miten saatoinkaan mennä uskomaan että kelpaisin jollekin? Kesä sai jotenkin niin pirteäksi ja reippaaksi mielen että aloin taas bongailla miehiä ja rakastuin työpaikalla yhteen vapaaseen tyyppiin.
Mutta hölmö olin. Enhän ole aikaisempinakaan kesinä kelvannut kellekään, miksi siis kelpaisin tänäkään kesänä?
Että mä vihaan kesiä! Kaikki muut vaan kulkee käsi kädessä ja rannallekin kun koitin mennä rentoutumaan niin joku pariskunta paneskeli siinä ihan vieressä.
Itse en ole saanut miestä neljään vuoteen, enkä tule koskaan saamaankaan koska alan olla jo niin toivoni menettänyt etten enää edes osaa näitä juttuja, alkaa vaan ujostuttaa ja juna menee ohi, se ei odota hidastelijaa..
Tästä lähtien muistan paikkani enkä enää mene ihastumaan perhana, aina lopputulos on sama etten minä kelpaa.
Miksi sen pitää mennä näin että toisilla on kumppaneita joka sormelle, mutta toiset joutuvat olemaan AINA YKSIN?!?!
Eikä se todellakaan ole edes ulkonäöstä kiinni koska en ole ruma ja maailman lihavimmillakin ihmisillä on aina rakas.
Se on niin perkeleen väärin! Ainut keino kestää tämä vääryys on vaan unohtaa vastakkainen sukupuoli kokonaan koska muutenhan tässä sekoaa lopulta ihan kokonaan. Ei kenenkään järki jaksa vuodesta toiseen pettyä, helpompaa on luovuttaa kokonaan ja tappaa kykynsä ihastua.
Joten, heippa miehet. Tämä tyttö ei ole enää markkinoilla. "My heart belongs to me."
Mutta hölmö olin. Enhän ole aikaisempinakaan kesinä kelvannut kellekään, miksi siis kelpaisin tänäkään kesänä?
Että mä vihaan kesiä! Kaikki muut vaan kulkee käsi kädessä ja rannallekin kun koitin mennä rentoutumaan niin joku pariskunta paneskeli siinä ihan vieressä.
Itse en ole saanut miestä neljään vuoteen, enkä tule koskaan saamaankaan koska alan olla jo niin toivoni menettänyt etten enää edes osaa näitä juttuja, alkaa vaan ujostuttaa ja juna menee ohi, se ei odota hidastelijaa..
Tästä lähtien muistan paikkani enkä enää mene ihastumaan perhana, aina lopputulos on sama etten minä kelpaa.
Miksi sen pitää mennä näin että toisilla on kumppaneita joka sormelle, mutta toiset joutuvat olemaan AINA YKSIN?!?!
Eikä se todellakaan ole edes ulkonäöstä kiinni koska en ole ruma ja maailman lihavimmillakin ihmisillä on aina rakas.
Se on niin perkeleen väärin! Ainut keino kestää tämä vääryys on vaan unohtaa vastakkainen sukupuoli kokonaan koska muutenhan tässä sekoaa lopulta ihan kokonaan. Ei kenenkään järki jaksa vuodesta toiseen pettyä, helpompaa on luovuttaa kokonaan ja tappaa kykynsä ihastua.
Joten, heippa miehet. Tämä tyttö ei ole enää markkinoilla. "My heart belongs to me."
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä suotta murehdi. Jos yhtään lohduttaa, niin et ole yksin tässä maailmassa kyseisen asian kanssa. :)
Ehkä se helpottaa välillä ajatella muitakin asioita, eihän sitä koko toivoa voi kuitenkaan suhteen varaan asettaa. Mutta älä nyt täysin kyynisty sentään, itsekin tuskailin 25 kesää ilman puoliskoa mut sit kun aloin jo luostaria harkitsemaan niin tärppäsikin.
Missäs sullä tärppäs? Netissä vai baarissa vai jossain muualla?
Täältä palstalta tarttui profiilista löytyvään mailiosoitteeseen, jotain iloa tästäkin jauhamisesta :P.
luopumaan jopa toivosta,
niin muista,
se takaisin oppiminen on vielä vaikeampaa tai jopa mahdotonta.
t. Mies, kokemuksen rintaäänellä.
kyvyttömyyden rakastumaan.
Koska en kuitenkaan saa ikinä vastarakkautta joten kaikki rakastumiseni näiden 30 vuoden aikana on valuneet hukkaan.
Edes oma isäni ei minua rakastanut, eli jo pikkulapsena rakkauteni mieheen meni haaskuun.
Mutta nyt se on ohi, ah tätä helpotuksen tunnetta=)
olisinpa tajunnut sen jo vuosia sitten.
Tämä tosiaan on viimeinen kesäni.
Tästä lähtien, minulla on aina vain talvi.
Ole sitkeämpi jonkun -vapaan- miehen kanssa aina. Älä rakastu heti, mutta yritä sitä. Ja laita se ruotuun. Et sit enää ehkä ruikuta rannalla, niinkuin minäkin joskus. Mut varmista ettei sillä ole joku nainen jo, ettei ole pelimies.. etsivän työtä:)
Minulla ei ole noin selkeätä assosisaatiota vuodenaikojen ja rakkauden välillä. Aina on samaa tasaista ja harmaata arkea. Olisko se sitten vaikka syksyä tai talvea. Helppoa se on niin kauan, kunnes kohtaa jonkun ihmisen joka rakastuukin sinuun, mutta sinä et saa enää itseäsi rakastumaan kehenkään.
t. Mies, kokemuksen rintaäänellä.
Miksi ajattelit viettää viimeisen kesän? Etkö olekaan vielä luovuttanut? Vasta kesän lopussa?
enään kun ei osaa tuntea ketään kohtaan muuta kun ystävyyttä.
Alussa tuntui hyvältä ajatteli että nyt on kaikki mallillaan, ei tarvitse yrittää ja huomata sitten tunteittensa valuvan tyhjään. Ei tarvitse enään tuntea odotusta tai kaipausta.
Mutta ei se kauan tunnu hyvältä, jäljelle jää täysin tyhjä olo, ei ole tunteita ei kykene ihastumaan kehenkään, saati sitten rakastumaan.
Jäljellä on vain kuori joka on täysin tyhjä sisältä.
Se tunne ei ole ikävien kokemusten jälkitila vaan täysin opeteltua, ja niinkuin kirjoitit siitä pois oppiminen on työn ja tuskan takana,luulen ettei minusta edes ole sen pois oppimiseen.
Vähän samoja tunteita on ollut kuin sulla ja kyllä se vähän rassaa. Tosin ikää on vasta 23 niin vielä jaksan kyllä elätellä pientä toivon kipinää. Pahinta on se oikeastaan että miten alkaa tulla kokoajan ronkelimmaksi ja samaan aikaan tarjontahan vain hupenee tai vähenee entisestään.
Kohta tulee tuo maaginen 25v rajapyykki jolloin huhutaan että kutakuinkin kaikki toivo olisi mennyttä. Noh sinne on vielä pari vuotta aikaa...
Vasta kun lakkaa tosissaan etsimästä voi löytää oikean.