Miksi lihavat noin yleensä kärsivät heikosta itsetunnosta? Miksi kroppaansa ei voi rakastaa ja arvostaa oli koko mikä hyvänsä? Miksi naiset yleensä itse luulevat toisten arvostelevan hänen ulkoista olemustaan? Miksi esim halpisvaatteissa ei voisi olla ihan hyvännäköinen vaan pitää haluta näyttää kauneimmalta? Miksei vain voisi haluata nauttia siitä mitä on?
Itsekäs itsestään puhuva ihminen on aina ruma vaatteista riippumatta. Itsekäs vain omia mielipiteitä tunkeva ja arvostava ihminen joka ei kuuntele ja haluakaan ymmärtää muuta näkökantaa kun omansa on iljettävä. Miksi siis esim. täällä laihdutuspalstalla on heitä todella paljon johtuuko se vain koosta vaiko siitä, ettei uskalla arvostaa itseään? Jos joku uskaltaa antaa omaa mielipidettä eriävän mielipiteen se täytyy heti kumota edes kuulematta? Miksi lihava haluaa antaa itsestään negatiivisen kuvan kanssaeläjilleen? Haluaa olla ruma toisten silmissä?
Siis se mitä ihminen voi olla parhaimillaan ei katsoa kokoa eikä näköä. Sisäinen kauneus on paljon enemmän huomiota herättävää, kun kaunis laiha ilmeetön ja tunteeton ihminen.
Siis miksi aliarvioit itseäsi?
Ainakin omalla kohdallani miehet välillä taistelevat seurastani vaikka vatsaa löytyy, en tunne olevani yhtään sen vähemmän naisellisempi vaikka painoa on. Ja puhun nyt kaikkein kiinnostavimmista miehistä niistä joiden perään nämä laihemmatkin valioyksilöt ovat. Usein olen jopa havainnut näiden naisten aliarvioivan ulkonäköäni ja kuvittelevansa helpolla kaappaavansa miehen seurastani. Kyllä hyvä mies näkee ketä oikeasti on kaunis, kiinnostava ja ketä ei ansaitse huomiota ulkonäöstä riippumatta.
Miksi se on niin silminnähtävää siis esim. täällä, että nainen aliarvioi itsensä ja voimavaransa vain siksi, että on lihava? Haluaa "haastaa riitaa" jos toiset eivät ole samaa mieltä kuin hänen näkökantansa?
Aliarvioiminenhan on juuri este sille, ettei onnistu asioissa joita haluaisi, masentaa. Kun tarttuu toimeen ja yrittää parhaansa yllättyy omista voimavaroistaankin ja saa uskomattomia aikaan.
Sitten kuulee naisilta ketkä ovat laihtuneet sopivaan kokoon, että itseluottamus palasi sen myötä. Se on täysin puppua itseluottamus on koosta riippumatta tai sitten sitä ei ole todellisuudessa muutenkaan?
Itsekäs itsestään puhuva ihminen on aina ruma vaatteista riippumatta. Itsekäs vain omia mielipiteitä tunkeva ja arvostava ihminen joka ei kuuntele ja haluakaan ymmärtää muuta näkökantaa kun omansa on iljettävä. Miksi siis esim. täällä laihdutuspalstalla on heitä todella paljon johtuuko se vain koosta vaiko siitä, ettei uskalla arvostaa itseään? Jos joku uskaltaa antaa omaa mielipidettä eriävän mielipiteen se täytyy heti kumota edes kuulematta? Miksi lihava haluaa antaa itsestään negatiivisen kuvan kanssaeläjilleen? Haluaa olla ruma toisten silmissä?
Siis se mitä ihminen voi olla parhaimillaan ei katsoa kokoa eikä näköä. Sisäinen kauneus on paljon enemmän huomiota herättävää, kun kaunis laiha ilmeetön ja tunteeton ihminen.
Siis miksi aliarvioit itseäsi?
Ainakin omalla kohdallani miehet välillä taistelevat seurastani vaikka vatsaa löytyy, en tunne olevani yhtään sen vähemmän naisellisempi vaikka painoa on. Ja puhun nyt kaikkein kiinnostavimmista miehistä niistä joiden perään nämä laihemmatkin valioyksilöt ovat. Usein olen jopa havainnut näiden naisten aliarvioivan ulkonäköäni ja kuvittelevansa helpolla kaappaavansa miehen seurastani. Kyllä hyvä mies näkee ketä oikeasti on kaunis, kiinnostava ja ketä ei ansaitse huomiota ulkonäöstä riippumatta.
Miksi se on niin silminnähtävää siis esim. täällä, että nainen aliarvioi itsensä ja voimavaransa vain siksi, että on lihava? Haluaa "haastaa riitaa" jos toiset eivät ole samaa mieltä kuin hänen näkökantansa?
Aliarvioiminenhan on juuri este sille, ettei onnistu asioissa joita haluaisi, masentaa. Kun tarttuu toimeen ja yrittää parhaansa yllättyy omista voimavaroistaankin ja saa uskomattomia aikaan.
Sitten kuulee naisilta ketkä ovat laihtuneet sopivaan kokoon, että itseluottamus palasi sen myötä. Se on täysin puppua itseluottamus on koosta riippumatta tai sitten sitä ei ole todellisuudessa muutenkaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
En nyt suoraansanottuna ihan ymmärrä tätä kirjoitusta. En ole huomannut täällä kovinkaan paljon riidan haastamista, ja miksi lisäksi kuvittelet että riitaa haastavat olisivat lihavia? Olen melkein siinä käsityksessä että tällä palstalla käy enemmän normaalipainoisia ja alipainoisia laihduttajia, kuin ylipainoisia. Ainakin jos katselee jotain koko-galluppeja...
Itsekkyydestä olet ihan oikeassa, mutta en koe että se olisi vain lihavien heikkous tai luonteenpiirre. Itsekkäni tuntemani ihminen on langanlaiha.
ovat sitä luokkaa nykypäivänä, että muunlainen ulkonäkö ei kelpaa. täytyy olla tietynkokoinen, muotoinen ja näköinen kelvatakseen massaan.
ihminen on laumaeläin, ja laumaeläimille on tyypillistä samankaltaisuus. jos yksilö on poikkeava, hänellä on kaksi vaihtoehtoa; joko nousta lauman johtoon tai tulla laumasta hylätyksi. on siis mahdollista että jotkut suuremmat naiset ovat kovinkin ylpeitä ja täysin tyytyväisiä ulkomuodostaan, koska ovat nousseet lauman eli yleisten ihanteiden yläpuolelle. siihen tarvitaan tosin rautainen itsetunto. usein päätösvalta on kuitenkin enemmistöllä.
ulkonäköpaineet ovat siis lähtöisin tältä maailmanlaajuiselta enemmistöltä, joka suosii kaunista, muodokasta mutta hoikkaa naista.
on lähes mahdotonta, etteivät mediassa esitetyt kriteerit vaikuta jollain lailla kuvaan itsestä. jos kaikki antavat ihmisen uskoa, että hän on ruma sellaisena kuin on, kyllä siihen alkaa pikkuhiljaa itsekin uskoa.
yhdestä yksilöstä tiedä sitten, kun tässä olen jonkun aikaa seurannut tätä keskustelua. Hän ainakin oli yli 120 kiloinen. Mutta tiesi niin paljon kaikista asioista, että keskustelua aloittamastaan aiheesta ei ihan oikeasti ollut eikä haluttu ja kielenkäyttö oli myös samaa luokkaa. Ja usein sellaisen perusvireen huomaa rivien välistä, itseluottamuksen puutteen. Jostain syystä se on yleisempää liikapainoa omaavilla. Vaikka toki tunnen useitakin ylipainoisia jotka mennen tullen päihittävät ihmisyydessä monet muut ihmiset sisäistä hehkua joka vetää ihmisiä puoleensa. Lihavuus vain tietyillä ihmisillä luo laiskuutta ja välinpitämättömyyttäkin muita kanssaliikkujia kohtaan.
Mutta ajattelin noin yleisesti hirveän usein kuulen rinnastettavan, että ei lihavaa kukaan huoli tai ei hän ole sen arvoinen juttuja. Ja ne "kannustukset" lähetevät läheisiltä ihmisiltä. Jonkun tyttären äiti voi kuvitella kannustavansa tytärtään tekemään asioille jotain ja hokee vähän väliä, että olisit kaunis jos viitsisit laihduttaa(muuten siis tytär pysyy rumana). Juuri eilen työkaverini sanoi, että lihavat miehet hakevat aina thai tytön rinnalleen kun kukaan nainen ei heitä muuten huolisi. Eli näistä kannustajista huolimatta ihminen on juuri niin ihku kun hän itse haluaa olevan ulkoisesta riippumatta.
Niin ja toisaalta terve itsekkyys ei ole huono asia sellainen mikä ei kohdistu toisten nilkkaan.
Kuhan nyt keksin turinan aihetta tuo toinen ihminen näköjään ainaskin tajusi pointtini. Naisethan eniten pelaavat "ulkonäköpeliä" nimeltä minä olen kauniimpi kuin sinä ressukka, tai näin asian kuvailevat miehet ulkonäköpaineista joka naisilla on ja kuinka helppoa siinä pelissä on satuttaa häntä joka ei ole niin täydellinen. Höpinää ja filosofointia vaan...
"täytyy olla tietynkokoinen, muotoinen ja näköinen kelvatakseen massaan."
Mutta lihavathan ovat tänä päivänä massaa. Jos katsoo esim. amerikkaa, 2/3 väestöstä on ylipainoisia. Ja suomen tilanne menossa samaan suuntaan. Suomalaisesta aikuisväestöstä suuri osa ylipainoisia.
Kauneusihanteet eroavat "massasta" juuri sillä, että suurin osa massasta ei edusta näitä kauneusihanteita. Suurin osa ihmisistä ei ole laihoja ja kauniita. Sen takia kauneusihanteet ovat olemassa, ne on jotain harvinaista, erilaista ja poikkeavaa. Ei suinkaan sitä, millä sulaudutaan massaan.
Tunnen ihan kuvailemasi henkilön. Hän painaa noin 50 kiloa ja jatkuvasti laihduttaa. Hän on joka asiassa oikeassa, ja tietää kaiken paremmin kuin muut, myös laihdutuksen suhteen koska on elämässään kerran karistanyt yhden "vauvakilot" pois. Hän myös halveksui lihavia ihmisiä ja piti heitä ns. toisen luokan kansalaisina. Itsetunnon puutetta sekin loppujen lopuksi on. Pitää muita ihmisiä painaa littanaksi maahan, jotta itse tuntisi itsensä paremmaksi. Oikeasti tällä naisella on valtavan huono itsetunto, ja se näkyy jatkuvana, neuroottisena ulkonäön kyttäämisenä - niin oman kuin muidenkin ulkonäön. Hän ei ole koskaan ollut lihava, ei varmaan edes normaalipainoinen!
Ja muutkin tapaamani/tuntemani ilkeät, kyräilevät ja omaa itsentuntoaan muita pilkkaamalla pönkittävät ihmiset ovat olleet laihoja tai normaalipainoisia. Eli kyllä näitä löytyy ihan joka painoluokasta.
Ei ihmisiä pidä niputtaa eri kasteihin painon mukaan, vaan jos jonkun mukaan pitää niputtaa, niin sen mukaan minkälaisia he ovat ihmisinä. On kivoja laihoja, kivoja lihavia, ilkeitä laihoja, ilkeitä lihavia, jne...On ilkeitä ja kivoja ihmisiä, painoon katsomatta. Moni negatiivinen käytös johtuu omasta itsetunnon puutteesta, mutta se voi johtua myös liian suuresta itserakkaudesta, narsismista, tai jopa jostain persoonallisuushäiriöstä. Ei aina kyse ole epävarmuudesta, se voi olla vain puhdasta ylemmyydentunnetta ja röyhkeyttä.
Jos mahdollista, niin vietä aikasi mukavammassa seurassa jossa tarttuu parempaa mielialaa ;D
Joo no helppo sanoa, mutta jos kyseinen ihminen on vaikka työkaveri tai sukulainen, niin eihän sellaiselle mahda mitään. Itse olen aina kun mahdollista pyrkinyt "itseä parempaan seuraan"
Oikeasti siksi, että jos joku naputtaisi noin, niin kuuluisa tempperamenttini nostaisi päätään ja räjäyttäisin hänen silmilleen kaiken mitä tunnen hänen käytöksensä aiheuttavan passiivista mieltä toisillekin. En anna itseäni kohdeltavan niin ala-arvoisesti kenenkään kohdalta. Siksi kukaan ei seurassani halua olla edes sellainen. Toinen oli juoruilu en voinut sietää jos jostakusta puhuttiin ilkeämielisiä juttuja. Eikä niinkään enää käy koska en halua. Nykyäänkin juoruillaan, mutta juoruilu on hyväntahtoista ja halua yhteisöllisyyteen asioiden parantamiseen.
Se on ainoa kun kohtaan ihmisen jota en tunne hyvin ja jos olisi pakko kuunnella ärsyttävää negatiivista marinaa(vaikka työn takia), niin mulla on täysi työ pitää sisälläni se eläimellinen tarve sanoa, että hitsi kuinka epäkohtelias olet, mä lähden muualle ;D
Eli pitkämielisyys taitaa olla seuraava opeteltava taito, eli kuinka viitsii ja jaksaa kuunnella yksilöä ymmärtäen, että hänellä on tarve ainaiseen narinaan ja juuri siksi kaipaisi tukea ja apua...
Joo no eräs päivä sattui mulle sellainen pikkujuttu kun kävelimme ristiin vieläkin lihavamman ihmisen kanssa, hän näki että olin kiireinen, mutta ei laiskuuttaan viitsinyt välittää tai vaikka hetkeksi stopata tai huomioida vaan olisi kävellä lyllertänyt päälle jos minä en olisi huomionut.(tästä tapahtumasta tämä pohdiskeluni alkoi) Tiedän kun on paljon painoa pienikin ponnistelu voi olla raskasta liikkuessa. Pahin toisten huomiotta jättämisen syy taitaa olla kuitenkin kiire?
Sikäli kun sillä on mitään painoarvoa niin (näin miehenäkin) oma itsetuntoni nousi jokseenkin samaa tahtia kun paino laski, ja nyt 125kg mitoissa.
Vaikea sanoa näistä aina mikä seuraa mitäkin, vähän muna vs. kana -juttuja. Mutta omakohtainen kokemus on kyllä, että kun tiputtelee normaalipainoon niin saa osakseen ihan erilaista kohtelua (reilua vai ei, en ota kantaa - tää on vaan havainto) ja se joko johtuu siitä kohtentuneesta itsetunnosta joka seuraa laihduttamisesta, tai sit se johtuu kohentuneesta ulkoasusta jota seuraa laihduttamisesta, ja sit se uusi huomio itsessään ruokkii sitä itsetuntoa.
Lopputuloksen kannalta aivan yhdentekevää miten päin homma menee.
se sellainen oikeanlainen itsetunto ja kunnioitus. Väitän siksi näin, koska se on omalla kohdallani totta. Laihduttaessa toki ulkonäköni kohentuu, mutta itsetuntoni on ja pysyy. Ehkä siksi en aikaisemmin halunnut laihduttaa hölmöä, mutta itselleni tärkeintä oli että en kerää huomiota ulkonäköni vuoksi (sitä kuulemma riittää) vaan haluan että minut huomioidaan nillä arvoilla jota olen. Jos olisin ollut laiha en koskaan olisi voinut olla varma kuka ihminen kääntyy puoleeni vain siksi, että ulkonäkö vain on mieleen. Jo nuorena arvojani sekoitti, kun miehet kehuivat minua kauniiksi ja rakkaita serkkujani rumiksi. Ja juuri heistä loisti silloin jo aivan mieletön sisäinen valo joka veti puoleensa kuin hunaja. Nykyään en enää pärjäisi minkään kokoisena heidän sisäiselle kauneudelle ja heillä en varmaan tiedä mutta taitaa paino hipoa 150 kiloa tai en tiedä kun he eivät harrasta niin paljoa liikuntaa mitenkä se jakautuu. Eli minun itsetunto perustuu sellaiseen, että uskallan sanoa sen mikä totta on minusta on aivan ihanaa kehua ihmisiä joissa kehuttavaa (vaikka vähäsenkin) on ja pikkaisen piikitellä heitä joilla olisi parannettavaa arvoissaan vihjaillenkin ihan hitusen. Ja palkintoni on jos kyseinen ihminen huomasi pienen vinkkini ja muuttuu miellyttävämmäksi tuntea.
Jossain sanotaan, että ihminen elää täyttä elämää 35- vuotiaaksi,kuolee mutta haudataan 90v iässä siksi silloin, kun on unohtunut elää täysipainoista elämää omilla tärkeillä arvoillaan ja elää kuin muumio arjen harmaassa toteuttaen toisten arvoja ja käskyjä.
Se itsetunto josta nyt puhut perustuu vain ulkoiseen näköön? Totta kai on kiva jos näyttää hyvältä ja tosi mahtavaa, että oot onnistunut, mutta onko sisäiset tärkeimmät arvot kohentuneet? Tai en tiedä mitenkä tärkeitä miehelle on nämä arvoasiat verrattuna naisiin?
Mä kyllä saan ihan minkäkokoisena tahansa juuri sellaista kohtelua jonka arvoinen olen juuri silloin. Eli jos on huono päivä en mitään. Ja jos täydellinen, niin jokainen haluaa viihtyä seurassani. Ja mies jota toivottavasti tapailen lopunikääni aivan ensimmäisenä hyväili pömppöä vatsaani täydellisenä osana minua. Juuri hänen arvonsa saa minutkin pitämään häntä arvokkaana ja tiedän että tunne on molemminpuoleinen. En yksinkertaisesti löydä hänestä mitään huonoa tottakai inhimillisiä juttuja löytyy jokaisesta kun emme voi olla samanlaisia.
Sanotaan, että olet mitä syöt.
Mutta minä sanoisin myös, että:
Elät sellaisen elämän minkäarvoinen haluat olla.
En ymmärrä miten itsetunto liittyy elämänarvoihin? Minulla on vankat arvot, mutta itsetunnossani on parantamisen varaa. Lähinnä juuri fyysisten asioiden suhteen. Luonnettani en haluaisi muuttaa, saati arvojani, mutta ulkonäkö on asia jonka suhteen en ole itsevarma. Toki sekin riippuu paljon päivästä ja yleisesti fiiliksestä.
samalla kasvattaa omaa selkärankaansa. Kun toistenkin mielestä sinun arvot ovat kunnioitettavat he nostavat itsetuntoasi luottamaan, että elät oikeiden arvojen kera ja sädehdit.
En näe niin, että terve itsetunto olisi pelkästään itsellä jos sitä ei voi jakaa toisten kanssa hyväksyttävästi se on vailinaista ja pinnallista.
Terve itsetunto on myös luottamusta. Luottamista omiin kykyihinsä ja luottamusta muihin ihmisiin. Jos ei luota ihmisiin, epäilee, syyttelee...
Juuri perjantaina työpaikan palaverissa katselin yhtä naista joka säteilee juuri hyvän luottavan itsetunnon kera ja vasta nyt huomasin monien kuukausien jälkeen, että hän ei oikeastaan ole kaunis ulkoisesti(moni muu on kauniimpi) ja normaalipainoinen, mutta voi jee miten hänen itsetuntonsa saa hänet silti sädehtimään keskipisteessä.
Eli kyllä olisit voinut hyväksyä itsesi painavampanakin hyvännäköiseksi jos olisit halunnut, et oikeasti ole yhtään erinlainen ihminen nyt, ethän?
Minusta ei pitäisi niin paljoa panostaa ulkonäön suhteen, liian usein näkee ihmisiä jotka ovat kyllä kauniita, mutta niin tyhjiä sisältä, ei mitään annettavaa, että haluaa kiertää kauempaa.
Ehkä miehet näkevät asian erillä tavoin? Kaikenkaikkiaan kuitenkin ulkoinen kauneus on katoavaista jos sellaisen kumppanin tai ystävän rinnalleen etsii. Vanhana ryppyisenä mielummin on kuitenkin jäljellä se sisäinen hyvä ihmisestä. Ja silloin voisi olla tylsää jos valitsi sen kauniin ja tylsän ihmisen seuraansa.
En ole mies, enkä g0ldie, joka tuossa sinulle aiemmin vastasi...kommentoin vain tuota yhtä ajatusta, että itsetunto ja sen kohentuminen liittyisi elämänarvoihin jotenkin. Et vastannut kuitenkaan kysymykseeni, miten ne kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?
Siitä huolimatta että puhut sisäisestä kauneudesta, itsetunnosta....olet kuitenkin kova niputtamaan ja tuomitsemaan ihmisiä ulkonäön perusteella. Ihminen voi olla HYVÄ, kaunis sisäisesti, itsevarma, kaikkea ihanaa...mutta silti välittää ulkonäöstään, tai olla ulkoisesti kaunis. Ehkä et ole vaivautunut tutustumaan näihin kauniisiin ihmisiin, koska tuomitset heidät suoraan tyhjiksi? Ehkä osa heistäkin on oikeasti upeita ihmisiä.
En niputtele ihmisiä vaan itsekkäästi haluan nauttia parhaista puolista heissä ja tiedän suurimman osan ihmisistä olevan vallan mahtavia tai en ees oikeasti ole törmännyt toisenlaiseen liian tylsään ihmiseen on vain omanlaatuisia ihmisiä erinlaisilla arvoilla esim kuin minä ja se on enemmänkin rikkaus kuin huono asia.
Just luulin jatkavani goldien kanssa, eipä mitään hyvä kun kerroit, täällä kun ei näe kenen kanssa turisee.
Enkö vastannut? Minusta ne nyt vaan on niin toisiinsa liittyviä asioita, että puhun samasta asiasta. Eli kun luotan itseeni ja arvoihini ja noudatan niitä saan juuri vastakaikua muilta ihmisiltä sillä tavoin, että minuun voi luottaa asiassa kuin asiassa. Niin on se kuin tunnustus että luomani arvot ovat arvostettuja ja itsetuntoni pysyy korkealla.
Jos luokittelenkin ihmisiä en tee sitä mitenkään ilkeydellä ja siksi, ettenkö antaisi heidän luottaa omiin arvoihinsa. Annanpa vaikka taas esimerkin.
Meillä on töissä huono itsetuntoinen ehkä noin 35v mies jolla on hampaat erittäin huonossa kunnossa ja nokka vuotaa lakkaamatta hänen pyyhkimättä sitä. Hän on hirveän epävarma siitä, että kelpaako hänen seura muille ja usein vetäytyykin sivuun ja on totaalisen yksin, ja aina silloin tällöin kuitenkin näen hänen luonteensa kun on aikaa kuunnella häntä(liian kiireinen työ), kasvot kirkastuvat ja juttua tulisi vaikka kuinka. Eli hänessäkin on paljon kaunista sisällä hän ei vain uskalla päästää parhaita puoliaan esiin ja kun ei päästä muut jättävät hänet usein seuran ulkopuolelle.
Toinen mies työkaverini on pahasti mielenterveysongelmainen takavuosina hän oli hyvinkin agressiivinen varsinkin naisia kohtaan, muut vaikenivat hänen seurassaan kun hän järjesti aika hurjiakin kohtauksia. Pahin kosto häneltä oli työtavaroiden häviäminen jos väitteli hänen kanssaan "ja loukkasi" joten työnteko estyi. En tiedä mikä minut pisti hakkaamaan päätäni yhä uudelleen vain seinään ja väittelemään vastaan. Tänä päivänä hän uskaltaa juuri minuun luottaa eniten ja voin mennentullen mainita hänen huonosta hygieniastaan tai vaatteiden huonosta kunnosta loukkaamatta häntä ja ältsyn hienoa mut hän meni pari kuukautta sitten naimisiin eikä enää vihaa naisia ja tulee useinkin varovaisesti kyselemään neuvojani mitenkä asioissa tulisi käyttäytyä tai kun hän aika useaakin muuta ihmistä pelkää lähestyä niin kannustan häntä uskaltamaan. vuosien varrella hän on muuttunut ihmisenä hirveän paljon ja mun on aivan pakko tunnustaa, että sairaudestaan huolimatta hänellä on todella kultainen sydän kun uskalsi oikeasti tutustua.
Eli en oikeasti niputtele ihmisiä niillä arvoin joita ilmeisesti ajattelet tietämättä minusta enempää. Täällä keskusteluissa yleensäkin on aika vaikeata luoda oikeudenmukaista kuvaa pieninen tekstejen perusteella. Itse ainakin erehdyn aivan liian usein siksi en edes teekkään niin toivon ainakin. Minusta nyt vain elämänarvot ja niiden noudattaminen eikä meneminen sieltä missä aita on matalin vain on tärkein juttu siksi, että se pitää itseni aktiivisena elämään. Vaan kun tällä osastollakin ollaan, niin arvoja täytyy myös osata mullistaa ja muokata parempaan suuntaan aina välillä. Ja ehdottomasti luottamus kuuluu samaan pakettiin, ei voi olla vahva jos ei uskalla luottaa kanssaihmistensä vahvuuksiin. Enkä ole koskaan pettynyt jos joku muu ei osaa luottaa minuun, sillä tiedän, että se ei ole minun ongelmani vaan hänen omansa.
Luottamus siksi, että emme eroa juurikaan toisistamme. Jokaisessa ihmisessä on hyvä sisin hyvin harva oikeasti haluaa olla paha on vain ollut vääränlaisia kieroja polkuja kuljettavana sotkemassa niitä todellisia arvoja. Jos ei luota epäilee toisen vaikuttimia ja jos uskaltaa luottaa niin tulee huomaamaan, että mahtavia ihmisiä on jokainen omalla tyylillään. Valinta on aivan oma jos luottamusta joku siis käyttää hyväkseen se kertoo vain hänen tavasta pelätä luottamista ei välttämättä vielä pahasta ihmisestä.
Kyllä ulkonäöstä siis toki saa välittää ja huolehtia se on selvää, mutta sitä ei pidä korostaa väärällä tavoin esim heikentääkseen toisen ihmisen itsetuntoa pitämällä häntä huonompana. Liian koriat vaatteet esim omalla tavallaan nostavat itsetuntoa, mutta se tunto on kovinkin pinnallista eikä oikeasti tee ihmisestä sen "kauniimpaa" eli jos ei ole varaa itsetuntoaan korottaa kauneuden kalliilla tuotteilla, niin ei hätä kauneus on silti olemassa vaikka kulkisit kirppariryysyissä. Eikä rumaa ole jos makkarat pullistaa vatsassa tai väärissä paikoissa, ne pitää vain hyväksyä itselleen, terveyden takia tulee laihduttaa ei ulkonäön vuoksi.
Joko osasin vastata siten kun toivoit? Nää on jotenkin niin itsestäänselvyyksiä mulle ja ainakin omalla kohdallani niin tosia, että useimmin en edes vaivaudu arvojani esiin räväyttämään ja oon vaatimaton liikkeissäni, sillä luotan, että ihmiset tajuavat arvoni ilmankin, että niitä esiin tuputan. Ja niinhän se käykin, koska tiedän salaisuuden, että ihmiset ovat pohjimmiltaan älyttömän viisaita ja huomioivia, koska ovat samanlaisia kuin minä sen muuten huomaa asiakkaistanikin viimeviikoolla koulutettiin työkaverini kanssa nuoria työhömme hänen asiakkailtaan tuli valituksia kirjallisena virheistä ja minun virheitä tekevä oppilaani ei saanut yhtään, vaan omat asiakkaani tulivat kertomaan, että olenko huomannut, että harjoittelijani ei ole huomannut sitä tai tätä, eli kun luotat toisen viisauteen hän käyttää juuri niitä avuja seurassasi, eli luottamus myös pitää itsetuntoa ylhäällä ;D
Ja niin tämä on vain minun tapani kerätä itsetuntoni joku muu saa tehdä sen omalla tyylillään ja on silti oikeassa ;D
Kai voisi ajatella, että se laihduttelun yhteydessä kohentunut ulkomuoto on yks juttu, mutta syvemmältä löytyy myös sellainen ihan oikeasti pätevä syy taputella itseään selkään että on ylipäätään pystynyt ko. urakkaan.
Vastaavasti tunnustan saavani itse kiksejä myös muista asetetuista ja saavutetuista tavoitteista. Joitain vuosia takaperin ajoin vanhan nürburgringin radan läpi alle kymmeneen minuuttiin ja se on mun mittapuulla kova juttu, tälle kesälle tähtäimessä oli helsinki city runin läpäisy kunnialla ja juosten tultiin maaliin joskaan ei millään maailman parhaalla ajalla ... mutta silti siis pointtina se, että päättää jotain ja sitten myös tekee sen.
Sitten pääsee takaisin siihen, että saa olla kyllä tosi syvällinen ja ei yhtään pinnallinen jos kirkkain silmin väittää että ulkoasulla ei ole merkitystä itsetunnon kannalta. Case in point, tänään salilla näin yhden menneisyydestä tutun tytön ja hän 1) ei ollut tunnistaa ja 2) morjestamisen jälkeen heitti spontaanisti että "sä olet kyllä muuttunut ihan älyttömästi, ja siis nimenomaan eduksesi". Kutsu mua pinnalliseksi, mutta mulle tuli siitä hyvä mieli; osittain siksi, että se entisestään vahvisti käsitystäni siitä että olen ihan mukiinmenevän näköinen, ja osittain siksi että olen nähnyt vaivaa tämän eteen ja nyt siitä seuraa ainakin jonkinlaista tunnustusta.
Mutta jaettuna se on paljon hienompaa kun itsekseen voittoa juhlia ;D
Mut mut ihminen on siitä outo, että näkee hirveän usein asioita vain itsensä kannalta(?), tietty nyt puhuit itsesi ylityksestä mikä on tosi hienoo ja siihen pitää pyrkiä. Mutta harvempi ihminen tuntee todellista riemua toisten onnistumisista (jotkut jopa kateutta) ja tarvetta yhdessä iloita ja huomata samalla kuinka toinen on myös riemuissaan sinun onnistumisista. Puhun nyt luottamuksen, yhteisyyden voimasta jolloin jaettuna moninkertaistaa mielihyvän.
Kamalin läheisen kannustusmuoto näin laihduttaessa on jos toinen on onnistunut tavoitteissaan, sanoa hänelle, että kyllä sinun paino tuosta taas kohta nousee tiedän kyllä. Siis ajatellen vain näin koska itselle on käynyt niin.
Eli siis omista saavutuksista kuuluukin nauttia, mutta osaatko nauttia oikeasti muidenkin onnesta vastaavanlaisissa tilanteissa? Sillä juuri tälläisten ystävien kanssa jotka osaavat jakaa kartutat itsetuntosi voimaa... jakamalla hyvät kuin huonot asiat, luottamalla toisiin, vahvistaakin itseään.
Noista vaatetuksista sen verran, että parhaat hetkeni ovat aina olleet silloin, kun en ole panostanut kauheasti ulkoisen olemukseni päälle. Ehkä panostanut ihmissuhteisiin enemmän juuri silloin?
Silloinkin kun menin ensimmäistä kertaa miesystäväni luokse kylään, siis hirveetä et edes miettii mitä päällä on mutta vanhimmat halvimmat rintaliivini ei kauhean kauniissa kunnossa. Sitten mietin, että pitäisikö meikata, koska hän oli nähnyt mut vain meikattuna. Lopulta totesin, että kakkat, koska halu tavata hänet oli tärkeämpi kuin se miltä näytän ja halusin tavata hänet mahdollisimman pian. Sitten paikan päällä toinen ei edes huomaa, etten ole itseäni mitenkään laittanut vaan sama tunne halusta nähdä. Ja ei edes huomannut rintaliivejeni laatua, ne ei ollut meille tärkeitä siksi, koska tärkeintä oli saada olla toisen lähellä.
Kuntosalilla useasti katselen pukeutumisia. Tiedän kyllä, että nätit vaatteet siellä on kannustusta itselle, ettei vain jätä käymisiään väliin. Mut silti ne jotka ovat siinä rähjäisessä kuluneessa t-paidassa vetävät paljon suuremmalla sydämmellä ja mä ainakaan en arvosta koskaan ihmisiä pukeutumisen mukaan ja usein ylilaittautuneista ihmisistä voi mieleen jäädä huomionherättämisen tarve. Eikä siis siksi, että se mitenkään haittaisi. Itsekin olen aika värikäs persoona.
Totta mooses jos kukaan muu ei tajua kehua sinua, niin sitten läimäyttelet itseäsi rohkaisevasti rinnuksiin ja toteat itseksesi, että hyvä minä taas onnistuin tässäkin, olen voittamaton. Mut hienointa olisi jakaa se tunne ja riemu.
Ehkä jotensakin ajan takaa, että aika-ajoin voi ihmiselle olla hyväksi tarkistaa arvonsa jos ne vaikka ovat paikoilleen jymähtyneenä joltain osin. Itse ainakin kun nyt on noita nuoria uusia kesätyöntekijöitä seurannut, niin heillä on vielä sisällään sellainen luottamus kanssakulkijoihinsa jota mikään ikävä ihminen ei vielä ole saanut murrettua passiivisilla teoillaan tai puheillaan. Vanhemmiten kai tulee aremmaksi juuri kolhujen takia näyttää esille todellinen hieno luonteensa. Nuorten luottamuksesta kannattaa siis ottaa uudelleen mallia ja työntää itsestään negatiiviset tunteet huitsin nevadaan.
Minusta tuntuu, että elämä on liian lyhyt tuijoteltavaksi sivuseikkoja kuinka pukeutua ja näyttää se on vain trendi jonka on tehneet ihmiset jotka eivät näe pintaa syvemmälle. Siisteys ja puhtaus on ainoat ulkonäkö kriteerit joita arvostan.
Meikä lähtee nyt kuntosalille ja on mullakin yksi treenipaita jonka ostin alesta vain siksi, että halusin kokeilla tekeekö sen käyttö itseni aktiivisemmaksi, mut en puekkaan sitä vaan sen hihattoman vanhan rievun jossa kaikki käsivarteni fläskit saa näkyä niitä kammoksuville, ei ne kaikkia haittaa vain niitä jotka ovat pinnallisia, heille se voi olla ongelma minulle ei ;D
Ketään ei pitäisi aliarvioida siksi, että kun itse huomaa arvioineensa väärin, niin se ei ole kenenkään muun tappio kuin oma häpeä ;D