En tiedä kuuluuko tämä aihe tälle palstalle, mutta kirjoitan sen kuitenkin tänne.
Hyvän ystäväni häät ovat heinäkuussa ja ystäväni odottaa minun tietenkin tulevan niihin. Olemme lapsuuden ystäviä, tosin viime vuosina olemme nähneet harvemmin koska asumme eri paikkakunnilla ja itse olen ollut välilllä myös ulkomailla opiskelemassa.
Olen iloinen ystäväni puolesta, mutta en millään haluaisi mennä häihin, koska ne vaan muistuttavat omasta elämäntilanteestani. Kaikki muut ystävät menevät vuoroperään naimisiin mutta itse pysyn sinkkuna.
En yleensäkään viihdy häissä, niitä on ollut tässä viime vuosina useita. Minulla on niissä aina ulkopuolinen olo, koska hääparin lisäksi ei välttmättä tunne oikein muita. Tai sitten jos paikalla on paljon tuttuja niin kaikille pitää selittää miksi olen edelleen sinkku (niinkuin siihen nyt olisi joku yksiselitteinen vastaus).
Ja lisäksi ne kaikki "pakolliset" hääleikit.. Miksi myös häävieraita pakotetaan osallistumaan niihin? Tämän hääparin tuntien noita kaikenlaisia leikkejä ym. tulee olemaan runsaasti.
Olen siis jo ilmoittautunut osallistuvani häihin, mutta tullut katumapäälle. Millä verukkeella voin jättäytyä häistä pois loukkaamatta ystävääni? Töihin en voi vedota, koska olen silloin lomalla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
naisille ole käyneet syyksi pahat menkat? Ainakin töistä poissaolemiseen.
Jos olet mies, niin sairastu muuten vaan vuoteenomaksi. Vaikka keuhkokuume?
siitäkin huolimatta, että olen esim. kaveriporukkani ainoa sinkku. Ajattelen kai sillä tavalla positiivisesti, että jos muutkin löytävät onnen, niin miksen minäkin.
Mitä jos kerrot kaverillesi, että olet iloinen hänen onnestaan mutta että häät muistuttavat sinua sinkkuudestasi ja tunnet siksi olosi vaikeaksi.
Menet häihin. Olet paikalla kirkossa ja käyt kakkua syömässä mutta kun näet ensimmäisten lähtevän niin käy hyvästelemässä hääparin ja lähdet aikaisin kotiin.
Tässä on järkeä. Pakkokos siellä on koko iltaa nököttää.
Olisi turhan itsekästä jäädä pois toisen suuresta päivästä, koska oma tilanne on toisenlainen.
Sitäpaitsi: ilmaista ruokaa ja juhlatunnelmaa. Kannattaa ainakin käydä kääntymässä!
näet, olen tyyppiä ikisinkku.
Suosittelisin kuitenkin että menet. Älä jättäydy elämästä pois sinkkuuden takia. Se vasta naista syökin.
mikä siinä onkin, että me sinkut jotenkin "sinkkuudumme" ja haluamme linnoittautua sinne neljän seinän sisään, jolloin emme ainakaan taatusti löydä ketään koskaan?
Mene vaan sinne häihin ja oo siellä tappiin asti, juo ja syö kun kerran tarjotaan!
Itse olin sinkkuna vuosia ennen kuin tajusin tämä asian, että "perkele jollen saa miestä niin aion ainakin nauttia elämästäni" ja niinpä olen juossut kaikenmaailmaisissa pippaloissa, joissakin jopa kuokkavieraana=D
Ryyppäämässä toisten laskuun, heh=/
Välillä on jopa käynyt flaksi..
Vaikkei mitään todellista olekaan tullut vastaan niin on ainakin tullut ajoittaisia muistutuksia siitä että olen edelleen olemassa..
Älä lopeta olemista. Mene vaan sinne perkula vaikka vaan nauttimaan ihan kuule itsekkäästi ittestäs!
Ja opettele sanomaan jotain nasevaa niille kyselijöille, kuten Bridget Jones elokuvassa.
Sano vaikka että oot pysynyt sinkkuna koska sulla on vartalon paikalla alligaattorin pää=)
Siihen loppuu kuule utelut.
Täytyy todella sanoa, että räjähdin nauruun kun laitoit, että "mene sinne nauttimaan itsestäs!".
Tosi hyvin sanottu! Niin kuuluisi tehdäkin ;)
Ihmettelen myös tätä samaa asiaa, että mikseivät sinkut osaa nauttia elämästään?? Itse olen aina nauttinut osastani, joko sitten parisuhteessa tai nykyisin taas sinkkuna. Mutta teen kaikkea sitä mitä haluan, ja mistä saan itselleni mielihyvää. En todellakaan tarvitse sitä kakslahkeista tuomaan elämääni kaikkea kivaa.
Kaikki hauska ja hulvaton elämä lähtee jokaisesta itsestään.
Toisaalta tiedän myös tapauksia, joissa ihmiset ovat läheisriippuvaisia, ja heille sinkkuus on yhtä helvettiä. Mutta ilman muuta pitäisi oppia nauttimaan itsekkäästi omasta elämästä.
Ei ole myöskään herra oikeaa kävellyt vastaani, mutta koska ihmisellä on vain yksi elämä - aion nauttia omastani! :) Ja ihan tappiin asti, juoden ja syöden myös :-D Kun kerta tarjotaan ;))
Oman elämäni sopan rakennan itse, ja nautin siitä. Ehkä joskus hyvä parisuhde voi tuoda elämääni ripauksen maustetta ;) mutta ei se soppa siitä muutu.
Hauskaa ja riehakasta elämäniloista kesää!
syömään ja juomaan ilmaseks. Naimisiin meneväthän kustantavat meidän sinkkujen juhlat, joten mikäs siinä ;)