Hyvä palkka

Vain koulutuksella ja opiskelulla, väitti täällä joku. Ei pidä paikkaansa.
Itse lähdin muutama vuosi sitten peruskoulu pohjalta santalaturiksi louhintatöihin, vuoden päästä kävin panostajakurssin ja nykyään teen myös porarin hommia. Tuskin koulutettunakaan saisin niin hirveän paljon paremmin, sillä tienaan kuukaudessa lisineen noin 3700e!
53279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos pelkkää palkkaa katsotaan niin oikeassa olet. Monet duunihommat rulaa, jos jaksaa vaan tehdä töitä. Mutta itse sanoisin, että koulutuksella saa parhaimman harmonian palkan ja työnlaadun välillä. Kaikkia ei kiinnosta ns. likahommat vaan haluavat rentoutua toimistotöissä jne. Ja toimii tietenkin myös päinvastoin, kaikkia ei kiinnosta mädätä toimistoissa.

Esimerkkinä oma homma, enpä vaihtaisi sitä mihinkään. Konealan oman ryhmäni projektivastaava (ja jos saan kehua, niin yritykseni nuorin sellainen ikinä, okei sori :D) ja suunnittelu on loppujen lopuksi todella rentoa puuhaa. Käsky käy, että tehkää tälle proEllä piirrokset ja mallit, sekä laskelmat. Aikaa yleensä viikko - 2 kk. Ottaen huomioon, että suurimmassa osassa projekteja menee enintään 4-5 päivää, jää käsiin todella paljon vapaa-aikaa. Meillä onkin tämän takia viikoittain (usein monesti viikossa) työryhmän kanssa "elokuvatunteja", jolloin oikeastaan vaan lusmutaan ja katsotaan leffoja. Ei pomotkaan mitään sano, kunhan työmme teemme ajallaan.

Äänestä
  • Kuullostaa siltä, että teidän firmassanne on idiootteja pomoina. Jos tehokkuus on tuota luokkaa, niin ennenpitkää käy huonosti. Joko firma menee konkkaan tai toimitusjohtaja vaihtuu. Kun toimitusjohtajaa vaihdetaan, niin sen jälkeen elokuvan katsojille lyödään mononkuvat perseeseen ja aletaan tekemään hihat käärittyinä hommia.

    "Rentoutua toimistotyössä". Missä he*#¤tin toimistossa voi rentoutua! Kyllä tuo toimistotyö on 99%:sti todella kiireistä, kuivaa, stressaavaa. Eiköhän se siperia sinutkin joku päivä opeta. Itselleni toimistopäivät on täyttä tervanjuontia. Siellä joutuu niska limassa tekemään työreissujen vuoksi tekemättä jääneet hommat. Silloin, kun en ole toimistossa tekemässä rästihommia, niin olen reissussa. Toimistoelämä on yhtä oravanpyörää!

    Äänestä

  • kauan, kuin riittää kirjoitti:

    Kuullostaa siltä, että teidän firmassanne on idiootteja pomoina. Jos tehokkuus on tuota luokkaa, niin ennenpitkää käy huonosti. Joko firma menee konkkaan tai toimitusjohtaja vaihtuu. Kun toimitusjohtajaa vaihdetaan, niin sen jälkeen elokuvan katsojille lyödään mononkuvat perseeseen ja aletaan tekemään hihat käärittyinä hommia.

    "Rentoutua toimistotyössä". Missä he*#¤tin toimistossa voi rentoutua! Kyllä tuo toimistotyö on 99%:sti todella kiireistä, kuivaa, stressaavaa. Eiköhän se siperia sinutkin joku päivä opeta. Itselleni toimistopäivät on täyttä tervanjuontia. Siellä joutuu niska limassa tekemään työreissujen vuoksi tekemättä jääneet hommat. Silloin, kun en ole toimistossa tekemässä rästihommia, niin olen reissussa. Toimistoelämä on yhtä oravanpyörää!

    Pomoina, mutta ei varmasti firmalle mitenkään käy nimittäin yksi Suomen suurimmista metallialan yrityksistä tällä hetkellä.

    Tosin itsekin olen sen huomannut, että meillä on liikaa suunnittelijoita firmassa, jossain vaiheessa jotkut saavat varmasti potkut. Oma nahka on turvassa tosin, kuten muidenkin ryhmien vastaavilla. Ja lisätiedoksi, meitä on 14 ryhmää. Minusta 4 liikaa, nimittäin tuo luku näkyy meidän bonuksissamme. Viime vuonna sain bonusta 1500e, 10 ryhmällä olisin saanut 4500e.

    Äänestä

Ei ole palkkaa ! Mut ulkohomma liikkuvat paikat loppuuko hommat ym . epävarmuutta

Äänestä
  • Äkkiä lopu, paitsi jos suomesta loppuu louhittavat kalliot ja kivet. Kun on taidot panostaa ja porata, niin työt ei loppumaan pääse. Itse olen tehnyt hommia nyt kohta 7-vuotta ja ei ole tarvvinnut lähteä kertaakaan yli 50-km:n päähän kotoa.
    Ja lisillä tarkoitin porarin metrikorvausta, jonka luen kyllä palkkaan kuuluvaksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahdollista kirjoitti:

Vain koulutuksella ja opiskelulla, väitti täällä joku. Ei pidä paikkaansa.
Itse lähdin muutama vuosi sitten peruskoulu pohjalta santalaturiksi louhintatöihin, vuoden päästä kävin panostajakurssin ja nykyään teen myös porarin hommia. Tuskin koulutettunakaan saisin niin hirveän paljon paremmin, sillä tienaan kuukaudessa lisineen noin 3700e!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu