Hyvä ystäväni alkoi kolme kuukautta sitten seurustella pitkäaikaisen ihastuksensa kanssa. Hieno juttu. Se vain, että minulla ei enää ole oikeastaan mitään mielenkiintoa jutella tälle ystävälleni.
Ennen kun hän alkoi seurustella, hän ei puhunut oikeastaan muusta kuin tästä ihastuksestaan, ja kyseli ihan koko ajan että "onko mun hiukset hyvin?" "haisenko mä pahalle?" "Tietääköhän se?"..... Ja minä kärsivällisesti vastailin aina että ei et haise, tukkas on ihan hyvin, ei se tiedä. Samaan aikaan sain itse pakit, mikä sattui aika saatanasti. Kuitenkin tuin ystävääni.
Sitten ystäväni alkoi seurustella. Vähän aikaa hän edelleen kyseli samat kysymykset ulkonäöstään ja valitti koko ajan pelkäävänsä, että tämä poika jättää hänet. Ja kyseli koko ajan minusta ja omasta ihastuksestani, joko olen päässyt yli, joko minulla on uusi kiikarissa. No ei ole! Miten ihmeessä voisin unohtaa ja päästä yli kun siitä jatkuvasti muistutetaan? Sitten, kun hän vakuuttui, että hänen suhteensa on suht vakaalla pohjalla, hän ei enää ole juuri missään yhteyksissä ystäviinsä. Ei soittele, vietä aikaa kanssamme koulussa tai vapaa-ajalla tai edes moikkaa meitä, hänen ystäviään, jotka olemme tukeneet häntä kaikessa... Jos harvoin jutteleekin, puhuu vain poikaystävästään ja siitä miten minä sain pakit. Välillä tuntuu, että hän suorastaan nauttii siitä kun saa muistuttaa minua siitä, että hänpä saikin poikaystävän, mutta minä en.
Kyllästyttää koko homma. En oikeasti enää jaksa olla hänen kanssaan. Kohtelias pystyn olemaan, mutta hänen läsnäolonsa ärsyttää kuitenkin.
Ennen kun hän alkoi seurustella, hän ei puhunut oikeastaan muusta kuin tästä ihastuksestaan, ja kyseli ihan koko ajan että "onko mun hiukset hyvin?" "haisenko mä pahalle?" "Tietääköhän se?"..... Ja minä kärsivällisesti vastailin aina että ei et haise, tukkas on ihan hyvin, ei se tiedä. Samaan aikaan sain itse pakit, mikä sattui aika saatanasti. Kuitenkin tuin ystävääni.
Sitten ystäväni alkoi seurustella. Vähän aikaa hän edelleen kyseli samat kysymykset ulkonäöstään ja valitti koko ajan pelkäävänsä, että tämä poika jättää hänet. Ja kyseli koko ajan minusta ja omasta ihastuksestani, joko olen päässyt yli, joko minulla on uusi kiikarissa. No ei ole! Miten ihmeessä voisin unohtaa ja päästä yli kun siitä jatkuvasti muistutetaan? Sitten, kun hän vakuuttui, että hänen suhteensa on suht vakaalla pohjalla, hän ei enää ole juuri missään yhteyksissä ystäviinsä. Ei soittele, vietä aikaa kanssamme koulussa tai vapaa-ajalla tai edes moikkaa meitä, hänen ystäviään, jotka olemme tukeneet häntä kaikessa... Jos harvoin jutteleekin, puhuu vain poikaystävästään ja siitä miten minä sain pakit. Välillä tuntuu, että hän suorastaan nauttii siitä kun saa muistuttaa minua siitä, että hänpä saikin poikaystävän, mutta minä en.
Kyllästyttää koko homma. En oikeasti enää jaksa olla hänen kanssaan. Kohtelias pystyn olemaan, mutta hänen läsnäolonsa ärsyttää kuitenkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Palasin tälle palstalle taas kun rupesi ärsyttämään miten oma kaveri tuntuu unohtaneen kaverinsa nyt kun on löytänyt itselleen poikaystävän (pakko jonnekin ja jollekin tätä purkaa).
Miksei nykyajan nuoret osaa seurustella kuten järkevät ihmiset?! Rakastakoot kumppaniaan, mutta onko pakko sitten unohtaa kaverit? Ollaan tunnettu PALJON pitempään kuin se kaveri ja hänen poikaystävänsä, mutta eipä niillä vuosilla ole sitten ollut mitään merkitystä.
Oon keskittynyt omiin juttuihini ja muiden kavereiden kanssa jutteluun, mutta kyllä se silti v*tuttaa. Kuitenkin välitän ikävä kyllä siitä kaverista, vaikkei hän tunnu ajattelevan samoin nyt kun löysi jonkun joka "välittää hänestä enemmän kuin kukaan muu".
Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta se koskee kun sanotaan että poikaystävä välittää enemmän elääkö hän vai ei, tai poikaystävä tuo merkityksen elämään, tai ennen poikaystävää oli niin synkkää elämä tai ilman poikaystävää mikään mitä kavereiden kanssa tekee ei ole hauskaa.
Ja hän haluaisi yhdistää poikaystävän ja kavereiden ajat! Ja kun poikaystävä on kiireinen hän lähtee kyselemään jos jollain kaverilla olisi hänelle aikaa... Eli juuri tyypillinen tapaus.
Mitä tässä tekisi? Katkaisisiko yhteyden kokonaan jos häntä ehkä kiinnostaisi sitten tietää, mitä minulle ja muille kavereille kuuluu? Kamalan ärsyttävää oma käyttäytymiseni, kun en oikeasti kaipaa oman voinnin kyselijää vaan ystävääni jonka kanssa juttelin joskus kaikesta taivaan ja maan välillä, ja jonka kanssa on monta mukavaa ja ikävää muistoa.
Tosiaan, pitäisi perustaa joku "unohdettujen kavereiden"-kerho.
kuulostat siltä että olet kateellinen. Ehkä hän ei siksi ole yhteyksissä kanssasi jos on huomannut, että et voi iloita toisen puolesta ja olet kateellinen.
Ensinnäkin, en ole kateellinen, ja vaikka olisinkin, mikä syy se olisi lakata pitämästä yhteyttä myös muihin, jo varattuihin ystäviin? Me voisimme vallan mainiosti viettää aikaa ystäväni kanssa myös niin, että tämän poikaystävä on mukana, koska muidenkin poikaystävät on alusta asti otettu porukkaan mukaan. Mutta ei, tyttö ei edes voi moikata meitä.
"paras ystäväni" lakkasi pitämästä yhteyttä kokonaan jonkin ajan kuluttua siitä, kun löysi poikaystävän. Ainoa puheenaihe sitä ennen oli tämä mies, ja kaiken huipuksi tämä "ystävä" puhui minun kuulteni kännykkään tähän tapaan: "voi voi kun et nyt voi tulla tänne, pakko olla tuon kanssa vaikken haluaisi. Se lähtee pois silloin ja silloin, tule sitten HETI tänne"... tuollaista ei ole kauhean mukava kuulla.. No, ehkä oli hyväkin, ettei enää tarvitse moista kuulla...
Ystävät unohtui,kun uusi mies löytyi.On jopa raskaana,minkä kuulin ihan sattumalta ihan muuta kautta.Yhteydenpito loppui kun seinään,ei vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin.Outoa kylläkin,kun ei oikein ole ystäväni tapaista kadota kuin maan alle.
Kaverista ei ole kuulunut aikoihin, mutta hänen aikaisemmista jutuistaan päätellen hän viettää luultavammin joka päivä aikaa poikaystävänsä kanssa. Liekö sitten liian kiireinen vastaamaan viesteihini.
Väsyttävää. Jos huomautan hänelle tästä... kai se pitäisi, mutta hän luultavasti räjähtää. Osaan jo kuvitella mitä hän sanoo, eikä hänen kanssaan riidellessä ratkaisua varmaan tule tähän ongelmaan (hauskinta on että hän ei unohda riitoja ikinä). Häntä pitää rakastaa oli hän millainen tahansa. Poikaystävä kun niin rakastaa ja ymmärtää...
Minun tapauksessani kaverini on melko my-pace-tyyppi. Asioiden on sovittava hänen kalenterinsa mukaan, mikäpäs siinä muuten, mutta hänellä on tapana tehdä harvinaisen selväksi se. En odota että hänen pitäisi järjestää aikaa minulle, muttei hänen tarvitse kuitenkaan tehdä minusta vain osa pakollista aikataulua ("sen ja sen verran sen kanssa ja sitten tuon ja tuon verran tuota tehdessä jne.")
Turhaudun, kai eniten itseeni kun tämä vaivaa minua. Mutta on yksinäistä tarkistaa postia kun tietää ettei sitä tule häneltä.
että minun osaltani riittää,en ota enää yhteyttä.En voi enää enempää asian eteen tehdä.Ehkäpä tämä kertoo kuka on tosiystävä ja kuka ei. Turhauttavaa,mutta en myöskään aio olla olkapäänä sitten kun poikaystävän kanssa arki alkaa.
..tehdä. Itse taidan vaan ottaa kunnolla välimatkaa, ettei tarvitse enää iltaisin unettomana murehtia menetettyä kaveria ja muistella aikoja kun vielä häntä näin. Väsyttää olla yksinäinen, surullinen ja vihainen! Sentään vielä on kavereita jotka kaikesta huolimatta osaavat järjestää minullekin aikaa ja heitä kiinnostaa minunkaltaiseni luuserin seura.
Minäkin päätin, että jos tällä "ystävällä" asiaa on, saa itse ottaa yhteyttä. Minä en ala hänen perässään roikkumaan. Jos ei seura kiinnosta niin ei kiinnosta.