Yritänpä nyt taas aloittaa pitkästä aikaa "oikean" keskustelun. Katsotaan mitä tästä tulee... :)
Tämä on siis tarkoitettu kaksikulttuurisessa parisuhteessa eläville ihmisille tämä keskustelunaloitus. Kysymykseni koskee kateutta/mustasukkaisuutta, en muista enää onko kyseisestä aiheesta keskusteltu täällä aiemmin ihan tässä merkityksessä.
Siis,
Oletko ollut kateellinen tai mustasukkainen ulkomaalaiselle puolisollesi hänen saamastaan huomiosta esim. perheeltäsi ja ystäviltäsi? Entäpä hänen antamastaan huomiosta esim. perheelleen ja ystävilleen? Millaisia tilanteita nämä ovat olleet?
Itse olin suhteen alkuvaiheessa aina todella ylpeä ja onnellinen miehestäni, kun hänestä ei tarvinnut "pitää huolta" kun oltiin perheeni tai ystävieni seurassa. Mihin tahansa bileisiin tms. mentiin niin aina miehestä jossakin vaiheessa kehkeytyi illan "päätähti" ja hauskin viihdyttäjä. Pikkuhiljaa tämä tuntemani ylpeys ja onnellisuus alkoi muuttua kateudeksi. Alkoi tuntua siltä, että aina hän "varastaa" kaiken huomion perheeltäni ja ystäviltäni. Itsekään en ole todellakaan hiljainen, mutta miehelle oli mahdotonta pärjätä.
Tämä oma kateus oli todella vaikeaa myöntää ja hyväksyä. On ollut myös todella vaikeaa tottua siihen, että väistämättä mies aina saa enemmän huomiota ainakin täällä Suomessa jo pelkästään ulkomaalaisuutensa vuoksi.
Samanlaisia kokemuksia olen kuullut monilta ulkomaalaisen kanssa eläviltä suomalaisilta. Miten teillä?
Tämä on siis tarkoitettu kaksikulttuurisessa parisuhteessa eläville ihmisille tämä keskustelunaloitus. Kysymykseni koskee kateutta/mustasukkaisuutta, en muista enää onko kyseisestä aiheesta keskusteltu täällä aiemmin ihan tässä merkityksessä.
Siis,
Oletko ollut kateellinen tai mustasukkainen ulkomaalaiselle puolisollesi hänen saamastaan huomiosta esim. perheeltäsi ja ystäviltäsi? Entäpä hänen antamastaan huomiosta esim. perheelleen ja ystävilleen? Millaisia tilanteita nämä ovat olleet?
Itse olin suhteen alkuvaiheessa aina todella ylpeä ja onnellinen miehestäni, kun hänestä ei tarvinnut "pitää huolta" kun oltiin perheeni tai ystävieni seurassa. Mihin tahansa bileisiin tms. mentiin niin aina miehestä jossakin vaiheessa kehkeytyi illan "päätähti" ja hauskin viihdyttäjä. Pikkuhiljaa tämä tuntemani ylpeys ja onnellisuus alkoi muuttua kateudeksi. Alkoi tuntua siltä, että aina hän "varastaa" kaiken huomion perheeltäni ja ystäviltäni. Itsekään en ole todellakaan hiljainen, mutta miehelle oli mahdotonta pärjätä.
Tämä oma kateus oli todella vaikeaa myöntää ja hyväksyä. On ollut myös todella vaikeaa tottua siihen, että väistämättä mies aina saa enemmän huomiota ainakin täällä Suomessa jo pelkästään ulkomaalaisuutensa vuoksi.
Samanlaisia kokemuksia olen kuullut monilta ulkomaalaisen kanssa eläviltä suomalaisilta. Miten teillä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
No mulla on ihan samanlaisii kokemuksia, että väistämättä ulkomaalainen mieheni jossain vaiheessa varastaa shown. Itse olen paljon rauhallisempi ja en niin puhelias, enkä mitenkään hingu huomion keskipisteeksi, että ainakin toistaiseksi olen ollut pelkästään tyytyväinen, että mieheni ei ole nurkkaan vetäytyvä tuppisuu.. Mutta katsellaan pitemmän päälle vaihtuuko mietteet!!
Meidän isäntä ei onneksi ole ihan noin showmies.. Hauska ja sosiaalinen on kyllä, eikä tarvitse missään tilanteessa huolta kantaa, että perheen tai ystävien kanssa jäisi yksikseen. Äidin kanssa vitsaillaankin, että mies on hänen lempilapsensa. Suosikkivävy on selvästi myös isälleni ja kyllä kaikki kaukaisemmatkin sukulaiset ja ystävät hänen kanssaan viihtyvät. Mutta toistaiseksi ainakaan en ole ollut kateellinen, iloinen vain siitä, että menee näinkin hyvin.
Ainoa asia, josta on tullut sanomista, on se, että mies lähettää äidilleen rahaa aina, kun tämä pyytää, vaikka ei meilläkään rahaa liikaa ole, asuntovelat ja muut niskassa. Sitten äitinsä on vielä niin ihanan rakastettava, ettei soita pojalleen koskaan muuten kuin rahaa tarvitessaan. En ole heidän väleistään kateellinen, ärsyttää vaan tuollainen hyväksikäyttö, vaikka ärsyttää se miestäkin välillä.
Mun mies ei varasta huomiota, kun on niin vetäytyväinen, muttei ole ujo. Eli ei tarvi kadehtii, mutta annas olla kun mennään hänen kotimaahansa! Vaikka saan ihan riittävästi huomiota sukulaisilta, suoranaista hemmottelua, niin miehen saama "palvonta" sukulaisten taholta raivostuttaa. Hänen ei tarvitse tehdä mitään, kaikki kannetaan eteen. Ja koska en voi vain heittäytyä laiskaksi (mikä mulle sallittaisiin), on pakko ryhtyä passaamaan miestä. Lomallani! Silloin tulen jotenkin katkeraksi ja kiukkuiseksi. Ja onko tämän tunteen taustalla sitten kateus, en tiedä. Ja olen suorastaan mustasukkainen miehen seurasta, kun sukulaiset riistävät hänet itselleen (kielimuuri sulkee mut osittain vahvasti ulos, vaikka aika paljon jo ymmärränkin). Olemme lomalla, ja olen yksin. Pitää olla vielä "jalo", ja ymmärtää väistyä syrjään, kun "harvoin nähdään". Tunnen enemmän katkeria, kateellisia ja surullisia tunteita. Järjellä voin ajatella objektiivisesti ja sietää tilannetta. Koska ei se tule muuttumaan. Mutta tässä ne kulttuurierot just pahimmillaan onkin, kun mieheni kulttuurissa aviosuhde ja parisuhde on niin toisenlainen. Se ydinperhe ja 2-keskinen aika ei taida olla kovinkaan normaalia, ei kukaan tunnu edes kaipaavan sitä, siinä mitassa kuin mä.
Aloittajalta haluaisin kysyä, että kuinka paljon siihen mies päätähti sinä häilyvä kimallus- juttuun on sun mies aktiivisesti "syyllinen" eli hänhän jättää sua vähän yksin. Miksi siihen pitäisi tottua?
En minä niin oikeastaan ole kokenut että hän kovin aktiivisesti ja tietoisesti jättäisi mua varjoonsa. Luulen vaan, että hänen tapansa olla ihmisten kanssa on erilainen mun tavastani. Enkä myöskään koe että hän jotenkin jättäisi mua noissa tilanteissa yksin, kyllä me ihan yhdessä ollaan ja minäkin saan asiani sanottua.
Sillä hyväksymisellä tarkoitin enemmän sen oman kateuden/mustasukkaisuuden tunteen hyväksymistä ja sen kanssa elämään opettelemista. En minä huonoa kohtelua hyväksy kyllä.
Mutta samaistun kokemuksiisi miehen kotimaahan vierailusta, todellakin! En niinkään ryhdy häntä passaamaan, mutta juuri se että hän on koko ajan huomion keskipisteenä jne. ärsyttää. Ja tuo että pitää vaan vetäytyä syrjään ja ymmärtää kun "harvoin nähdään" (kuten sanoit). Sitä minä en kyllä ole hyväksynyt ja siitä on saatu riitoja aikaan. Miehen on vaikea ymmärtää että ei se ole enää vaan hänen reissunsa ja hänen lomansa, vaan meidän. Ja minullakin kielimuuri rajoittaa todella paljon. Tässä todellakin tulee ne kulttuurierot esiin tavallaan "pahimmillaan" niin kuin sanoit. Ei siellä kyllä kahdenkeskistä aikaa paljoa vietetty :)
Tämän kesän reissulle ollaankin puhuttu, että meillä täytyy olla myös ihan omaa lomaa ja keskinäistä aikaa. Sitä aiotaan hankkia reissaamalla muualla kuin miehen kotikaupungissa ihan kahdestaan.
Kahden keskinen aika on vähissä, mitä nyt yöllä sitten ovien takana jutellaan ja lemmitään. Edes riitelemällä en ole saanut sitä lisää... Olenkin viettänyt lomat erikseen, mies lasten kanssa kotimaassaan ja mä nautiskelen aidosta yksinäisyydestäni. Olen lomaillut sitten yksin mieheni kotimaassa, ja se onkin ollut paljon hauskempaa. Ei tarvitse olla yksin, kun seurustelee sukulaisnaisten kanssa, eikä tarvitse olla syrjässä.
En ole kateellinen, paitsi oman äitini ja hänen lempivävynsä välit ovat joskus toivottoman sisäpiirimäiset. Näiden kahden välillä on jokin käsittämätön kielimuurit ja kulttuurierot ylittävä yhteisymmärrys.
Miehelleni pitää koko ajan tuputtaa syötävää ja juotavaa ja sohvatyynyä, äiti taipuu nelinkerroin silkasta vieraanvaraisuudesta. Ennen sain koti-visiiteilläni heti ensimmäiseksi äidin tekemiä lihapullia, nyt on sitten pöydässä poikkeuksetta uunilohta lempivävylle.
Mieheni taas palvoo äitiäni, hän on mieheni mielestä niin tyylikäs lady, kaunis, huoliteltu, laittaa taivaallista ruokaa ja on muutenkin loistotyyppi. Hän kantaa äidilleni Chanelia tuliaisiksi ja äiti on haltioissaan. Kerran mieheni jopa vihjasi toivovansa, että minusta tulisi sitten "isona" äitini kaltainen...!
No, näiden kahden välillä on nelkytvuotta ikäeroa, muuten voisin olla vaikka mustasukkainenkin ;-)
Sisareni suomalaiseen mieheen äitini suhtautuu ihan normaalin ystävällisen vieraanvaraisesti, ei mitään yliampumisia. Paitsi että tämän sisaren miehen mielestä äitini on myös ihan tavallinen anoppi, eikä mikään taivaan lahja.