Olen tavannut miehen joka on melkein kaikkea sitä mitä olen aina halunnut! Hän ei varmasti petä eikä tule koskaan satuttamaan minua millään muullakaan tavalla, hän on mukava, hauska ja sosiaalinen ihminen. Hiukan tosin arvelluttaa kun hän on 30v. ja minä 21v. Eihän se sinänsä ole kamala ero mutta minusta tuntuu että hänellä on jo aivan eri ajatusmaailma kaikesta kun minulla. Usein olen myös miettinyt että mitä kaikkia vapauksia olen menettämässä jos rupean seurustelemaan, onko se normaalia!?
Ongelmani on se että en tiedä olenko kiinnostunut vai en.. toisaalta olo on sellainen että haluisin vaan olla sinkkuna ja taas toisaalta tuntuu että teen elämäni virheen jos en yritä..! mutta kun en haluaisi loukata miestä! mitä pitemmälle juttu venyy, sitä enemmän hän minusta tykkää ja sitten jos isken totuuden päin naamaa niin häntä sattuu ja kovasti! Hän on kamalan epävarma itsestään jne edellisten kokemusten perusteella niinkuin minäkin olen..en muuta ole kokenutkaan kuin luottamuksen pettämistä jne. Olen hengaillut miehen kanssa vasta viikon..että ei siinä ajassa voi tehdä pysyvää päätöstä..vai voiko?! Olen tosin ennenkin mennyt juttuun mukaan vaikka ei oikeastaan ole kiinnostanut ja loppujen lopuksi olen ollut aivan myyty! :)
Mitä mieltä olette? Pitäisikö minun yrittää vielä vai antaa jo olla?!
Ongelmani on se että en tiedä olenko kiinnostunut vai en.. toisaalta olo on sellainen että haluisin vaan olla sinkkuna ja taas toisaalta tuntuu että teen elämäni virheen jos en yritä..! mutta kun en haluaisi loukata miestä! mitä pitemmälle juttu venyy, sitä enemmän hän minusta tykkää ja sitten jos isken totuuden päin naamaa niin häntä sattuu ja kovasti! Hän on kamalan epävarma itsestään jne edellisten kokemusten perusteella niinkuin minäkin olen..en muuta ole kokenutkaan kuin luottamuksen pettämistä jne. Olen hengaillut miehen kanssa vasta viikon..että ei siinä ajassa voi tehdä pysyvää päätöstä..vai voiko?! Olen tosin ennenkin mennyt juttuun mukaan vaikka ei oikeastaan ole kiinnostanut ja loppujen lopuksi olen ollut aivan myyty! :)
Mitä mieltä olette? Pitäisikö minun yrittää vielä vai antaa jo olla?!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ajatus että hän ei koskaan tule pettämään tai loukkaamaan minua on jo niin naivi että anna olla.
Mistä sinä tiedät ettei tule? Ihminen loukkaa toista monesti
ihan tahtomattaankin ja parisuhteessa jossa on
tunteet kovasti mukana sitä tapahtuu huomattavasti herkemmin.
Parisuhde on riski itselle aina.
Se pitää ymmärtää ja tajuta.
Se on riskin ottamista mutta mikäli sen ymmärtää niin se riski saattaa antaa kuitenkin enemmän kuin mikään muu.
Parisuhteessa opit juurikin niidn loukkaantumisien ja pahojen paikkojen kautta itsestäsi enemmän kuin missään koulussa.
Hyvät hetket pitää elää nauttien niistä joka kerta.
Jos nämä epäilevät osapuolet tuntisivat tyypin niin muuten varmasti muuttuisi tuo mielipide. Tottakai suhteissa tulee riitoja ja kumpikin loukkantuu jossain vaiheessa mutta tarkoitinkin lähinnä pettämistä jne. en IKINÄ uskoisi tästä miehestä sitä eikä usko kukaan muukaan joka sen tuntee.. muutamat kaverini ovat tunteneet sen paljon pitempään kuin minä... mutta noh.. katsotaan mitä tapahtuu..
itse oon aina ollut kiltti tyttö enkä itsekään olisi uskonu että pettäisin mun miestä, mutta niin siinä kävi, kun meni huonosti ja kännissä ajauduin toisen miehen kanssa sänkyyn. Ei sitä voi ikinä olla varma toisesta ihmisestä, saati itsestä. Nyt oon jo hyväksynyt sen ajatuksen että olen pettänyt kerran, sitä tuskin enää tule tapahtumaan, virheistä oppii, mut niin kuin sanoin et siitäkään voi olla varma.
Itse oon sitä mieltä että jos tuntuu et haluat kokeilla seurustella sen miehen kanssa niin anna mennä vaan, jos ei onnistu ei voi mitään, parempi tehdä ja katua, kuin katua et jätti tekemättä (tuo ei sit liity tohon mun pettämisjuttuun :D). Kerran täs eletään, ja ei voi ikinä tietää milloin on se viimeinen päivä et täällä eletään.
..niin täytyy sanoa tuohon pettämisjuttuun että KOSKAAN en ole pettänyt enkä petä! Mieluummin jätän. Moiseen idioottimaisuuteen en ala koska tiedän kokemuksen syvällä rintaäänellä että se sattuu ja paljon! Yks exä oli sellainen et se saatto lähtee silloinkin kun minä olin käymässä niin toisen naisen luokse.. ja näin... minä istuin vaan kämpillä ja odotin..tyhmä kun olin... himo iski kostaa ukolleni sen kämppiksen kanssa mutta en kuitenkaan tehnyt sitä ja olen ylpeä itsestäni..pettämiseen en rupea enkä myöskään sitä katsele enää ikinä läpi sormien niinkuin aiemmin tyhmänä tein.
Ihan normaalia se on miettiä tuollaisia. Mutta vakavaan seurustelusuhteeseen ei pidä alkaa jos on epävarma. Ei kannata lähteä leikkimään toisen tunteilla, jos toinen on tosissaa.
Miksei viikossa voisi tehdä pysyvää päätöstä jatkaa yhdessä, JOS todella tietää olevansa kiinnostunut ja valmis sitoutumaan.
viikon verran hengattu ja jo nyt tehdaan syvaluotaavaa analyysia ja ajatellaan etta mies ei koskaan tule pettamaan...!
tuosta AP:n kirjoituksesta ei voi saada muuta kuvaa kuin etta han on todella nuori ja vihrea viela, anteeksi vaan. nyt AP tod nak ottaa nokkiinsa tasta kommentista, koska niin 21 v tekee..
totuus on etta 21v ja 30v usein elavat ihan eri ympyroissa ja elaman vaiheessa. 30v haluaa asettua aloilleen, perhetta perustaa yms.
21vuotiaana sita haluaa viela menna ja nahda maailmaa. Ei se rakkaus ole kaikki kaikessa, miehia tuossa iassa viela menee ja tulee.
nauti nuoruudesta ja vieta sinkkuutta, myohemmin muuten kadut.
te olette vasta juuri ja juuri hyvanpaivan tuttuja. Han on uusi tuttavuutesi, noin lyhyt aika ei millaan voi olla viela kehittynyt ystavyys-suhteelle. Tapaile hanta muiden ystaviesi kansa samaan aikaan, menkaa porukalla vaikka pizzalle, kavelylenkeille, tutustu haneen muiden tuttaviesi kanssa aivan rauhassa.
Kenties tulevaisuudessa huomaatkin ettei han ole sita mita ystavaltasi odotat ja se on taydellisen OK, han voi pysya tuttavanasi.
Jos taas huomaat etta kuukausien jalkeenkin han on viela ihminen johon haluaisit tutustua lahemmin, tuttavuutenne saattaa kehittya ystavyys asteelle.
Sitten voit aivan rauhassa alkaa seurustelemaan hanen kanssaan.
"Hän ei varmasti petä eikä tule koskaan satuttamaan minua millään muullakaan tavalla" on haaveilua ja luulottelua. Juuri tuon uskomisella hyokataan hyvan paivan tutun kanssa sankyyn, viedaan tuttavuus intiimille tasolle koska Mina haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaluan ja sitten kun on jo liian myohaista , alkaa valitukset ja purnaukset.
Jos tuo mies on heti hyvan paivan jalkeen alkanut huoraamaan aikaisempien tuttujensa kanssa, onko ihme etta hanen oma-arvonsa on nolla lukemilla! Kenen tahaansa olisi!
Onko tuo mies todellakaan sellainen jonka sina haluaisit ystavaksesi?
Tuttavaksi, jolle sanotaan hei mita kuuluu? tullen mennen (mutta ei muuta) mutta etta edes ystavaksi...?
Ap, luulen ymmärtäväni tilannettasi. En kuitenkaan uskalla neuvoa sinua puoleen tai toiseen, mutta oma kokemukseni on tällainen:
Kun olin 22 v. tapailin 29-vuotiasta miestä. Tiedän, ettei tuo ikäero ole välttämättä joidenkin mielestä mikään ongelma, mutta meidän tapauksessa se kyllä oli. Esim. minä opiskelin vielä, hän oli valmistunut ja työelämässä. Omat kaverini olivat pääosin meneviä ja bilettäviä sinkkuja, hänellä kaverit oli taas varattuja ja joillain hänen kavereillaan oli lapsia. Hänellä oli jo selvää pariutumisviettiä, minulla ei yhtään, vaikka olinkin ihan älyttömän ihastunut tuohon mieheen.
Myös mies oli sitä mieltä että ikäero (tai pikemminkin elämäntilanne-ero) on liian suuri joten suhde loppui onneksi aika lyhyeen. Näin muuten tämän miehen hiljattain vaimon, pikkulapsen ja vauvan vaunujen kanssa kaupungilla :) Olin vilpittömästi iloinen hänen puolestaan, sillä itse en kuitenkaan tahtoisi olla vielä (27-vuotiaana) vaimo ja kahden lapsen äiti. Lisäksi nyttemmin olen sitä mieltä, että silloin 22 v. olin vielä aika kakara :D
viikon tapailun perusteella et voi sanoa oikein mitään, kun se on niin lyhyt aika. Voisittehan tehdä te harrastaa kaikkea kivaa näin kesällä yhdesssä ja katsoa rauhassa tulevaisuutta eteenpäin. Pitemmän tutustumisen jälkeen huomaat onko ihminen sinulle tärkeä vai vaan ystävä. Ikäerosta puheen ollen.. toisille ikäero ei sovi ja toiset eivät nää siinä mitään ongelmaa.Itsekin seurustelen vanhemman miehen kanssa. Tutustuimme kun olin n.21 vuotta ja tietenkin voin sanoa itsekin jälkeenpäin että aika lapsi taisin olla, mutta kuitenkin suhteemme kesti tai sitten mieheni on myös nuorekkaampi mieleltään. =) Vieläkin ollaan yhdessä ja kummatkin ollaan vuosien aikana kasvettu. Tietenkin erilaiset elämäntilanteet voi aiheuttaa ongelmaa, jos esim kaveripiiri on erilainen, mutta ei nekään valttämättä aina ole esteenä.
Niin, ei se ikäero vaan ero elämäntilanteissa. Mie olen nyt 22-vuotias ja mieheni 31-vuotias, eikä hän koe vielä olevansa valmis isäksi... sitä odotellessa =)
Mun mies on 32v ja ite oon 23v. Aluksi epäröin alkaa seurustelemaan, mutta kun lopulta uskalsin tarttua tilaisuuteen niin huomasin että hän on parasta mitä mulle on tapahtunut. En missään nimessä haluais enää oman ikäistä miestä tai ketään toista. Ja ei ikä sinänsä ole ongelma, kun ei hän halua vielä perustaa perhettä vaikka minä olisinkin valmis hankkimaan lapsia muutaman vuoden sisällä. Ikäeron huomaa ehkä minun käytöksessäni välillä, mutta sekin muuttuu kyllä ajan kanssa.
Jos olette vasta vkon tapaillut niin täytyykö tuollaisen perusteella mitään päätöksiä tehdä? Itse tapaili poikaystävääni kolmisen kuukautta ennenkuin otimme seurutelun puheeksi. itse ajattelen etä ihminen pitää edes jotenkin tuntea ennenkuin heittäytyy seurustelusuhteeseen.
Mitä jos ottaisit ihan rauhallisesti, jos mies ottaa seurustelun puheeksi, sanot vain mitä ajattelet. Parempi edetä hitaasti kuin rynnätä päätä pahkaa:)
Ongelmahan tässä koko jutussa on se että en edes tiedä kiinnostaako minua yhtään koko tyyppi... jotenkin ei tule sellasta hassua oloa jos viesti tulee kyseiseltä henkilöltä tms. niinkuin aiemmin jonkun ihmisen kohdalla on käynyt..huoh