Mua on viime aikoina mietittynä paljon se miten isä on kohdellu mua viimisen 13 vuoden aikana.
Vanhemmilla oli paljon riitoja jo silloin ku olin vielä lapsi, alle kouluikäinen. Äiti ei koskaan huutanut meille (mulle ja siskolle) riitojen aikana tai päätteeksi, mut isä huusi vaikkei me oltu tehty mitään pahaa. Muutaman kerran sain ruumiillista kuritusta jostakin olemattomasta aiheesta. Silloin kun äidillä ja isällä ei ollut riitoja kaikki oli suhtkoht normaalisti.
Mut aina kun olen joutunut auttamaan isää jossain asiassa niin jossain välissä olen aina saanut kuulla olevani tyhmä tai ainakin vihjailua siitä että olisin tyhmä. Kun olin n.13 vuotias ja tein jonkin asian väärin niin isä vaan ihmetteli suureen ääneen että kukahan mun isä mahtaa oikein olla. Se tuntui hemmetin pahalta. Tuntui ihan siltä kuin hän olis hävennyt mua tai et mä olsin liian tyhmä ollakseni hänen poikansa.
En muista et isä olis mua koskaan lyönyt muutaman selkäsaunan lisäksi mut kerran ku tein hänen kanssaan jotain pientä hommaa ni hän hermostui jostakin ja yllättäen löi minua. Ilman mitään syytä! En pystynyt sanomaan mitään, tunsin vaan suurta inhoa isää kohtaan. Lähdin vaan paikalta pois ja lukittauduin huoneeseeni itkemään. Isä ei koskaan pyytänyt anteeksi tai puhunut siitä mitään, hän vain käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunutkkaan. Mä en oo vieläkään pystynyt antamaan sitä sille anteeksi.
Vielä nykyäänki se haukkuu ja vihjailee tyhmäksi jos joku asia ei onnistu samantien tai silleen ku hän haluaa. Jotenkin olen pystynyt olemaan hiljaa näin kauan mut viha isää kohtaan on vaan kasvanut aina vaan suuremmaksi. En pysty enään olemaan hiljaa ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mun on pakko purkaa tunteitani ja ärähtää sille siitä miten se on yli 10 vuoden aikana onnistunut saamaan mun olon huonoksi puheillaan ja tekemisillään.
Vanhemmilla oli paljon riitoja jo silloin ku olin vielä lapsi, alle kouluikäinen. Äiti ei koskaan huutanut meille (mulle ja siskolle) riitojen aikana tai päätteeksi, mut isä huusi vaikkei me oltu tehty mitään pahaa. Muutaman kerran sain ruumiillista kuritusta jostakin olemattomasta aiheesta. Silloin kun äidillä ja isällä ei ollut riitoja kaikki oli suhtkoht normaalisti.
Mut aina kun olen joutunut auttamaan isää jossain asiassa niin jossain välissä olen aina saanut kuulla olevani tyhmä tai ainakin vihjailua siitä että olisin tyhmä. Kun olin n.13 vuotias ja tein jonkin asian väärin niin isä vaan ihmetteli suureen ääneen että kukahan mun isä mahtaa oikein olla. Se tuntui hemmetin pahalta. Tuntui ihan siltä kuin hän olis hävennyt mua tai et mä olsin liian tyhmä ollakseni hänen poikansa.
En muista et isä olis mua koskaan lyönyt muutaman selkäsaunan lisäksi mut kerran ku tein hänen kanssaan jotain pientä hommaa ni hän hermostui jostakin ja yllättäen löi minua. Ilman mitään syytä! En pystynyt sanomaan mitään, tunsin vaan suurta inhoa isää kohtaan. Lähdin vaan paikalta pois ja lukittauduin huoneeseeni itkemään. Isä ei koskaan pyytänyt anteeksi tai puhunut siitä mitään, hän vain käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunutkkaan. Mä en oo vieläkään pystynyt antamaan sitä sille anteeksi.
Vielä nykyäänki se haukkuu ja vihjailee tyhmäksi jos joku asia ei onnistu samantien tai silleen ku hän haluaa. Jotenkin olen pystynyt olemaan hiljaa näin kauan mut viha isää kohtaan on vaan kasvanut aina vaan suuremmaksi. En pysty enään olemaan hiljaa ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mun on pakko purkaa tunteitani ja ärähtää sille siitä miten se on yli 10 vuoden aikana onnistunut saamaan mun olon huonoksi puheillaan ja tekemisillään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulin surulliseksi, kun luin tarinasi. Haluaisin auttaa, kun vain osaisin asettaa sanani oikein. Yritän kuitenkin.
En ole hiukkaakaan uskovainen ihminen, mutta silti huomannut, että raamattu sisältää aika paljon elämänviisauksia, joskin useimmiten niin tökerösti käännettyinä, että niitä on vaikea ymmärtää.
Lukiessani kirjoitustasi, mieleeni tuli sieltä kohta, jossa sanotaan jotenkin niin, että Jumala kostaa isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Luulen, ettei ns. Jumala mitään kosta, vaan ihmiset itse tekevät sen. Satukirjat ilmaisevat saman asian niin, että joku on "pahan noidan pauloissa".
Huonojen hetkien tullessa, yritä ajatella isääsi samanikäisenä poikana kuin sinä nyt. Isäsi isä on varmaankin kohdellut häntä huonosti ja ymmärtämättömästi aikanaan ja hän on saanut herkkään sieluunsa parantumattomia haavoja. Niitä traumoja hän nyt, varmaan tiedostamattaan ja tahtomattaan siirtää sinuun. En usko, että isäsi tahallaan haluaa olla ilkeä, ei vaan osaa olla toisenlainen. Eikä kukaan ole osannut häntä auttaa vapautumaan tästä kierteestä.
Yritä sinä nyt, hienona ja älykkäänä poikana, vapautua tästä "kirouksesta", ettet siirtäisi tuota pahaa oloa aikanaan omalle pojallesi.
Muista aina, että olet hyvä ja ainutlaatuinen ihminen, jonkä tärkeä tehtävä on lentää vapauteen tästä sukupolvien pahasta lumouksesta.
Tuntuu kuin ymmärtäisin ap:n tilannetta aika hyvin. Oma isänikin oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni aggressiivinen, riidanhaluinen, toisinaan väkivaltainen eikä hän osoittanut meihin lapsiin kiinnostusta tai arvostusta. Lapsi tarvitsee eniten vanhemmaltaan ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta, tietoa siitä että lapsi on rakas ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Meillä, jotka emme ole tuollaista lapsuudessa kokeneet, on aina pieni särö sisällä, mutta sen kanssa voi oppia elämään!
Mielestäni on hienoa, että ap olet nyt siinä tilanteessa että et enää pysty kuuntelemaan isäsi loukkauksia vaiti ja itkemään niitä yksin omassa huoneessasi. Sinä olet nyt aikuinen ja pystyt sanomaan isällesi miten tämän käytös on loukannut sinua. Muista että et ole tehnyt mitään väärää. Näissä tapauksissa vastuu on aina aikuisella, ei lapsella!
Kannattaa kuitenkin muistaa, että sinä olet eri ihminen kuin isäsi, eikä sinun tarvitse vajota samalle tasolle hänen kanssaan. Kosto ei auta mitään, mutta avoimesta puheesta tuskin on haittaa.
Kuten tuossa aikaisempi kirjoittaja jo vastasikin, on tärkeää että pystyt katkaisemaan sukupolvien ketjun ja voit tulevaisuudessa olla omille mahdollisille lapsillesi hyvä ja rakastava isä. Itse ainakin uskon, että omien lasten saaminen on tilaisuus paikata oman lapsuuden kolhuja ja on varmasti palkitsevaa huomata miten voi itse tarjota omille lapsilleen sellaista mitä ei itse aikanaan saanut.