kummastuttaa, hämmästyttää

Olen jo vuoden verran (herran jestas, niin pitkä aikako siitä jo on?!!!) tapailut miestä. Yhtä ja samaa miestä siis. Olemme tavanneet suht säännöllisesti 1-2 viikon välein, lähinnä viikonloppuisin kun silloin on enemmän aikaa. Olemme olleet sängyssä, seksi sujuu, juttelemme paljon harrastuksista, töistä, lapsista (kummallakin on lapsia aikaisemmasta suhteesta), kaiksesta mitä kuuluu elämään.
Mutta mutta, yhdsta asiasta ei mies halua/osaa/viitsi/kykene jne. puhumaan. Eli siitä, mikä on meidän suhteemme laatu. Onko suhde seurustelua, pelkkää sextailua, kostoa naissukupuolelle, vai ihan vaan ajanvietettä paremman puutteessa. Alkaa pikkuhiljaa nakertaa, kun ei ole tietoo mistään, eikä oikein osaa suunnitella elämäänsä eteenpäin.
Tuhlaanko aikaani, vai annanko mennä omalla painollaan eteenpäin, kaipa se siitä sitten. En ole enää mikään tytönheitukka, 40v. on lähempänä kuin kulman takana ja miehellä jo ohitettuna, eli ei pitäs enää lapsellisuudenkaan vaivata. Lienee mies saanut kunnolla näpeilleen joskus aikaisemmin kun ei nyt sanaa suustaan saa. Mäkeenkään ei tekis mieli miestä lingota, kun kuitenkin kaikki sujuu helkkurin hyvin. Viihdymme yhdessä mutta mutta.... Auttakaa nyt ihmeellä niin miehet kuin kanssasisaret.
10604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ei se mies haluu kun pillua. ja aika huonosti tuntee nämä muut pillut

Äänestä

"vai ihan vaan ajanvietettä paremman puutteessa"

tossa se teidän homman nimi.

kun se tyyppi ei muutenkaan toisia naisia todennäköisesti saa.niin sitten jäädään roikkumaan siihen 'ajanviete persoonaan' mutta,auta armias jos se 'ajanviete-nainen alkaa puhua tyypille tunteista! huh!
miestä alkaa ahistaa ,mies muuttuu tuppisuux,no miksi?
noku se mies ei voi sanoa mitään samaa/vastaavaa/ihanuuksia naiselle takaisin,koska se ei tunne sua kohtaan valitettavasti vaan samoin.

jotkut jopa katoaa yhtä'kkiä heti kun nainen haluaa puhua kysyä" missä mennään ? mikä homman nimi?' tai " tunnetko mua kohtaan samoin?

Äänestä
  • moi..kyllä yks tyyppi joo teki aika samoi juttui..ei myönnä et haluu mua,ja kuinka kiinnostut on musta mut mä en haluu sit tyyppii joo yks ilta suuteli mua ja sanoin et toi loppuu nyt kun oon varattu jo ollut 7vuotta ja yritti tunkee mun ja mun miehen väliin,,ja kosketti sun muuta..tyrkin sen pois ja en oo missään väleissä enään sen tyypin kaa-

    Äänestä

Mies on tyytyväinen positiiviseen nykytilanteeseen. Naisen elämän sen sijaan täytyy olla jatkuvassa muutoksessa. Jos asiat eivät jatkuvasti etene johonkin (ei niin väliä mihin) suuntaan, nainen muuttuu onnettomaksi.

Äänestä
  • naisen täytyy olla eläimellisessä kaaostilassa jatkuvalla syötöllä

    Äänestä

  • o... :) kirjoitti:

    naisen täytyy olla eläimellisessä kaaostilassa jatkuvalla syötöllä

    Järkeviltähän nuo eläimet tuolla luonnossa näyttävät, ihmisiin verrattuina.

    Äänestä

  • Kiitos ajatuksestasi, olet muuten oikeassa. Tuppisuu-mies avautui tänään sen verran että kertoi olevansa tyytyväinen tälleen...Eli hittojakos minä tätä sen enempää riepomaan, pitäähän elämässä epävarmuutta sietää. Ja kuka kristitty voi vannoa että mikään pysyy samana kaiken aikaa ja loppuiän. Nyt tää akka heittää turhat ajattelemiset ullakolle ja alkaa elämään. Nautitaan niin kauan kun on mistä nauttia!!!!!!!!!!

    Äänestä

sellaisen miehen, joka on tuolla tavoin "seurustellut" jo kymmenen vuotta "tyttöystävänsä" kanssa. Siinä sivussa ehtii sitten lirkutella muitakin naisia oikein hyvin.

Äänestä
  • tunnen myös yhden tuollaisen miehen, paitsi että me tavataan intiimisti noin kerran kuukaudessa. Kerkee siinä välissä hoidella perheensä ja vaimonsa.
    Mutta.. sopii mulle, en tunne kovaa vetoa suhteisiin jonkun toisen kanssa.
    Tietty, en ole edes miettinyt, millaista olisi seurustella "oikeesti".

    Äänestä

  • ja mä kirjoitti:

    tunnen myös yhden tuollaisen miehen, paitsi että me tavataan intiimisti noin kerran kuukaudessa. Kerkee siinä välissä hoidella perheensä ja vaimonsa.
    Mutta.. sopii mulle, en tunne kovaa vetoa suhteisiin jonkun toisen kanssa.
    Tietty, en ole edes miettinyt, millaista olisi seurustella "oikeesti".

    jonka päässä ei pyöri muuta kuin lutkat. Kuvittelee jo itsekin olevansa lutka. Niin se elämä vaan lähtee pois raiteiltaan, kun pakkomielle ottaa oikein kunnolla valtaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieni kulkija. kirjoitti:

Olen jo vuoden verran (herran jestas, niin pitkä aikako siitä jo on?!!!) tapailut miestä. Yhtä ja samaa miestä siis. Olemme tavanneet suht säännöllisesti 1-2 viikon välein, lähinnä viikonloppuisin kun silloin on enemmän aikaa. Olemme olleet sängyssä, seksi sujuu, juttelemme paljon harrastuksista, töistä, lapsista (kummallakin on lapsia aikaisemmasta suhteesta), kaiksesta mitä kuuluu elämään.
Mutta mutta, yhdsta asiasta ei mies halua/osaa/viitsi/kykene jne. puhumaan. Eli siitä, mikä on meidän suhteemme laatu. Onko suhde seurustelua, pelkkää sextailua, kostoa naissukupuolelle, vai ihan vaan ajanvietettä paremman puutteessa. Alkaa pikkuhiljaa nakertaa, kun ei ole tietoo mistään, eikä oikein osaa suunnitella elämäänsä eteenpäin.
Tuhlaanko aikaani, vai annanko mennä omalla painollaan eteenpäin, kaipa se siitä sitten. En ole enää mikään tytönheitukka, 40v. on lähempänä kuin kulman takana ja miehellä jo ohitettuna, eli ei pitäs enää lapsellisuudenkaan vaivata. Lienee mies saanut kunnolla näpeilleen joskus aikaisemmin kun ei nyt sanaa suustaan saa. Mäkeenkään ei tekis mieli miestä lingota, kun kuitenkin kaikki sujuu helkkurin hyvin. Viihdymme yhdessä mutta mutta.... Auttakaa nyt ihmeellä niin miehet kuin kanssasisaret.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu