Olen nyt netistä tutkiskellut kaiken maailman kirjoituksia aiheesta kolmenkympinkriisi. Olen törmännyt vain yhdenlaisiin esimerkkeihin. Miehet ja naiset kokevat kriisin saavuttavan kyseisessä iässä, koska elämässä ei ole vielä saavutettu pysyvyyttä, kuten perhettä, vakityötä ym.
Mutta mites sitten, kun mies jättää perheensä ja raskaana olevan vaimonsa yksin ja lähtee kolmenkympin kriisin nimissä elämään "nuoruuttaan"? Mies ryyppää joka päivä ja on niin teiniä ettei teinit itsekään!! Sehän on tietenkin selvä, ettei tuollainen pentu muista omia pentuja olevankaan. Ei siis pidä yhteyttä lapsiin.
Kuinka kauan tätä hulluutta on luvassa? Kertokaa omia kokemuksianne ja etenkin kuinka kauan kriisi kesti.
Vai onko niin, että mies löysi itsensä eikä tule koskaan katumaan lastensa laiminlyöntiä? Kuinka kauan ryyppäminen ja ympärinaiskenteleminen voi tuottaa tyydytystä?
En kaipaa rohkaisua tyylin, että kyllä se sieltä vielä kotiin palaa. Ei, kunhan muistaisi lapsiaan.
Mutta mites sitten, kun mies jättää perheensä ja raskaana olevan vaimonsa yksin ja lähtee kolmenkympin kriisin nimissä elämään "nuoruuttaan"? Mies ryyppää joka päivä ja on niin teiniä ettei teinit itsekään!! Sehän on tietenkin selvä, ettei tuollainen pentu muista omia pentuja olevankaan. Ei siis pidä yhteyttä lapsiin.
Kuinka kauan tätä hulluutta on luvassa? Kertokaa omia kokemuksianne ja etenkin kuinka kauan kriisi kesti.
Vai onko niin, että mies löysi itsensä eikä tule koskaan katumaan lastensa laiminlyöntiä? Kuinka kauan ryyppäminen ja ympärinaiskenteleminen voi tuottaa tyydytystä?
En kaipaa rohkaisua tyylin, että kyllä se sieltä vielä kotiin palaa. Ei, kunhan muistaisi lapsiaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se välttämättä ole 30-kriisi, mut kriisi kumminkin... Anna miehen sauhuta. Kyllä hän joskus ymmärtää mitä menetti... (EHKÄ) ;) Nauti elämästä ja lapsistasi... Tämä on vain välivaihe, usko pois, olen varma että olet ansainnut parempaa...
minulla oli jotaín vastaavaa, kesti kokonaista 2vuotta että osaan arvostaa tätä mitä nyt on. lapset, puoliso, talo ja työ.
sain kyllä opetuksen tuon 2vuoden aikana. mutta luulen että sisäinen huono omatunto ei lopu koskaan. kriisi on aina vaikea kaikille osapuolille. ei pitäisi koskaan pitää toista itsestäänselvyytenä. vaan jaksaa arvostaa ja olla kiinnostunut ja antaa tilaa.