Uskomatonta

Edellinen suhteeni loppui vastikään ja lähdin vähäksi aikaa ystäväni luo 200km päähän vähän ns. rauhoittumaan. No siellä sitten tapasin aivan ihanan miehen; kohteliaan, seksikkään ja rikkaan. Olin eron jälkeen sanonut itselleni ettei vähään aikaan minkäänlaisia suhteita, mutta kuinkas kävikään.. olen nyt korviani myöten ihastunut tähän mieheen, olemme viettäneet ihania hetkiä toistemme kanssa ja haluaisin niitä jatkossakin.. Vähän aikaa sitten sain kuulla, että mies lähtee Amerikkaan ainakin kolmeksi kuukaudeksi töihin..Ja mahdollisesta jatkostakaan ei tiedä. Pidin itseäni pitkään ihmisenä, joka ei kykenisi kaukosuhteisiin (olen ihminen joka kaipaa toista lähelleen päivittäin), mutta nyt ovat ajatukset muuttumassapäin. Kertokaa onko teillä samanlaisia kokemuksia?
61395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No jos kerran kyseessä on rikas mies, niin roikut ilman
muuta siinä sen kolme kuukautta. Pääset sen jälkeen toteuttamaan
sitä naisten unelmaa, eli helppoa elämää rikkaan miehen
siivellä.

Äänestä

Ei Vesa mihinkään Amerikkaan ole lähdössä vaan Brasiliaan ! Sieltähän hän juuri toi itsellensä "taloudenpitäjän".

Neuvoni sinulle: vaikka Keskinen ei lähtiskään minnekään, katkaise silti suhde. Sulla ei ole muutenkaan mahiksia, jos et ole 18 v.

Äänestä
  • Ihmeellistä porukkaa täällä. Fiksuja vastauksia kaipailisin.

    Äänestä

  • *Anna* kirjoitti:

    Ihmeellistä porukkaa täällä. Fiksuja vastauksia kaipailisin.

    kyllä vaan yhden 3 kuukautta kestää heittämällä. Mikäli sitten vain on luottamus molemminpuoleinen ja tunteet kohdallaan. Ei rakkaus häviä niin lyhyessä ajassa, tai jos häviää, niin eipä se ole silloin oikeaa tunnetta ollutkaan. Ja hyvähän se on heti suhteen alkuajoilla testata, että mihinkä suhteesta ylipäätään on. Jos kestää, niin se on tarkoitettu, jos ei niin ero olisi sitten ollut edessä tod.näk ennemmin tai myöhemmin..
    Ainoa asia, jota itse en ymmärrä on että mitä hemmetin merkitystä sillä on, että se äijä on rikas... ei rahalla kaikkea saa..

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    ..kun painotit, että mies on rikas, niin jos olet enemmän ihastunut rahoihin kuin mieheen niin suosittelen sitten menemään vaikka vaan pankkiin töihin, niin saat sitä rahan läheisyyttä sitten päivittäin.. ;)

    Äänestä

  • sellasta vielä.. kirjoitti:

    ..kun painotit, että mies on rikas, niin jos olet enemmän ihastunut rahoihin kuin mieheen niin suosittelen sitten menemään vaikka vaan pankkiin töihin, niin saat sitä rahan läheisyyttä sitten päivittäin.. ;)

    En ole ihastunut miehen rahoihin, enhän edes tiennyt hänen "rahallisesta" tilanteestaan kun tapasimme. Mies on ihana, minä odotan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*Anna* kirjoitti:

Edellinen suhteeni loppui vastikään ja lähdin vähäksi aikaa ystäväni luo 200km päähän vähän ns. rauhoittumaan. No siellä sitten tapasin aivan ihanan miehen; kohteliaan, seksikkään ja rikkaan. Olin eron jälkeen sanonut itselleni ettei vähään aikaan minkäänlaisia suhteita, mutta kuinkas kävikään.. olen nyt korviani myöten ihastunut tähän mieheen, olemme viettäneet ihania hetkiä toistemme kanssa ja haluaisin niitä jatkossakin.. Vähän aikaa sitten sain kuulla, että mies lähtee Amerikkaan ainakin kolmeksi kuukaudeksi töihin..Ja mahdollisesta jatkostakaan ei tiedä. Pidin itseäni pitkään ihmisenä, joka ei kykenisi kaukosuhteisiin (olen ihminen joka kaipaa toista lähelleen päivittäin), mutta nyt ovat ajatukset muuttumassapäin. Kertokaa onko teillä samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu