Sanotaan, että valta turmelee. Mutta voiko rakkaus turmella samalla tavalla? Voiko rakkaus tehdä ihmisen ylimieliseksi, jos saa rakkautta liikaa tai liian helpolla - ilman että tarvitsee itse ponnistella sen eteen? Voisiko se tehdä ihmisen rakastajastaan piittaamattomaksi, joka nauttii voidessaan loukata ja satuttaa tätä? Mitä iloa hän siitä voi saada? Kun luen hänen vastuksensa ja katson hänen valokuvaansa, kysyn mielessäni mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt.
Rakastamani ystävä on vältellyt minua siitä lähtien, kun sain kerrotuksi hänelle rakastavani häntä. Ennen minä tulin aina iloiseksi saadessani nähdä hänet tai jos sain häneltä postia ja minustakin tuntui, että myös hän todella välitti minusta ainakin ystävänä ja hänkin tahtoi nähdä ja kuulla minusta ja kertoa tekemisistään. Mutta jos hän nyt kirjoittaa minulle vastaukseksi muutaman sanan, ovat ne aina pisteliäimmästä päästä. Joskus hän kuitenkin saattaa kysyä mitä olen tarkoittanut, mutta ei vastaa mihinkään mitä minä olen häneltä yrittänyt kysyä. Minä olen yrittänyt kirjoittaa hänelle ja tuntuu kuin olisin paljastanut kaiken itsestäni. Mitä olen hänestä sittemmin selville saanut, on, että hän tahtoo nyt kieltää, että mitään ystävyyttä ei ole koskaan ollutkaan, että olen loukannut häntä ja että hän ei ole minulle mitään velkaa, vaikka oikeastaan hän mielestäni olisikin. Kerran hän lupasi, että voisimme käydä joskus syömässä, mutta häneltä ei vain koskaan järjestyt siihen "aikaa" ja lopuksi – ettei se ole tarpeenkaan. Kun kirjoitin hänelle voivani antaa hänelle kaiken anteeksi ja että toivoisin voivamme olla ystäviä niin kuin aina aikaisemminkin, hän vain vastasi, että eikö minun pitäisi pyytää anteeksi häneltä. Ja kun pyysin häneltä kauniisti anteeksi ja kirjoitin vieläkin rakastavani häntä – ymmärtämättä yhtään mitä tai mistä syystä anteeksi pyydän – hän vain vastasi, ettei hän tahdo olla enää missään tekemisissä minun kanssani. Jos nyt sattuisimme näkemään joskus jossakin, en tietäisi miten olla. Mutta mikä voi saada herttaisen ja ihan tavallisen oloisen älykkään naisen käyttäytymään tällä tavalla? Miksi? Milloinkaan meillä ei ole ollut mitään riitaa. Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt - rakastunut häneen? Ovatkohan kaikki naiset samanlaisia?
Rakastamani ystävä on vältellyt minua siitä lähtien, kun sain kerrotuksi hänelle rakastavani häntä. Ennen minä tulin aina iloiseksi saadessani nähdä hänet tai jos sain häneltä postia ja minustakin tuntui, että myös hän todella välitti minusta ainakin ystävänä ja hänkin tahtoi nähdä ja kuulla minusta ja kertoa tekemisistään. Mutta jos hän nyt kirjoittaa minulle vastaukseksi muutaman sanan, ovat ne aina pisteliäimmästä päästä. Joskus hän kuitenkin saattaa kysyä mitä olen tarkoittanut, mutta ei vastaa mihinkään mitä minä olen häneltä yrittänyt kysyä. Minä olen yrittänyt kirjoittaa hänelle ja tuntuu kuin olisin paljastanut kaiken itsestäni. Mitä olen hänestä sittemmin selville saanut, on, että hän tahtoo nyt kieltää, että mitään ystävyyttä ei ole koskaan ollutkaan, että olen loukannut häntä ja että hän ei ole minulle mitään velkaa, vaikka oikeastaan hän mielestäni olisikin. Kerran hän lupasi, että voisimme käydä joskus syömässä, mutta häneltä ei vain koskaan järjestyt siihen "aikaa" ja lopuksi – ettei se ole tarpeenkaan. Kun kirjoitin hänelle voivani antaa hänelle kaiken anteeksi ja että toivoisin voivamme olla ystäviä niin kuin aina aikaisemminkin, hän vain vastasi, että eikö minun pitäisi pyytää anteeksi häneltä. Ja kun pyysin häneltä kauniisti anteeksi ja kirjoitin vieläkin rakastavani häntä – ymmärtämättä yhtään mitä tai mistä syystä anteeksi pyydän – hän vain vastasi, ettei hän tahdo olla enää missään tekemisissä minun kanssani. Jos nyt sattuisimme näkemään joskus jossakin, en tietäisi miten olla. Mutta mikä voi saada herttaisen ja ihan tavallisen oloisen älykkään naisen käyttäytymään tällä tavalla? Miksi? Milloinkaan meillä ei ole ollut mitään riitaa. Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt - rakastunut häneen? Ovatkohan kaikki naiset samanlaisia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sama tilanne minulla, siihen asti kaikki hyvin kun suhde oli niin pitkällä että "puhuttiin" rakkaudesta ja rakastamisesta. Minä naisena menetin lopunkin uskoni miehiin. Puheet on vain puheita, keneenkään ei voi enää luottaa.
Siis jättikö sinut saman tien kun paljastit tunteesi hänelle - vai olitteko jo pidemmällä? Kuulostaa ainakin aivan uskomattomalle. Me olimme ainakin tunteneet toisemme vaikka kuinka kauan ja minä olen ollut alusta saakka ihastunut häneen.
Ainakin sen voin sanoa muillekin opiksi, että olisi pitänyt halata ensin ja antaa pusu poskelle vielä silloin kun siihen oli mahdollisuus - ja kertoa vasta sitten miksi.
"ja että hän ei ole minulle mitään velkaa, vaikka oikeastaan hän mielestäni olisikin. Kerran hän lupasi, että voisimme käydä joskus syömässä, mutta häneltä ei vain koskaan järjestyt siihen "aikaa" ja lopuksi – ettei se ole tarpeenkaan."... siis sinun tekstistäsi.
Väitätkö, että olet ihan fiksu nainen? Jos tuollaista tekstiä laitat, luulen, että jossain kohtaa lyö tyhjää.
Äijä ilmeisesti kyllästyi sun tyhmyyteen ja jatkuvaan piinaamiseen...
Ilmeisesti kerran kiksautti ja luulit, että se tarkoittaa naimisiin menoa?
Siis minä olen mies ja kerroin tälle naisystävälleni rakastavani häntä - ja sain vain suuren surun itselleni. Taisi olla huonosti tai vaikeasti kirjoitettu.
Mutta eikö kukaan osaa vastata yhteenkään esittämääni kysymykseen !!!!!
Olisikos se sitten jotenkin ymmärrettävämpi kokonaisuus, jos petippuhista lähdettäisiin ja sanottaisiin vain että kiitti. Eikä mitään järkevää yhteyden pitoa sen koommin, olipa sitten muija tai äijä.
Et voi ohjata/päättää toisen puolesta mitä toinen tekee, vaikka kuinka rakastaisit häntä. jos hän haluaa hypätä ojaan (esim.)niin sitten hän tekee niin vaikka kieltäisit tai kuinka varoittelisit.
Mutta kyllä hän ihan tavalliselta aikaisemmin vaikutti. Tuntuu niin vaikealle uskoa että niin herttainen ihminen voi käyttäytyä noin. Ei hän sillä tavalla mikään tyhmä bimbo ole. Kyllä hän minua aikaisemmin ymmärsi, sanoisin jopa paremmin kuin kukaan muu. Mutta miksi ei nyt? Onko kenellekään käynyt samalla tavalla? Eikö kukaan voisi yhtään selittää! Häneltä en mitään vastausta ole saanut enkä enää usko, että tulisin koskaan saamaankaan.
En ainakaan ite olisi voinut kuvitellakaan käyvän näin, enkä itse olisi naista paennut, jos joku nainen olisi tullut sanomaan, että minua rakastaa. Kun oli tunnettukin jo kauan. Tuntuu niin pahalle enkä mitenkään voi ymmärtää, miten tässä näin kävi. Ymmärtäisin kyllä, jos olisin tehnyt hänelle jotain oikein pahaa - jota olisi vaikea antaa anteeksi. Mutta olen vain yrittänyt ollä hänelle aina avuksi ja iloksi, että saisin olla hänen kanssaan.
Tietysti toivoin saavani rakkautta, mutta minä kuvittelin mielessäni, että vaikka hän ei minusta välittäisikään, elämä kävisi joka tapauksessa helpommaksi, kun ei enää tarvitsisi olla mitään tekosyytä lähestyä häntä. Huomasin itseni joskus järjestelemästä asioita vain saadakseni olla hänen kansaan. Kuvittelin, että rohkeuteni palkaksi minäkin uskaltaisin joskus sanoa hänelle, että ei käy tai että en pääse. Että olisin sitten voinut vaikka vain soittaa, että on tullut ikävä, jos ei olla muuten nähty. Oletin hänen välittävän minusta ainakin ystävänä ja ihmisenä, jota hän olisi tahtonut joskus ilahduttaa sanoillaan, katseellaan, ehkä jopa pienillä teoillaan. Oliko tämä aivan liikaa kuviteltu? Kaikki on nyt kuitenkin pilalla ja kyyneleetkin vain haihtuvat tuuleen.