miksi miehet,

miksi sama kaava aina toistuu?: tapaan mukavan miehen, käymme treffeillä, muutamillakin. Tuntuu että kemia toimii. Juttu kulkee. Sitten koittaa se ensimmäinen seksikerta. Seksi on hyvää. Molemmat laukeavat, ainkin kerran. Sen jälkeen mies liukenee eikä hänestä kuulu sen koommin.
Toinen vaihtoehto on se että mies jää elämääni käymään satunnaisesti. Soittaa silloin kun haluaa seksiä. Ei halua sitoutua.

Miksette miehet voi kertoa etukäteen että haluatte vain seksiä? Minusta se olisi reilumpaa. Moni nainenkin haluaa tyydyttää tarpeensa. Molemmille olisi peli selvä.

Ja miksi mies ei halua muuta kuin seksiä? Ettekö te kaipaa rakkautta?

En ole hakemalla hakenut renttuja. Viimeisin oli opettajana yliopistolla. Kohtelias. Uskonnollinen.
En olisi kuvitellut että hänkin toimii samoin.

En tiedä kuinka jatkaisin eteenpäin. Mikään mikä teen ei toimi. Lopputulos on aina sama.
Täytyy kai ruveta pihtaamaan. Kiusaan vaan miehiä ja saan siitä pienen iloni.
Tai sitten rupean samanlaiseksi kuin mies. Lutkaksi.
Te teette meistä kylmiä.
633264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

eli pelimiehiin ja huijareihin, heillä on monta naista kierrossa yhtä aikaa ja kun tää nainen on antanut kadotaan. vaikea sanoa miksi näin on, kun miehenä en ymmärrä tällaista toimintaa, tekeekö se sitten miehen että valehdellaan naiselle kaikki mahdollinen että saadaan sitä pimperoo? no joka tapauksessa ei minusta oo miestä siihen että valehtelisin naiselle netissä tai varsinkaan päin naamaa :( etsin kyllä kumppania aivan tositarkoituksella, mutta joskus tekee mieli myös sitä pelkkää seksiä, siinä tapauksessa jos ei tositarkoitusmarkkinoilla mitään elämää suurempaa oo tapahtumassa pistän sen jäihin ja menen vaikka tonne sokkotreffichättiin juttelemaan jotain 10v vanhemman naisen kanssa ja teen kyllä aivan täysin selväksi että kuinkas kiinnostaisi pelkkä seksisuhde tällaisen parikymppisen jätkän kanssa? ei sen välttämättä tarvihe tuon vaikeampaa olla, miksi helkkarissa pitää valehdella?! ärsyttää valehtelevat miehet sekä myös naisetkin :( ja että kaipaanko rakkautta niin kaipaan!! ihan järjettömästi, järki meinaa lähteä tässä sinkkuna ollessa, kun kerran tietää sen miltä tuntui kerran olla rakastunut, kunpa tapaisin sen oikean vaikkapa tänä kesänä :)

Äänestä

...miehetkin kaivataan Rakkautta ja läheisyyttä...mutta kaikkihan ei oo samanlaisia olentoja...joku toinen voi kaivata vaan seksiä...ja häipyy sen saatuaan...Siis pihtaamaan!! :)

Äänestä
  • netissä mutta miksi en ikinä tapaa oikeasti rakkautta haluavia miehiä?

    Äänestä

  • seksiä tai ei-seksiä. Lopputulos on sama!
    Onko ihmistä edes tarkoitettu pariutumaan?

    Äänestä

  • väitätte täällä kirjoitti:

    netissä mutta miksi en ikinä tapaa oikeasti rakkautta haluavia miehiä?

    siihen kenet tapaa netin kautta, joillakin miehillä on vaan taipumus yrittää saada naiselta edes seksiä jos ei mitään muuta... oletko minkäikäinen nainen ja mistä kotoisin? tavataan ja katsotaan rakastutaanko, lupaan etten yritä vain päästä pöksyihisi :D

    ...Ooo vielä eksyny tänne!! :)

    Äänestä

  • voi rakastua kirjoitti:

    siihen kenet tapaa netin kautta, joillakin miehillä on vaan taipumus yrittää saada naiselta edes seksiä jos ei mitään muuta... oletko minkäikäinen nainen ja mistä kotoisin? tavataan ja katsotaan rakastutaanko, lupaan etten yritä vain päästä pöksyihisi :D

    koska taidan viettää miehettömän kesän. En jaksa enää kertaakaan samaa tarinaa.

    Äänestä

miehet ole pelimiehiä.
Ikävää jos sinä olet törmännyt sellaisiin.
Mitäs tuohon nyt voisi neuvoa?

Äänestä

näin herkemmän puoleisena miehenä, että mitä jos ainakin muutamat kohtaamistasi miehistä ovat myös halunneet kokea sitä rakkautta ja intohimoa, mutta huomanneet sen ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, etteivät kykene sitä sinun kanssasi tuntemaan?

Itselleni ei rakkauteen tai rakastumiseen riitä se että kemiat toimii, juttu luistaa ja seksi on hyvää. Kyllä tosirakkaus tuntuu paljon noitakin juttuja paremmalta. Sinulle tuo aiemmin kuvattu siis riittäisi. Aiotko noiden avulla sitten niin kuin opetella rakastamaan sitä kohdetta? Mielestäni ei toimi niin, ainakaan pidemmän päälle.

Tarkoitin siis vain sanoa, että joku/jotkut miehet voivat häipyä vain siksi, etteivät koe sinua oikeaksi.

p.s. Kun mies laukeaa seksissä, niin seksin ei välttämättä tarvitse vielä olla kummoista.

Äänestä
  • jäi vain ihmetyttämään, että miksi juuri vasta sen ensimmäisen seksiyön jälkeen mies tietää, ettei nainen olekaan se oikea? ;)

    Äänestä

  • järkevä kirjoitus kirjoitti:

    jäi vain ihmetyttämään, että miksi juuri vasta sen ensimmäisen seksiyön jälkeen mies tietää, ettei nainen olekaan se oikea? ;)

    viimeiseen asti, että juuri tämä olisi se elämäni nainen? Hänellä on kuitenkin epäilyksensä, mutta haluaa saada varmuuden ja kokeilla viimeiseen asti, että tulisiko tästä jotain. Jos miehenkin toive on niin kova, että se ei kuuntele järjen ääntä ennen kuin kortit on tosiaan katsottu loppuun saakka?

    No joskus toki tietää jo aiemmin =)

    Äänestä

  • toivoo... kirjoitti:

    naisen sopivuuden suhteen, jos yhdestä seksikerrasta sitten saadaan varmuus naisen epäsopivuudesta. Ei kai mies oleta, että ensimmäisellä kerralla seksi sujuisi välttämättä vielä kovinkaan hyvin puolituntemattoman naisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole suurempia tunteita?

    Mä en voi millään uskoa, että se onko nainen elämän nainen tai ei, ratkaistaisiin sänkytaitojen perusteella. Sori vaan, ei mee läpi, mut hyvä yritys kuiteskii. =)

    Äänestä

  • aikamoiset epäilykset kirjoitti:

    Vaan sitä, että mies toivoo tunteensa syttyvän roihuamaan ja lataa viimeiset toivon rippeet siihen fyysiseen lähitaistelukontaktiin. Josko ne vielä syttyisivät?

    Ei kait kukaan oleta itse seksin olevan uuden tuttavuuden kanssa heti tajunnan räjäyttävää. Joku on kuulemma onnistunut kuitenkin rakastumaan harrastettuaan seksiä.

    Äänestä

  • en hakenut. kirjoitti:

    syttyvän naiseen, ikään kuin väkisin? Naisessahan on jotakin hänelle sopimatonta, jos tunne ei synny ilman seksiä?

    Oisko asia kuitenkin niin, että miehen seksihalut ottavat vallan hänestä, ja tunteiden syttymis toiveet ovat pelkkää yliminän sepustusta, jottei mies tuntisi itseään huonoksi? Vietit tai ihmisen "alemmat tasot" käyttävät monesti mieltä tai ihmisen "ylempiä tasoja" hyväkseen saadakseen mitä haluavat. Vai ovatko miehet niin epätoivoisia rakkaudenetsijöitä, että yrittävät väkisin nähdä toivoa siellä, missä tietävät ettei sitä ole?

    Kerrohan minulle hyvä mies, kuka tutuistasi on onnistunut rakastumaan harrastettuaan jonkun kanssa seksiä?

    Puhut nyt kyllä pelkkää paskaa. Anteeksi tällainen suorapuheisuus, mutta minua suoraan alkaa oksettaa kun törmään sinunkaltaisiin miehiin.

    Yritätte niin kovasti vetää tätä yhtä näytelmää, kunhan saisitte nussia naisia.
    Väitätte olevanne kovinkin mukavia , ja että voisitte vielä rakastua johonkin naiseen mikäli kokeilette vielä fyysistä osuutta.

    Tosiasia on se. Että mies ei paskaakaan välitä naisesta. Noin 40-ikävuoteen mies haluaa nussia, nussia ja vain nussia.
    Sen jälkeen kun on pakko jatkaa sukua, niin silloin vasta ryhdytään lapsia tekemään, ja valitetaan kuin ärsyttävä akka on vaimonaan.

    Mutta tuo saatanan näytelmä ei mene ainakaan läpi.

    Äänestä

  • toivoisi tunteidensa kirjoitti:

    Onko sellainen rakkaus väärää joka syntyy vasta viime hetkellä, yhteisen seksin jälkeen?

    Onko se väkisin rakastumista? Täytyykö rakkauden syttyä jo ensikatseella tai viimeistään yhteisellä juttutuokiolla?

    Olen kuullut naisistakin, jotka ovat rakastuneet vasta seksin jälkeen / sen avulla. Ovatko he rakastuneet väärin?

    Jos ei ole saanut itseään edes ihastumaan kehenkään viimeiseen viiteen vuoteen, niin siinä voi itse kukin alkaa toivoa rakkautta viimeiseen puristukseen asti kaikkien varteen otettavien tapauksien kohdalla.

    Toisaalta kirjoitin jo aiemmin: "Itselleni ei rakkauteen tai rakastumiseen riitä se että kemiat toimii, juttu luistaa ja seksi on hyvää. Kyllä tosirakkaus tuntuu paljon noitakin juttuja paremmalta."

    Voipi olla, että haaveeksi jää.

    * pettymyksiä on aina N kertaa enemmän kuin (lopullisia?) onnistumisia ja N ei ole pieni luku.
    * useimmiten emme tiedä itsekään mitä oikeasti haluamme, luulemme jotain mutta totuus paljastuu (itsellekin) vasta myöhemmin
    * kaikesta huolimatta yrittää kannattaa, koska muuten käy elämä liian tylsäksi

    Äänestä

  • kfäaäs kirjoitti:

    mutta täytyy sanoa, että elämäni aikana olen saanut tutustua ainakin kahteen mieheen, jotka ovat rakastuneet naiseen melkein ainoastaan siitä syystä, että ko. naiset ovat heille suostuneet sulojaan tarjoilemaan.

    En tiedä ovatko tapaukset sitten jotenkin reppanoita, vai jotenkin sellaisia että vaativat fyysisen kontaktin, jotta mentaalinen tunne syttyisi. Sinänsä pelottava ajatus, että rakastuu pelkällä seksillä. Silloinhan voi rakastua vaikka maksulliseen naiseen. No, tiedän kyllä tuttavan tutun, onnettoman reppanan, jolla kävi juuri näin.

    Suhteiden muuhun laatuun tai kestävyyteen en ota kantaa.

    Ajattele mitä ajattelet. Minäkin vain pistän ajatuksia ruudulle. En ole käsittääkseni kertaakaan ilmaissut, että itse hakisin rakkautta ko. tavalla.

    Äänestä

  • Vääränlaista rakkautta kirjoitti:

    Onko sellainen rakkaus väärää joka syntyy vasta viime hetkellä, yhteisen seksin jälkeen?

    Onko se väkisin rakastumista? Täytyykö rakkauden syttyä jo ensikatseella tai viimeistään yhteisellä juttutuokiolla?

    Olen kuullut naisistakin, jotka ovat rakastuneet vasta seksin jälkeen / sen avulla. Ovatko he rakastuneet väärin?

    Jos ei ole saanut itseään edes ihastumaan kehenkään viimeiseen viiteen vuoteen, niin siinä voi itse kukin alkaa toivoa rakkautta viimeiseen puristukseen asti kaikkien varteen otettavien tapauksien kohdalla.

    Toisaalta kirjoitin jo aiemmin: "Itselleni ei rakkauteen tai rakastumiseen riitä se että kemiat toimii, juttu luistaa ja seksi on hyvää. Kyllä tosirakkaus tuntuu paljon noitakin juttuja paremmalta."

    Voipi olla, että haaveeksi jää.

    väärää, vaikkei heti syttyisikään. Eihän se yleensä sytykään heti. Sitä vain ihmettelen, miten mies voi juuri seksin jälkeen olla niin varma tunteistaan, mutta ennen seksiä ei... Seksihän on kuitenkin vain seksiä. Niinhän miehetkin sanovat: "Se oli vain seksiä, eikä merkinnyt mitään..." ;)

    Äänestä

  • Quark kirjoitti:

    * pettymyksiä on aina N kertaa enemmän kuin (lopullisia?) onnistumisia ja N ei ole pieni luku.
    * useimmiten emme tiedä itsekään mitä oikeasti haluamme, luulemme jotain mutta totuus paljastuu (itsellekin) vasta myöhemmin
    * kaikesta huolimatta yrittää kannattaa, koska muuten käy elämä liian tylsäksi

    Kannattaisi kuitenkin tutustua ensin itseensä ja siihen, mitä haluaa ennen kuin lähtee pelaamaan toisten tunteilla.

    Ei kai miehestäkään olisi mukavaa, jos tapailee naista jonkin aikaa, kiinnostus herää ja seksuaaliset halut. Sitten vietetään yhteinen yö: riisuudutaan, mutta juuri ennen "koitosta" nainen laittaakin jalat ristiin ja sanoo: mulla riitti tällainen esileikki oikein hyvin, mutta en mä haluakaan viedä hommaa loppuun asti. Ei vain tunnu siltä. Mutta voidaanhan me nukkua siskonpedissä yhdessä ja treffailla muuten vaan: pussailla, halailla, puhua pehmeitä; toimia kuin rakastuneet pariskunnat konsanaan.

    Eikö mies tuntisi nenästä vedetyksi tuollaisen kohtelun jälkeen?

    Äänestä

  • rakkaus ole kirjoitti:

    väärää, vaikkei heti syttyisikään. Eihän se yleensä sytykään heti. Sitä vain ihmettelen, miten mies voi juuri seksin jälkeen olla niin varma tunteistaan, mutta ennen seksiä ei... Seksihän on kuitenkin vain seksiä. Niinhän miehetkin sanovat: "Se oli vain seksiä, eikä merkinnyt mitään..." ;)

    tajunnut ajatustani siitä viimeisestä toivon rippeestä ja ihon kosketuksen vaikutuksesta.

    Seksiä on olemassa ainakin noita kahta lajia, merkityksetöntä ja todella merkityksellistä. Todennäköisesti vielä useampaakin lajia ja monia välimuotoja.

    Totta varmaan on, että monilla miehillä se perimmäinen seksiin ajava voima on pelkästään eläimellinen viettitoiminto. Meitä miehiäkin on kuitenkin monenlaisia.

    Äänestä

  • et ehkä kirjoitti:

    ihon kosketuksen vaikutus kuulostaa epätoivoiselta yritykseltä tuntea edes jotakin.

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    Kannattaisi kuitenkin tutustua ensin itseensä ja siihen, mitä haluaa ennen kuin lähtee pelaamaan toisten tunteilla.

    Ei kai miehestäkään olisi mukavaa, jos tapailee naista jonkin aikaa, kiinnostus herää ja seksuaaliset halut. Sitten vietetään yhteinen yö: riisuudutaan, mutta juuri ennen "koitosta" nainen laittaakin jalat ristiin ja sanoo: mulla riitti tällainen esileikki oikein hyvin, mutta en mä haluakaan viedä hommaa loppuun asti. Ei vain tunnu siltä. Mutta voidaanhan me nukkua siskonpedissä yhdessä ja treffailla muuten vaan: pussailla, halailla, puhua pehmeitä; toimia kuin rakastuneet pariskunnat konsanaan.

    Eikö mies tuntisi nenästä vedetyksi tuollaisen kohtelun jälkeen?

    monelle nuorelle miehelle tuttua.

    Ei siinä auta kuin purra hammasta ja uutta suoleen ennen kuin vanha kuolee.

    Äänestä

  • toivonripe ja kirjoitti:

    ihon kosketuksen vaikutus kuulostaa epätoivoiselta yritykseltä tuntea edes jotakin.

    ...olette.

    "Jos ei ole saanut itseään edes ihastumaan kehenkään viimeiseen viiteen vuoteen, niin siinä voi itse kukin alkaa toivoa rakkautta viimeiseen puristukseen asti kaikkien varteen otettavien tapauksien kohdalla."

    Joskus sitä vaan toivoo heräävänsä.

    Äänestä

  • rakkaus ole kirjoitti:

    väärää, vaikkei heti syttyisikään. Eihän se yleensä sytykään heti. Sitä vain ihmettelen, miten mies voi juuri seksin jälkeen olla niin varma tunteistaan, mutta ennen seksiä ei... Seksihän on kuitenkin vain seksiä. Niinhän miehetkin sanovat: "Se oli vain seksiä, eikä merkinnyt mitään..." ;)

    voihan se olla että tuolla aivokopan alaosassa tapahtuu jokin väistämätön muutos tuon ensimmäisen kerran jälkeen, eikä meillä ole hajuakaan mistä on oikein kysymys - jos nyt evoluution kannalta katsoo niin seksi ei koskaan ole vain, vaan juuri se tärkein asia

    Äänestä

  • tuo on kirjoitti:

    monelle nuorelle miehelle tuttua.

    Ei siinä auta kuin purra hammasta ja uutta suoleen ennen kuin vanha kuolee.

    tilit tässäkin asiassa miesten ja naisten välillä noin niinku kollektiivisessa mielessä. Pahoin pelkään, että kyseiset nenästävedättäjämiehet ja -naiset eivät kohtaa toisiaan, vaan muut saavat kärsiä "en mä tiedä mitä mä haluan ja milloin mä haluan sitä mitä mä en tiedä haluavani" -ihmisten toilailuista tylsyyden poistamiseksi. Tylsiä ihmisiä, kertakaikkiaan. Niitä tulee välttää. :)

    Äänestä

  • Quark kirjoitti:

    voihan se olla että tuolla aivokopan alaosassa tapahtuu jokin väistämätön muutos tuon ensimmäisen kerran jälkeen, eikä meillä ole hajuakaan mistä on oikein kysymys - jos nyt evoluution kannalta katsoo niin seksi ei koskaan ole vain, vaan juuri se tärkein asia

    pitäydytään siinä, mikä miehelle on se kaikkein tärkein asia suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Onko se seksi? Varmaankin riippuu miehestä, miehen iästä ja elämäntilanteista.

    Äänestä

  • Oikeassa... kirjoitti:

    ...olette.

    "Jos ei ole saanut itseään edes ihastumaan kehenkään viimeiseen viiteen vuoteen, niin siinä voi itse kukin alkaa toivoa rakkautta viimeiseen puristukseen asti kaikkien varteen otettavien tapauksien kohdalla."

    Joskus sitä vaan toivoo heräävänsä.

    ihastumaan.

    Monella on parisuhdeasenne se, että tärkeintä on minä itse. Mitä tämä saa minussa aikaan ja mitä minä saan tästä. Herättäisikö tuo nainen minut horroksesta? Saisinko itseni ihastumaan häneen?

    Eikö kuulostakin melko järjettömiltä kysymyksiltä?

    Äänestä

  • voi saada kirjoitti:

    ei pakottamalla synny.

    Toimisikohan se sitten niin, että koettaisi saada toisen ihastumaan itseensä? Voisiko sitten itse ihastua vastavuoroisesti takaisin?

    Ääh, en tiedä.

    Taitaa vaan olla niin, että minua ei ole ihastumisen tai rakastumisen lahjoilla siunattu.

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    Kannattaisi kuitenkin tutustua ensin itseensä ja siihen, mitä haluaa ennen kuin lähtee pelaamaan toisten tunteilla.

    Ei kai miehestäkään olisi mukavaa, jos tapailee naista jonkin aikaa, kiinnostus herää ja seksuaaliset halut. Sitten vietetään yhteinen yö: riisuudutaan, mutta juuri ennen "koitosta" nainen laittaakin jalat ristiin ja sanoo: mulla riitti tällainen esileikki oikein hyvin, mutta en mä haluakaan viedä hommaa loppuun asti. Ei vain tunnu siltä. Mutta voidaanhan me nukkua siskonpedissä yhdessä ja treffailla muuten vaan: pussailla, halailla, puhua pehmeitä; toimia kuin rakastuneet pariskunnat konsanaan.

    Eikö mies tuntisi nenästä vedetyksi tuollaisen kohtelun jälkeen?

    ne jotka (miehet & naiset) tuon tietoisesti tekevät saavat minun ankaran tuomioni (vaan taitavat vähät välittää). luulisin että enemmistö on itsekin epätietoisia mitä oikein aikovat ja mihin päätyvät.

    Äänestä

  • evoluutioon, vaan kirjoitti:

    pitäydytään siinä, mikä miehelle on se kaikkein tärkein asia suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Onko se seksi? Varmaankin riippuu miehestä, miehen iästä ja elämäntilanteista.

    tärkein on varmaan enimmäkseen joku muu kuin seksi, mutta siitä huolimatta tietyissä tilanteissa se ohjaa käytöstä enemmän kuin mitä itsekään toivoisimme...

    Äänestä

  • että tunne kirjoitti:

    ei pakottamalla synny.

    Toimisikohan se sitten niin, että koettaisi saada toisen ihastumaan itseensä? Voisiko sitten itse ihastua vastavuoroisesti takaisin?

    Ääh, en tiedä.

    Taitaa vaan olla niin, että minua ei ole ihastumisen tai rakastumisen lahjoilla siunattu.

    ihastuminen taitaa olla aika sattuman kauppaa, eikä se kauppa ole aina hyvä... Yritystoimintaa se ei ainakaan ole (tosin joskus lopputuloksena on konkurssi)

    Äänestä

  • Quark kirjoitti:

    ne jotka (miehet & naiset) tuon tietoisesti tekevät saavat minun ankaran tuomioni (vaan taitavat vähät välittää). luulisin että enemmistö on itsekin epätietoisia mitä oikein aikovat ja mihin päätyvät.

    miten pitkälle tuo "syyntakeettomuus" on voimassa? Jos mies jatkaa suhteesta toiseen saman kaavan mukaan "tietämättä mitä tekee ja mihin pyrkii", niin silloinhan kyse on eläimestä, ei ihmisestä. Ihmisellä on tietoisuus, mikä mahdollistaa kyvyn arvioida omaa toimintaansa, tiedostaa itsensä.

    Äänestä

  • onko rakkaus jotain yliluonnollista?
    eikö se ole juuri sitä että kemiat toimii ja seksi on hyvää? pitääkö elämä tuhlata jotain mystistä odotellessa jota ei ehkä ole olemassakaan?

    Äänestä

  • toivoisi tunteidensa kirjoitti:

    syttyvän naiseen, ikään kuin väkisin? Naisessahan on jotakin hänelle sopimatonta, jos tunne ei synny ilman seksiä?

    Oisko asia kuitenkin niin, että miehen seksihalut ottavat vallan hänestä, ja tunteiden syttymis toiveet ovat pelkkää yliminän sepustusta, jottei mies tuntisi itseään huonoksi? Vietit tai ihmisen "alemmat tasot" käyttävät monesti mieltä tai ihmisen "ylempiä tasoja" hyväkseen saadakseen mitä haluavat. Vai ovatko miehet niin epätoivoisia rakkaudenetsijöitä, että yrittävät väkisin nähdä toivoa siellä, missä tietävät ettei sitä ole?

    Nyt yrität kääntää asian päälaelleen. Nimenomaan juuri naiset haluavat aina testata miehen sänkytaidot, ja tekevät ratkaisunsa sen perusteella. Älä yritä vierittää miesten ominaisuuksiksi sellaista mihin NAISET nimenomaan syyllistyvät... Naiset rakastuvat vasta seksin jälkeen.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    onko rakkaus jotain yliluonnollista?
    eikö se ole juuri sitä että kemiat toimii ja seksi on hyvää? pitääkö elämä tuhlata jotain mystistä odotellessa jota ei ehkä ole olemassakaan?

    tuntuu se oikea rakkaus, kun sitä vertaa muihin naissuhteisiin.

    Kerran olen elämässäni ollut oikeasti rakastunut ja sen tunteen kun on edes kerran saanut kokea, niin sen osaa erottaa suhteesta, jossa pelkät kemiat ja seksi toimii.

    Tähän astisen elämäni suurimman rakkauden kohde on kuollut, enkä enää edes odota kokevani sellaista toista kertaa. Olen osani saanut, enkä todellakaan koe hukkaavani elämää, vaikka eläisin loppuelämäni yksin.

    Äänestä

  • järkevä kirjoitus kirjoitti:

    jäi vain ihmetyttämään, että miksi juuri vasta sen ensimmäisen seksiyön jälkeen mies tietää, ettei nainen olekaan se oikea? ;)

    ne tiiä sen jo vähän aikasemminkin mut pitäähän sitä silti kyydit testata ainakin kerran. Ajattele niin että ilman noita testaajia et ois saanu edes munaa vuosikausiin :-)

    Äänestä

"Miksette miehet voi kertoa etukäteen että haluatte vain seksiä? Minusta se olisi reilumpaa. Moni nainenkin haluaa tyydyttää tarpeensa. Molemmille olisi peli selvä."

Laskelmointia. Jos hän kertoisi naiselle, joka haluaa muutakin kuin seksiä, että itse on vain seksin perään, hän saattaisi jäädä ilman. Tuolla tavalla hän saa siis seksiä niiltä, jotka haluavat vain seksiä, sekä niiltä jotka haluavat tutustua myös parisuhdemielessä.

"Ja miksi mies ei halua muuta kuin seksiä? Ettekö te kaipaa rakkautta?"

Aika harva varmaan ei kaipaa ikinä rakkautta, ehkä vähän isompi osa vain silloin tällöin. Onko tuokaan sitten aitoa rakkautta. En tiedä, kun ei ole omaa kokemusta mitä se aito on. Miten ylipäänsä voi kaivata sellaista mitä ei tiedä olevan olemassa.

"En ole hakemalla hakenut renttuja. Viimeisin oli opettajana yliopistolla. Kohtelias. Uskonnollinen.
En olisi kuvitellut että hänkin toimii samoin. "

No mies on huomannut, että kohteliaalla käytöksellä pääsee paremmin tavoitteeseen kuin öykkäröinnillä. Uskonnollisuus ei ole "hyvyyden" tae. "Tekee toisin kuin puhuu". Tekopyhyyttä löytyy kaikista "ryhmistä", joihin ihmisiä voidaan ylipäänsä jaotella.

"Te teette meistä kylmiä."

Ikävä kyllä näinkin pääsee käymään. Ikävää se on ennenkaikkea oman itsesi kannalta, koska kylmettymällä lasket roimasti omia mahdollisuuksia löytää sitä kaipaamaasi rakkautta.

Ps. aika karkeaa yleistystä käyttää sanaa miehet noissa kommenteissa. Ehkäpä kommenttiesi sanat "miehet" ja "te" tarkoittivat nimenomaan niitä miehiä, jotka ovat tuottaneet sinulle pettymyksen.

Vaikka noiden miesten käytös harmittaisikin, niin älä kylmetä, vaan anna tulevan kesäauringon lämmittää itseäsi :). Vaikka itse olenkin todennut, että ei enää koskaan, niin en aio silti pakastua, vaikka talvesta pidänkin.

Äänestä
  • ''Laskelmointia. Jos hän kertoisi naiselle, joka haluaa muutakin kuin seksiä, että itse on vain seksin perään, hän saattaisi jäädä ilman. Tuolla tavalla hän saa siis seksiä niiltä, jotka haluavat vain seksiä, sekä niiltä jotka haluavat tutustua myös parisuhdemielessä. ''

    Hanki hyvä mies se barbara kämppääsi. Uskoakseni siitä olisi sinulle erittäin paljon hyötyä.

    Naisia ei kyllä noin vain saa kusettaa.

    Ja kyllä yleistäminen tässä on aika kova ote, mutta ihan oikea.
    Useimmat miehet toimivat juuri tietyllä kaavalla. Ei edes useimmat, vaan suurin piirtein kaikki.
    Miehet ajattelevat peniksellään, eivät aivoillaan.

    Äänestä

  • että sitä saadakseen täytyy valehdella?
    Eikö miestä yhtään vaivaa se että hän tekee toisen ihmisen surulliseksi?

    Äänestä

  • kaivoon, hyvä mies. kirjoitti:

    ''Laskelmointia. Jos hän kertoisi naiselle, joka haluaa muutakin kuin seksiä, että itse on vain seksin perään, hän saattaisi jäädä ilman. Tuolla tavalla hän saa siis seksiä niiltä, jotka haluavat vain seksiä, sekä niiltä jotka haluavat tutustua myös parisuhdemielessä. ''

    Hanki hyvä mies se barbara kämppääsi. Uskoakseni siitä olisi sinulle erittäin paljon hyötyä.

    Naisia ei kyllä noin vain saa kusettaa.

    Ja kyllä yleistäminen tässä on aika kova ote, mutta ihan oikea.
    Useimmat miehet toimivat juuri tietyllä kaavalla. Ei edes useimmat, vaan suurin piirtein kaikki.
    Miehet ajattelevat peniksellään, eivät aivoillaan.

    Väitinkö toimivani noin? Kannattaisi lukea tarkemmin ennenkuin on ketään kaivoon upottamassa.

    "Ja kyllä yleistäminen tässä on aika kova ote, mutta ihan oikea.
    Useimmat miehet toimivat juuri tietyllä kaavalla. Ei edes useimmat, vaan suurin piirtein kaikki.
    Miehet ajattelevat peniksellään, eivät aivoillaan."

    Katkeraa tilitystä. Tuntemistani miehistä tuollaista kusetusta ei harrasta kukaan.

    Äänestä

  • niin tärkeää kirjoitti:

    että sitä saadakseen täytyy valehdella?
    Eikö miestä yhtään vaivaa se että hän tekee toisen ihmisen surulliseksi?

    "Eikö miestä yhtään vaivaa se että hän tekee toisen ihmisen surulliseksi?"

    Jos häntä se vaivaakin, niin hän luultavasti ei ajattele asiaa sen pidempään. Työntää asian taustalle ja antaa sen hautautua ajan kanssa.

    Tai sitten hän ei yksinkertaisesti välitä yhtään siitä miltä näistä naisista tuntuu. Ajattelee vain itseään.

    Äänestä

Veikkaisin, enkä usko et pahemmin metsään mennee et ei miehet sitä ilmoita koska muuten ei seksiä olisi tarjolla. Kuitenkin ku aikansa esittää ja vetelee oikeista naruista ni johan onnistaa.

"Ettekö kaipaa rakkautta ?"

No tottakai mies kaipaa rakkautta sitä vaan ei parane julki tuoda koska muuten joutuu jatkaan yksin huhuilua.

Pääsääntöisesti se vaan on iin et renttu kelpaa tuo joka seksin perässä juoksee. Mies joka rakkautta hakee ja sen tunnustaa jää nuolemaan näppejään. Pitäisi varmaan alkaa tuoksi rentuksi niin johan alkaisi oleen säpinää.

Te teette rakkautta hakevat miehet kylmiksi !

Äänestä
  • eikö siinä vaiheessa kun sänkyyn on ajauduttu voi viimeistään luovuttaa siitä renttuilusta. Seksiä saatuaan mies on sentään saanut jo jotain, eikö silloin voi jo näyttää niitä rakkauden tarpeitaan?
    sitäpaitsi minähän nimenomaan kerroin etten ole hakenut renttuja, vaan herrasmiehiä jotka antavat ymmärtää että heitä kiinnostaa muukin kuin seksi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    eikö siinä vaiheessa kun sänkyyn on ajauduttu voi viimeistään luovuttaa siitä renttuilusta. Seksiä saatuaan mies on sentään saanut jo jotain, eikö silloin voi jo näyttää niitä rakkauden tarpeitaan?
    sitäpaitsi minähän nimenomaan kerroin etten ole hakenut renttuja, vaan herrasmiehiä jotka antavat ymmärtää että heitä kiinnostaa muukin kuin seksi.

    Outo ajatus ? Ilmeisesti naisenlogiikalla asiaa ei voi ymmärtää !

    Tuskin olet herrasmiestä edes tavannutkaan ja luulis normaali järjen juoksulla sen jo ymmärtävän.

    Sänkyyn on ajauduttu eikö silloin voi näyttää rakkauden tarpeitaan ???

    Mitähän siellä pääkopassa oikein liikkuu ? Luuletko et mies joka pelkkää seksiä hakee alkaa sen jälkeen ajatteleen rakkautta ? Ei todellakaan hän ottaa ritolat.

    Voi voi, ei ihme et sinulle noin on käynyt kun noin avoimin silmin asiaa kerran ajattelet. Tapaa seuraavan kerran oikein mies eikä mitään nilviäistä.

    Äänestä

Onpas kummallinen kohtalo sinulla. Mulla on pakannut käymään toisinpäin... nekin miehet jää rakastuneiksi takiaisiksi joiden kanssa itse on halunnut vain pitää vähän hauskaa (ja sanonut sen alusta alkaen).

Jos sitten vaikka kysyt ensin? Ajatteletko itse jotenkin niin, että ensimmäisen seksikerran jälkeen ollaan vakkaristi yhdessä?

Tai sitten sun seksissä on joku vika? Mieshän nyt laukeaa vaikka mihin, ei se ole mistään seksin laadusta kiinni.

Nykyisen pitkän suhteeni (viisi vuotta kimpassa, ja rakastuneita edelleen) aloitin syöksymällä vastoin tapojani petiin ensitapaamisella. Ei todella minun tapaistani, mutta kai se sitten oli joku kohtalo. Siitä alettiin oleen, ja ollaan edelleen.

Et kai ole liian sitoutumishakuinen? Voi tuntua toisesta tosi painostavalta sekin. (Ainakin minä olen katkaissut joitain tuttavuuksia alkumetreillä kun toinen on selvästi ollut paljon rakastuneempi kuin itse; on tuntunut reilulta).

Äänestä
  • että ensimmäisen seksin jälkeen seurusteltaisiin.
    Ajattelen niin että jos seksi oli mukavaa niin tutustuminen voisi jatkua.
    Tämä viimeinenkin selitti vielä lähtiessä mitä kaikkea voisimme yhdessä tehdä. Ja tekstarikin tuli jossa kertoi olevan onnellinen "suhteestamme". Sitten yhtä-äkkiä ei mitään.

    Olen saanut palautetta monelta mieheltä että kanssani on mukava harrastaa seksiä. Ihan normaalia seksiä se on. Suuseksiä ja yhdyntää. Nautin itse ja huolehdin että mieskin nauttii.

    Sitoutumisesta en ole vuosiin uskaltanut kenellekään puhua etten säikyttäisi miehiä enää enempää.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    että ensimmäisen seksin jälkeen seurusteltaisiin.

    Mikäköhän siinä sitten on? Jos sulla on ollut vaan tosi huono tuuri?

    Mutta älä tosissaan missään tapauksessa yleistä, koska ei kaikki miehet noin käyttäydy. Minä en ole törmännyt yhteenkään (tai sitten se on ollut yhden illan juttu vaan mullekin, joten en ole havainnut ko ominaisuutta miehessä).

    Millainen isä sulla oli? Jos sä vaikka etsit jotenkin tietyntyyppisiä miehiä aina... (kuulostaa vähän psykolta kyllä mutta uskon mä psykoihin enemmän kuin ufoihin).

    Äänestä

  • se edellinen kirjoitti:

    Jos sä teet jotain todella omituista unissasi, josta et tiedä? Pahoinpitelet miestä tai puhut rumia... ja mies pelästyy ja pakenee... heh. Ehkä näin ei ole, mutta jotenkin hauska visio.

    Äänestä

  • se edellinen kirjoitti:

    Mikäköhän siinä sitten on? Jos sulla on ollut vaan tosi huono tuuri?

    Mutta älä tosissaan missään tapauksessa yleistä, koska ei kaikki miehet noin käyttäydy. Minä en ole törmännyt yhteenkään (tai sitten se on ollut yhden illan juttu vaan mullekin, joten en ole havainnut ko ominaisuutta miehessä).

    Millainen isä sulla oli? Jos sä vaikka etsit jotenkin tietyntyyppisiä miehiä aina... (kuulostaa vähän psykolta kyllä mutta uskon mä psykoihin enemmän kuin ufoihin).

    joka on äidin kanssa naimisissa yhä edelleen. En ole kertaakaan kuullut hänen pettäneen. Hän ei juossut baarissa eikä matkoilla vaan oli paljon kotona, mukana arjessa.
    Selitys ontuu.

    Äänestä

  • kunnon mies kirjoitti:

    joka on äidin kanssa naimisissa yhä edelleen. En ole kertaakaan kuullut hänen pettäneen. Hän ei juossut baarissa eikä matkoilla vaan oli paljon kotona, mukana arjessa.
    Selitys ontuu.

    etteikö hän olisi kunnon mies. Mimmoinen isä hän oli sulle?

    Oli sitten isästä kiinni tai äidistä tai kuun asennosta, minusta on tosi kumma että olet AINA törmännyt tietynlaiseen kuvioon johon minä en koskaan.

    Enkä siis ole mikään hemaiseva íki-ihanuus joka kuvittelee kaikkien rakastuvan itseensä, olen ihan tavallinen neljääkymppiä lähestyvä naisenrehjake, enkä oikeastaan koskaan ole ollut edes mikään häikäisevän kaunis. Että syy ei löydy siitä.

    Tavallisia naisia, tavallista seksiä. Joku selittävä juttu täytyy olla että erilaisia miehiä osuu teillemme?

    olen aina ollut hoikka ja kauniskasvoinen. Nyt kaikki ajattelee että "ahaa, se on taas näitä itseään täynnä olevia bimboja". Suomessa kun ei saa itseään kehua. Mutta se on totuus. En minäkään tietysti täydellinen ole, tähän ikään mennessä on kerääntynyt hivenen selluliittia, mutta kenellepä ei olisi. Ja ei ne miehetkään aina ole virheettömiä olleet.

    Luulen että keskinkertaisen näköisellä naisella on toisaalta helpompaa. Tiedän että houkutan miehiä, myös aika hyvännäköisiä miehiä. Minä tietenkin miellyn eniten siihen komeimpaan joka tarjolla on. Hyvännäköiset miehet taas usein ovat tottuneet siihen että naisia ympärillä riittää ja moni rupeaa käyttämään tilannetta hyväkseen. Olisiko näin?

    En haluaisi että tästä tulee julkinen psykoterapia-istunto mitä isääni tulee.

    Hoikka olen minäkin, enkä nyt rumakaan jos en häikäiseväkään...

    Jos sinä sitten olet vaikka liian kaunis? Jospa ne miehet jotenkin pelkäävät?

    Minun miehet ovat kyllä aina olleet hyvännäköisiä, niin pidemmät suhteet kuin yhden illan jutut... että enpä nyt tiedä voiko tuota käyttäytymiskaavaa yleistää edes hyvännäköisiin miehiin.

    Jos kysymys on feromoneista? Vääristä hajuista?

    Kyse on siitä, että toinen teistä erottaa jyvät akanoista paremmin kuin toinen.

    Äänestä

Juntti.

Äänestä
  • niin hölmön tekee?
    Kuinka sinä sitten ratkaisisit tämän ongelmani?

    Äänestä

et ole ainutlaatuinen, olet käytetty.

miksi miehen pitäisi sitoutua muiden nussimaan ja käytettyyn tavaraan. Samalla lailla pitäisi sanoa, että miksi mies ei kosi ja ala seurustelemaan maksullisen naisen kanssa. Ei tarvitse, ei ole kiinnostusta.

Äänestä
  • tietää, paljonko naisella on ollut miehiä ennen häntä?

    Äänestä

  • muuten voi kirjoitti:

    tietää, paljonko naisella on ollut miehiä ennen häntä?

    suomalaiset naiset nyt on käytettyjä eli vähintään yhden kullin nussimia. Ainakin tuossa ap:n ikäluokassa, 30v?

    Äänestä

  • panomies-no-1 kirjoitti:

    suomalaiset naiset nyt on käytettyjä eli vähintään yhden kullin nussimia. Ainakin tuossa ap:n ikäluokassa, 30v?

    tytöt ovat viimeistään 17-v. jonkun "nussimia". Sun täytyy siirtyä alaikäisiin, jos meinaat löytää neitsyen itsellesi. Onnea vaan yritykseen.

    Ai "panomiehen" saa siis kesyyntymään vain neityt? ;D No, kuka nyt panomiestä haluaisikaan vaivoikseen.

    Äänestä

  • suomalaiset kirjoitti:

    No miksi sitten naiset täälläkin itkevät kuinka keskisen veskukaan ei saisi harrastaa seksiä 18-vuotiaan kanssa?

    Ootte te naiset aika kaksinaismoralisteja... No ei muuta ku takasin jakamaan ;)

    Äänestä

  • setämies. kirjoitti:

    No miksi sitten naiset täälläkin itkevät kuinka keskisen veskukaan ei saisi harrastaa seksiä 18-vuotiaan kanssa?

    Ootte te naiset aika kaksinaismoralisteja... No ei muuta ku takasin jakamaan ;)

    itket sitä, ettet ole Keskisen Vesa ja haluaisit Keskisen Vesaksi Keskisen Vesan paikalle.

    Uskoisin, että suurin osa pääsee neitsyydestään omaan sukupolveen kuuluvan kanssa, mutta ainahan niitä on poikkeuksiakin olemassa.

    Äänestä

  • harva mies kai on oikeasti niin ääliö että ajattelee noin. Uskomatonta että tyhmyytensä pitää täällä näyttää.
    Mutta samanlaisia ihmisiä kun kaikki ollaan niin miksi kukaan nainen sitten haluaisi muiden nussiman miehen?
    Alaikäiset neitsyet ovat siis ainoita rakkauden arvoisia yksilöitä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

oi miksi? kirjoitti:

miksi sama kaava aina toistuu?: tapaan mukavan miehen, käymme treffeillä, muutamillakin. Tuntuu että kemia toimii. Juttu kulkee. Sitten koittaa se ensimmäinen seksikerta. Seksi on hyvää. Molemmat laukeavat, ainkin kerran. Sen jälkeen mies liukenee eikä hänestä kuulu sen koommin.
Toinen vaihtoehto on se että mies jää elämääni käymään satunnaisesti. Soittaa silloin kun haluaa seksiä. Ei halua sitoutua.

Miksette miehet voi kertoa etukäteen että haluatte vain seksiä? Minusta se olisi reilumpaa. Moni nainenkin haluaa tyydyttää tarpeensa. Molemmille olisi peli selvä.

Ja miksi mies ei halua muuta kuin seksiä? Ettekö te kaipaa rakkautta?

En ole hakemalla hakenut renttuja. Viimeisin oli opettajana yliopistolla. Kohtelias. Uskonnollinen.
En olisi kuvitellut että hänkin toimii samoin.

En tiedä kuinka jatkaisin eteenpäin. Mikään mikä teen ei toimi. Lopputulos on aina sama.
Täytyy kai ruveta pihtaamaan. Kiusaan vaan miehiä ja saan siitä pienen iloni.
Tai sitten rupean samanlaiseksi kuin mies. Lutkaksi.
Te teette meistä kylmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu