Wanted

Olen kuullut 13 päivän dieetistä, johon kuuluu
aamuisin kahvi ja joskus leipä, päivällä
porkkanaa, pinaattia ym ja lihaa tai kalaa.
Tietääkä joku, mistä saisin tämän kuurin "ohjeet"?
Pika- apua kaivataan! Kiitos!
4421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä missään nimessä ajattelekaan tuollaista
dieettiä, se on erittäin epäterveelistä.
laihtuaksesi, ota tosiasiat huomioon. Syöt
vähemmän, kuin kulutat.Lämpimällä aterialla pitää
olla puolet kasviksia lautasesta ja yksi lämmin
ateria riitää päivässä. Muina aikoina jos nälkä
tulee, niin hedelmiä. Liikuntakaan ei olisi
pahitteeksi, noin tunti päivässä vaikka
reippaasti kävellen hiki pintaan. Ravintolisiä
voi myöskin syödä silloin tällöin.

Äänestä
  • Kiitän saamistani vastauksista. Haluan kertoa
    vain, että syön monipuolisesti ja harrastan
    liikuntaa. Olen aivan normaalipainoinen, mutta
    haluan päästä muutamasta tulleesta lisäkilosta
    eroon ja toisaalta kokoeilla myös itsekuriani. En
    kirjoittanut avunpyyntöäni saadakseni sättiviä
    vastauksia vaan halusin ko ohjeen. Mielestäni on
    kuitenkin täysin oma asiani miten ne muutamat
    kilot karistan. Sain ko ohjeen joten tavoite
    tältä osin on jo saavutettu.

    Äänestä

Jep , katso Ellit kauneus ja terveys Kampanja
pystyyn??!! riitta 250401

Äänestä

Miksi dieetti ? Kahden viikon kuluttua palaat
samaan ja painosi alkaa nousta taas. Kokonaan
muuttamalla elämäntapasi voit saada aikaan
muutoksia. Olen elävä esimerkki. Kaksi kuukautta
sitten aloitin Painonvartijoiden Points-
ohjelmalla ihan oman pääni mukaan, en ole missään
ryhmässä. Saan syödä kaikkea ja hyviäkin, lihaa,
jäätelöä, karkkia, JOPA SUKLAATA. Jätän vain
jotain muuta sitten pois. Elämä on valintoja
täynnä.

Keveämpää kevättä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sunshine kirjoitti:

Olen kuullut 13 päivän dieetistä, johon kuuluu
aamuisin kahvi ja joskus leipä, päivällä
porkkanaa, pinaattia ym ja lihaa tai kalaa.
Tietääkä joku, mistä saisin tämän kuurin "ohjeet"?
Pika- apua kaivataan! Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu