Japanin u-äänne

Japanin transkriptiossa u-kirjaimella merkitty äänne on lavea (illabiaalinen) suppea (suljettu) takavokaali, foneettinen merkki (IPAssa) [ɯ]. Sitä voidaan siis luonnehtia laveaksi u:ksi (äännetään kuten u mutta ilman huulien pyöristystä) tai taka-i:ksi (äännetään kuten i mutta suun takaosassa). Se on sama kuin turkin taka-i, jota merkitään pisteettömällä i:llä (ı). – Sen sijaan venäjästä puhuttaessa ”taka-i:ksi” kutsuttu äänne (kyrillisessä merkistössä ы, translitteraatiossa y) on itse asiassa keski-i (IPA: [ɨ]).

Ruotsissa u-kirjaimella merkitty äänne (IPA: [ʉ]} on varsin toisenlainen. Se on pyöreä keskivokaali, jota on tapana luonnehtia [u]:n ja [y]:n välimuodoksi. Se siis poikkeaa [ɯ]:sta sekä pyöreydeltään että ääntämispaikaltaan. Oikeastaan ainoa yhteys näiden välillä on se, että molemmat ovat suppeita.

Japania hyvin puhuvana tiedän kielen u-äänteen ääntyvän suomen u:n ja y:n välistä. Aloittaja on oikeassa. Lisäksi japanin u-äänne on heikko ja usein varsinkin sanan lopussa se on (lähes) mykkä. I-äänne on myös usein mykkä esim. sanassa 'hito' (ihminen). Se lausutaan usein 'hto'. Japanilaisille tuottaa eniten vaikeuksia suomen r-äänteen lausuminen. He eivät erota l- ja r-äännettä toisistaan. Japaniksihan kyseinen äänne ääntyy hauskasti r:n, l:n ja d:n yksitäryisenaä välimuotona. Harjoittelemalla japanilainenkin oppii meikäläisen voimakkaan monitäryisen ärrän. (On sitä jossakin Japanin murteissa.) Ärrän oppimaan lausunut japanilainen voi innokkaana suomea puhuessaan lausua sen kuitenkin ällän tilalla. Kerran luokseni tuli nipponilainen ja hän esittäyti sanomalla nimensä ja jatkamalla "...ja ammattini on turkki." Voi sitä kokemaani riemun tunnetta, joka oli pakko peittää sillä hetkellä. Ei hänestä kumminkaan tulkkia vielä silloin tullut.