Varokaa

Kirjoittelin tuolla suomi24 yhden miehen kanssa, 24v pirkanmaalta. Ensin vaikutti ihan mukavalta, kerto olevansa hiukan masentunut ja kokenut kovia, kovin myötäelävä. viestejä tuli koko ajan, öisinkin..jotkut jutut alkoivat hiukan tuntua omituiselta..kerroin että en halua tavata, ja kirjoitin vieläkin hyvin ystävälliseen sävyyn, enkä ollut siis mitään antanut olettaakaan. Sain uhkailuja ja todella sairaita viestejä. Poliisin kanssakin oltiin tekemisissä ennen kuin häiriköinti loppui.

Joten Varokaa naiset, älkääkä koskaan tavatko netistä muualla kuin yleisillä paikoilla!!
61799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni on samantapainen kokemus, mies oli toisin (omien sanojensa mukaan)vuoden sinun kuvailemaasi miestä nuorempi ja Pirkanmaalta. Kuvailemasi perusteella minua piinanneella sekopäällä on erittäin paljon yhtäläisyyksiä sinun häirikkösi kanssa! Vainoojani mm. sanoi olevansa masentunut ja viittasi "ei niin helppoon elämään".

Minua kiinnostaisi ihan uteliaisuudesta tietää, kirjoittiko tyyppi pitkiäkin kirjeitä ja puhuiko hän kenties jostakin tietystä aihealueesta poikkeuksellisen paljon? Oliko hän ateisti? Myös se kiinnostaisi, kertoiko hän opiskelevansa jotakin. Jos uskaltaisit yhtään kertoa, mitä alaa hän mahdollisesti opiskelee, jos hän siis ylipäätään opiskelee, voisin vuorostani kertoa jotakin detaljeja, jotka uskoakseni paljastaisivat ko. hullun, mikäli hän on sama tyyppi.

Äänestä
  • mies oli töissä hoito-alalla, ja varmaan on vieläkin. Kirjoitti erittäin pitkiäkin kirjeitä, ja viestejä todellakin tuli yhtä mittaa..
    Ja yhdestä aihe-alueesta kirjoitti erittäin yksityiskohtaisia viestejä.

    En tiedä onko sama tyyppi mutta todellakin hirvittää että tuollainen on vapaana esittämässä kurjaa elämäänsä..suurin osa oli keksitty päästä.

    Äänestä

  • Marika.... kirjoitti:

    mies oli töissä hoito-alalla, ja varmaan on vieläkin. Kirjoitti erittäin pitkiäkin kirjeitä, ja viestejä todellakin tuli yhtä mittaa..
    Ja yhdestä aihe-alueesta kirjoitti erittäin yksityiskohtaisia viestejä.

    En tiedä onko sama tyyppi mutta todellakin hirvittää että tuollainen on vapaana esittämässä kurjaa elämäänsä..suurin osa oli keksitty päästä.

    Alkoi todella kiinnostaa. Kirjoittiko tyyppi uskonnosta? Minun vainoojani oli kovin kiinnostunut uskonnosta, vaikka todellisuudessa oli itse piru! Jauhoi Raamatusta kuin mikäkin paavi (kuvitteli todennäköisesti itsensä uudestisyntyneeksi Jeesukseksi), hänen asennettaan uskontoon voitanee kuvailla sanoilla "do what I say, not what I do" :) Hän oli kiinostunut ainakin jääkiekosta ja kävi todella usein baareissa. Lisäksi hän alkoi puhuttelemaan minua jotenkin liiankin tuttavallisesti jo muutaman mailin jälkeen, josta hänelle huomautinkin. Korostin hänelle jatkuvasti (kun ei tuntunut menevän kaaliin!), että haluan olla ainoastaan mailikaveri, en mitään muuta. Olin myös mailikavereidenhakuilmoituksessani selvästi maininnut, että haluan ainoastaan vaihtaa ajatuksia, enkä etsi suhdetta. Löysin hänet kirjeystäviä-palstalta täältä suomi24:stä. Kun tyypin viestit alkoivat muuttua kerta kerralta henkilökohtaisemmiksi (alkoi käyttää erilaisia hellittelynimiä kuten rakas jne. huolimatta siitä, että olin sanonut sen häiritsevän minua ja olin kehottanut häntä lopettamaan), ilmoitin asiallisesti ja ystävällisesti, etten halua jatkaa yhteydenpitoa.

    Tyyppi lähetteli järjettömän pitkiä maileja sen jälkeen, kun olin lähetänyt sen viimeisin mailin. Maileissaan hän mm. kyseenalaisti mielenterveyteni ja väitti minua pinnalliseksi, lisäksi tämä Freudin perillinen tiesi kertoa, että minulla on sarjamurhaajan persoonallisuus! :D. Kaikki tämä vain sen takia, etten enää halunnut jatkaa hänen kanssaan kirjoittelua, joka muuttui jatkuvasti seksistisemmäksi. Hän oli ilmeisesti sellainen peräkammarin poika, jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta naisista mutoin kuin oli ehkä virtuaalimailmassa nähnyt. Hän takertui minuun (ja ehkä sinuun, mikäli kyseessä sattumoisin sama hullu) ja ei voinut narsismissaan hyväksyä torjuntaa. Hemmoteltu kakara, joka ei pysty hyväksymään kielteistä vastausta ja suuttuu siitä, jos nainen ei halua harrastaa mitään seksististä lässytystä virtuaalimaiilman sokkeloissa jonkun jeresustelevan mammanojan kanssa.

    Äänestä

  • kanssasisar kirjoitti:

    Tyyppi ei kirjoitellut varsinaisesti uskonnosta ennenkuin ilmoitin minäkin että en halua olla enään missään yhteydessä, sitten hän kyllä uhkaili kaikilla sairailla uskonnollisilla asioilla..
    Usein hän joi, ja kertoi todella kovia elämän kokemuksia, mutta ne ainakin olivat ihan itse keksittyjä.
    Erittäin tuttavallisesti puhutteli, kaikilla erilaisilla hellittely nimillä, ja runoja kirjoitteli myös.

    Sitten kun todella ilmoitin että nyt saa loppua, niin tyyppi muuttu ihan sairaaksi.siis todella.
    Että oikein pahaa tekee että tuollainen sais jonkun naisen itselleen houkuteltua..

    Äänestä

  • marika..... kirjoitti:

    Minä en enää halua hakea edes mailikavereita netistä, sen verran kokemus opetti. Kyllähän minä tiedän, etteivät kaikki ole hulluja avohoitopotilaita, mutta sain niin rankan opetuksen, etten ota pienintäkään riskiä että törmäisin samanlaiseen narsistiseen takertujaan.

    Onneksi meillä on poliiseja perhetuttuina, joten sain apua virkavallalta ja lisäksi ohjeita, jotka helpottivat oloani. Poliisi sanoi, että minulla on täydet edellytykset rikosilmoituksen tekemiseen ja mikäli sekopää lähettää minulle vielä yhden ainoankin viestin, teen poliisin ohjeiden mukaan rikosilmoituksen välittömästi kunnainloukkauksesta sekä kotirauhan häirinnästä. Typpi on tosin todennäköisesti reaalimaailmassa täysi nynnerö, jonka kaikki sosiaaliset kontaktit liittyvät netin väliseen kommunikointiin. Hän uhoaa kuin piloille hemmoteltu pikkukakara, joka ei saa kaupassa karkkia, kun nainen torjuu hänet ala-arvoisen kielenkäytön vuoksi, mutta todellisuudessa jos joutuisi tekemisiin verta ja lihaa olevan naisen kanssa, pötkisi pakoon tai "jauhot menisivät suuhun", eikä siihen auttaisi Jeesuskaan.

    Hän ei selvästikään tiennyt, että Jumala sanoo, että "sen minkä teet heikommallesi, sen teet minulle!". Näin ollen hullu on vainonnut heikompaansa (siis naista) ja Jumala tulee vaatimaan viimeisellä tuomiolla selityksiä, joten hänelle tulee kirjaimellisesti "kuumat paikat"! :D Olen mieluummin moraalinen ateisti, kun helvetin tulessa kärventymään tuomittu väärintekijä ja Jumalan käskyjen rikkoja...

    Tervehdys! Lukiessani teidän kirjoituksia, oikein kylmät väreet kulkivat:S..että kaikenlaisia hulluja sitä netissä liikkuu! Toivottavasti kukaan ei vaan mene lumoutumaan näiden sairaiden yksilöiden puheista/kirjoituksista, vaan malttaisivat pitää harkinnan ja järjen myös mukana! Onneksi teille kuitenkin kävi hyvin:). Ja loppumaininnaksi, että sulla "kanssasisar" on kyllä sana hallussa, oli oikein ilo lukee sun upeaa sanailua:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marika.... kirjoitti:

Kirjoittelin tuolla suomi24 yhden miehen kanssa, 24v pirkanmaalta. Ensin vaikutti ihan mukavalta, kerto olevansa hiukan masentunut ja kokenut kovia, kovin myötäelävä. viestejä tuli koko ajan, öisinkin..jotkut jutut alkoivat hiukan tuntua omituiselta..kerroin että en halua tavata, ja kirjoitin vieläkin hyvin ystävälliseen sävyyn, enkä ollut siis mitään antanut olettaakaan. Sain uhkailuja ja todella sairaita viestejä. Poliisin kanssakin oltiin tekemisissä ennen kuin häiriköinti loppui.

Joten Varokaa naiset, älkääkä koskaan tavatko netistä muualla kuin yleisillä paikoilla!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu