Hei,
minulla on eräs ystävä, jolta aina ja aina, joka päivä, odotan puhelua tai viestiä. Kun niitä sitten tulee, ei niistä tule mitään. Aina jälkikäteen tulee tyhjyyden tunne ja pettymys. En ymmärrä, mitä oikein haluan tuosta ihmisestä, koska selvästikään emme ole samoilla aaltopituuksilla. Jos olisin normaali, antaisin tämän ihmisen olla ja olisin tyytyväisempi. Mutta ei.
Mietinkin, että ehkä me etsimme muista ihmisistä jotain sellaista täytettä, jota ei voi saada. Ehkä sellainen täyteyden tunne löytyykin vain itsemme sisältä, ei muista ihmisistä. Eivät muut ihmiset voi ikinä "täyttää" meitä, poistaa sitä kolkkoa tunnetta, olkoot vaikka yksinäisyyttä. Jos tuo yksi ihminen ei soita minulle, tunnen tyhjyyttä. Jos hän soittaa, tunnen joka tapauksessa tyhjyyttä, koska kommunikaatiomme ei tyydytä minua.
Ehkä ihminen on aina saari. Man is an island.
minulla on eräs ystävä, jolta aina ja aina, joka päivä, odotan puhelua tai viestiä. Kun niitä sitten tulee, ei niistä tule mitään. Aina jälkikäteen tulee tyhjyyden tunne ja pettymys. En ymmärrä, mitä oikein haluan tuosta ihmisestä, koska selvästikään emme ole samoilla aaltopituuksilla. Jos olisin normaali, antaisin tämän ihmisen olla ja olisin tyytyväisempi. Mutta ei.
Mietinkin, että ehkä me etsimme muista ihmisistä jotain sellaista täytettä, jota ei voi saada. Ehkä sellainen täyteyden tunne löytyykin vain itsemme sisältä, ei muista ihmisistä. Eivät muut ihmiset voi ikinä "täyttää" meitä, poistaa sitä kolkkoa tunnetta, olkoot vaikka yksinäisyyttä. Jos tuo yksi ihminen ei soita minulle, tunnen tyhjyyttä. Jos hän soittaa, tunnen joka tapauksessa tyhjyyttä, koska kommunikaatiomme ei tyydytä minua.
Ehkä ihminen on aina saari. Man is an island.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hyvin. Ei kukaan toinen ihminen, ei mikään paikka tässä maailmassa voi sitä kaipuuta täyttää. Jostain syystä tuli mieleeni suositella sinulle kirjaa nimeltä Vihkimys, kirjoittaja Elisabeth Haich.
Jotkut onnelliset sellaisen löytävät, me muut turhaudumme, kun ystävämme (?) ovat siinä suhteessa puutteellisia eli erilaisia kuin itse.
En toki tarkoita, että pitäisi löytyä oma klooni; ei suinkaan, vaan -niin kuin kirjoitit- samalla aaltopituudella oleva ihminen, jonka koen ymmärtävän minua - ja minä häntä!
Siinä voisit kyllä suosiolla tehdä parannuksen, että lakkaat odottamasta, "vaatimasta", liikoja tuolta ystävältäsi, joka ei vastaa tarpeisiisi. Voitte tietysti edelleen olla ystäviä, sillä tasolla kuin se hänen kanssaan sujuu. Minä olen kyllä karistanut sellaiset ´ystävyydet´, joista en koe mitään saavani.
Oikeastihan se sanonta kuuluu: No man is an island. Eli kukaan ei ole saari; eristynyt ja irrallinen, vaan olemme yhteydessä toisiimme.
Minä olen usein ihmetellyt tämän paikkansapitävyyttä.
Monet suomalaiset ovat sulkeutuneita ja heidän sisimpänsä luoksepääsemätön. Ihmiset ovat kuin saaristo: jokainen elää omassa todellisuudessaan, muita ei yritetäkään kohdata eikä rantautumista sallita.
Ehkäpä olet rakastunut ihmiseen jota nimität ystäväksesi, koska lastaat häneen niin suuria odotuksia.
Joko ette oikeasti ole samalla aaltopituudella tai keskinäinen kommunikaatio takertelee.
Ehkä sinä tai ystäväsi tai molemmat ette pysty avautumaan, jolloin ei tietenkään pysty syntymään kunnon yhteyttä, vaan se jää epätyydyttävän pintapuoliseksi aina ja vain.
mulle eräs soittelee ja se on vaan minä,minä,minä..
ei mitään yhteistä. paha mieli tulee.
Vaikka olisi minkälainen umpiluupää, kyllä sekin mmärtää lakata pommittamasta, kun vain kylmästi jätät vastaamatta. Jos puhelimessasi voi valita henkilökohtaiset soittoäänet, laita tämä tyyppi äänettömälle, niin ei pirinä turhaan häiritse.
Kaipaan sellaista mitä minulla oli yhden ystäväni kanssa nuorempana. Tiemme erkanivat ja kukaan ei ole pystynyt täyttämään hänen paikkaansa. Uskon kuitenkin, että jossain on joku muu joka pystyy täyttämään tämän suuren tyhjiön. En vain ole löytänyt häntä.
Jos löydämme sen sielunkumppanin niin se tyssähtää johonkin tyhmyyteen kommunikaatiossa. Jostain syystä jompikumpi tai kumpikaan ei uskalla tunnustaa toiselleen tunteitaan ja siitä alkaa sitten se alamäki joka käy jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi.
"Aina ja joka päivät odotat puhelua tai miestiä?"
Miksi?
Mulla on itsellä jos minkälaisia kokemuksia. Tässä niistä yksi.
Tutustuin erääseen muutama kuukausi sitten koulutuksen merkeissä. Siellä ei oltu niinkään yksissä, mutta heti sen jälkeen tekstiä, puhelua, skypeä. Lähinnä hän oli se joka soitti.
Ei olla käyty toisissamme, aikomusta kyllä oli.
Hän tarjoutui hakemaan minut.
Minä sanoin tulevani pyörällä, jahka ilmat lämpenee. Sitten menin työharjoitteluun, jossa kuljen koko kesän. Eli arkisin en päivällä soittele, tai vastaakaan ihan satavarmasti.
Hän sanoi kerran, että olen hänen ainoa ystävänsä. Yksi oli ollut, ja oli pettänyt.
Pystyin myös auttamaan häntä. Niin ainakin sanoi.
En oikein tunne, että tuntisin häntä vielä kunnolla. Vasta päästiin tutustelu-asteelle.
Oli kuitenkin lievästi jo liikaa se yhteydenotto siinä yhdessä vaiheessa, pitkiä tunnin puheluja, ja monesti oli sopimaton aika tms.
Eli meni mahdottomuuksiinkin, mieskin ihmetteli.
Hällä oli kriisi, ja parhaani tein kyllä, mutta kun en ole edes tavannut kumppaniaan.. vaikea siinä on ottaa ihan kantaa puoleen tai toiseen?
Koetin sompailla parhaani mukaan, mutta miten olisin mennyt sättimään vierasta ihmistä? Siis hänen kumppaniaan.
Nyt sitten laitoin hälle parikin tekstaria tässä. Ei tullut vastausta. Kyselin vointiaan, ja missä mennään. Kerroin lyhyesti omat kuulumiset.
Hän takertui mielestäni aika tavalla, ja kuitenkaan emme ole ihan kauhean bestiksiä, vielä, minun mielestäni.
Annanko nyt olla vai mitä..
Olisin halunnut katsoa enemmänkin, mutta valitettavsti en voi olla täyspäiväisesti käytettävissä. Ja ammattilainenkaan en ole.
En voi myöskään tarjota asuntoa, jos hänellä tuli ero. En ole rahoissakaan sen puoleen..
Eli tämä oli yks tapaus, joka siis jäi ehkä kesken. Ja olemme molemmat aikuisia ihmisiä, perhe jne.
Kuten sanot, olette molemmat aikuisia ihmisiä ja kumppanikin löytyy. Tuommoista takertumaan pyrkiviä takiaista voi auttaa asiallisesti ja kohtuullisesti, mutta ei päästää saamaan riippumaotetta. Tämä on ihan hänen omaksi parhaakseen, vaikka ei sitä siinä vaiheessa ymmärräkään.
Hänet voi ohjata myös muualle saamaan tarvitsemaansa tukea, kun omat voimat tai kiinnostus ei riitä hoitamaan toisen kriisiä.
Lähimmäistä pitää auttaa ja "rakastaa" - mutta ei oman terveytensä ja hyvinvointinsa kustannuksella!