Varatun miehen lumo
22.9.2005
Mikä kumma varatuissa miehissä kiehtoo? Harvoin mies itse, vaikka hän olisi varsinainen catch. Jos nainen ei osoita minkäänlaista kunnioitusta miehen parisuhdetta kohtaan, hän on todennäköisesti liikkeellä kilpailunhalunsa pakottamana.
Tuttu sinkkunainen sanoi minulle kerran, että kaikki hyvät miehet on jo varattu. ”Vapailla markkinoilla liikkuu vain omituisia hyypiöitä”, hän valitti. Sinkkumiehissä on siis pakko olla jotain vikaa, koska he eivät ole muille kelvanneet. Tässä noidankehässä sinkut jäävätkin aina sinkuiksi.
Useimmat naiset nostavat kiinnostavien varattujen miesten edessä kädet pystyyn, mutta eivät kaikki. Jos nainen jahtaa varattua miestä, ensimmäinen selitys on, että hän on mieheen syvästi rakastunut. Se, että mies on jo toisen oma, merkitsee päättäväiselle naiselle, että mies on väärän naisen kanssa. Mies ei vain itse tiedä sitä.
Yleensä ihmiset haluavat sitä, mitä muutkin. Monet naiset haluavat miehiä, jollaisia muutkin naiset haluavat. Varattuja miehiä saalistava nainen vie kuitenkin pelin askelta pidemmälle: hän haluaa sitä, mitä toinen nainen on jo saanut. Joidenkin varattuja miehiä jahtaavien naisten toimia sanelee rakkaus, mutta useimmiten kyseessä on vallanhimo ja korostunut kilpailuvietti. Kilpailevat naiset saavat suoranaista tyydytystä kaapattuaan toisen naisen miehen. Toisen menetys lisää omaa valtaa.
Haluat sitä, mitä et voi saada
Joillekin naisille on elintärkeää voittaa hinnalla millä hyvänsä ja seurauksista välittämättä. Heille luonnollinen kilpakumppani on toinen nainen, ja erityisesti sellainen, jonka voi kokea vertaisekseen. Toisen naisen mies on palkinto, joka on arvokas, koska mies on varattu. Miehessä on yksinkertaisesti pakko olla sitä jotain, kun kerran toinen nainen on ottanut hänet.
Suvin, 33, ihmissuhdehistoriasta löytyy paljon varattuja miehiä. ”Varatussa miehessä on kielletyn hedelmän hohtoa. Täytyy myöntää, että vaikea saatavuus tekee miehestä kiinnostavamman”, hän sanoo. Sitä Suvin onkin jo vaikeampi tunnustaa, että itse asiassa juuri miehen saavuttamattomuus saattaa olla ratkaiseva tekijä, joka saa hänet haluamaan miestä. Kilpailevat naiset haluavat yleensä sitä, mitä eivät voi saada.
Suvi sanoo olleensa pienestä pitäen kilpailunhaluinen. ”Koulussa minun piti olla aina paras. Huonot arvosanat olivat kriisin paikka. Työelämässä olen saavuttanut kaiken ylikehittyneen kunnianhimoni takia. Kaipa sama piirre näkyy myös ihmissuhteissani.” Hän myöntää avoimesti kilpailevansa muiden naisten kanssa. ”Kaikki naiset vertailevat itseään muihin naisiin ja haluavat olla näitä parempia tai enemmän huomiota, kuin muut. Sitä ei vain uskalleta sanoa ääneen”, Suvi perustelee.
Saalis palaa pesäänsä
”Jos huomaan, että mies on parisuhteessaan onnellinen, jätän hänet rauhaan. En lähde leikilläni pilaamaan kenenkään suhdetta”, Suvi toteaa. Tätä varatun ja houkutuksille alttiin miehen tulisikin miettiä: onko nainen todella kiinnostunut minusta vai pelaako hän vain kieroutunutta peliä kustannuksellani?
Eikö Suvi tunne minkäänlaista solidaarisuutta toisia naisia kohtaan? ”Miksi tuntisin? Ei ihmisiä voi luokitella sukupuolensa mukaan. Kahta naista ei yhdistä muu kuin samanlaiset sukupuolielimet”, Suvi paukauttaa.
Suvi menettää usein kuitenkin nopeasti kiinnostuksensa, kun varattu mies on saatu haaviin. ”Sen jälkeen mies luikkii yleensä takaisin exänsä helmoihin ja anelee anteeksi”, Suvi sanoo halveksuen. ”Jos nainen ottaa miehen takaisin, hän tekee sen koston takia. Mies on naiselle ikuisessa kiitollisuudenvelassa ja saa hyvitellä pitkään harharetkeään. Itse en ottaisi missään nimessä takaisin karannutta miestä.”
Voiton jälkeen pettymys
Jostain syystä varattu mies ei tunnukaan enää arvokkaalta, kun se on vapaa. ”Kun täydellinen mies on viimeinkin oma, siinä alkaa kummasti nähdä puutteita. Mihin katosi se kiehtova uros, joka sai sukat pyörimään jaloissa?” Suvin on vaikeata iloita voitostaan: ”Olen huomannut muutenkin, että kun lopulta saan sen, jonka vuoksi taistelin, petyn yleensä siihen mitä sain. Sitten petyn itseeni. Ajattelen, että jos kerran minä sain sen aarteen, kuka tahansa muukin voi sen saada.”
Luulisi, että voitontahtoinen nainen arvostaa itseään yli kaiken, mutta totuus näyttääkin päinvastaiselta. Korostunut kilpailunhalu onkin epävarmuudesta kumpuavaa näyttämisen pakkoa. Jatkuva vertailu muihin puolestaan on sen epäilyä, onko sittenkään muita parempi. Suvi sanoo kokevansa ajoittain arvottomuuden tunnetta. Siitä hän pääsee eroon vain kilpailemalla ja voittamalla, mistä taas seuraa pettymys jne.
Suvi näyttää tiedostavan itsetuhoisen toimintatapansa, mutta voiko kierteestä päästä? Kilpailuviettiä ja itsensä vertailua muihin on vaikea kitkeä. Sitä paitsi yhteiskunta näyttää jopa tukevan Suvin kaltaisten naisten toimintatapaa. Eivätkö kilpailevan naisen luonteenpiirteet – määrätietoisuus, päättäväisyys, sinnikkyys – ole yleisesti arvostettuja ominaisuuksia, myös työelämässä?
Teksti: Herman Raivio / A4 Media Oy (27.9.2005)
Kuva: A4 Media Oy

Vastaukset 9
Vanhimmat
plaa plaa..miten joku ääliö voi uskoa tuollaista roskaa? ei kukaan sinkku ketään "jahtaa" !! ei todellakaan! eikä mitenkään varsinaisesti etsi varattuja miehiä! tuo on täyttä potaskaa!!! ehkä joku yks naikkonen voi noin tehdä, mutta aivan turha alkaa yleistään! tuollainen teoria on täysin päin persettä!!! ei kukaan sinkku mitään ihme kiksejä saa jos kyseessä varattu ukko, kyllä se on kuule ihan joku muu joka ratkaisee natsaako jonkun kanssa vai! siviilisäädyllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa!!! ja jos vaan sattuu tapaamaan miehen vapaana ollessa, joka varattu, ja rakastuu, ei siinä ole suunnitelmallisuuden kans mitään tekemistä, niin vaan voi käydä!
päättää mitä tekee.
Jos tuntee vetoa toiseen ihmiseen (varattuun sellaiseen), voi halutessaan yksinkertaisesti välttää tilanteista joissa joutuu kohtaamaan tämän ihmisen.
Jos on "pakollisia" tapaamisia esim. työn merkeissä, niin ei ole mikään pakko "huomioida" toista kuin sen välttämättömimmän asioimisen.
Se on ihan omasta itsestään kiinni antaako jutun edetä ihastuksesta pidemmälle.
Sitäpaitsi kyllä ap:n kirjoituksen kaltaisia ihmisiä on oikeesti olemassa.
Valitettavasti.
"ei varsinaisesti" ei ole ei.
voi helevetti miten ääliö porukkaa sitä on olemassa! joku idiootti taitaa vielä nykyaikana luulla että joku nainen tuntisi erityisesti jotain ihme kiimaa varattua ukkoa kohtaan! voi helevetti sentään! katopas alkuperäinen kirjoittaja millä vuosisadalla tai tuhannella nyt eletään!! ja taidat olla ite kaapin alla kasvatettu! sun kirjotus on sellainen ettet todellakaan tiedä nykyelämästä hevon paskaa!! taidat olla joku nyssö maalta, joka ei tiedä maailman menosta yhtään mitään! Nykyaikana ei ole yhtäkään naista olemassa joka nimenomaan "JAHTAIS!" varattuja ukkoja saatika sais siitä jotain ihme kiksejä!! HAH HAH HAH...TÄYTTÄ PASKAA!!! Jos kuule Aikuinen Nainen pitää miehistä ja seksistä, on hälle aivan sama mikä ukko on! aivan sama onko vapaa vai varattu, kukaan EI todellakaan ajattele että VAU, haluan tämän ku on varattu ja toisen oma! EI KUKAAN!!! Taitaa olla tälläinen Äärettömän Lapsellinen ajatustapa vain ja ainoastaan pikkuvaimoilla!!! Juuri näillä jotka ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään! mutta miten voisivatkaan, heillä tärkeintä on kodin ja puutarhan hoito! He eivät tunnetusti tiedä miehistä yhtään mitään!!!
voi jopa rakastua, halusipa sitä tai ei. Etukäteen on vaikea tietää miten elämä menee. Eläville ihmisillä kun on tunteet eikä kaikki mene aina ihan by the book.
Tuskin kukaan tarkoituksella varattua metsästää, mutta ei varattu ihan tabukaan ole.
Kylläpä oot pahansisuinen vähättelijä.
Joskus voisit lukea OIKEITA artikkeleita pettämisestä ja pettäjistä. Siis ihan tutkittua tietoa.
Eli kyllä tälläsii varattujen jahtaajia on olemassa, jotka saa kiksejä ajatellessaan vievänsä toisen naisen miehen.
Onneks näitä tällasia ihmisiä on aika harvassa. Kai?
Tosi säälittävä ihminen joka ajattelee että aivan sama onko mies varattu vai ei!
Sä oot just tyypillinen tosi "Aikuinen Nainen" :) joka ajattelee vaan itteään.
MINÄ, MULLE KAIKKI JA HETI!
Joku pikkuvaimo on tainnut "sohasta" teikäläistä aika pahasti?
Hyvä niin!
Vaimoilla tärkeintä koti ja puutarhanhoito?
Mitähän toi nyt meinaa?
Sitäpaitsi miehet on tänä päivänä tosi kiinnostuneita pihastaan. Ei niinkään ehkä kukista, mutta kaikenlaisesta rakentamisesta.
Katsos kun on oma piha, niin siinä riittää kaikenlaista puuhastelua.
Sä taidat asua kerrostalossa jossa on vaan perssilmän kokonen parveke? Jos ees sitäkään.
Kyllä vaimot tietää miehistä aika paljon. Siis muustakin kun vaan hetken kestävästä pussien tyhjennyksestä, johon kakkoset suostuu ja tyytyy kun raukat ei muuta saa.
se on. Tutkittua tietoa. Itsekin huomasin että kiinnosti kaveri joka muitakin naisia kiinnosti. No. ei siitä sen enempää, mielenkiintoinen havainto ja hyvä ymmärrys omista vaikuttimensa. Tarkalleen katsoen ei mitenkään muita parempi =). Kliininen suhtautuminen sai minut ottamaan etäisyysttä ja hyvä niin!
niin tietäisit, että tekstin on kirjoittanut mies eikä mikään pikkuvaimo. Kyllä sua nyt pahemman kerran vituttaa, kun et ole pikkuvaimoksi päässyt.
jollain keinolla sen äijän joskus napannu, saanu vihille ja talot ja tavarat hankkimaan... Mieti sitä!