Miten määritellään laastarisuhde?
Onko kaikki suhteen jotka aloitettiin heti edellisen päättyessä laastarisuhteita? Itselläni ei ole kokemusta, mut ei niistä kuulemma hyvää seuraa?
Itselläni on sellainen tilanne, että poikaystäväni kanssa on mennyt jo useampi kuukausi huonosti, on niitä hyvinäkin päiviä välillä, mut se intohimo jne on mennyt, seksiä ei ole, ehkä kerran kuussa, mulla ei ole enää mitään haluja. Ollaan vaan riiteleviä kavereita, viime aikoina ei edes tehnyt mieli nähdä sitä, vaikka käytiin jossain joskus niin ollu ihan kivaa, et kavereina suhde varmaan olisi toimiva, mutta parisuhteena ei vaan toimi, ollaan oltu kohta 2v yhdessä. En vaan saanut eroa aikaiseksi, ja aina kun erottiin niin palattiin saman tien yhteen, siis eroja on ollut monia, sekä miehen että mun aloitteesta.
Nyt kuitenkin tapasin työmerkeissä yhden miehen, siis aivan erilainen kuin mun poikaystävä, ihan mun unelmamies, ollaan nyt vain kavereina eikä se edes yrittänyt vielä mitään eikä kysellyt seurustelenko, mut vaikuttaa selvästi kiinnostuneelta. Itse olen aivan ihastunut siihen. Niin oiskohan nyt sopiva aika erota? Tiedän ettei meistä välttämättä tulisi mitään, mut se uusi tyyppi näytti et on parempaakin olemassa, tullaan niin hyvin juttuun jne. Pelkään vaan että se saa jossain vaiheessa tietää et oon varattu, eikä varmasti enää yritä mitään, joten tuntuu et on kiire erota. Olisiko tuo sitten laastarisuhde jos päätyisimme lopulta yhteen? Nykyisestä suhteestani tuskin tulen kaipaamaan niitä sairaita riitoja jne. Mut sit on kuitenkin niin vaikea erota, ollaan jo totuttu toisiimme ja tuntui oudolta olla erossa,muttei meidän suhde ole todellakaan sitä minkä normaalin suhteen pitäisi olla ja minkä mä suhteelta toivoisin, joudun koko ajan pettymään, ettei mun oma suhde olekaan sitä mistä oon aina unelmoinut. Näen koko ajan kaduilla rakastuneita pareja ja tuntuu pahalta, koska itse olen onneton omassa suhteessani.
Aika sekava teksti, mut kommentteja ja kokemuksia toivoisin.
Onko kaikki suhteen jotka aloitettiin heti edellisen päättyessä laastarisuhteita? Itselläni ei ole kokemusta, mut ei niistä kuulemma hyvää seuraa?
Itselläni on sellainen tilanne, että poikaystäväni kanssa on mennyt jo useampi kuukausi huonosti, on niitä hyvinäkin päiviä välillä, mut se intohimo jne on mennyt, seksiä ei ole, ehkä kerran kuussa, mulla ei ole enää mitään haluja. Ollaan vaan riiteleviä kavereita, viime aikoina ei edes tehnyt mieli nähdä sitä, vaikka käytiin jossain joskus niin ollu ihan kivaa, et kavereina suhde varmaan olisi toimiva, mutta parisuhteena ei vaan toimi, ollaan oltu kohta 2v yhdessä. En vaan saanut eroa aikaiseksi, ja aina kun erottiin niin palattiin saman tien yhteen, siis eroja on ollut monia, sekä miehen että mun aloitteesta.
Nyt kuitenkin tapasin työmerkeissä yhden miehen, siis aivan erilainen kuin mun poikaystävä, ihan mun unelmamies, ollaan nyt vain kavereina eikä se edes yrittänyt vielä mitään eikä kysellyt seurustelenko, mut vaikuttaa selvästi kiinnostuneelta. Itse olen aivan ihastunut siihen. Niin oiskohan nyt sopiva aika erota? Tiedän ettei meistä välttämättä tulisi mitään, mut se uusi tyyppi näytti et on parempaakin olemassa, tullaan niin hyvin juttuun jne. Pelkään vaan että se saa jossain vaiheessa tietää et oon varattu, eikä varmasti enää yritä mitään, joten tuntuu et on kiire erota. Olisiko tuo sitten laastarisuhde jos päätyisimme lopulta yhteen? Nykyisestä suhteestani tuskin tulen kaipaamaan niitä sairaita riitoja jne. Mut sit on kuitenkin niin vaikea erota, ollaan jo totuttu toisiimme ja tuntui oudolta olla erossa,muttei meidän suhde ole todellakaan sitä minkä normaalin suhteen pitäisi olla ja minkä mä suhteelta toivoisin, joudun koko ajan pettymään, ettei mun oma suhde olekaan sitä mistä oon aina unelmoinut. Näen koko ajan kaduilla rakastuneita pareja ja tuntuu pahalta, koska itse olen onneton omassa suhteessani.
Aika sekava teksti, mut kommentteja ja kokemuksia toivoisin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
samassa tilanteessa eli seurustelin entiseni kanssa kaksi ja puoli vuotta, ihastuin toiseen, päätin suhteen ja aloin olemaan yhdessä tämän uuden ihastukseni kanssa. En siis pettänyt entistäni vaan pistin poikki ennen kuin mitään tapahtui. Nyt yhteistä taivalta takana tämän uuden ihastuksen kanssa yli kuusi vuotta ja hääkellot soivat syksyllä eli tosi hyvin menee. Kyse ei siis ollut mistään laastarisuhteesta. Itse sanoisin, että se, kuinka pian vanhan suhteen jälkeen kannattaa alkaa seurustella ja onko kyseessä laastarisuhde, riippuu siitä, tarvitsetko laastaria.
Itse olin jo viimeisen vuoden verran harkinnut eroa entisestäni ja siinä vaiheessa kun erosin, itkin tasan sen yhden päivän ja senkin lähinnä siitä syystä, että entistäni kävi sääliksi. Itse olin henkisesti eronnut entisestäni jo kauan sitten, jotenkin en vain saanut otettua asiaa puheeksi entiseni kanssa aiemmin. Uusi kiinnostus sitten viimein pakotti kertomaan, koska pettää en halunnut. Eli jos todella haluat muutenkin erota kuin ihastuksesi takia ja olet sitä aiemminkin vakavasti harkinnut ja varautunut myös siihen, ettei tämän uuden kanssa välttämättä homma kuitenkaan oikeasti toimi, niin en ymmärrä mitä menetettävää sinulla on.
no ei tosiaan taida olla mitään menetettävää.. pelkään vaan että nykyinen suuttuu eikä halua olla edes ystävä enää... En ymmärrä miks se edes halua jatkaa tätä onnetonta suhdetta. En ole tuon melkein 2v aikana edes tavannut sen kavereita kuin pari kertaa baarissa!! Eikä sitä kiinnostanu edes ilmeisesti esittää mua niille,eikä tavata mun kavereita, todella oudolta tuntuu nyt kun ajattelee tuota.
Mietin vaan et kerronko uudelle tyypille sitten et oon vasta eronnut, vai valehtelenko että erosta on jo aikaa? Kun se varmasti kuvittelee että oon sinkku, kun oon flirttailutkin sen kans jonkin verran yms..
totuuden tälle ihastukselle, jos se sitä kysyy. Valehtelu ei ainakaan ole hyvä pohja suhteelle. Sitä en välttämättä mainitsisi, että tämä uusi olisi jotenkin eron syy vaan eron syitä kysyttäessä kertoisin, että parisuhde oli myrskyisä ja että olitn jo kauan aikaa suunnitellut eroa.
Heh, kuulostaa ihan mun vanhalta 4 vuoden suhteeltani =)
Yhdessä oltiin ja erottiin, oltiin ja erottiin. Asuttiin yhdessä. Kommunikointia ei ollut, tuntui että miten hemmetissä pääsen tästä suhteesta tervejärkisenä eroon.
Tapasin miehen, joka oli viimeinen ja lopulta ratkaiseva tekijä siihen että jätin miehen juuri silloin. Tiesin että se tapahtuu joka tapauksessa. Joten jos tiedät että se on edessä muutenkin, miksi pitkittää?
Meillä naisilla taitaa olla tapana kuvitella eroaminen ja kaikki siihen liittyvä jo aikapäiviä aikaisemmin. Itse ainakin kävin eron mielessäni monta kertaa, joten olin siihen "viimeiseen ja pysyvään" eroon todellakin valmistautunut.
Mies tiesi että seurustelin,ja eron jälkeen otimmekin rauhallisesti, mutta nyt jo pitempään yhdessä eikä kyllä voi puhua laastarisuhteesta:)
Erosin eksästäni pääsiäisenä. Jo eroa ennen tunsin vetoa erääseen ihmiseen jonka olen tuntenut jo jonkin aikaa...
Eksälleni tärkeämpää oli juopottelu kavereiden kanssa kuin minun kanssani oleminen.Minä olin aina hänen luonaan, hän ei koskaan minun, monesti ajattelin etten jaksa ja että tästä mitään tule.
Voin vain sanoa, että onneksi hän jätti minut.
Aikani jaksoin itkeä hänen peräänsä..Sitten huomasin että ei tää toinen ihminen oo yhtään hullumpi, jotenkin ajauduttiin joka viikonloppu toistemme seuraan, ja nyt ollaan sitten yhdessä :)
Oon ikionnellinen, enkä ottais eksääni takaisin mistään hinnasta! En kaipaa häntä pätkääkään vaan tää uus ihminen on se kenen kanssa haluan todella olla.
Tällä hetkellä ainakin kaikki menee loistavasti ja kumpikin välittää toisesta. Eikä kamarinkaan puolella oo valittamista ;)
Mulle tää ei oo mikään laastarisuhde, en ois koskaan uskonut että voin näin nopsaan ihastua uuteen ihmiseen, mutta niin vain kävi ja nyt olen ajatellut, että kuinka typerä olin kun jaksoin eksääni katsella noinkin kauan.
Parasta tässä koko hommassa on että kyseinen henkilö on äitini entinen työkaveri ( kylläkin minua pari vuotta nuorempi), ja äitini meitä yrittä järkätä sokkotreffeille jo viime syksynä.
Ei tarvinut mennä sokkotreffeille, kaikki sujui itsestään ja elämä hymyilee.
Miksi et eroaisi miehestäsi / ottaisi taukoa, ja katsoisi miten sen uuden kanssa käy. Vaikuttaa siltä että teidän suhde on ohi, turha siinä on väkisin kitkuttaa.
Me alettiin mieheni kanssa seurustella noin kuukausi sen jälkeen kun hän erosi edellisestä (1½v.) suhteestaan. Tavattiin vasta hänen eronsa jälkeen ensi kertaa.
Olen joskus miettinyt, olinko silloin hätävara kun tuntui niin vaikealta olla yksin, mutta eipä sillä ole merkitystä kun nyt on yhteistä taivalta lasissa yhdeksän vuotta eikä eksä taatusti kaiherra mieltä.
Mä tein ton kanssa viime kesänä eli uusi tuli vastaan, kerroin heti sille että olen varattu ja niin oli sekin. Tsekkasimme yhdessä tuleeko tästä mitään ja sitten jätimme syksyllä molemmat puolisomme. Nyt on seksi kivaa ja monipuolista, tulevaisuuden suunnitelmia ja perheen perustaminen mielessä. Eli kyllä kannatti, eikä tarvinnut lähteä baareihin sekoilemaan välillä.
Heti särähti korvaan se, että uusi ihastus on täysin erilainen kuin poikaystäväsi. Kannattaa hieman varoa, nimittäin tyo on se yleisin skenaario, missä menee pieleen!
Se oma poikaystävä on tylsä ja siinä on kaikkea vikaa. Sitten sitä tapaa täysin erilaisen ihmisen ja SE siinä itseasiassa viehättää (Sen lisäksi että joku on sinusta kiinnostunut). Tällöin unohtaa sen että siinä omassa poikaystävässä on niitä mahtaviakin piirteitä, joihin aikoinaan ihastui.
Eli kaiken vaikeuden keskellä ihminen kuvittelee saavansa avun jostakin joka on sitä kaikkea muuta, juuri päinvastaista. Mutta jokin syy sen nykyisen valintaan on ollut.
Itse erosin miehestäni kun meillä toki oli ongelmia ja suhde tuntui tylsältä. Mies ei voinut hyväksyä lävistyksiä (tai olisi ehkä hyväksynyt muttei tykännyt) ja tästä sain sitten kimmokkeen (hölmöä). Ihastuin mieheen jolla oli paljon lävistyksiä (ehkä kapina miestäni vastaan?), jätin entiseni ja pistin hynttyyt yhteen uuden kanssa. Kunnes huomasin ettei meillä niiden lävistysten lisäksi ollut mitään yhteistä.
Entinen, silläkin puutteella ettei osannut ymmärtää jokaista juttuani, oli sittenkin sopivampi. Mutta muutahan tässä ei enää voi kun asian kylmästi todeta.
Sikäli hankala tilanne, että ihastuneena mukamas TIETÄÄ olevansa varma siitä, että uusi ihastus on kaikkea sitä ihanaa mitä oma mies ei ole, ja vielä bonukset päälle.
Todellisuudessa sitä ehkä kaipaa jotain tiettyä parannusta omaan elämään ja kun jossain sitten on ihminen, jossa juuri kyseinen piirre/asia on paremmin, kuvittelee hölmösti että kaikki muukin natsaa.
Jos oma mies olisi arvosana 1 ja uusi ihastus 1,2 niin olisitko varma että kun luovut vanhasta miehestäsi, ettei se 1 lähtisi yhtälöstä ja käteesi jäisi vain 0,2?
no se mies vaan tuntuu olevan niin samanlainen kuin minä, samanlaiset mielipiteet asioista, nykyisellä on välillä niin omituisia mielipiteitä, et ihmettelin mistä tuokin on kotoisin. Ollaan niin erilaisia ja suhtaudutaan eri tavalla asioihin, siitä syntyy helposti riitoja, joihin oon jo henkisesti niin väsynyt. En nyt sanonut että se olisi tylsä, päinvastoin ehkä liian levoton, itse olen rauhallinen, samoin se uusi tuttavuus. Enkä nyt sanonut että jätän mieheni tuon uuden takia ja aloitan suhteen sen kanssa, vaan että oon harkinnut eroa jo kauan, ja jos sen uuden kanssa ei tuu mitään, niin nautin ainakin vapaudesta, nykyään ahdistaa kun mieheni rupeaa esim. koskettelemaan mua, se karkoitti joskus mut halut kokonaan olemalla kovakourainen, eikä myöskään tunne käsitystä esileikki, vaan pitää päästä suoraan asiaan, niin en tod. halua enää seksiä sen kanssa, sekö muka ok sun mielestä? Oon puhunu sille monesti asiasta, mut mikään ei muutu, enkä jaksaa enää yrittää... Kauheaa tunnustaa että harrastin sen kanssa seksiä viime kuukausia, eli n.1-2 krt/kk vaan miellyttääkseen sitä enkä oikeasti edes nauttinut siitä, en ollut edes kiihottunut missään vaiheessa!! Ei parisuhteen pidä olla tommonen.
Erotkaa. Tekstistäsi huomaa kuinka pahalta susta tuntuu olla hänen kanssaan ja jos pelkkä kosketuskin inhottaa, on juttu kyllä ohi. Älä kiusaa itteäs tai sitä toista vain olemalla yhdessä tavan vuoks.
Kokemuksesta tiedän, että se helpotuksen tunne on suuri kun on eronnut ihmisestä jota ei rakasta. Tuntuu kuin taakka putoaisi harteilta, kun ei tarvi enää teeskennellä.
sanoin sille eilenkin että rakastan, vaikken tarkoittanut sitä :( Kyl mä siitä välitän tosi paljon enkä halua menettää elämästäni, mut pelkään et niin käy. Se sanoo myös rakastavansa mua, mut ei se aina siltä tunnu.. Kun vaan pelottaa niin paljon, enkä halua olla se joka jättää, ihan kuin odottaisin että se jättäis mut, mut eihän tässäkään mitään järkeä ole, ero on se ainoa oikea ratkaisu, ärsyttää kun tuhlaan vaan aikaa sen kaa, mut en saa tehtyä asialle mitään..