kertokaa minulle

ja niitä on todennäköisesti kaikilla vaikka kaikki eivät riitojaan tunnustakaan. Myös erilaiset toisen osapuolen haukkumiset vaikuttavat olevan yleisiä, tosin mikä sitten on normaalia ja mikä ei niin siihen en osaa ottaa kantaa. Enkä myöskään siihen kuinka pitkään riidat tai haukkumiset normaalisti jatkuvat. Kestävä avioliitto edellyttää molemmilta osapuolilta virheensietokykyä ja kykyä löytämään tie vastoinkäymisten ylitse.

Haukkumisesta sen verran vielä, että on myös tapauksia joissa vuosikausien haukkumisen ja halveksimisen jälkeen haukkuja on se joka ottaa eron. (Ja saattaapa jatkaa halveksintaa vielä eronkin jälkeen)

Mun mielestä haukkuminen ja toisen elämänarvojen parjaaminen ei todellakaan kuulu normaaliin avioliittoon! Saati muuhunkaan ihmissuhteeseen.

Oletko kertonut miehellesi kuin sinua loukkaa hänen käyttäytymisensä? Voiko hänen kanssaan jutella asioista järkevästi? Vaikea sanoa puolestasi, että kannattaako lähteä. Mutta ei kannata alistua tuollaiseen kohteluun! Mun mielestä miehelläsi ei ole oikeutta kohdella sinua noin. Minne on hävinnyt miehesi kunnioitus sinua kohtaan?

Oletko harkinnut jotakin parisuhdeterapiaa tai että kävisit ihan itseksesi juttelemassa jollekin terapeutille? Varmasti tuollainen haukkuminen ja parjaaminen on jättänyt syvät jäljet sieluusi.

Toivon todella paljon voimia sinulle, toivottavasti kaikki järjestyy vielä parhain päin!

ei ole normaalia.

Miten elämänkatsomuksesi ilmenee käytännössä?

Tunteeko toinen sen ahdistavana?

Kenelläkään ei ole oikeutta puuttua toisen elämänarvoihin, ei "nujertaa vakaumusta" eikä tyrkyttää toiselle omaansa...

Erilaisen katsomuksen omaavat pystyvät elämään yhdessä vain jos hyväksyvät erilaisuuden eikä anna sen liikaa vaikuttaa käytännön elämään.

Ei tuo minusta nyt ihan normaalilta vaikuta...
Kannattaisi jutella miehesi kanssa asiasta,sillä tuohan on loukkaavaa, enkä itse sietäisi moista. Jos miehesi ei todellakaan kuuntele sinua eikä tee muuta kuin haukkuu sinua niin kannattaisi jo harkita esim avioliittoneuvontaa. Onko miehelläsi kenties jotain ongelmia työssä, elämässä esim läheisen kuolema tai jopa toinen nainen. suosittelen äärimmäis tapauksessa vasta eroa. jos kuitenkin vielä rakastatte toisianne kannattaa vielä yrittää. puhumalla voit siis jo hoitaa ehkä koko asian.

Oletko rauhallisesti ja selkeästi tilanteessa kertonut, että elämänkatsomuksesi pilkkaaminen on tosiasiassa sinun pilkkaamistasi ja että se sattuu sinua? Jos olet ja pilkkaamista jatketaan silti saattaa olla aika esittää asiasta vaatimuksia tyylin: "Lopeta minun jatkuva loukkaamiseni tai minun on pakko lähteä. Haluatko, että lähden?"

Pakkohan tollaseen on reagoida, muuten se alkaa pompottaa sua. Onko joku ikäkriisi menossa, toisella vai molemmilla? Yks juttu on ainakin, et alkaa panostamaan itseesi. Koita löytää niitä juttuja joista pidit ennen liittoanne, harrastuksia ym. ja aloita ne uudelleen. Itsetunnon kohentaminen ja välillä muihin asioihin keskittyminen voi tuoda uusia väreitä elämäänne ja ehkä katkaista ton pahan ketjun???? Toinen juttu on että kannattaisi varata aika parisuhde terapiaan esim. joka kaupungissa on sellaisia ja ne ovat ilmaisia!!! Voit tietenkin aloittaa jo netistä tekemällä parisuhdetestejä....
tsemppiä ja parempaa loppukesää sulle/teille.

Olen yrittänyt keskustella jo pitkään.. pyytänyt hieman tai oikeastaan kylläkin PALJON, tai edes jonkun verran kunnioitusta vakaumustani kohtaan. En sentään sekoile asian kanssa ja olen tervejärkinen ihminen enkä mikään kiihkomielinen fundamentalismi.

Keskustelu ei tunnu paljoa auttavan silti...

Olen siis kyllä pyytänyt että painostukset loppuu ja että jatkuva shaissen heittäminen niskaan vois päättyä, mutta mies ei kuulemma voi oikeen mitään asialle.

USKOMATONTA...

Alkaa niin kyllästyttää, en voi mitään. Varsinkin kun tilanne on se, että minä itse en ole ollut tuputtamassa omia näkemyksiäni miehelle, ja huolimatta siitä että hänen kantansa asioihin ja elämään on kovin erilainen verrattuna omiini, oon yrittäny sitä parhaani mukaan kunnioittaa osoittaen sen käytännössä siten, että en arvostele hänen näkemystään, ja annan hänen ajatella siten kuin ajattelee, mutta toivosin vaan että hän myös antas minun ajatella elämää siten kuin haluan ja olla sellainen kuin haluan. En minäkään oo koskaan ollu sanelemassa että sun pitää olla tälläin ja tälläin että tämä toimis, toisin kuin hän minulle.

Vaikeaa...

Kiitos kovasti kaikille neuvoista ja rohkaisun sanoista, jään niitä miettimään!

Pitkissä suhteissa tulee jokaiselle pariskunnalle eteen ristiriitoja, mutta tilanteesi kuulostaa kamalalta.
Toiselle voi haistatella ja kutsua mitä ala-arvoisemmilla nimillä riitatilanteessa, mutta teillä tilanne ainakin kirjoittamasi mukaan vaikuttaa olevan jatkuvasti päällä.
Lisäksi puolisosi arvostelee sinut kokonaisuutena epäkelvoksi, koska usein mainitsemasi kaltainen vakaamus on suuri osa ihmistä; luonteesi, käyttäytymisesi, ym. rakentuu näiden sen ympärille. Ilman vakaumustasi et olisi se kuka tällä hetkellä olet.

Oletko saanut selville miksi hänen suhtautumisensa on muuttunut? Käytöksen muuttumiseen löytyy yleensä aina jokin syy.
Puolisosi saattaa kätkeä jotain aivan muuta tämän asian arvostelun taakse. Miten hän esim. yleensä käyttäytyy jos on itse möhlinyt jotain? Joillekin hyökkäys on paras puolustus ja joutuessaan arvostelun kohteeksi, kääntääkin tällaiseen reaktioon taipuvainen henkilö tilanteen päälaelleen ja alkaa etsiä vikoja toisesta.

Ehkä hänen tunteensa sinua kohtaan ovat muuttuneet eikä hän ymmärrä tilannetta oikein itsekään ja purkaa sen näin..

Oli syy mikä tahansa ei kenenkään pitäsi kokea tuollaista.
Omassa kolme vuotta kestäneessä suhteessani sain kuulla arvostelua ja syyttelyä lähes kaikesta mahdollisesta.
Kestin onnellisten hetkien ja illuusioiden voimalla liian kauan.
Kerran tällaista kokeneena en enää hyväksyisi keneltäkään koskaan mitään vastavaa.

Puolisosi käyttää henkistä väkivaltaa ja se on samassa määrin syy erota kuin fyysinen väkivalta. Henkisten vammojen korjaaminen voi viedä vuosia eikä kaikkia haavoja voi edes parantaa.
Avioliiton puolesta pitää taistella, mutta on myös huomattava milloin taistelee tuulimyllyjä vastaan ja pelastettava itsensä.
Omalla käytöksellään voi vaikuttaa moniin asioihin, mutta jos toinen ei ole halukas yhteityöhön on pakko luovuttaa.

Kohtelisitko itse rakastamaasi ihmistä puolisosi tavoin? Kukaan tunne-elämältään normaali ihminen EI käyttäydy noin.
Mieti myös, että onko tämä, mitä elämältäsi haluat. Kuvittele, että avioliittonne jatkuisi samanlaisena seuraavat viisi vuotta ja mieti miltä sinusta silloin tuntuisi, mitä toivoisit tehneesi nyt.

Itse ymmärsin päättää henkisesti raastavan suhteeni kun huomasin, että itkin lähes päivittäin ja hyvät hetket eivät enää "peittäneet" surua.

Käytä kaikki keksimäsi keinot. Jos lopulta näyttää, että ero on ainoa vaihtoehto tiedät ainakin tehneesi kaikkesi.
Sinuna varaisin heti alkajaisiksi ajan ammattiauttajalle, jonka kanssa voit purkaa pahaa oloasi.
Puolisollasi on selvästi jokin todella hullusti, älä anna hänen vetää sinua mukanaan.

siltä, että on kaikkea muuta kuin normaalia. Ainakin kaikkea muuta kuin mitä normaalissa parisuhteessa kummankaan puolison pitää normaalisti joutua sietämään.

Tällaisiin asioihin on tietysti ulkopuolisten vaikea ottaa kantaa, ihmisiä tuntematta. Mutta sinä itse päätät omasta elämästäsi ja kukaan ei voi sinua pakottaa elämään elämää, jossa mielenterveytesi on vaarassa.

Ehkä parisuhdeterapian kautta, jos riittävää yhteistä kuitenkin on. Kirjoittamasi perusteella se ei toiselle mahda käydä. Jos tilanteen kääntäminen tuntuu mahdottomalta, ei kannattane epäröidä lähtemistäkään. Sinulla on kuitenkin vain se yksi ja ainutlaatuinen elämä ja saatat vielä löytää ihmisen, joka sitä osaa oikealla tavalla arvostaa.