Paniikkihäiriö

henkilökohtaisesti.tosin rakkaani pois menosta kohta vasta kolme viikkoa.ahdistus on tullut muutaman kerran mutta lievänä.tuskin hälyttävää.kuuluu suruun kuulemma.ja rauhottavista lääkkeistä on apua.kannattaa kokeilla.itse en olisi tuskin näinkään hyvässä kunnossa.vaikka ei niitä lääkkeitäkään saisi loputtomiin syödä.mutta jokainen meistä on erilainen ja suru on aina niin henkilökohtaista.muista puhua asiasta.kertoa jollekin tuntemuksistasi.ammattiihmiset ainakin osaavat auttaa.voimia!

Kyllä on vaikka millaisia tuntemuksia.. välillä öisin sydän jyskyttää korvissa ja en saa nukutuksi ja päivisin oon niin alamaissa etten millään selviäisi ilman lääkkeitä.. mä muistelen että panikki häiriöihin on ihan omat lääkkeet käy ihmeessä kysymässä lääkäriltäsi.. kyllä ne tietää.. vaikka niihin helposti voi jäädä riippuvaiseksi varo sitä.. mutta väliaikaisesti voi olla ihan hyväkin.. kun me menetetään tosiaan joku läheinen on se niin iso tälli että kaitpa lääkkeet on keksitty sitä vasten ei tarvii niin hirveesti kärsiä.. mä itte otan rauhottavia aina sen mukaa kun tarviin.. ja tarviinhan minä että selviän päivittäisistä asioista..

Minulle tuli paniikkihäiriöitä ja ahdistuskohtauksia niin pahoina vielä n.7 kk poikani itsemurhan jälkeen, että oli pakko aloittaa mielialalääkitys ja tarvittaessa ahdistukseen Medipamia puolikas tai kokonainen.
Sain kauheita tärinäkohtauksia ja itkukohtauksia kaupassa, ja missä vain. Tuntui, että kuolen siihen hirveään tuskaan...etten kestä sitä, ja halusinkin kuolla, se oli niin kauheaa... Nyt olen syönyt mielialalääkettä säännöllisesti ja oikein pahassa ahdistuksessa ottanut puolikkaan päivällä, (ettei ala väsytä liikaa) ja välillä olen pärjännyt päivän ilmankin, mutta ottanut sitten illalla kokonaisen, ettei yöuni olisi huonoa. Ei jaksa, jos ei nuku kunnolla. Yöunikin oli niin huonoa, kun heräsi poika aina ensimmäisenä päässä ja se kauhea olo tuli ja epäusko ja tuska ja siinä sitä sitten vain kieri sängyssä eikä voinut kuin itkeä ja maata. Nyt voin jo paremmin. Olen syönyt lääkkeitä nyt 4 kk. Kohta on poikani itsemurhan 1-vuotispäivä. Ikävä on kova, ja epäusko, että miten terve, nuori, rakastettu, ja elämä edessä oleva rakas ihminen voi tehdä noin...Raskasta on, mutta ei lääkkeet ole pahasta, kunhan on lääkärin kanssa säännöllisesti yhteydessä niiden käytöstä ja tarpeellisuudesta. Voimia sinulle.

Todellakin vaikeaa aikaa elää mutta, niin siitä ohitse pääsi. Pääset sinäkin! Voimia se vaatii ja rakkautta itseltäsikin niitä molempia toivon ja rukoilen sinullekin.
Onhan siitä jo omallakohdallani 10 vuotta ja vähän päällekin aikaa mutta, siltikin muistan miten kuolema yllätyksenä keväällä -96 tuli kaikkine vaiheineen. Shokki-, kielto-,itsesyytös-, masennus-, voimattomuus-, alistumisen vaihe ym. ja sitten niitä alkoi käymään uudelleen ja uudelleen läpi. Shokkivaihe oli se kamalin; olin aivan sekaisin ja kärsin mm. paniikki häiriöistä. Aina oli löytynyt auttaja kun kerran tässä olen. Suoranainen IHME on se kun ei sattunut vahinkoa jossa joku toinen olisi loukkaantunut. Muistin menetyksiä aivan totaalisia Esim. Jätin kassin jossa oli rahat ym ja en muistanut ehtoin enkä tahtoin mihin se jäi ja sitten iski hätäännys ja totaalinen paniikki ja senmyötä näkö ja kuulokin hävisivät. Tärisin vain paikallaan ja itkin hysteerisesti kun muuta en voinut. Sitten kun yhtäkkiä muisti alkoi pelata jos joku rauhoitti.. tai sitten joku alkoi etsimään kaverina ja se löytyi sai kiittää Kaikkivaltiasta! Kerrankin menin pankkiin maksamaan laskuja kaikki sujui hyvin kunnes lähdin pankista (auton avaimet jäi sinne) Kassa neiti oli huomannut ja nostanut ne pois näkösältä ettei kukaan toinen niitä vie, ajatteli hyvää.. Minä ehin kaikki taskut, laukun ja kävin pankissa katsomassa missä olin kassalla ja ei näy.. Menin takaisin ulos kun happi alkoi loppua ja auton luona iski kohtaus.. Siihen oli tullut mieheni ystävän vaimo. Sitä en tiedä kuinkauan hän oli siinä koittanut ottaa selville mikä on vai oliko "hoksannut" tilanteen. Hän kuitenkin oli ne avaimet saanut antoi minulle ja siihen ikään kuin heräsin kun ystävällinen naisenääni kysyy näitäkö sinä kaipaat antaen avaimet minun käteeni. Happi alkoi riittää, sydän lopetti hakkaamisen, maailma pyörimisen paniikki oli ohitse.
Näitä sattui harva se päivä. Ne loppuu kun saat etäisyyttä menetykseesi.
Jaksamista Sinulle ja muille!

4kk tuli täyteen kun menetin nuoren veljeni yhtäkkiä sairauskohataukseen vaikka terve ollut viimiseen asti.uni ongelmat.paniikki häiriöt en uskalla autoillakaan ajaa kun tässä lähellä kun paniikki iskee.mitään todellista ei saa aikaseksi.ja tuntuu pahalta kun toinen sanoo jossain kaupungissa esim,et aja ei se nyt niin paha oo.ei ymmärrä ettei pysty...käyn joka viikko psygologilla ja nyt nyt olen alkanut saamaan traumaterapiaa..kun tämä on aivan kauheaa...

Hei! Surussa on omat vaiheensa, googleta vaikka "surun vaiheet", tulikohan ne nyt sillä.Minulla ei ole mitään paniikkihäiriötä mutta suru tuo kamalia fyyisiä oireita tullessaan,ihan kuvittelee saavansa kohta sydänkohtauksen, kun henkeä ahdistaa ja sydän hakkaa, kaikki vaiheet on tullut läpi käytyä, nyt 6kk kuolemasta, en ottanut lääkkeitä, ettei surun käsittely siirry eteenpäin vaan otin vastaan sen kaiken kauheuden, hetken kerrallaan.Vieläkin on tosi raskasta, äärettömän kovaakin mutta ei niin kovaa kuin alkuvuonna, aavistuksen jo helpompaa.Itkin tänäänkin.