Vaimo lähti joku vuosi sitten, liikuttuaan kauan ties missä kummallisissa piireissä.
Viimeinen niitti taisi olla tauti, jonka takia ei voinut edes seksiä harrastaa. Koetti senkin ensin salata, ja kun asia paljastui, niin häpesi niin paljon, että ei enää viivyttänyt lähtöään.
Kummalliset piirit, joiksi nimitän kaikkia yliluonnosten asioiden harrastajia, ovat vieneet kai lopunkin järjen, koska elämää eletään ennustajien ja muiden täyttä humpuukia olevien ohjeiden mukaan.
Eihän siinä mitään, jos niin itse haluaa uskoa, mutta lapselle tuo on minusta erittäin haitallista esimerkin näyttämistä.
Ei ole ihme, että lapset sairastavat henkisesti käsittämättömän paljon, kun pienestä pitäen sekoitetaan jopa spiritismillä, kuvitellen, että eivät he mitään huomaa, kun ovat toisessa huoneessa.
Onko olemassa mitään sellaista, jonka perusteella naista ei katsottaisi paremmaksi lähihuoltajaksi?
Viimeinen niitti taisi olla tauti, jonka takia ei voinut edes seksiä harrastaa. Koetti senkin ensin salata, ja kun asia paljastui, niin häpesi niin paljon, että ei enää viivyttänyt lähtöään.
Kummalliset piirit, joiksi nimitän kaikkia yliluonnosten asioiden harrastajia, ovat vieneet kai lopunkin järjen, koska elämää eletään ennustajien ja muiden täyttä humpuukia olevien ohjeiden mukaan.
Eihän siinä mitään, jos niin itse haluaa uskoa, mutta lapselle tuo on minusta erittäin haitallista esimerkin näyttämistä.
Ei ole ihme, että lapset sairastavat henkisesti käsittämättömän paljon, kun pienestä pitäen sekoitetaan jopa spiritismillä, kuvitellen, että eivät he mitään huomaa, kun ovat toisessa huoneessa.
Onko olemassa mitään sellaista, jonka perusteella naista ei katsottaisi paremmaksi lähihuoltajaksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
lastensuojeluun,ja laita eropaperit vetämään.
Panin paperit heti perään, kun hän läksi.
Sosku EI ole puolueeton.
Kehuu, kuinka mahtavan hieno isä olen, ja seuraavaksi vaatii nimeä elariin. Halusin näyttää sen asianajajalleni, ja siitä seurasi täydellinen räjähdys.
Virkailija huusi kurkku suorana uhkauksia kuinka elarit nousevat kaksinkertaisiksi oikeudessa, jonne hän sanoi asian panevansa jos en allekirjoita.
Perään hän kehui, kuinka minulla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa käräjillä.
Enhän minä mihinkään käräjille ollut asiaa viemässäkään, vaan olin itse kävellyt sossuun kysymään neuvoja, sillä en tiennyt eroasioista yhtikäs mitään.
Kovasti siellä otettiin asiaksi, mutta kovin, kovin hämärillä tavoilla.
Puhuttiin konsultaatiosta, joka on vielä tehtävä. Se "konsultaatio" oli hänen salainen tapaaminen alaikäisen lapseni kanssa.
Minusta virkailija teki kaikki mahdolliset virkavirheet, mitä kuvitella saattoi, mutta en minä siitäkään niin välittänyt, vaan ainoa tarkoitukseni oli turvata lapsille turvallinen elinympäristö ja olot.
En tuolloin uskonut, että heidän olisi parempi äitinsä kanssa, enkä usko vieläkään.
Äiti kun vaikuttaa lähinnä seonneelta.
Sosiaalivirkailijan ainoa tavoite oli saada lapset äidille keinoja kaihtamatta.
Kuulostaa ihan tavalliselta sosiaalityöntekijän toiminnalta. Niillä ei yleensä ole mitään lakiosaamista ja lastensuojelukysymyksissä ollaan usein aika pihalla. Pätevät siirtyvät usein nopeasti johto- ja projektihommiin.
On ihan tavallista, että kehutaan että hyvä isä on sellainen, joka maksaa tunnollisesti isot elarit mutta ei puutu kasvatukseen. Toinen asia on, että elariasioiden viemisestä käräjille tai näyttämisestä juristille aletaan uhkailemaan. Silloin sossun ammattitaidon puute näkyisi selvästi.
Hanki itsellesi asianajaja. Asioi aina kirjallisesti, että kaikista ilmoituksista ja neuvotteluista jää dokumentit. Saatat tarvita sitä juristia saadaksesi lasta koskevat sossupaperit tietoosi, mutta niidenkin pitäisi sieltä löytyä.
Suuri osa sossuista on uskovaisia. Kun olet neuvottelussa seuraavan kerran tarkkaile, onko työhuoneessa esillä ristejä, ikoneja tms. Jotkut voivat ottaa enemmän todesta lapsen altistumisen spiritismille kuin äidin pelkät mielenterveys- tai huumeongelmat.
ehkä nyt meni hieman liian pitkälle... ristit huoneissa... joo mut tapaus kyllä varmaan menee tapauksien keskitason rajamailla tosin aika väritteisesti varmaan kirjoitettu.sen uskon että äidille lapsia yritetään kaikilla konsteilla ensin jos äiti on lapsia vaatimassa.
En tosiaankaan ole värittänyt juttua! Tuo kaikki, ja paljon muutakin on tapahtunut.
Virkailijan mielipide elarien suuruudesta vaihtui yhden tapaamisen aikana kolmeen kertaan, puhumattakaan muista mielipiteistä.
Minulla on toki asianajaja, mutta hänkin sanoi, että minkäs teet, vaikka sosiaalivirkailija puhuisi minkälaista puutaheinää tahansa, se on hänen MIELIPITEENSÄ, jota käräjäoikeus lähes aina noudattaa päätöksissään. Minun pitäisi ensin haastaa virkailija käräjille valehtelusta ja virkavirheestä, niin vasta sitten hänen lausuntonsa kumoutuisi varmasti.
On tämä uskomatonta, miten voidaan toimia!
Minun työnäni on neuvotella sopimuksia yksityishenkilöiden ja yhteisöjen kanssa, eikä niissä neuvotteluissa kukaan koskaan ikinä puhu moista soopaa.
Ei oikein mahdu minun oikeustajuuni tällainen toiminta.
Olin kuvitellut, että sosiaalitoimi asettaisi lapsen edun kaikkein tärkeimmäksi, mutta sillä ei ainakaan tässä tapauksessa ole mitään arvoa!
jos tulee niin sanottu riita-tilanne suosittelen nauhoittamaan kaikki sosiaalitoimessa käydyt keskustelut sekä yksin että yhdessä entisen puolison kanssa. nauhoittavan mp-kolmosen saa 4O E hintaan ja kertoo toimenpiteestä niin voi käyttää jatkossa mikäli tarvetta. valitettavan usein sosiaalitoimessa on asennevammaa joka ei ole miehille eduksi.
samaa mieltä kanssasi ja tämä toimenpide pitäs tulla käytännöksi eli nauhotetaan myöhempää mahdollista käyttöä varten.
Kyllä he sossussa osaavat asiansa.
Heillä on kokemus´ta ihan kaikista tilanteista.
Jotain on jäänyt sulta kertomatta.
Minunkin tilanteessa kuultiin kaikkia osapuolia, lapsia, äitiä, minua useaan kertaan.
Kaikki sai mielipiteensä kuulluksi.
Oikeudessa päätös tehtiin sosiaaliviraston lausunnon mukaan ja lapset määrättiin mulle.
Mikä osoittautui just oikeaksi ratkaisuksi.
Siitä on nyt 6v.
Sossulle täydet pisteet hyvästä toiminnasta.
Kiitos vaan heille.