Avoliitossa ollaan oltu yli 10 vuotta, yhteinen lapsi 7 -vuotias. Mies on aina töissä. Tekee työtä yrittäjänä kokopäiväisen ajan ja suurinpiirtein yhtä paljon ilmaiseksi sukulaisilleen ja kavereilleen. Ei ota vastuuta lapsestaan, vaan lupailee tulla, mutta pettää lupauksensa kerta toisensa jälkeen. Nytkin oli varaa lähteä juomaan viinaa eilen, vaikka tili on ihan tyhjä. Ilmaista tarjoilua oli kuulemma ollut koko illan, mutta eihän tuollaista selitystä usko edes lapsi.
Työstään yrittäjänä nostaa rahaa niin vähän, että se ei riitä läheskään puoleen laskuista. Ehkä kolmasosaan, jos siihenkään.. Itse olen kohtuupalkkaisessa (ei mitään älyttömiä) työssä, mutta mitään ei tietenkään jää säästöön, kun omilla ansioillani paikkaan koko ajan toisen osapuolen vajetta. Päinvastoin, jos jotain isompaa haluaa (televisio, sohva, auto) niin velaksi ne on ostettava. Jossain vaiheessa sain opintovelan niskoilleni, kun hänen piti siinä vaiheessa perustaa yritys, josta jäi käteen ehkä 100 euroa kuussa.
Olen yrittänyt kaikenlaista, että hän ottaisi itseään niskasta kiinni ja ymmärtäisi, että ei aikuinen ihminen voi elää toisen kustannuksella koko ikäänsä. Varsinkaan kun ei edes ole työttömänä, vaan yrittäjänä, jonka hyvinmenestyvä (tiedän että on) yritys rikastuu siitä, että hän nostaa niin pientä palkkaa. Minä sen sijaan velkaannun, jos en halua työssäkäyvänä ihmisenä elää kuin kerjäläinen. Ja työni puolesta myös tarvitsen autoa, joka on velaksi ostettu.
Mutta jos minä nyt tunnustan tosiseikat, että tämä tilanne ei tästä muutu, niin mitä siitä pahimmillaan seuraa? Onko yhdessä käytetyt, mutta minun nimiin otetut velatkin yhteisiä, vai jääkö ne minun hoidettavaksi? Meneekö tavarat silti puoliksi? Entä lapsen elatus? Voinko vaatia häntä niillä perusteilla itseni elätettäväksi kokonaan, jos tiedän jo etukäteen, että hän ei oikeasti ota lapsesta vastuuta, vaan lykkää hänet esim. äidilleen hoitoon (päivät töissä ja illat suvun ja kavereiden hommissa)? Jos ja kun hän kuitenkin saa lapsen osittain huolettavakseen, niin joudunko minä maksamaan hänelle vielä elatusmaksuakin? Hänhän tietysti siinä vaiheessa pudottaa yrityksestä saamansa palkan vielä pienemmäksi..
Entä otetaanko elatusmaksuja määrätessä huomioon tulojen lisäksi myös velat (millaiset?) ja esim. isompi vuokra? Jos ei, niin minulle ei jäisi käytännössä katsoen yhtään mitään, millä elää... Auttaisiko esim. 10 vuoden ajalta kaivaa esiin verotustodistukset, joista näkee heti suoraan ettei niin pienillä tuloilla kuin hänen, ole ollut mahdollista selvitä?
Kertokaahan kokemuksia ja antakaa hyviä neuvoja... päivittelyitä en kaipaa.
Työstään yrittäjänä nostaa rahaa niin vähän, että se ei riitä läheskään puoleen laskuista. Ehkä kolmasosaan, jos siihenkään.. Itse olen kohtuupalkkaisessa (ei mitään älyttömiä) työssä, mutta mitään ei tietenkään jää säästöön, kun omilla ansioillani paikkaan koko ajan toisen osapuolen vajetta. Päinvastoin, jos jotain isompaa haluaa (televisio, sohva, auto) niin velaksi ne on ostettava. Jossain vaiheessa sain opintovelan niskoilleni, kun hänen piti siinä vaiheessa perustaa yritys, josta jäi käteen ehkä 100 euroa kuussa.
Olen yrittänyt kaikenlaista, että hän ottaisi itseään niskasta kiinni ja ymmärtäisi, että ei aikuinen ihminen voi elää toisen kustannuksella koko ikäänsä. Varsinkaan kun ei edes ole työttömänä, vaan yrittäjänä, jonka hyvinmenestyvä (tiedän että on) yritys rikastuu siitä, että hän nostaa niin pientä palkkaa. Minä sen sijaan velkaannun, jos en halua työssäkäyvänä ihmisenä elää kuin kerjäläinen. Ja työni puolesta myös tarvitsen autoa, joka on velaksi ostettu.
Mutta jos minä nyt tunnustan tosiseikat, että tämä tilanne ei tästä muutu, niin mitä siitä pahimmillaan seuraa? Onko yhdessä käytetyt, mutta minun nimiin otetut velatkin yhteisiä, vai jääkö ne minun hoidettavaksi? Meneekö tavarat silti puoliksi? Entä lapsen elatus? Voinko vaatia häntä niillä perusteilla itseni elätettäväksi kokonaan, jos tiedän jo etukäteen, että hän ei oikeasti ota lapsesta vastuuta, vaan lykkää hänet esim. äidilleen hoitoon (päivät töissä ja illat suvun ja kavereiden hommissa)? Jos ja kun hän kuitenkin saa lapsen osittain huolettavakseen, niin joudunko minä maksamaan hänelle vielä elatusmaksuakin? Hänhän tietysti siinä vaiheessa pudottaa yrityksestä saamansa palkan vielä pienemmäksi..
Entä otetaanko elatusmaksuja määrätessä huomioon tulojen lisäksi myös velat (millaiset?) ja esim. isompi vuokra? Jos ei, niin minulle ei jäisi käytännössä katsoen yhtään mitään, millä elää... Auttaisiko esim. 10 vuoden ajalta kaivaa esiin verotustodistukset, joista näkee heti suoraan ettei niin pienillä tuloilla kuin hänen, ole ollut mahdollista selvitä?
Kertokaahan kokemuksia ja antakaa hyviä neuvoja... päivittelyitä en kaipaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei! Näytät olevan samassa tilanteessa kuin minä. Tosin mies ei ollut yrittäjä, vaikka niin antoi olettaa, kun oli työnantajansa kanssa hyvää pataa, kait itsekin luuli ja tulot olivat samaa luokkaa kuin itselläni.
Liki 14 avoliittovuoden (ja 11 v pojan) jälkeen hän päätti, että viina ja sen lieveilmiöt ovat perhettä mukavammat... Itsenäiseksi siis (ja toivottavasti.)
Hoidin hänelle asiat kaikki nämä vuodet, pelastin jopa aktiivisuudellani tosi karmeasta velkataakastakin (puolimiljoonaa mummonmarkkaa), puuttumalla ajoissa jne.
Asuntolaina on minun nimissäni, kuten kaikki muukin, hänellä ei ole luottotietoja.
Kun hän päätti, ettei enää palaa kotiin, vaan jatkaa "poikamies" elämää, jota oli jo kuukauden verran mielestään elänyt, laitoin pyörät pyörimään. Valitettavasti vain kesä on vastasssa, pyörivät vähän hitaammin.
Soskuun varasin heti velkataakkani (paljon muutakin vuosien aikana kertynyttä kuin talolaina) kanssa, saanpahan jonkun toisenkin mielipiteen asioihin. Elatusturvaan laitoin myös ajanvarauksen vetämään: päätin, että haluan yksinhuoltajuuden ja kunnon elatusmaksut, katsotaan kuinka käy.
Mieshän ei aio maksaa mitään "ylimääräisiä" velkoja, kun ei ole mielestään niitä hankkinutkaan. Ei vain ilmeisesti koskaan ole ihmetellyt, miten olen kaiken saanut toimimaan. Lainanotolla tietysti. Hän vain juopotteli alkuaikoina kaikki työttömyyskorvauksensa. Silloin kun oli yrittäjänä vuoden verran, ei tuloja ollut, mutta menoja senkin edestä - lähinnä juopottelua hyvien kavereiden, siipeilijöiden kanssa. Ja kun taas oli töissä ulkopuolisella, oli palkka surkea. Sitä korotettiin, kun kyselin vähän perään. Viimeiset vuodet on elänyt miten huvittanut, viinaan on todellakin aina rahaa ollut, ei perheen maksuihin. Minä niitä olen yksin väsyneenä ja kaikkeen kyllästyneenä yrittänyt selvitellä.
Nyt, kun mies ilmoitti "ulkoistavan" itsensä, olin oikeastaan tyytyväinen. Ensin tietysti itketti, kaikkien näiden vuosien oma tyhmyys. Olisinpa tehnyt kaikesta lopun jo aikaisemmin. Mutta valitettavasti oppirahoja on maksettava. Aion yrittää häneltä saada korvausta kaikkiin noihin velkoihin, mitä tässä vuosien varrella on tullut. Aika turhaahan se on, mutta moraalinen vastuu se on hänelläkin. En päästä helpolla. Minulla on toki ylhäällä kaikkien näiden vuosien luvut siitä, miten kumpikin on maksuihin osallistunut. Siitä vain herra sitten laskee, että kun tuloja on ollut ja menojakin, mihin on erotus kulunut. Viimeiseltä kahdelta vuodelta löytyy sekin. Jokaiseen tiliotteeseen olen eräässä kyllästymisvaiheessa merkannut ryyppyviikonloput summineen... Siinäpähän on lukemista kerrakseen. Josko joskus hävettää?
Poika haluaa olla kummankin kanssa tekemisissä, jos mahdollista. Minä suostun siihen, jos pojalla on turvallista olla isänsä kanssa, viina ei tuolloin saa käyttää, se on ehdoton vaatimus. Tosin, jos isä on poikansa kanssa edes suhteessa saman verran kuin tähän asti, vähiin jää. Ei yli 11 v aikana ole ollut kuin pakon edessä hänen seuranaan, kun olen ollut muulla paikkakunnalla koulutuspäivillä. Isä-poika menoja ei ole ollut kuin kerran, aikoivat mennä viikonlopuksi mäkille, lähtivät lauantai-aamuna, mutta jo iltapäivällä tulivat takaisin. Poika oli kuuleman halunnut, mutta isällä oli kaljoille hoppu.
Nyt odottelen, että mies saisi haettua loput kamansa, ennen kuin siirrän ne tuonne "pakkasen puolelle". Ei hänellä kovin paljon täällä ole, mutta siltikin sen verran, että kun aloitan uuden elämän, en halua mitään hänen vanhaa pyörivän nurkissa.
Koomisinta ehkä tässä on, että liki kuukauden viinan huurujen keskellä se mies ei ehkä edes tajua, että mitä on tullut tehdyksi. Saa nähdä, millaista on, kun siitä havahtuu. Takaisin en häntä enää ota. Nyt jo on paljon helpottuneempi olo, vaikken vielä tiedäkään miten tuon velkataakan saan selviteltyä.
asioiden selvittelyä ja kaikesta huolehtimista. Minun mies ei niinkään juo, mutta muihin "pakollisiin" harrastuksiin löytyy AINA rahaa. Aika usein ne ei edes maksa mitään, vaan on saatu ilmaiseksi jotain kautta. joopa joo.
Jos taas pitäisi löytyä rahaa ruokaan tai muihin välttämättömiin hankintoihin, niin mitään ei näy. Tyylinä on myös luvata hommata rahaa, jos ollaan vaikka jollekin reissulle oltu lähdössä. Kun maksun aika tulee, niin eipä mitään ole näkynytkään. Varaukset kun on tehty, niin minähän ne sitten maksan. Yksin ei olisi minua mihinkään päästämässä kuitenkaan koskaan. Tai jos päästää, niin sitten on tiedossa seuraavana pyhänä hänen huvikeikkansa, ilmaiseksi tietenkin tai luottokortin voimin.
Jotenkin on mennyt motivaatio elämästä tehdä yhtään mitään. Ei jaksa tehdä kunnolla töitä (kun siitä ei palkkaakaan jää), ei jaksa kotona toisten jälkiä siivota (hänellehän ne hommat ei kuulu). Ruokaa on pakko ostaa ja laittaa, kun on lapsi talossa. Monesti käy niinkin, että kun olen lapselle jotain kaappiin varannut, niin mies saattaa ne viedä mennessään tai syödä jo illalla ja sitten lapsi on nälissään tullessaan koulusta. Ostais itse prkle ne ruokansa velaksi, jos kerran haluaa syödäkin.
Sitten tulee taas sellainen syyllisyyden tunne, että olen julma ihminen, joka ajattelee vaan rahaa... mutta niin tuo näkyy olevan toisinkin päin. Mitä vähemmän kotiin sitä tuo, sen parempi.
luottotiedothan hänellä on kunnossa, koska minä otin opintolainaa, että sai ulosottomiehen karhuamia yritysvelkoja maksettua.
Avoliitossa tilanne on niin, että veloista vastaa se, jonka nimissä velat ovat. Omaisuus taas on sen, jonka nimissä omaisuus on. Eli ilmeisesti velat sinun ja firma miehesi. Jos olet antanut rahojasi miehelle, lienet tehnyt sen vapaasta tahdostasi eikä mistään petoksesta ole ollut kyse.
Lapsenne huoltajuudesta ja elatuksesta sovitte erikseen. Sossujen mielestä yleensä lapsen äiti sattuu olemaan paras lähihuoltajaksi ja lapselle annetaan tapaamisoikeus isäänsä joka toiseksi viikonlopuksi ja osaksi lomista. Jos näin käy, elatuksesta vastataan kykyjen suhteessa eli saat itsellesi lapsilisät ja isä maksaa sinulle elatusmaksuja. Etähuoltaja vastaa lapsen tarpeista silloin, kun lapsi on hänen tykönään. Jos taas isä olisi paras lähihuoltajaksi, sinä maksaisit hänelle.
Jos yritystoiminta ei tuota mitään, on miehesi elatuskyky huono ja maksut sen mukaisia. Jos osoitat papereista, että sinä olet isotuloinen ja lapsen isä tuloton, niin noin se menee.
Jos taas olet sitä mieltä, että hän pimittää tulojaan, niin tilanne onkin mutkikkaampi. Sitten tarvitset juristin käymään läpi firman kirjanpidon.
vaan. Valitettavasti on niin että avoliitossa maksut ovat sinun nimissäsi ja sinun maksettavaksi jääkin. Toki jos sinulla on todistaa että olette yhdessä käyttäneet rahat tai miehesi, voit oikeusteitse vaatia häntä vastuuseen. Ota yhteys perheneuvontaan ja yksinhuoltajienliittoon. Maksoin itse aikoinani avomieheni velkoja ja kaikki jäi maksettavakseni, koska mitään paperia ei ollut enkä jaksanut lähteä taistoon. Mies jopa teki niin että heittäessäni hänet pihalle, ei suostunut ilmottamaan maistraattiin muutteneensa luotani jolloin en saanut edes asumistukea. Sain sovittua maistraatin kanssa että laitan kirjallisen ilmoituksen ettei mies enää asu luonani. Oli kusiset paikat. Maistraatissa mies sanoin että ai nää on taas näitä miehiä. Lainasi viime ajat jopa puhelintani luvaten maksaa laskunsa. Arvaapa kuka ne makso? Välillä tuntuu että kaikki miehet täällä etelässä on samanlaisia paskoja. Lapsen saat itsellesi jos ei mitään erikoista sinulla ja olet hoitanut lapsesi. Varaa aika lastenvalvojalle ykisn ja kerro tarina hänelle. Elätusmaksuja saat joka tapauksessa minimin, vaikkei mies mitään maksaisikaan. Voit hakea yksinhuoltajuutta koska miehesi ei selvästikään kanna vastuuta (välitä) lapsistaan. Tämän voit ilmoittaa lastenvalvojalle. Joka tapauksessa pyydäm kirjallinen sopimus jossa vaadit että huolehtii joka toinen viikonloppu lapsista sekä lomilla. Jos ei pidä, on sinun helppo toimia jatkossa. Mikä vaivaa miehiä?!Toivottavasti et ole laittanut itseäsi likoon miehesi yrityksen kanssa. Jaksamista !
tapaamisesta, että ei isän tarvitse lastaan tavata vaikka mitä sovittaisiin. Ainoastaan huoltajan(yleensä äidin) on annettava lapsi tapaamiseen jopa uhkasakon voimalla, vaikka lapsi ei isäänsä edes haluaisi tavata.
Niinpä, mikä vaivaa miehiä. Vastuuntunnon puute ja yleinen kusipäisyys.
mutta jos on paperilla lastenvalvojan kanssa sovitttu tapaamisista (jotka ovat lapselle erittäin tärkeitä säännöllisesti, ottaen huomioon että lapsi itse haluaa ja isä pitää huolen), on helpompi hakea yksinhuoltajuutta kun on nähyttää isän välinpitämättömyys. Itse tein näin kun erosimme kymmenen vuotta sitten. Mustaa valkoiselle ja ilmoitin suoraan että saat nähdä lastasi niin paljon kun haluat mutta vaadin että tapaamiset ovat säännölliset jotta lapset tottuvat eroon ja selviävät siitä kokien etteivät menetä läheisiään. Keskinäiset toisen haukkumiset pois lasten kuullen mikä on toiminut. Lapset tapaavat edelleen säännöllisesti isäänsä ja viettävät osan lomistaan myös. Isä ei menettänyt lapsiaan eikä lapset isäänsä. Voi kun ihmiset tajuasivat kuinka tärkeää on antaa lapsille molemmat vanhemmat vaikka ero tulisi. Antaa se turvallisuuden tunne. Kyllä meilläkin kiukuteltiin ja itkettiin, mutta juuri se säännöllisyys hoiti asian. Tämän neuvon sain perheneuvojalta ja lastenvalvojalta. Sanoin isälle etten vaadi muuta kun lasten hoitaminen säännöllisesti. Toki voimme sopia jos on menoa toisella. Nyt toinen lapseni jo 15 ja päättää itse meneekö ja keskustelevat ja sopivAT keskenään. Selkä seinää vasten. Joko ottaa isän vastuun ja purkaa kiukkunsa muualle tai sitten ei tapaa lasta ollenkaan. Turhat lupaukset ja pettämiset tai huono kohtelu ja äidin (kuten myös isän ) haukkuminen on pahinta myrkkyä lapsen lojaalille rakastavalle sielulle. Kaikkea hyvää niin äideille kuin isille lapsineen. Elämme tätä päivää ja asiat ovat kipeitä, muttei myrkytetä lasten mieliä omilla pahoilla oloilla. Ajatelkaa lapsianne nuorina ja aikuisina. Miten paljon pystytte vaikuttamaan juuri nyt käytöksellänne teidän myöhempiin väleihin ja ennen kaikkea heidän mahdollisuuteen perustaa oma suhte ja perhe nauttien siitä ilman ikuisi arpia.
Erotilanteessa tuntuisi joskus helpoimmalta,että pystyisi estämään toista vanhempaa pitämään mitään yhteyttä lapseensa. Oma etu ja lapsen etu voivat sekoittua. Voi se vanhemmus toimia paremminkin sitten kuin ei ole isä ja äiti riitelemässä. Jos saisi toimimaan, niin lapsella voisi olla vähemmän tarvetta istua terapiassa sitten isona.
Annoit hyviä neuvoja. Itse olen toteuttanut miehen välinpitämättömyyden (perhettään kohtaan) ja juopottelun kirjaamista. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni ja aloin merkata ylös esim. ryyppyviikonloput. Mies sanoi sitä vittuiluksi. Kysyin, etteikö missään tunnu, kun totuus on tuo. Otti vaan vittuiluna. No, kenties se sitä olikin.
Loppu ajasta merkkasin jo kotoa poissaolot, pidemmät ajat, jotka muka vietti työmaalla... nukkuen siellä. Tuli tunne, että selityksiä vaan. Vietti aikaansa, ties missä, mutta eipä kiinnosta enää.
Sain miehen osoitteen pois tästä hänen omilla pankkiavaimillaan. Kätevää nykypäivän tekniikkaa. Myös väestörekisterissä, puhelinpalvelussa, kehoitettiin tekemään osoitteenmuutosilmoitus paperilla ja selittämään juttu. Karmeeta, kun noita miehiä tuntuu aina vain olevan enemmän.
Kiva muuten kuulla, että en ole ollenkaan hakoteillä, kun suunnittelen todellakin yksinhuoltajuutta, juuri sen takia, ettei mies ota mitään vastuuta kantaakseen. Esim. tänään lupasi tulla korjailemaan juttuja, jotka jättänyt jo viime kesänä levälleen tuonne pihalle. Ei näkynyt. Josko löisin joka kerta vetoa, kun hän jotain lupaa, olisi rikas nopeasti.
Pojalle olen sanonut, että saat viettää isän kanssa aikaa niin paljon kuin haluat, tai miten isä mukaansa ottaa. Luulen kuitenkin, että isä ei ota, eikä poika paljoa perusta. Eihän isä ole hänen kanssaan juuri aikaa viettänyt, koko hänen yli 11 v:n elämän aikana.
Isä yrittää korvata poissaoloaan rahalla. Ja jos on pikkutuiskeessa, tulee rahaa enemmän. Olen vain kehoittanut poikaa käyttämään niitä rahoja säästeliäästi, koska ei niitä varmaan tulevaisuudessa tule kovinkaan useasti. Katsotaan miten saan turvallisuuden yms. pojalle kehitettyä. Luonnollisesti sillä, että elän elämääni asiallisesti, turhia hötkyilemättä.
Kamala (ja toisaalta helpottavaa lukea myös selviytymistarinoita). Itsekin tässä pähkäilen äijän pihalle pistämistä. Kerran sen jo teinkin, mutta hölmönä otin sitten takaisin. Onneksi sitä ennen talo siirtyi kokonaan omiin nimiini.
Juuri tuollaista vastuuttomuutta kaikesta mahdollisesta. Meillä lapset 10 v ja 7v. Omakotitalossa paljon hommaa. Ja kaikesta päävastuu minulla. Luottotiedot hältä menneet, ulosotossa jo paljon ja uudet laskut pölyttyvät hyllyssä. Minä jo sen verran kuivilla, että jotenkin rahat riittävät.
Mutta ei suostu lähtemään vaikka mitä sanoisi. Eipä tietenkään kun niin "helppo" olla siinä ja uskoa, että kyllä toi tollikka kaiken hoitaa.. Nyt yritän hakea kunnalta kämppää hälle ja laittaa sellaiset perustelut, että jonkun luukun hälle antaisivat.
Kohta oikeasti olen niin lopussa, etten jaksa huolehtia enää mistään.