Miksi meidän vanhoillislestadiolaisten pitäisi kuulua kirkkoon, ku se edustaa vielä ihan eri oppia, kuin me. Toisekseen me järjestämme tilaisuutemme omissa tiloissa ja toimimme omavaraisesti. Toimitalomme tehdään pääasiassa talkoovoimin. Suviseuratkin pykätään pystyyn talkoovoimin eikä varoja kerätä millään veroilla.
Tietenkin jokainen saa laittaa varojensa mukaan kolehtiin, mutta musta on tyhmää tollaset pakkoverotukset, joita joutuu maksaa kaikki köyhimmätkin.
Mitä hyötyä meille lestadiolaisille on siitä, että kuulumme kirkkoon.
Käytämme kirkkoja lähinnä vain ehtoollisiin. Miksi ehtoollisia ei voisi alkaa jakaa rauhanyhdistyksillä.
Itse erosin kirkosta. Odotan sitä aikaa, että muutkin lestadiolaiset seuraisivat perästä. Kyllähän ne amerikan lestadiolaisetkin jakavat ehtoolliset omissa tiloissaan. Miks ei siis myös täälläkin?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihmetellyt kun uskonnolliset näkemykset eivät kohtaa ja vl käyttää ihan omia pappejaan,rippikoulujaan ym... Lienee ainoa syy miksi halutaan kuulua pääkirkkoon on lienee valta ja raha,virkojen,luottamustoimien ym.muodossa.Muuta selitystä siihen ei kaiketi ole.