irti

Elämä on koetellut kaveriani ja minä vissiin saan sylkykupin osa. Jotain ongelmistaan on kertonut, mutta ei aidosti näytä pahaa oloaan ( eikä sitä mielestäni tarvitse näyttää, jos ei halua).Hän ei halua asioistaan sen kummemin puhua, enkä mä ole häntä painostanut. Kuitenkin epäsuorasti hän tuntuu kohdistavan pahaa oloa muhun, esimerkiksi nälvii usein sekä mitätöi mun tekemiset. Ärsyttää jatkuva piikittely! Hän on käyttytynyt myös siten, ettei arvosta kaveruuttamme. Esimerkiksi nykyään olen kuullut kommetteja " pyysin nyt sua, kun se ja se ei päässyt..." Ihmetyttää tällainen yhtäkkinen muutos, sillä aikasemmin välit on ollut hyvät ja kaverin käytös ihan erilaista. Omista asioista en ole hänelle hetkeen kertonut, sillä hän tuntuu olevan vain tyytyväinen, jos itsellä ei mene jokin asia putkeen ja näyttää sen melko avoimesti. Mä sain nyt mittani täyteen ja otin etäisyyttä häneen. Nyt hän suorastaan painostaa meitä tapaamaan ja pyytää joka paikkaan. Tekosyitä oon keksinyt,ettei tarvitse enää tavata. Rivien välistä olen lukenut, että hänellä on vaikeaa, mutta ei kenekään tarvitse tällaista sietää!

Muilla samoja kokemuksia?
3501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sano se hänelle, että et pitänyt hänen tavastaan käsitellä sinua ja ystävyyttänne. Sano suoraan, mutta ystävällisesti. Nimittäin tuossa tilanteessa, jossa hänellä on vaikeaa, sinunkin ystävyytesi määrä mitataan. Juuri tuollaisissa tilanteissa sitä huomaa, ketkä oikeasti on ystäviä, ketkä ei. Ehkä taustalla on vielä jotain väärinkäsitystä teidän välillänne. Tiedän kuinka helposti ystävien kesken tulee sellaista " nyt se ei musta välitä, ei halua olla tekemisissä, haluaa ollakin enemmän tuon toisen kanssa " jne.
Kunnon ystävyys ja sen ylläpitäminen kasvattaa ihmistä, sitä joutuu nöyrtymään, antamaan anteeksi. Me emme ole täydellisiä, olemme kaikki joskus lapsellisia tiukan paikan tullen, sillai negatiivisessa mielessä.

Anna hänelle tilaisuus, huomaat kyllä, jos hän vain käyttää hyväkseen sinua.

Äänestä
  • Näin toivoisin ainakin kaverini minulle tekevän..ymmärtäisi tilanteen ja osaisi antaa anteeksi..muuten tiedän hänen olleen vaan ystävällinen minua kohtaan muttei oikea ystävä. Itse olen antanut monille ystävilleni anteeksi koska olen tiennyt ettei he ole mitään pahaa oikeasti tarkoittaneet..elämässä tulee tilanteita joissa saattaa tehdä ystäviään kohtaan väärin..mutta jokainenhan tekee virheitä, kukaan ei ole täydellinen.

    Äänestä

  • todellakin kirjoitti:

    Näin toivoisin ainakin kaverini minulle tekevän..ymmärtäisi tilanteen ja osaisi antaa anteeksi..muuten tiedän hänen olleen vaan ystävällinen minua kohtaan muttei oikea ystävä. Itse olen antanut monille ystävilleni anteeksi koska olen tiennyt ettei he ole mitään pahaa oikeasti tarkoittaneet..elämässä tulee tilanteita joissa saattaa tehdä ystäviään kohtaan väärin..mutta jokainenhan tekee virheitä, kukaan ei ole täydellinen.

    tätä on jatkunut jo aika pitkään, ja anteeksi olen hänen käytöstään antanut jo monet kerrat. Enkä väitä itse täydellinen olevan enkä täydellinen ystäväkään. Ennen tätä mun etäisyyden ottamista hän tuntui olevan vain palveluksia vailla. Nyt tuntuu, että hän on huomannut sen (tai pakollakin huomannut), ja nyt tuntuu taas arvostavan kaveruuttamme. Enkä tiedä, kuinka kauan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaverisuhteesta kirjoitti:

Elämä on koetellut kaveriani ja minä vissiin saan sylkykupin osa. Jotain ongelmistaan on kertonut, mutta ei aidosti näytä pahaa oloaan ( eikä sitä mielestäni tarvitse näyttää, jos ei halua).Hän ei halua asioistaan sen kummemin puhua, enkä mä ole häntä painostanut. Kuitenkin epäsuorasti hän tuntuu kohdistavan pahaa oloa muhun, esimerkiksi nälvii usein sekä mitätöi mun tekemiset. Ärsyttää jatkuva piikittely! Hän on käyttytynyt myös siten, ettei arvosta kaveruuttamme. Esimerkiksi nykyään olen kuullut kommetteja " pyysin nyt sua, kun se ja se ei päässyt..." Ihmetyttää tällainen yhtäkkinen muutos, sillä aikasemmin välit on ollut hyvät ja kaverin käytös ihan erilaista. Omista asioista en ole hänelle hetkeen kertonut, sillä hän tuntuu olevan vain tyytyväinen, jos itsellä ei mene jokin asia putkeen ja näyttää sen melko avoimesti. Mä sain nyt mittani täyteen ja otin etäisyyttä häneen. Nyt hän suorastaan painostaa meitä tapaamaan ja pyytää joka paikkaan. Tekosyitä oon keksinyt,ettei tarvitse enää tavata. Rivien välistä olen lukenut, että hänellä on vaikeaa, mutta ei kenekään tarvitse tällaista sietää!

Muilla samoja kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu