Olen nyt netistä tutkiskellut kaiken maailman kirjoituksia aiheesta kolmenkympinkriisi. Olen törmännyt vain yhdenlaisiin esimerkkeihin. Miehet ja naiset kokevat kriisin saavuttavan kyseisessä iässä, koska elämässä ei ole vielä saavutettu pysyvyyttä, kuten perhettä, vakityötä ym.
Mutta mites sitten, kun mies jättää perheensä ja raskaana olevan vaimonsa yksin ja lähtee kolmenkympin kriisin nimissä elämään "nuoruuttaan"? Mies ryyppää joka päivä ja on niin teiniä ettei teinit itsekään!! Sehän on tietenkin selvä, ettei tuollainen pentu muista omia pentuja olevankaan. Ei siis pidä yhteyttä lapsiin.
Kuinka kauan tätä hulluutta on luvassa? Kertokaa omia kokemuksianne ja etenkin kuinka kauan kriisi kesti.
Vai onko niin, että mies löysi itsensä eikä tule koskaan katumaan lastensa laiminlyöntiä? Kuinka kauan ryyppäminen ja ympärinaiskenteleminen voi tuottaa tyydytystä?
En kaipaa rohkaisua tyylin, että kyllä se sieltä vielä kotiin palaa. Ei, kunhan muistaisi lapsiaan.
Mutta mites sitten, kun mies jättää perheensä ja raskaana olevan vaimonsa yksin ja lähtee kolmenkympin kriisin nimissä elämään "nuoruuttaan"? Mies ryyppää joka päivä ja on niin teiniä ettei teinit itsekään!! Sehän on tietenkin selvä, ettei tuollainen pentu muista omia pentuja olevankaan. Ei siis pidä yhteyttä lapsiin.
Kuinka kauan tätä hulluutta on luvassa? Kertokaa omia kokemuksianne ja etenkin kuinka kauan kriisi kesti.
Vai onko niin, että mies löysi itsensä eikä tule koskaan katumaan lastensa laiminlyöntiä? Kuinka kauan ryyppäminen ja ympärinaiskenteleminen voi tuottaa tyydytystä?
En kaipaa rohkaisua tyylin, että kyllä se sieltä vielä kotiin palaa. Ei, kunhan muistaisi lapsiaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lueskelin kauheimman erostressin keskellä kirjoja, jotta ymmärtäisin...
Tämä oli yksi niistä:
Rakennamme parisuhdetta / Bruce Fisher, Nina Hart ja Kari Kiianmaa; löysin kirjastosta ja siellä oli paljon tästä kriisistä. Suosittelen. Samoin, kuin eron jälkeen sitten Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirjaa...
Lopettakaa nyt herrantähden tämä kriisi siellä ja kriisi täällä. Media opetti meille KAIKEN KAIKISTA kriiseistä - psykologidiletanttien myötävaikutuksella.
Mitä tämä on, että ensin on syntymäkriisi, sitten 2-vuotis kriisi uhmakausineen, kuusivuotiaalla on erokriisi ja kouluunmenokriisi peräkkäin, kymmenvuotiaalla on esipuberteettikriisi, pari vuotta sen jälkeen on esimurkkukriisi ja heti perään täysteinimurkkukriisi. Siitä onkin hyvä hypätä naisena ja miehenä olemisen koko herkulliseen kriisimereen: voi valita (ruoka, läski, couperosa, "ei kukaan tykkää" -kriisi, "kaikki tykkää mutko" -kriisi, koulun loppumisen kriisi, opiskelukriisit jne jne.)
Eletään. Kriiseillään. Ei siinä itseoppineitten "psykologien" oppaita tarvita.
esim 30-vuotias on elämänsä huipulla! Samoin 38-vuotias. Tai valitkaa itse mikä tahansa ikäkausi mutta älkää aina ruinatko kriiseistä
Paras elämä on menoa ylämäkeä alamäkeä ylä...
Niinhän se on. Ajattele! Ja joku on vielä mennyt kirjoittamaan kirjan! Kyllä on muitakin omituisia ihmisiä, ajatele niitäkin, jotka kirjoittaa koiranhoito-oppaita. Helkkari, kai nyt jokainen osaa koiraansa hoitaa.
Mitä hemmetin vaikeaa siinä, on että joku on fakta-addikti (kuten minä) ja haluaa lukea asiasta, jotta ymmärtäisi asiaa laajemmin. Kyllä minäkin luin vaikka mitä, kun sairastuin rintasyöpään, eikä se minua sen terveemmäksi tee tai pienennä uusiutumistodennäköisyyttä. Tietoa, tietoa. Mikä siinä on vaikea hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Voisit lukea tästäkin aiheesta jostain opuksesta, mutta sehän ei sovi sinulle, kun kuitenkin 'ollaan mitä ollaan'.
Meillä ensin minulla (n 34 v) oli kriisi siinä kolmenkympin hujakoilla, teki mieli muuttaa elämässä yhtä ja toista, mutta jostakin syystä mikään ei onnistunut muuttumaan. Jäin paikalleni ja kai kasvoinkin jonkin verran. Mutta vaikeeta oli.
Nyt miehelle tuli kolmenkympin kriisi (32 v) vaihtui työ, auto, asunto ja tuli ero, (en tie onko vaihtunut vaimo vai halusiko vaan erota?) Eli mies toimi, eikä jäänyt paikalleen kärsimään. Enkä tiedä mitä sitten tulevaisuus tuo, tuleeko se pysähtymisen paikka jotakin kautta kuitenkin.
En tuomitse miestä, vaikka perheensä jätti. Kriisi on sellainen, ettei siinä oikein selvästi ajattele tekemisiään. Vaikka tietysti pitäisi, mutta sellaisia ihmiset nyt vaan on. Harva meistä ainakaan täydellinen.
Nainen menettää synnyttämisen jälkeen aika paljon viehtätysvoimastaan (rinnat lopahtaa ja muutenkin).
Nuoremalla iällä se vielä menee mutta kun nainen saavuttaa kolmenkympin ja yli viehätysvoima alkaa jo kadota aika totaallisesta vauhtia ja mies alkaa monesti hakea naisen vaihtoa....
Muutenkin kun elämä jäänyt vähän väliin niin aletaan elää sitä ja vierasta naistahan riittää tarjolle. Ton takia mun mielestä miehillä perheen perustaminen pitäisi ihan kieltää alle 35 vuotiaana että olisi saanut elää tarpeeksi villiä elämää ja eri naisia olisi tullut jo kokeiltua ihan riittävästi.
isoimmissa kaupungeissa. Jossain korvessa naisiahan ei nyt ole. Paras tapa pitää miehestä kiinni on muuttaa jonnekin jängälle missä ei vieraita naisia näy mailla halmeilla.
mieskin rupsahtaa ja usein miehellä itsellä on huoli itsestään siksi alkaa seikkailut.
Nuorempaan vaihto kun nykyinen rupsahtaa, sekö on miesten periaate. Entä se rakkaus? Katoaa ulkomuodon myötä. Aika harvoja viisikymppisiä naisia JA miehiä olen nähnyt, joita ikä ei olisi muokannut.