Suomen historian opiskelijana minua kiinostaisi aihe oliko UKK aikansa diktaattori?
oliko U.Kekkonen aikansa "diktaattori"
elina.80
252236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
mutta jämäkkä johtaja. Ei Kekkonen hirveästi kuitenkaan haalinut omaisuutta itselleen, niinkuin oikeat diktaattorit tekevät kansan kustannuksella. Kyllä UKK piti tehokkaasti naruja hyppysissään, mutta taustalla oli kuitenkin useinmiten isänmaan etu. Tuolloin elettiin aika vaikeita aikoja ja kyllä Kekkonen hoiteli tuon ajan tosi tyylikkäästi. Eipä soraääniä juuri kuulunut, kun UKK päätti tehdä jotain. Jotkut avasivat suunsa vasta sen jälkeen kun UKK kuoli.
Urkki päätti yksin kaikesta minkä halusi.
Valta riitti, ei viitsinyt palatseja rakennuttaa.
Tehtiin 70- lopulla poikkeuslaki, että voitiin
uudelleen valita...
Paasikivi-Kekkonen-Koivisto, kaikki aikansa yksinvaltiaita. Koivisto onnistui heistä heikoiten
antoi markkinatalouden muuttua kapitalismiksi, vaikka oli sossutausta.
Ahtisaari ensimmäinen selvästi vähempimerkityksinen pressa, Tarja toinen.
Virka nykyään vain seremoniallinen ja on
jatkossa lakkautettavien virkojen listan ykkönen.
Linnan juhlat voi vetää parlamentaarisesti valittu
pääministeri, olisi normaalia länsimaista demokratiaa.
Hitlerin, Stalinin, Kim il-Sungin kanssa.
Ei kai ole tyylikästä, että vasta ihmisen kuoltua voidaan myös häntä arvostella?
Päinvastoin, minusta se on yksi diktaattorin tunnusmerkki.
Kekkosen ei tarvinnut rakennella palatseja. Hän omisti Suomen.
Jos hän jotakin halusi, hän myös sen sai.
Kekkosen aikana Suomen omisti 20 perhettä. Nämä hiiret hyppäsivät pöydälle Kekkosen jälkeen heti kun uskalsivat. Rahatalouteen hurahtanut Mauno Koivisto antoi paitsi talousrikollisille anteeksi myös Kekkosen elämäntyön hajota käsiin. Hän teki tietä raharikkaille, ja rahan diktatuuri on se joka nyt ajaa kaiken politiikan yli.
Pyytäjä saa, jos joku antaa.
Miksiköhän sitten pressanvaaleissa Kekkonen sai aina yli puolet äänistä heti ensimmäisellä kerralla lukuunottamatta ensimmäistä kertaa, joka oli (kuten ehkä tiedät) aika tarkalla ? Ei näitä sinun mainitsemiasi herroja valittu uudestaan vaaleissa niinkuin Kekkosta.
Ei Kekkonen suoranaisesti diktaattori ollut, mutta olipa silti "demokraattisen tasavallan yksinvaltias".
Kekkonen politikoi, järjesteli, turvasi itselleen presidentin mukanaan tuoman vallan. Noottikriisi tuli sopivaan paikkaan turvaamaan uudelleen valintaa, tai jos vaalitulos ei kelvannut niin hajoitettiin eduskunta, lukemattomat myllykirjeet, polittiseen "epäsuosioon" joutuneet.
Kaikenkaikkiaan U.K piti valtakuntaansa tiukasti otteessaan.
Osaksi U.K synnytti myös jonkinmoista henkilömyyttiä, sillä muistan että suomenkielenopettajamme teetti meillä kakruilla ryhmätyön, jossa keskityttiin kehumaan Kekkosen aikaansaannoksia.
Siis me lapset laitettiin etsimään sopivista "lähdeluetteloista" Kekkosta kehuvia uutisia, jotka koottiin kaikki yhdelle valtavalle lakanalle. Vastapainoksi yhtään negatiivista asiaa ei tietenkään ollut.
Ihmettelen, että mitä suomenkielen opettajamme ajoi silloin takaa ?
Kasvatettiinko meitä lapsia jo silloin Kekkoslaisiksi ? Ja niinkö esim. kommunistisissa maissa henkilömyyttiä rakennetaan alusta alkaen ?
Sehän oli sitä aikaa, jolloin ei ollut muita kuin Kekkonen ja Kekkonenhan oli ja tuli olemaan pressana ikuisesti !
Tuolloin pressalla oli suuremmat valtaoikeudet, joita Kekkonen myös käytti tarpeen vaatiessa. Kuvaavaa oli mm. se kuuluisaksi tullut uuden hätätilahallituksen muodostus, kun työttömien lkm oli noussut yli 60 000. Edellinen hallitus sai lähteä. Nykyhallituksia ei kait pysty kaatamaan muutkuin pääministeri itse tai uudet vaalit.
Erikoista noissa noottikriisin tilausväitteissä onkin se, että tilasiko Kekkonen muka mitä vain halusi NL:lta ? Aika erikoinen väite suurvallan ja pikkumaan suhteista.
Kekkosella oli pressanvaaleissa myös vastaehdokkaita. Ts. jos Suomalaiset olisivat halunneet äänestää presidentiksi jotakuta muuta niin se olisi onnistunut.
Kekkonen syntyi vuosisadan myötä. Hän nousi urallaan alhaalta ylös, ja kävi kiertämässä kaikki laidat. Hänen tietonsa olivat tositietoa, ne koskivat ihmisten todellista elämää, ja hän näki miten vaikeaa monilla Suomessa oli.
Kun hän astui presidentinvirkaan 1956, hänen "ohjelmansa" oli elämänkoulussa muotoutunut lujaksi. Hänen päämäänään oli yhdistää suomalaiset ja saada kansa toimimaan yhteisen hyvän aikaansaamiseksi. UKK:lla ei ollut ruusuisia harhakäsityksiä siitä miten matalalta tämän kansan hyvinvoinnin oli lähdettävä liikkelle, ja miten lujaa otetta hallitsijalta vaadittaisiin jotta maa saataisiin nousemaan muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioitten rinnalle.
Kekkonen käytti idänsuhteita hyväkseen sisäpolitiikassa. Hän ajoi voimallisesti ns. bismarckilaista sosiaalipolitiikkaa, eli: jos työläisten ja vähempiosaisten asiat pidetään kunnossa, meillä ei tapahdu vallankumousta. Kekkosen suhde kommunismiin oli selvä, ja selvästi hän sen ilmoittikin: "Vaikka koko Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi ei muutu." Samaan aikaan kun hän erinomaisen taitavasti piti yllä luottammussuhteita itänaapurin johtajiin, hän piti omat ökyrikkaamme, vuorineuvokset ja suomenruotsalaiset teollisuussuvut pelossa ja kurissa - ja poliitikan keinoin tähän maahan luotiin uutta työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa. 1960-luvulla työläisväestökin jo autoistui, valtaosa sen autoista oli ensi vaiheessa N-liitosta tuotuja Mosseja, sittemmin Ladoja.
Kekkosen vallankäyttö oli varmasti ankaraa - mutta hänen päämääränsä olivat hyvät. En ole koskaan enkä missään saanut yhdeltäkään Kekkosen haukkujalta näyttöä siitä, että Kekkonen olisi joskus käyttänyt valtaa vain omaksi hyväkseen, ajattelematta koko kansan parasta.
Kekkosen ulkopolitiikka oli laajan kansanenemmistön varauksetta kannattamaa ja tukemaa. Se että hänen uudelleenvalitsemisekseen järjestettiin jopa poikkeuslaki, ei aikanaan tullut koetuksi minään "epädemokraattisena" toimena. Päinvastoin, enemmistö suomalaisista huokasi helpotuksesta ja oli mielessään hyvin tyytyväinen siitä, että Kekkosen jatkoajasta sovittiin noin.
Se oliko Kekkosen vallankäyttö demokraattista, on teoreettinen kysymys, johon vastaaminen edellyttää demokratian käsitteen määrittelemistä. Omasta mielestäni demokratia on järjestelmä, joka ensinnäkin edellyttää tiettyjä yhteiskunnallisia reunaehtoja. Demokratia ei toimi, ellei kansa ole luku- ja kirjoitustaitoista ja kykenevää muodostamaan mielipiteitä tärkeistä asioista. Demokratia ei myöskään toimi, ellei yhteiskunta ole niin "läpinäkyvä" että kansalaisten on mahdollista tietää mistä missäkin asiassa on oikeasti kyse.
Kuten näistä määritelmistä seuraa, voidaan kysyä, onko esim. nykyinen Amerikka demokraattinen maa - ja voidaan myös esittää kysymys, onko meillä tälläkään hetkellä mahdollista omassa yhteiskunnassamme nähdä asioiden "läpi". Esimerkiksi nyt syrjään jättäytyneen ex-pääministerimme mr. Bushin kassa tekemät, irakilaisdiplomaattien kiristystä ja karkoitusta ym. koskeneet sopimukset ovat aineistoa, josta emme saa "demokraattisessa" järjestelmässä tarpeellista tietoa.
Noilta osin Kekkosta ei voida pitää mitenkään epädemokraattisena vallankäyttäjänä. Koko kansa oli tietoinen siitä julkisesta salaisuudesta, julkilausumattomasta totuudesta, että hänen idänpolitiikkansa oli ainoa mahdollisuutemme - ja kuten sanoin, tällä politiikalla oli tavattoman laaja, miltei sataprosenttinen tuki. Mitä "läpinäkyvyyteen" tulee, Kekkonen taas toimi valtakunnan totuudentorvena, ja monissa sisäpoliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa oli se joka ensimmäisena puhkaisi salailun kuplat.
Toinen periaatteellinen ominaisuus, joka "demokratialla" on on se, että demokratiassa valta toteutuu kaksisuuntaisesti: on niitä jotka pyrkivät valtaan, eli siis ottavat valtaa, ja on niitä, jotka "antavat" valtansa edustajilleen. Molemmat vallan "suunnat" ovat olennaisen tärkeitä. Tähän vallan kaksisuuntaisuuteen kuuluu, että kansalaisten on voitava kohdistaa odotuksia ja toiveita edustajiinsa. Jollei tätä voi tapahtua, valta muuttuu yksisuuntaiseksi ja kysymys on sitten jostain muusta järjestelmästä kuin demokratiasta. Vaikka edustajamme valtipäivillä pettäisivätkin odotuksemme ja osoittautuisivat kehnoiksi, demokrtatia toimii tasan tarkkaan niin kauan kuin uskomme että järjestelmämme puitteissa on mahdollisuudet myös siihen, että joskus joku aidosti omia arvojamme ja näkemyksiämme edustava vallankäyttäjä ilmaantuu.
Tässä suhteessa "diktaattori" Kekkonen oli siis mitä "demokraattisin" hallitsija, koska hän todella toteutti kansan suuren enemmistön toiveet ja odotukset. Tätä piirrettä hänessä vain vahvisti se, että hän käytti valtaa hyvin määrätietoisella tavalla. Paradoksi: mitä yksinvaltaisempia otteita Kekkonen harrasti, sitä demokraattisempi hän presidenttinä oli.
Kekkosen vastustajia olivat em. vuorineuvosten ja teollisuussukujen lisäksi vain muutamat yhteiskunnallisen keskustelun äärilaidoille sijoittuvat yksilöt. Sellaisia olivat mm. Tuure Junnila, joka omassa henkilöhistoriassaan oli aikoinaan tehnyt rankan virhearvioinnin, kun ei uskaltanut lähteä Paasikiven siuhteerinä uutta ulkopoliittista linjaa luomaan - ja tätä virhettään hän ei sitten ikinä myöntänyt itselleen, vaan käyttäös koko loppuelämänsä sen julistamiseen että Paasikiven-Kekkosen linja oli väärä. Toinen vastarannan kiiski oli Georg C Ehrnrooth, vuorineuvosten äänitorvi, joka päästäkseen kansanedustajaksi oli kuitenkin pakotettu haalimaan kannatusta kahvittamalla vanhaikotien asukkeja. Kolmas epätoivoinen oli Kauko Kare, joka kulttuuri-ihmisenä ajautui intellektuelleille ominaiseen antagonismiin institutionalisoitunutta valtakoneistoa vastaan.
Kekkonen oli hyvä mies. Hänen politiikkansa tarkoitti koko kansan parasta. Hänen kaltaisiaan poliitikkoja ei enää ole. Kekkonen oli rohkea oikealla tavalla. Nykyiset poliitikot pitävät itseään rohkeina silloin kun uskaltavat suorittaa köyhiä kansalaisia kirpaisevia menoleikkauksia. Siinä he kilpailevat nyt keskenään: kuka uskaltaa rohkeammin leikata. Tosimiehiä! Ja kun siinäkin loppuu poliitikkojen kantti kesken, pyydetään apuun virkamiehiä. "Hoi, Raimo Sailas, järkkääpä meille nyt leikkauslistoja!"
on ilmeisesti sekoittanut teot ja niiden seuraukset. Jos jostain ei-moraalisesta teosta seuraa jotain hyvää, niin ei se tee teosta hyvää, ellei ole seurausetiikan kannattaja. Kekkonen oli diktaattori ja sitä ei muuta mikään. Samalla periaatteella Hitlerkin olisi hyvä johtaja.
Etpä taida Aleksi päästä puuhun et pitkään jos mielit asettaa Kekkosen lokeroihin eettisten teorioiden pohjalta.
Jos sekä motiivi, so. intentio, että seuraukset ovat hyviä, mitä merkitystä on määritellä siihen väliin jäävää "tekoa" pahaksi?
suurin oivallus oli elää loisena Suuren Neuvostoliiton armoilla ja rakentaa sosiaalijärjestelmä loisimisesta saaduilla varoilla, niin tuskinpa se silti oikeuttaa yksinvaltaa. Yksinvaltiaiden lähipiiri muuttuu ajan myötä mielistelijöiden joukoksi, sellaisten mielistelijöiden joukoksi, joiden päässä ei ole yhtään omaa ajatusta.
nyt pyrkimys tarkastella tekoja eettisten teorioiden valossa?
Otetaan tämä asia nyt vielä alusta, ja viimeisen kerran. Teoriassa: jos teon intentiot ovat hyvät, ja toisaalta teon seuraukset ovat hyvät, sinun on eettisiä teorioitasi soveltaaksesi joko irrotettava "teko" yhteydestään, tarkasteltava sitä "irrallisena", jolloin sen määrittelemisessä on ylipääsemättömiä ongelmia, tai sitten siirreltävä sitä erilaisiin konteksteihin, jolloin menetät teon alkuperäiset merkitykset. Se teoriasta.
Käytännössä taas Kekkosen elämäntyön arvioiminen käy parhain edellytyksin päinsä niiltä jotka ovat todellisuudessa eläneet hänen aikaansa, nähneet ja saanet tuta nämä aikalaistunnot, ja omaavat kokonaisnäkemyksen siitä mitä elämä ja sen realiteetit sinä aikana olivat.
Valitettavasti minun on todettava, että lähtökohtaiset asenteesi ja ilmaisut, joita käytät, ovat niin paljon myöhemmän ajan tuotteita, ettei niillä oikein voi kuvata Kekkosta. "Jos Kekkosen suurin oivallus oli elää loisena Suuren Neuvostoliiton armoilla ja rakentaa sosiaalijärjestelmä loisimisesta saaduilla varoilla..."
Hohhoijaa. "Merkityssokeudeksi" sanoi muistaakseni joku filosofi sitä ilmiötä, että joku kokonaan "omasta maailmastaan" katselee ja tulkitsee jotain jonka todelliselle sisällölle hän on sokea - jotain, jonka merkityksiä hänellä ei ole mitään edellyksiä ymmärtää.
asia ei edelleenkään ole oikein, jos asiaa ei tarkastella seurausetiikan mukaisesti. Hyvä itsevaltias saa luultavasti jotain hyvää aikaan, mutta itsevaltiuden tiedostamattomat huonot seuraukset ovat niin suuret että sitä ei voi pitää järkevänä asiana.
Kun puhut myöhemmästä ja nykyisestä ajasta ja näiden asenteellisista eroista, niin siinä olet aivan oikeassa. Kekkosen aikaan ei ollut sallittua ajatella toisin, nykyään taas voidaan ajatella toisin.
Yksinvaltiailla, hyvilläkin, valta perustuu kansalaisten alistamiseen, jokaisen kansalaisen tulee tietää että yksinvaltiaan valta on oikeutettua. Terveessä yhteiskunnassa jokainen kansalainen tietää että valtionjohtajat ovat velvollisia toimimaan asettamiensa tavoitteiden mukaisesti sekä heidät voidaan tuomita oikeudessa, jos he syyllistyvät rikoksiin. Yksinvaltiaiden ei tarvitse noudattaa lakeja tai toimia asettamiensa tavoitteiden mukaisesti.
Kuitenkaan ”realiteetit” eivät muut edes ajan myötä, niitä voi tarkastella sanotaan nyt vaikka ”objektiivisesti” myöhemminkin. Sinuun ehkä tehoaa vieläkin ne pelottelukeinot, joita Kekkonen käytti valtansa oikeuttamiseen, ei siinä mitään sen ihmeellisempää ole. Suhtautumistasi Kekkoseen kuvaa hyvin Nietzschen metafora ”villit koirat ulvovat kellarissa ja enkelit laulavat ullakolla”.
Kerro teot joita Kekkonen teki a) itsekkäistä tai muuten epäeettisistä motiiveista b) teot jotka jollakin perusteella voit yhdistää Kekkoseen ja määritellä sisällöllisesti epäeettisiksi c) ne Kekkosen teot joista ei seurannut kansan kokonaisuuden kannalta hyvää.
Jos sinulla ei ole edellytyksiä eläytyä aikalaistilanteeseen, ts. siihen annettuun maailmaan, jossa piti toimia, mistä lähtökohdasta nousee tämä Kekkosen tekojen tuomitsemisen tarve?
"Kekkosen aikaan ei ollut sallittua ajatella toisin." Ei ollut ja oli. Enemmän kuin "sallittavuudesta" kyse oli kuitenkin siitä mitä pidettiin laadukkaana ajatteluna ja mitä ei. Junnilan, G C Ehrnroothin ja Kareen ajattelua ei pidetty minkään arvoisena, pelkkänä oman itsen ympärille keräytyneenä näränä - ja siksi Kekkosen "vastustajia" ei otettu tosissaan. He olivat jonkinlaisia yleisellä edulla ja turvallisuudella leikkiviä luonnevikaisia totuudentorvia, ja siksi esim. Kekkosen valitseminen ilman tuollaisten vähämielisten "toisinajattelijoiden" säestämää vallikampanjaa, siis poikkeuslailla, koettiin yleisesti suurena helpotuksena.
Lehdistön kanssa jatkuvasti tekemisissä olevana ihmisenä voin muuten sinulle kertoa, että tällä hetkellä meillä on valtakunnansalaisuuksia ja toisinajattelua piilossa paljon enemmän kuin Kekkosen aikaan. Ole onnellinen jos sinulla ei ole sellaista tietoa joka lisää tuskaasi.
Mitä yksinvaltaisuuteen ja demokratiaan tulee, sinun kannattaa lukea alkuperäinen kirjoitus uudelleen. Sen jälkeen voi syventää käsityksiäsi siitä millä edelllytyksillä ja ehdoilla ns. demokratia voi toimia, ja mitä vallan "kaksisuuntaisuus" tarkoittaa. Tähän viimemainittuun käsitteseen saat lisä-apua esim. sosiologi Hannah Arendtilta.
"Kuitenkaan ”realiteetit” eivät muut edes ajan myötä, niitä voi tarkastella sanotaan nyt vaikka ”objektiivisesti” myöhemminkin."
Höpö höpö. Ei voi.
"Sinuun ehkä tehoaa vieläkin ne pelottelukeinot, joita Kekkonen käytti valtansa oikeuttamiseen..."
Eivät tehoa, koska en ole vuorineuvos. Kekkonen ei koskaan käyttänyt valta-asemaansa astuakseen sillä heikompiensa yli. Eikä pelottelukeinoilla mitenkään "oikeuteta" mitään valtaa, mitä sinä horiset? Hän piti Suomen omistajat varpaillaan ja piti toisaalta huolen siitä, että maa vaurastui tasapuolisesti. Jos olet kovin nuori ihminen, sinulla ei tietysti voi olla mitään selviä ja jäsenneltyjä mielikuvia siitä millaisen kehityksen kautta nykyiseen tilanteeseen on tultu.
Kekkonen oli niin suosittu, mihin niitä poikkeuslakeja tarvittiin?
Tietysti Kekkosen rakentama sosiaalidemokratia oli tärkeä asia. Kuitenkaan tämä ei oikeuta poikkeuslakeja ja itsevaltaa. Onko sinusta siis viisasta opettaa tuleville sukupolville että yksivalta on joskus oikeutettua?
Ja se että olen vielä nuori, ei tarkoita sitä ettenkö voisi ymmärtää asioita. Varmaan sillä on suurtakaan merkitystä onko silloin elänyt vai ei. Luuletko että jokainen ihminen tuntee aikansa tapahtumat? Eipä taida olla niin, kirjoista asiat opitaan, luultavasti kirjoja lukenut voi oppia enemmän vaikka Yhdysvalloista, kun siellä asuva tavallinen juntti. Sitä paitsi ihmiset ovat yleensä idiootteja, joten on ihan samantekevää ovatko he paikalla vai ei, kun ei ole järkeä päässä niin ei asioita voi ymmärtää vaikka ne olisivat aivan nenän edessä.
Pieleen menee. Ja raskaasti.
Miten sinä kehität nuo kysymyksenasettelusi? "Jos Kekkonen oli niin suosittu, mihin niitä poikkeuslakeja tarvittiin?" -- Ei niitä tarvittu, niihin päädyttiin nimenomaan sen vuoksi että Kekkonen oli niin suosittu.
"Kekkosen rakentama sosiaalidemokratia..." Mikä ihme se sellainen on? Jos poliittista ideologiaa tarkoitat, Kekkonen ei ollut sosialidemokraatti. Sosialidemokraatti tulee muuten sosialismi-sanasta ja kirjoitetaan yhdellä aalla. Kekkosen aikana luotiin hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikilla oli mahdollisuudet tehdä työtä ja rakentaa omaa ja yleistä hyvinvointia - se perintö on hänen seuraajiensa, siis nimenomaan sosialidemokraattisten presidenttien ja sosialidemokraattisten poliitikkojen toimesta nyt jokseenkin romutettu. Minkä pakkilaatikon alla sinä oikein olet kasvanut poika? Ja sinäkö mietit mitä seuraavalle sukupolvelle on viisasta opettaa?
Se että olet nuori tarkoittaa ihan varmasti nimenomaan sitä, että on olemassa asioita joita et mitenkään voi ymmärtää. Et vaikka lukisit niitä miten kirjoista. Jokaiset ymmärtämisen edellytykset nimittäin ovat jotain jota kirjoissa ei voida asettaa - nämä rajat asettuvat vain ja ainoastaan elämänkokemuksen myötä. Sinun ei tarvitse verrata itseäsi "jokaiseen ihmiseen" tai amerikkalaisiin juntteihin, mutta pidä huolta siitä, että elät elämääsi silmät auki etkä hautaudu filosofisen tai muun kirjaviisauden itsetarkoitukselliseen teoreettiseen hetteikköön. Filosofia on hieno asia, mutta filosofiakin yrittää vain sanoa jotakin tästä ihan oikeasta elämästä. Se on marssijärjestys.
Hyvää jatkoa sinulle, Aleksi!
KGB:n agentti.
Ai Koivisto vai ? Sehän oli Kekkosen seuraajakin, kun NL paino päälle.
ja takapirulla, sillä on kyllä jotain salailtavaa. Koivisto oli monessa suhteessa Kekkosen täydellinen vastakohta, Koiviston aikana tämän maan sekä talouden että politiikan moraali romahti. Ei ihme että se haluaa pitää ne stasi-listatkin salaisuuksina.
Olen elänyt pääosan elämästäni Paasikiven, Kekkosen, Koiviston ja hänen jälkeensä valittujen presidenttien aikakausilla.
Voin vastata sinulle puolueettomasti, koska itselläni ei ole ollut mitään sidonnaisuuksia mihinkään puolueeseen, että Kekkonen oli pohjoismaista demokratia-ajatusta ajatellen kyllä eräänlainen yksinvaltias.
Ensimmäisen,täpärän,mutta normaalina pidettävän valintansa jälkeen hän ilmeisesti ihastui vallan käyttöön epäterveen voimakkaasti.
Saatuaan niitä kuuluisia perässähiihtäjiä ja nöyristelijöitä varsinkin silloisen puolueensa maalaisliiton,nykyisen Keskustapuolueen silmäätekevistä, alkoi omituinen näytelmä, jossa demokratian periaatteet kyllä aika suruttomasti heitettiin romukoppaan.
Vaikka itselleni oli silloin nuorehkona virkamiehenä aika sama,kuka presidenttinä toimi, tunsin kuitenkin voimakasta sisäistä suuttumusta kaikenlaisten noottiuhkien, salaliittoteorioiden ja poikkeuslakien pilaamien presidentinvaalien johdosta, ja välillä häpesin ulkomaisten vieraitten kanssa keskustellessani meidän "Kekkoslovakiaa".
Tämä yhden miehen ehdottoman vallan aika, jolloin vähänkään vastarintaan nousevalle lähti Tamminiemen herralta ivallinen ja uhkaava "myllykirje", pilasi Suomen sisäisen ja, uskaltaisin sanoa, myös ulkoisen maineen rehellisten, suoraselkäisten ihmisten maana.
Ehkä aidoimman luonnekuvan tästä kiistellystä päämiehestämme antoi rintamaupseerinakin sotien aikoina toiminut isäni, joka ilman poliittisia intressejä useaan kertaan totesi Kekkosta radiosta tai TV:stä kuunneltuaan lakoonisesti: "Tuo mies on kelmi."
veteraanivirkamies olet, kun et ole virkaurasi aikana oppinut pilkkua koneella kirjoittamaan.
No, pitäähän mielipide Kekkosesta jokaisella olla, oli miten oppimaton ja pieni tahansa.
Kerro pian, missä se pilkkuvirhe on!
Olen aivan järkyttynyt, että moinen katastrofi on päässyt tapahtumaan :(
Miten muuten oppimattomuus tai pienuus mielipiteen
omistamiseen vaikuttaa?
Mitä mieltä olit kirjoitukseni sisällöstä?
Puhut noista perässähiihtäjistä niinkuin ne olisivat olleet vain keskustapuolueesta. Missähän puoluessa pitää oman puolueen jäsenien nuolla jonkun muun persusta ?
Eduskunnassa keskusta oli kuitenkin vähemmistönä. Pressanvaaleissa Kekkonen sai aina yli (tai siis valitsijamiehet) puolet äänistä heti ensimmäisellä kierroksella lukuunottamatta ensimmäistä kertaa. Kansalaisten vikako siis ?
Vaikutat olevan hiukan katkera. Eikö sinun Kekkosen nuolemisesi tuottanut aikoinaan mieleistäsi tulosta virkaurallesi ?
kovana raittiuden puolesta puhujana(60-80)luvuilla en saanut sympatiaa ukk:n taholta,herra saapui tapahtumiimme monesti kovassa tuiskeessa.
saanut sympatiaa, vaikka olisit ryypännyt kuin Kekkonen?
Venäläisten kanssa ei muuten raivoraitis olisi pärjännyt.