Olen viimein suureksi ikäväkseni joutunut tunnustamaan itselleni, että olen viimeiset 10-vuotta teini-iästä lähtien haaveillut sellaisesta miehestä joka toimisi minulle vähän niinkuin isähahmona... Oma isäni on/oli aggressiivinen, osin väkivaltainen, luonnevikainen pa**a ja varmaan osin isäsuhteeni seurauksena olen suhtautunut aika halveksivasti ja ylimielisesti miehiin.
Ihannemieheni olisi itseäni vähintään 10 vuotta vanhempi, luotettava, turvallinen, älykäs ja jopa auktoriteettiasemassa minuun... Ikinä en kuitenkaan tuollaisen miehen kanssa ole seurustellut vaan aina olen epäjohdonmukaisesti valinnut itseäni hieman nuorempia miehiä ja olen ollut suhteissani se dominoivampi ja aikuisempi osapuoli. Kai olen alitajuisesti yrittänyt päästä siten eroon tuosta "isähahmofantasiastani" mutta enpä ole siinä onnistunut :(
Osaisiko joku auttaa; onko joku esim. päässyt eroon isähahmon etsimisestä? Onko muilla samaa ongelmaa?
Ihannemieheni olisi itseäni vähintään 10 vuotta vanhempi, luotettava, turvallinen, älykäs ja jopa auktoriteettiasemassa minuun... Ikinä en kuitenkaan tuollaisen miehen kanssa ole seurustellut vaan aina olen epäjohdonmukaisesti valinnut itseäni hieman nuorempia miehiä ja olen ollut suhteissani se dominoivampi ja aikuisempi osapuoli. Kai olen alitajuisesti yrittänyt päästä siten eroon tuosta "isähahmofantasiastani" mutta enpä ole siinä onnistunut :(
Osaisiko joku auttaa; onko joku esim. päässyt eroon isähahmon etsimisestä? Onko muilla samaa ongelmaa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Dunno. Itselläni ei ollut isää lainkaan joten minun piti se löytää itsestäni. Kaks muksua on auttaneet siinä suhteessa... Vaimo ei niinkään, päinvastoin, tuntuu ennemminkin toivovan että olisin se rahakukkaro ja hänen lemmikkinsä.
Eikö suhteissa ole olennaista että kaksi ihmistä saa toisiltaan sen mitä haluavat? Ei tarpeissaan, emotionaalisissa etenkään - ole mitään vikaa tai väärää. Se mitä kuvailet ei ole sinänsä mikään "Isähahmo" vaan sinänsä hyvän ja jämäkän miehen mittatikku. Ja jos haet vanhempaa miestä niin ehkä se tapahtuu ennemminkin alitajuisesti siitä että haluat kypsän ja kokeneen, vain emotionaalisessa miehessä isän jättämän tyhjyyden täyttävän palikan, et isää sinänsä.
Tällöin se on ihan ok. Luontevaakin.
Hanki rakastajaksesi joku vanha äijä. Pääset nauttimaan erotiikan ihmeellisestä nautintojen maailmasta hikisen, huohottavan ja lihavan äijän alla. Etköhän tuon jälkeen pääse eroon fantasioistasi. Levität vain jalkasi sopivalle äijälle, joka löytyy esim. jostain hotellin yökerhosta.
Itse olen parisuhteessa jossa mies on minua 15 vuotta vanhempi, itse olen 24.
Suhteessamme on piirteitä, jotka voivat tuntua joidenkin mielestä sairaalta, mutta ei minusta.
Mies huolehtii minusta, kysyy olenko syönyt, patistaa nukkumaan, silittää ja hellii, ja kertakaikkiaan vain huolehtii minusta. Mieheni nauttii kun saa olla minulle auktoriteetti, ja minä taas nautin siitä kun minusta pidetään huoli, rakastetaan ehdoitta ja pidetään hyvästä. Minä pidän siitä, että mies asettaa minulle lempeät rajat!
En itse asiassa näe tässä mitään väärää, onhan meillä suhteessamme toinenkin puoli, jossa olemme kaksi tasaveroista aikuista, jotka pystyvät keskustelemaan kaikesta, riitelemään ja sopimaan.
Minulle tämä sopii, ja jos suhde tekee onnelliseksi, niin en näe mitään väärää ns. isähahmon hakemisessa. En oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt edes, miksi se on jotenkin paha asia? Kaikkihan me kuitenkin haemme sitä ehdotonta ja turvallista rakkautta?
Hienoa, että teidän parisuhteessa tuo juttu toimii, jostain vähän samantyyppisestä itsekin taidan haaveilla :) Ongelmana on ehkä eniten se, että varmaan aika harva mies tahtoo ottaa mitään auktoriteettiroolia (ainakin kokemusteni mukaan väitän niin). Pelkään myös sitä, että jotenkin "pakottaisin" miehen sellaiseen isän rooliin, vaikka mies ei välttämättä sitä itse haluaisi mutta minun mielikseni esittäisi niin...
Tuohon isähahmo-toiveeseeni kuuluu myös mies, jota voisin oikeasti arvostaa ja kunnioittaa, mutta sellaisen miehen löytäminen on ollut minulle tosi vaikeaa. Etenkin kun halveksin ja inhoan omaa isääni tosi paljon, seurustelumiesten arvostaminen on osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi tavoitteeksi. Olen ollut eksilleni aika lailla ylimielinen ja pompotteleva ja he ovat kiltisti ja nöyrästi alistuneet oikuilleni. Olisi niin ihanaa saada mies joka olisi henkisesti tarpeeksi vahva ja kypsä jotta voisin aidosti kunnioittaa häntä!
Pompottelin samanikäisiäni miehiä kuinka halusin, satutin heitä, ja kaikki vain siksi, koska he eivät osanneet pistää rajoja, eivätkä olla auktoriteetteja temperamenttiselle luonteelleni.
Noin 15 vuotta vanhempi, omillaan toimeentuleva, töissäkäyvä viikonloppuisä taitaa olla kuitenkin se paras ratkaisu nuorelle naiselle, joka kaipaa pyyteetöntä ja hellää rakkautta.
Sama vika rahikaisel! En osaa auttaa muuten kuin tarjoamalla sympatiaa, että samassa venheessä ollaan.
Olen omassa parisuhteessani se ehkä vähän dominoivampi ja "aikuisempi" osapuoli, mutta huomaan joskus toivovani, että poikaystäväni olis minua tavallaan vahvempi. Näyttämässä suuntaa tai jotain sellasta. Ja aika moni ihastumiseni on ollut siinä 10-15 vuotta vanhempiin miehiin.
Kyllä varmaan isäsuhde vaikuttaa, kun mullakin on varsin mutkikas suhde isään. Kait mä olen päässyt eroon isähahmon etsimisestä kun olen ikäistäni(25v.) miestä rakastanut jo muutaman vuoden :) Olisko se ratkaisu siinä? Kun Se Oikea osuu vaan kohdalle. Ja eihän ikävuosilla kuitenkaan ole väliä, oli sitten saman ikäinen tai ei.
Mulla on sama juttu. Suhteeni issäni on nykyään ihan ok, mutta läheisiksi meitä ei voi sanoa. Lapsuus on edelleen mielessä.
Olen nyt 22 vuotta, ulkoisesti ihan hyvin menestynyt nuori nainen. Aina välillä kuitenkin tällaisissa tunneasioissa huomaan helposti ajattelevani, etten ansaitse rakkautta osalleni. Poikaystävien kanssa osaan olla dominoiva, määrätietoinen jne. mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole ikinä vakavasti seurustellut, kaiketi juuri em. syystä. Haluan tasavertaisen ja vilpittömän parisuhteen. Siinä kaiketi on paljon kyse myös oikean ihmisen löytämisestä. Ja siitä, että oppii tuntemaan oman itsensä. Jälkimmäinen kuitenkin on koko elämän kestävä prosessi, ja haluan naimisiin ennen vaihdevuosia.
Kyllä, ihastun lähinnä VAIN itseäni 10-30 vuotta vanhempiin miehiin. Ymmärrän kyllä, mitä heiltä kaipaan: turvaa, hellyyttä, älyllistä tasavertaisuutta ja kenties myös asemaa ja auktoriteettia. Paljon minullakin olisi oikealle miehelle annettavana, mutta mitä sitten vanhempi mies kaipaisi nuoremmasta naisesta? Toki esim. perheen perustamisen myöhäistämisessä 10 vuotta nuoremmasta naisesta on iloa.
Mukava huomata, etten ole Ainoa. Täällä on muutkin ikäiseni naiset ihan samanlaisia asioita miettineet. Muistetaanpa kuitenkin olla kilttejä itsellemme.
Ok, voin koittaa auttaa.
Mutta jos sinä lupaat auttaa minua.
Kerro esimerkkejä tuosta miten isähahmon etsintä menee sinulla?
Että mikä vaikuttaa ensireaktiossa ja miten se etenee?
Minkälailla käyttäytyvät miehet tekevät sinuun vaikutuksen?
Minun neuvoni sinulle on puolestaan sellainen että pyrit olemaan mahdollisimman riippumaton suhteista mitä tulee omaan turvallisuudentunteeseesi.
Sinä epäilemättä etsit miehessä luottamusta, pysyvyyttä ja turvallisuutta.
TÄmä vähenee kun_luotat_itseesi.
Se tulee sisältä, eikä koskaan ulkoa.
Se että dominoit ja olet päällepäsmäri merkitsee sitä että haluat kontrollia, tuo trauma on tehnyt sinusta kontrollifriikin. Tiedostat sen itsekin, mutta tiedät kun hetken mietit että sinun on mahdotonta muuttaa toista ihmistä muuta kuin väkisin, etkä silloinkaan saa rauhaa sillä et voi koskaan tietää.
Joten tuon on lähdettävä omasta itsestäsi.