Tuolla muutaman sivun takana olevassa "haluttomuus" keskustelussa oli paljon hyviä ajatuksia seksuaalisesta haluttomuudesta (linkki alla).
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000026861066
Itse olen se sama mm78 joka tuonne kirjoitteli, ja haluaisin vielä jatkaa tuota keskustelua vaikka tässä ketjussa.
Yleensä näihin keskusteluihin osallistuu eniten niitä, jotka tällä hetkellä kärsivät haluttomuudesta. Oma parisuhteeni on umpikujassa puolisoni haluttomuuden takia, ja haluaisin mielelläni kuulla vastaavista ongelmista kärsineiden ihmisten "selviytymistarinoita", että miten ne haluttomuusongelmat on lopulta saatu ratkaistua (vai onko niitä saatu ratkaistua?). Eli jos sinä tai kumppanisi olet kärsinyt haluttomuudesta ja toipunut siitä, niin millä tavalla ne asiat lopulta ratkesivat? Tarvittiinko siihen aikaa ja sympatiaa, lisää hellyyttä, keskustelua, terapiaa, ero tai tauko suhteeseen, vai miten ne asiat ratkesivat?
Muiden samoja ongelmia kohdanneiden kokemuksien lukeminen voisi antaa valoa tunnelin päähän, ja ainakin omalla kohdallani sitä todellakin tarvitaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000026861066
Itse olen se sama mm78 joka tuonne kirjoitteli, ja haluaisin vielä jatkaa tuota keskustelua vaikka tässä ketjussa.
Yleensä näihin keskusteluihin osallistuu eniten niitä, jotka tällä hetkellä kärsivät haluttomuudesta. Oma parisuhteeni on umpikujassa puolisoni haluttomuuden takia, ja haluaisin mielelläni kuulla vastaavista ongelmista kärsineiden ihmisten "selviytymistarinoita", että miten ne haluttomuusongelmat on lopulta saatu ratkaistua (vai onko niitä saatu ratkaistua?). Eli jos sinä tai kumppanisi olet kärsinyt haluttomuudesta ja toipunut siitä, niin millä tavalla ne asiat lopulta ratkesivat? Tarvittiinko siihen aikaa ja sympatiaa, lisää hellyyttä, keskustelua, terapiaa, ero tai tauko suhteeseen, vai miten ne asiat ratkesivat?
Muiden samoja ongelmia kohdanneiden kokemuksien lukeminen voisi antaa valoa tunnelin päähän, ja ainakin omalla kohdallani sitä todellakin tarvitaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
uusi mies. Eli siis ensin tuli ero vanhan kanssa ja uuden kanssa ei ollut haluttomuutta. Eikä ole sen jälkeen ollut. Mun kohdallani siis halut loppuivat vain siihen mieheen eikä yleisesti. Mutta varmasti on toisenlaisiakin tarinoita!
loppui,
- kun painostus loppui
- kun sain hoitaa jatkuvan stressin ja univelkani pois, sekä pääsin rentouttavalle lomalle
- sain aikaa hoitaa omaa fyysistä kuntoani
- rupesimme elämään terveellisemmin
- keskustelimme paljon (muusta kuin seksistä)
- sain ihailua naisena
- sain tilaa olla muutakin, kuin seksiobjekti
- mieheni rupesi kuuntelemaan, mitä minä seksiltä halusin
- aloimme yhdessä etsiä uutta seksuaalisuuttamme
Ja nyt tuntuu, etten saa tarpeekseni =)
Todella mukava kuulla, että asiat voivat ratketa noin onnellisesti. :)
Nuo samat asiat ovat varmasti meilläkin ongelmana...
Mikä teidän tapauksessa sai laukaistua tuon muutoksen liikkeelle?
Miten kauan siihen toipumiseen meni aikaa?
Miten sait miehesi lopettamaan painostuksen ja pitämään sinua muunakin kuin seksiobjektina? Helppoa se ei varmaankaan ollut... Itselleni tuo tuottaa suuria ongelmia, koska pitkään puutteessa eläneenä sitä yrittää epätoivoisesti tarttua kiinni jokaiseen mahdollisuuteen (ja mahdottomaan tilaisuuteen) saada seksiä. Ei ole ihme, että siinä toinen osapuoli kokee painostusta ja kokee itsensä pelkäksi seksiobjektiksi.
Se, ettei meillä kummallakaan ollut enää hyvä olla suhteessa, kun pinnan alla kyti jatkuva tietoisuus halujemme yhteensopimattomuudesta ja ääneen mainitsemattomista syytöksistä.
Minä se taisin olla, joka nostin lopulta kissan pöydälle, sillä olin jo ahdistuksissani harkinnut suhteen lopettamista. Enkä itsekään osannut selittää, miksei seksi maistunut. Se ei vaan maistunut.
Mieheni oli riittävän viisas, että tajusi antaa lupauksen, että lopettaa vonkaamisen kunnes tilanne on toisin. Ilmoitti hoitavansa paineensa omin avuin siihen asti, koska sanoi rakastavansa minua siitä huolimatta enemmän kuin mitään tai ketään muuta. Ei määritellyt aikarajaa vaan totesi, että nyt tilanne on tällainen ja sen kanssa eletään.
Jo tietoisuus siitä, etten joutuisi jatkuvasti analysoimaan, panettaako miestä nyt ja mitä minä seuraavaksi syyksi keksisin, poisti minulta paljon stressiä. Ja kun hän vielä teoillaan osoitti, että on tosissaan lupauksensa kanssa (enkä tarkoita nyt vaan paria seuraavaa päivää, vaan pidempää aikaa), koin aidosti saavani tilaa hengittää.
Mies oli paremmalla tuulella kuin pitkiin aikoihin, joka tarttui myös minuun. Tunnelma keveni huomattavasti ja muistin taas, miksi miestäni rakastin. Hän osoitti rakkauttaan minulle kaikin tavoin, teoin ja sanoin, mutta ei vongannut eikä viitannut seksiin mitenkään.
Lähdimme lomalle lämpimään ja auringonpaiste sekä rento tunnelma sai fiilikseni nousemaan huippuun. Eräänä iltana, parin viinilasillisen jälkeen minä sitten yllätin sekä itseni että mieheni tekemällä aloitteen seksiin - ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Mieheni oli tässäkin suhteessa viisas, eikä suin päin hyökännyt päälleni hoitaakseen homman, vaan teki kerrastamme loistavan kokemuksen, tutustumalla minuun ja haluihini aivan uudella tavalla. Opin itsekin itsestäni ja haluistani paljon uutta sillä kertaa.
Ja koska se kerta oli niin ainutlaatuinen, jäi halu kytemään. Niinpä ei kulunut aikaakaan, kun tein uuden aloitteen. Ja taas mieheni opiskeli minua lisää.
Pelot ja ahdistus vähenivät ja kiihko tuli tilalle. Ja sillä tiellä ollaan.
Jokin aika sitten tuli tv:stä dokumentti, jossa eräällä parilla oli avioliitto lähes karilla. Siinä terapeutti suositteli heitä pitämään toisiaan kädestä kiinni. Ihan vain kädestä kiinni. Se kuulemma muodoistaisi riitelevän parin välille jälleen yhteyden.
Mietin tuota keinoa ja olen aivan vakuuttunut, että se toimii. Sillä vaikka jossain parisuhdeoppaissa suositellaan parin harrastavan runsaasti hellyyttä ilman, että se johtaa penetraatioon, olisi se ollut minulle aivan liikaa, kaiken pitkän painostuksen jälkeen ja se olisi aiheuttanut minulle myös runsaasti syyllisyyttä. Mutta jos tuon vonkaamattomuus-sopimuksen aikana, mies pitäisi minua kädestä kiinni esim. ulkona kävellessämme ja esim. halaisi minua lämpimästi silloin, kun olisi varmaa, ettei se jotaisi seksiin, esim. julkisella paikalla tms. se lisäisi varmasti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja kykyä olla taas toista lähellä.
Niin, ja kysyit kauanko tuohon ehjääntymisprosessiin kului... kyllä siihen muutama kuukausi meni (muistaakseni), mutta jos sitä vertaa siihen parin vuoden haluttomuuteen, jonka aikana seksiä meillä oli vain muutaman kerran ja sekin lähes pakotettuna, ei tuo pari kuukautta ollut mitään - ainakaan mieheni mielestä. Hän sanoi, että se kaikki on ollut sen arvoista, etenkin kun seksielämämme on nyt parempaa kuin koskaan aikaisemmin. Ja lopputuloksesta olen samaa mieltä.
Tämä on kielletty aihe ja minut hirtetään lähimpään henkiseen lyhtypylvääseen tämän sanomisesta, mutta sanon sen silti: monet naiset käyttävät seksiä ja sen säännöstelyä suhteissa vallankäytön välineenä. Siis useammin kuin miehet. Miehet kylläkin tekevät suhteissa useammin muita ikäviä asioita.
Hyvät naiset ja miehet kertokaa, onko teidän mielestänne kerran viikossa seksiä liian vähän vai tarpeeksi? Tuskin liikaa ainakaan. En kai ole mikään nymfo jos haluaisin seksiä useammin..? Minunkin parisuhteeni on umpikujassa kyseisen ongelman takia. Muuten kaikki menee hyvin ja rakkautta riittää, mutta jostain syystä poikaystäväni halut ovat huvenneet...16 kk seurustelua on takana ja kauhistuttaa ajatella millaista on vuoden päästä kun nyt jo on näin.
Poikaystäväni valittaa aina väsymystä, mutta se alkaa kuulostaa jo lähinnä tekosyyltä, koska ei väsymys ennenkään ole meitä rakastelemasta estänyt. Hävettää aina olla vonkaamassa ja suhteemme on minulle henkisesti todella raskas koska tämä seksiongelma syö itsetuntoani paljon. Monena iltana nukahdan pettyneenä ja usein itkenkin asian tähden. Olenko itsekäs jos en suostu tyytymään kertaan viikossa? Aina ei ole edes sitäkään.
Tuntuisi typerältä erota tällaisen asian takia, koska suhteessamme on kuitenkin niin paljon hyvää. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä valoisalta, kun kerran joka paikassa kuulutetaan kuinka kaksi seksuaaliselta aktiivisuudeltaan suuresti erilaista ihmistä ei pitemmän päälle sovi toisilleen. Olen puhunut asiasta poikaystäväni kanssa, mutta joka kerta asiat muuttuvat korkeintaan viikoksi. Mitä tehdä?
Olen aivan äimistynyt! kaikki mitä sanoit voisi olla suoraan minun suustani. asia ei ole mukava, mutta et tiedä kuinka helpottavaa on kun joku muu tuntee aivan samoin...
tilanteen tekee erittäin ristiriitaiseksi juuri se, että roolit on tavallaan väärin päin. eli siis yleensä kun mies vonkaa naiselta niin nyt onkin niin että nainen on halukkaampi.
olemme seurustelleet pari vuotta ja minulle asia muodostui ongelmaksi noin puoli vuotta sitten. Muuten meilläkin menee oikein hyvin. seksin puute on minulle erittäin kipeä ja itsetuntoni on ihan pohja lukemissa välillä ainoastaan tämän vuoksi.
tuntuu että olen niin hölmö ja itsekäs kun itken tällaista asiaa mutta minulle seksi todellakin on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. mekin olemme puhuneet asiasta useammankin kerran ja meilläkin asiat muuttuvat juuri korkeintaan viikoksi...
alan olla ihan neuvoton ja ahdistunut ja tuntuu että ajattelen eroa joka toinen päivä...
...kuulostaa tutulta...me on seurusteltu pari vuotta,ja alussa seksi oli parasta, mitä ikinäkuunapäivänä olen kokenut...ja nyt pikkuhiljaa,viime syksystä,homma on hiipunut,koska poikaystävä ei halua...seksiä on ehkä kerran kuussa...minä haluaisin...hän ei...väistelee tilanteita.olemme muuten läheisiä,mutta pelkään,että tunteet ainakin omalta puoleltani alkavat kääntyä ystävyyteen...väliltämme on kadonnut se jokin,joka tulisi pysyä pitkässäkin parisuhteessa,toki homma(intohimo)muuttuu"laimeammaksi"vuosien myötä,mutta ei se näin kuollutta mielestäni saa olla...olo on tuskainen ja tympiintynyt...