Miksi erositte?

Mies löysi elämänsä rakkauden ja huomasi, ettei olekaan koskaan rakastanut minua. Meillä kolme lasta, kaikki alle 10 vuotiaita.

20 vuotta yhdessä. Kolme lasta. En/emme osanneet hoitaa suhdetta riittävästi, ajoissa. Vuosi sitten ero, minä (nainen) halusin. Nyt kadun sitä,syvästi. En suosittele!! Tsemppiä

mieheni pahoinpiteli ja raiskasi minua. Sen lisäksi hän ei huolehinut pienestä lapsestamme ja pelasi säästömme. Joku kysyi minulta, että miksi menit naimisiin, mutta kaikki tuli esille vasta kun aloin odottaa lasta. Ei kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa. Kammottava tilanne. Hän ei ilmeisesti vieläkään tajua tehneensä mitään väärää. Päinvastoin, kiukuttelee edelleenkin vuosien jälkeenkin.

me erottiin 10kk sitten kahdekasan yhteisen vuoden jälkeen koska ex miehelläni oli ja on edelleen suhde veljeni ex-avovaimoon..siis veljeni erosi samaan aikaan kun minä :(

Kolme lasta. Erosimme kun ei ymmärretty toisiamme eikä oikein enää siedettykään. Ymmärtämättömyys näkyi päivittäisenä riitelynä. Siitä kärsi koko perhe.
Miehellä oli jo toinen nainenkin katsottuna mutta se toinen nainen ei olut meidän eron syy. Se oli seuraus avioliittomme loppumisesta, vaikka ei oltu vielä erottu. Tiedän nimittäin että se suhde oli tuore ja meidän välit loppu ennen sitä suhdetta. Minä havahduin suhteemme huonoon tilaan vasta kun sain tietää naisesta. Ymmärsin miten pahoin me molemmat voimme, ja lapset myös.
Kaikkien elämä parani erossa vaikka aluksi pari lasta kiukutteli. Ne kyllä ymmärsi sitten itse kun alkoi koulumenestys taas parantua, kun eivät riitojemme keskellä pystyneet kouluun keskittymään. Eikä me voitu keskittyä lapsiin kun oli koko ajan pinnakireällä kummallakin.
Ihmeen kauan eron aloitukseen silti meni. Ehkä sitä ei vaan osannut ajatella edes yhtenä mahdollisuutena.
Mutta vasta noin vuosi eron jälkeen ymmärsin itsekin sen olleen paras ratkaisu meille. Nykyään voin todella hyvin, olen kuin eri ihminen. Ainoa mitä harmittelen on kun ei tajuttu tehdä sitä aikasemmin.

lisää. Erottiin kymmenen vuoden avioliitosta, kolme lasta ja ei kolmansia osapuolia, ei pahoinpitelyjä tai vastaavaa.
Mieheni ei vain elänyt perheessämme, ainoastaan asui...

Aluksi elettiin aivan tavallista arkielämää. lasten lisääntyessä mies otti etäisyyttä, kulki ystävillään kylässä, äidillään, harrastamassa ym. kävi kotona vain huoltamassa itseään, tai kamppeitaan ja nukkumassa.

Ei alkanut keskustelemaan asioista, käski minun hoitaa pääni kuntoon, kun vikaa oli kuulemma minun päässäni, kun tavallinen elämä ei riitä...
Käytiin perheneuvojallakin, (mies pakosta)vähätteli sielläkin asioita ja omaa poissaoloaan, sekä minun väsymystäni ainaiseen kotityöhön ja lasten kanssa olemiseen. Hänen äitinsäkin oli aina jaksanut olla kotona...

Hain eroa ja sitten mieheni havahtui ja olisi sanojensa mukaan kai "jotakin voinut auttaa" kotihommissa. En kuitenkaan enää itse ollut kykenevä jatkamaan hänen kansssaan, kun kunnioitus hänee ihmisenä ja kumppanina oli mennyt.

Hänen itsekkyydestään kertoo sekin, että hän jäi yksin asumaan kotiamme (121 neliötä) ja minä ja lapset jouduimme muuttamaan aluksi vuokralle pieneen asuntoon, "hän itse kun ei kotoaan mihinkään lähde"..... Osituksesta hän raivosi monta kuukautta, kun "joutui omansa jakamaan" (aloitimme yhdessäolon tyhjätaskuina, ja molemmat kävivät ansiotyössä)
Ym. seurasi; ikävää ja ilkeää panettelua, rumia puheita, valheita, ja esim. mummola katkaisi suhteensa lapsiin pitkäksi aikaa..

Erosta on vuosia ja en KERTAAKAAN ole katunut sitä että erosin, vain sitä että tein sen melkein liian myöhään. Itsetuntoni tarvitsi pitkän ajan, että osasin hyväksyä itseni ja olla iloinen lapsistani, elämästäni ja kaikesta...

Mieti tarkasti, mutta älä liian pitkään.. Ja puhu kumppanisi kanssa, jos hän kykenee siihen..

Hain eroa koska perheemme asuminen saman katon alla alkoi muuttua ahdistavaksi. Mies käyttäytyi ajoittain uhkaavasti ja väkivaltaisesti. Viimeinen niitti oli kun hän uhkasi omaa poikaansa. Helpotus oli suuri, kun päästiin erilleen. Nyt jälkeenpäin olemme hoitaneet kumpikin asiallisesti oman osuutemme. Lapset minulla, mutta nykyisin käyvät viikonloppuisin isällään. Elämä on parempaa nyt kaikilla osapuolilla. Kannatti uskaltaa, vaikka mietinkin että pitäisikö sitä vaan kärsiä kun on tullut papin edessä luvattua.

syitä on monia.

-emme osanneet keskustella asioista niiden oikeilla nimillä
-emme osanneet ottaa toista tarpeeksi huomioon arjen pyörityksen keskellä
-en halunnut jättää lapsia pidemmäksi aikaa hoitoon, mies olisi halunnut enemmän kahdenkeskeistä aikaa
-miestä kiinnosti bailaaminen ja alkoholinkäyttö, minua ei
-mies kävi baareissa yksin, joi enenevässä määrin josta syystä minä nalkutin
-mies oli aina joko krapulassa tai väsynyt töiden jälkeen, eikä osallistunut kotitöihin tai lapsenhoitoon josta syystä minä nalkutin
-baarista löytyi nainen joka biletti yhtä paljon ja nalkutti vähemmän
-nuorena mentiin yhteen, aikuisena huomattiin että lapset ja asuntolaina on ainut mikä yhdistää

Ero tuntui kauhealta mutta 2 v eron jälkeen tajuaa että tämä oli ainut oikea vaihtoehto. Emme kertakaikkiaan enää sopineet toisillemme vaikka 13 v yhdessä olimmekin..

juu, näin pääs käymään. meillä kaksi poikaa. eron yhteydessä lasten ikä muistaakseni 3 ja 5 vuotiaat. nyt erosta n. 5 vuotta aikaa ja elän ihanan miehen kanssa uusioperheessä.

ekat kuukaudet menin tosi pohjalla, mutta nyt pitää sanoa, että ero oli sitten parasta mitä olen elämässäni tehnyt, sillä nyt minulla ja pojilla menee paljon paremmin.

exä kyllä katunut miljoona kertaa, että lähti, mutta en takasin ottas vaikka maksettas...

12 yhteisen vuoden jälkeen.
Eron syyksi hän väitti"kyllästymisen arkeen minun ja lasten kanssa".(Myöhemmin selvisi että kuvioissa olikin toinen nainen!)

Lapsia meillä on 5...nuorimmainen oli eron hetkellä 3vuotias ja vanhin 12vuotias.

Aikaa tuosta tapahtuneesta on jo 3 vuotta.
Silloin se tuntui maailmanlopulta,mutta nyttemmin on ymmärtänyt että se olikin kaiken hyvän alku...
Tällä hetkellä elän uusperheen arkea,ja perheeseemme kuuluu omien lasteni lisäksi mies ja hänen 2lastaan.

uuden.että näinkin päin.

En minä eronnut, minut erotettiin koska kunnollinen, akateeminen, hyvätuloinen mieheni löysi rikkaammaan naisen, jonka kanssa kiirehti naimisiin kirjaimellisesti heti, kun se oli juridisesti mahdollista.... Tyttärestämme sentään huolehtii rahallisesti ja muutenkin ok - onhan hän niin `tosi kunnollinen mies`.

Onneksi oli avioehto tehtynä, joten mies lähti mukanaan vain autonsa, veneensä ja pankkitilinsä. Kotimmehan olikin jo alunperin minun :)

Mies alisti, ahdisti eikä antanut olla raittiina, kantoi viinaa kotiin kun raitistuin, ei sellaista elämää vain jaksa, jos on ollut itse alkoholiongelmainen.

Vuosi erosta, kolmas vuosi raittiina, ja minä vannoin ettei erota tarvitsisi vaikka raitistuisin... ero siitä kuitenkin tuli.

Lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia. Olen ns. yksinhuoltaja, lapset tapaavat isäänsä mutta olen lähellä ja valmiina ottamaan vastaan, mikäli turvattomuus iskee iskän luona.

..ja erosin. Samoin erosi nykyinen mieheni exästään. Liitot oli jo molemmilla karikoilla. Käsittämätöntä vaan se, miksi exät tarrautui meihin tahoillaan vaikka kukaan ei ollut enään silloisessa kotonaan onnellinen. Liittoutuivat keskenäänkin..? Ehkä itsepuolustusmekanismi.

Lasten puolesta eniten jännitin, mutta he yllättivät: kiva nyt kun isi ei enää asu kotona, ei tarvi kuunnella tappelua aina! Ja vanhempipuolesta tykätään, välit isiin on loistavat. Kaikki tuntuu sujuvan liiankin hyvin välillä. Aikaa on kuitenkin kulunut jo vuosia.

Vaimo tunsi olevansa kyllästynyt elämäänsä. Sai kivat kicksit erosta. Suurta tunnetta ja draamaa.

Halusi palata, kun tunnehuumat oli nautittu. Enpä paskaläjää ottanut.

mies löysi uuden naisen elämäänsä. Kaksi eroahan siinä tuli pikavauhtia. Shokkitietona ilmoitti ennen joulua ja häipyi.
Lapset silloin 8 ja 13-vuotiaat, halusivat jäädä kanssani asumaan, ja asuvat vieläkin.
Aikaa hurahtanut puolitoista vuotta, ja ihan hyvin pyyhkii!!!

tiedä miksi jouduin erotetuksi. Mieheni ei sitä koskaan kertonut. Itse en olisi halunnut erota. Nyt kahden vuoden päästäkin joskus vielä vaivaa epätietoisuus asiasta. Toivonkin että kaikki jättäjät kertoisivat todellisen syyn lähtöönsä, koska ehkä silloin jätetyllä osapuolella olisi hieman helpompi käsitellä eroasiaa.

Mies halusi eron, kaksi lasta...

...kokeili toista miestä, anteeksi annoin, mutta en voinut unohtaa, joten 17v yhteistä taivalta loppui!
Pari lasta ehdimmen yhdessä maailmaan saada.

Miehen on bi, ja tiesin sen kun menimme naimisiin, mutta miehet alkoivat kiinnostaa yhä enemmän, vieraissa (miehen luona) käynti oli se joka muutti suhteemme, lopullisesti. Meillä on useampi lapsi,ja he eivät tiedä eron syytä, yhteisestä sopimuksesta emme sitä kerro.

Jo naimisiin mennessäni tiesin että mieheni on bi, mutta kiinostus miehiin kasvoi, ja hän kävi vieraissa (miehen luona), se oli syynä eroon. Rakkaus kuoli. Meillä on useampi lapsi,joille emme yhteisestä sopimuksesta kerro eron syytä.

Vaimo petti ja lähti toisen miehen matkaan. Lapsia ei onneksi vielä ollut.

Hei, yhdessä oltiin 11 vuotta ja naimisissa siitä 6 vuotta. Meillä 2 lasta ja yhteistuumin (minun aloitteesta, 4 vuoden pohdinnan jälkeen) päädyttiin asumuseroon (ei siis mitään virallista vielä)...suurimmat syyt eroon: parisuhdetta ei ole, olin itsestäänselvyys ja kaikista pahin oli, että minua kohdeltiin kuin ilmaa. En siis saanut suhteesta enää mitään, koin olevani perheemme ainoa aikuinen, jolla on 3 lasta (mies tässä lukumäärässä mukana). Parisuhdetta hoidettiin terapiassa, mutta mikään ei muuttunut. Itse olen luovuttanut jo aikaa sitten, joten en kovin suurta panosta itsekään loppuaikana enää antanut. Nyt asun lasten kanssa ja ei ahdista enää !!