta se tuli.
Älykkyys on sitä et tajuu asioita.
Ei ehkä kaikki, mut tyyliin puolet ja puolet.
Ja naiset eivät vai asioita tajua?
Et ole liiemmin tajunnut dokumentteja.
Ne eivät kerro , että joku olisi tyhmempi toista.
Vaan ne kertoo älykkyyden osa-alueista, koska niitä on edelleen paljon.
nää kanadalaiset puhu tosi selkeesti ja oli sellasii tosi rehdin olosii tyyppejä. Miks ne sit olis valehdellut?
Must tuntuu et sun faija ei tajunnut dokumentteja ku sua teki.
Kenen mukaan on olemassa useita älykkyyden osa-alueita. Kuulostaa aika skitsomaaniselta.
kunnon tekstiä.
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/avoin/appro/tekoaly/osaalueet.htm
Perehdy tuohon tekstiläjään.
Älykkyys ei ole yksinkertainen käsite.
jäbä oli ite väsännyt jonkun tekstinpätkän ja nyt esittelee tääl sitä todisteena. Tosi älykästä meininkiä.
oikein olet?
Et kuulosta ollenkaan aikuiselta.
Et sitten kirjoitustyyliltäsi etkä sanomiesi asioitten mukaan.
Katso nyt tuo linkki jonka linkitin sinulle. Ja sinun sietäisi katsoa jatkossa parempia dokumentteja.
Ja annas minulle sen kanadalaisdokumentin nimi , niin mä löydän sen jostain ja katson, sekä tulen puhumaan siitä sinulle myöhemmin.
Ai kenen mukaan on olemassa useita älykkyyden osa-alueita? Aika hölmö kysymys.
Katso se linkki , ja ehkä ymmärrät mitä hain takaa.
Toi oli hyvä... =)
Nyt menee lujaa.
Etkö ole aiemmin kuullutkaan älykkyyden osa-alueista?
Luulitko tosiaan että älykkyys on noinkin yksinkertainen käsite?
Mistä sinä nyt sellaista luit?
olis jotenkin sidoksissa älykkyyteen. Tosi lapsellista vedota toisen ikään. Yritä kuunnella mitä sanottavaa meitsil on ja tuu sit mussuttaa.
Sen dokkarin nimi tais olla: "Coping with dumber bitches" tai jotain. Googleta se, löytyy salettii.
Eli sä et voi vastata tohon et kenen mukaan on olemassa useampia älykkyyksiä, koska KUKAAN ei väittäis mitään noi hölmöö.
Siis tarkoitin että kyllä teistä miehistäkin löytyy aivottomia taikinoita... Siis en tarkoita SINUA vaan.... ;)
ottaen naisethan on useimmin bimboja ku miehet.
Ikä on tosiaan sidoksissa älykkyyteen.
Ethän sinä nyt ihan 4-vuotiaana ole ymmärtänyt vaikka nyt kasvihuoneilmiötä?
Älykkyytemme kehittyy koko ajan , vanhuksina tosin elimistömme ei toimi enää yhtä hyvin kuin nuorena, joten vanhuksena oleminen on yhtä kuin loppupiste.
Kyllä minä kuuntelen sanottavasi, mutta pelkään pahoin ettei sinulla ole mitään järkevää sanottavaa.
''Coping with dumber bitches'' , taisit tehdä dokumentin ihan itse?
Ei ole olemassa useita älykkyyksiä, vaan älykkyyden osa-alueita.
tosi on.
Mutta olen nainen. Joten olen puolellasi.
Alkaa nuo sinun lapselliset puheet nyt ärsyttämään tovin.
lapsinerot?
On mul sua ainakin viis kertaa enemmän sanottavaa.
Täs älykkyydes on vaan sun sanas mun sanaa vastaan ja ainakaan vielä sä et ole onnistunut vakuuttamaan mua, etkä lukijoita.
vakuuttuneita toisin kuin luulet
Lapsinerot ovat poikkeuksia.
Vai oletko nähnyt useitakin lapsineroja ?
Tuhansia kenties?
Poikkeuksia kuten sellaiset jotka ovat syntyneet ilman penistä. Kiitos brittiläisille 4D-dokumenteille.
Aikuisten oikeesti;ÄLÄ jaksa ! Tunnusta nyt jo !! Et taida itsekkään uskoa enää omiin väitöksiisi =) Tinkaat vaan tinkaamisen ilosta.. Aikuiseksi kasvaminen on joskus aika raadollista.. Mutta kestä se kuin MIES konsanaan.. =))
kommentti.
Siinä sinulle kova pala purettavaksi, saatana!
yks Jakke meiän pihalta osaa ajaa ilman käsiä satoja metrejä. Kyl niit kuule on paljon enemmän mitä luullaan.
''Kyl niit on kuule paljon enemmän mitä luullaan''
Jakke vain ja onko muita kenties?
Enska haluaa vaan keskustella, ja paljon :)Ettekstyö ole sitä huomannu. Mä sanoisin, että jos tän palstan ihmiset pistetään älykkyystestiin (siihen matemaattis-luonnontieteellistä päättelykykyä osoittavaan testiin...ei taida muita päteviä älykkyystestejä ollakkaan, jotain kielellistä lahjakkuutta osoittavia juttuja on mut tosi vähän ja e varmaan kovin hyvin testattuja testejä vielä ne ole), niin mä luulen, että Enska taitais oikeesti pestä meidät tavalliset taatelintallaajat mennen tullen. Näkeehän se, miten se jätkä vie kun kuoriämäriä useampaa keskustelijaa...toiset alkaa sitten sille vattuilulinjalle kun ei muuta puhetta enää tule.
No siitä voidaan olla montaa mieltä, että minkälaisen kuvan kaupankassa- ja jackymakupala-jutut antaa ihmisestä, mut se taitaa kuulua hänen imageen, kuten valkoiset farkut ja Hirrrmulisko-jutut.
tyyli on lähteä vedättämään keskustelua koko ajan sivuraiteelle itse aiheesta ja jotku lähtee siihen perässä, ei läheskään kaikki onneksi lähde.
En mä enskaa tyhmäksi sano, kyllä sillä aika hyvin välähtää kaikesta huolimatta.
Haluaa haluaa sopii mulle =)Mutta sä voit olla matemaattisesti vaik NERO ! Ok ! MUTTA mielestäni ei riitä että jollain osa-alueella on ykkönen. Täytyy muistaa elää ! Elämä opettaa parhaiten. Mitä sä teet kirja tietoudella jos et osaa käyttää sitä elämässäsi ? Tai olet taiteellisesti lahjakas ja "unohdat" kehittää muita lahjakkuuksiasi...
sen aloituksestakin voi löytää vähintään 2 eri merkitystä. Kirjaimellisen ja rivienvälisen.
Enska on sisäistänyt keskustelun idean, eli että voi lähtee rönsyilemään. Mutta voi vastailla ja kirjottaa keskustelun "alalaitaan" itse asiaan liittyviä kommennteja, tai lähteä kommentoimaan rönsyilyä, jos sieltä löytyy mielenkiintoista kommentoitavaa. Vähä itsepäisen ja jukuripään vikaahan tyypissä voi ehkä olla, mutta mutta :) Kukapa meistä olisi täydellinen ihminen.
värittää ja virittää keskustelua. Silloin yleensä keskustelu lopahtaa, jos rönsy menee mielenkiinnottomalle alueelle. Tietty se sama rönsy voi jollekin toiselle olla mielenkiintoinen aihe ja rönsy jatkuu.
E tai joku muu käyttää älykkyyttään, mutta lahjakkuus keskittyy yleensä tietyille osa-alueille...esim. matemaattinen lahjakkuus, musikaalinen lahjakkuus jne.
Kuka sanoo, ettei älykäs ihminen elä? Mitä on elämä? Onko esim. arvokkaampaa käyttää ilta pyykkäämiseen ruoantekoon tv:n katsomiseen, kuin vaikka käyttää matemaattista lahjakkuuttaa esim. vaikka lehtiartikkelin kirjoittamiseen tai jos jotain käytännönläheistä halutaan niin vaikka laskemalla naapurin autotalliin hyvät piirrustukset?
Tottakai sillä on eroa onko kaikessa vähän hyvähkö vai jossain erityisesti. Usein se, että on jossain erittäin hyvä, tarkoittaa että jotain muuta asiaa ei tule treenattua koska energiaa menee sen lahjakkuutensa kehittämiseen. Sama asia kuin se, että tuskin kiellät hienosti painoa soittavaa lasta soittamasta pianoaan, koska hänhän osaa sen jo ja voisi harjoittaa jotain muuta sen edestä.
Aina on ollut käytännönläheisiä ihmisiä ja teoriaihmisiä. Kumpiakin tarvitaan. Teoria on susi, jos se ei toimi käytännössä. Käytäntö ilman teoriaa on haaskausta, koska samaa hyvää käytäntöä voitaisiin teorian puitteissa soveltaa muihinkin asioihin kuin vain siihen ensimmäiseen.
Teoriaihmisellä voi olla hyvinkin käytännönläheiset harrastukset vastapainona teoriapainotteiselle työlle. Tai käytännön ihminen tekee harrastuksekseen jotain teoreettisempaa ajatustyötä vaativaa juttua, jos ja kun ei viitti koko ajan olla pistämässä kroppaa likoon 24/7. Ei nää jutut sulje toisiaan pois.
sen tyyliin sekin, että aletaan rönsyillä. Ei musta ainakaan huono asia...mulle sopii ainakin se tyyli. Kaikille ei sovi varmaankaan.
Olet ihan OIKEASSA! Just tuota minä tarkoitinkin!! Mutta oikeasti ON paljon immeisiä jotka eivät osaa tai kykene käyttämään lahjakkuuttaan käytännöntasolla. Mielestäni se on surullista =( Enkä todellakaan väheksy E.tä. vaan herättelen häntä huomaamaan että on välillä aika lapsellinen esim. ISÄS oli sitä.. ja isäs oli tätä... Noh, enpä kyllä itsekkään ole täydellisyyden perikuva mut mut....
turhan jäykkää keskustelua, jos pitää tiukasti pysyä aiheessa tai lentää ulos palstalta.
Toisaalta sit voi olla tosi hyvä ketju, jossa itse aiheesta on paljon juttua ja jos siellä joku rönsy lentää vaikka herneen viljelyyn, niin ehkä sellaisesta asiasta vois mennä keskustelemaan vaikka puutarhapalstalle, koska sellainen tietty rönsyily vie kiinnostuksen koko ketjuun ja siihen jää 2-3 ihmistä vänkäämään palkokasvien tukikepeistä ;D
kommenttisi. Ihanko itse tuon kaiken tajusit? Ja vasta tänään?
ja koitappa vähän kattoo sillä silmällä, et mikä on vaan jengin turhaa huudatusta tai läpänkaltaiseksi jutuksi tarkotettua tekstiä :)
se sielä itsekkin vielä lähetti noin "älykkään" viestin *virnistää*. Juu, on tässä huomailtu jo pidemmän aikaa.
Olikos sun eka vastaus aloittajalle turhaa huudatusta vai läpänkaltaista juttua? Vai olitko kenties ihan tosissasi?
Läpän kaltaista huudatusta siksi, että ylilöin tahallani..esim. liian vahvalla sananvalinnalla "ihanaa". Tosissani olin siinä, kun sanoin että vaikka toinen olisi epärehellinen niin minusta on aika syvältä (huom räikeä sanavalintani) alkaa kyylätä toisen tekemisiä ja tonkia todisteita tiliotteista, urkkimalla vierailta ihmisiltä tietoa oman miehen tekemisistä jne. Musta on esim. rumaa kysyä selkeesti miehen kaverina olevalta ihmiseltä, että mitäs pahaa se mies on tehnyt. Jättää aika helvetillisen aseman kysytylle henkilölle. Pitäis mielellään käyttää jotain muuta keinoa. Ja eiköhän se pelkkä luottamuksen menettäminen ehdottomien 100% totuudenlöytämisen sijaankin ole jo aika raskauttava tekijä suhteen loppumiselle. Tähän vois verrata sitä asiaa, että epäilee vahvasti että mies pettää, mutta vedenpitävät todisteet puuttuvat ja mies kieltää pettäneensä. VOiko jättää miehen jo epäilyksen varjolla vai pitääkö jäädä hankkimaan varmat todisteet.
Kyllä taisi tekstin tarkoitus mennä hiukkasen ymmärryksen yli..
"..kyylätä toisen tekemisiä ja tonkia todisteita tiliotteista"
Hmm, meillä on melko paljon yhteinen talous, tarkistan aina molempien tiliotteet, laitan ylös milloin on mistäkin laskusta maksettu minkäkin verran, jne.
Joten en ole tonkinut tiliotteita saadakseni tietää jotakin, vaan ihan sattumalta huomasin, että oli käytetty johonkin ylimääräiseen. Ja totta kai sanon siitä, koska mielestäni tulee kyllä sanoa tollaisesta jos kerran yhteinen talous on..! Eikä rahaa ole muutenkaan aina tarpeeksi välttämättömään.
"urkkimalla vierailta ihmisiltä tietoa oman miehen tekemisistä"
Jos tätä koulun tapausta tarkoitat niin.. Ensinnäkään ei ollut tämä ihminen, toisekseen olimme sopineet rehtorin kanssa, että hän ilmoittaa minulle jos ongelmat koulun käynnissä jatkuu. Sillä monelta taholta epäiltiin, että hän on masentunut, joten olin sen vuoksi yhteydessä koululle. Selvesikö? ;)
"Musta on esim. rumaa kysyä selkeesti miehen kaverina olevalta ihmiseltä, että mitäs pahaa se mies on tehny"
Toivottavasti tuo oli esimerkki ihan yleensäkin, eikä liity mitenkään tähän minun kirjoittamaani asiaan. sillä en ole todellakaan miltään kavereilta kysellyt, että mitäs se ukko puuhailee. :D
Niin, tarkoitushan oli alunperin se, että paljastan nämä kaikki valehtelut, jotta mies ymmärtäisi sitten kuinka lapsellisesti oikein käyttäytyy. Ja kun tarpeeksi monta kertaa jäi valheesta kiinni, niin johan loppui tyhjän puhuminen.
Ihan senkin takia paljastin nämä kaikki asiat miehelleni, että hän tajuaisi, etten halua elää suhteessa keskenkasvuisen kanssa.
Mietin tässä että missähän miehesi on mahtanut oikeasti olla ? Ihan oikein kyllä olet tehnyt kun olet "opettanut" miestäsi oikeanlaiseen yhteiseloon.. =) Varsinkin jos NYT kaik on hyvin ?! Luottamus on melkeinpä tärkeimpiä asioita toimivassa parisuhteessa.. ;)
Tämän "projektisi" perusteella sitten päätit yleistää
miehessäsi ilmenneen ominaisuuden kaikkia miehiä koskevaksi?
Kun yksi mies on olevinaan ovela ja fiksu, niin tokihan se
pätee kaikkiin?
Minkähän piirteen sitä itse huomiosi jostain naisesta,
niin voisi sitten julistaa, kuinka kaikki naiset ovat sellaisia?
kunhan kohdistat sen sinun "mieheesi". Tämä lause on siis ihan turha ja raflaava:
"Miehet luulevat olevansa ovelampia ja fiksumpia kuin naiset."
Saahan sen kumppanin narauttaa, jos on taipumus valehdella, oppiipahan olemaan rehellisempi.
Kyllä miehissä ja naisissa on ovelia ihmisiä ja sitäkin taitoa voi kehittää, mikäli haluaa. Onneksi se ei ole kuitenkaan mikään kilpailulaji parisuhteessa. Sen ku muistaa, että maailmasta löytyy aina itseä ovelampi ja fiksumpi ihminen, niin hyvin menee.
Tarvitaan elämässä oveluuttakin, kunhan käyttää sitä oikein ja oikeassa paikassa.
olen aina törmännyt miehiin, jotka oikeasti koittavat olla niin paljon ovelampia. Ja siis todellakin vain koittavat. Joistakin miehestä näkee melkein suoraan (tai no, ainakin ensimmäisen lauseen jälkeen), että koittavat olla niin fiksuja ja vaikka mitä.
Kysyin aloituksessa muiden ihmisten mielipiteitä, joten tämä otsikko oli vähän kuin provosointimielessä ;)
Älkää nyt ottako tätä turhan vakavasti. ;)
naiset hakee aina huomiota provosoimalla asiat toiseen äärilaitaan ;)
Ei tätäkään kannata ottaa vakavasti, täähän ois aloituksen hengen mukainen kommentti, eiks vaan?
Voi olla niinkin että nainen yleensä osaa lukea sanatonta viestintää paremmin kuin miehet. Eli jos miehellä on jotain salattavaa niin nainen lukee sen miehen käytöksestä ja aavistaa että jotain on nyt pielessä. Yleistäähän ei saa, mutta usein se menee näin.
Kyllä vastaavanlaista showta on tullut nähtyä. Kai se on jotain, että miehen pitää olla oikessa ja sen sellaista höperyyttä.
kun tiedetään, että naiset pärjäävät paremmin opinnoissa, niin joillekin miehille on tullut tarve todistella, että miehet on silti oikeasti fiksumpia kuin naiset. Aikoinaanhan vain miehillä oli oikeus opiskeluun, koska olivat siihen kykenevämpiä omasta mielestään. Vielä 60-luvullakin, vaikka tytöille ja pojille olikin joitain samoja kouluja, niin poikien opettajille maksettiin enemmän palkkaa vaativasta työstä ja opetettiin eri aineita.
Nyt on sitten tullut vähän hätä käteen, kun tytöt pärjäävätkin poikia paremmin. Mensalaiset selittävätkin sitä, miksi miehet hakeutuvat useammin heidän maksullisiin testeihin sillä, että miehillä on enemmän todistettavaa.
Joku voisi sanoa, että höynäytettäviä piisaa.
"Vielä 60-luvullakin, vaikka tytöille ja pojille olikin joitain samoja kouluja, niin poikien opettajille maksettiin enemmän palkkaa vaativasta työstä ---"
Ihan oikein. On takuuvarmasti vaativampaa saada taottua oppia poikien umpiluisiin kalloihin kuin opettaa fiksuja ja filmaattisia tyttöjä.