Olemme seurustelleet 1,5 vuotta.Olen aina aatellut että poikaystäväni on sellainen ihanne mies siinä suhteessa ettei tekisi mulle mitään fyysistä pahaa, ei ole mulle ilkeä, lohduttaa kun olen surullinen...sellainen kultainen mies ja itsekin haavoittuvainen.
Olimme olleet kihloissa jonkin aikaa,ja varanneet jo kirkon kun huomasin että kihlattuni on jotenkin muuttunut.Jos itkin,hän lähti pois luotani ja oli täysin välinpitämätön.Kun ihmettelin asiaa jälkeen päin hän sanoi että halusi ehkä vähän pottuilla mulle.En ymmärtänyt yhtään, että mistä, eikä hän varmaan itekkään.
Ajattelin että se oli jotain väliaikaista mutta jotain on muuttunut suhteessamme. Kihlattuni ei enää kiinnitä minkäänlaista huomiota suruuni, päinvastoin jos joku asia satuttaa mua, hän höystää juttua lisää niin että mulle tulis vielä pahempi mieli, muttei tee elettäkään lohduttaakseen.
Olen kotona saanut semmosen kasvatuksen että itkeä ei saa.Se on säälin kerjäämistä, enkä ole sittemmin itkenytkään.Vasta poikaystävän tavattuani opin jälleen sen taidon.
Nyt mulla on niin suuri tuska, häät on kuukauden päästä, enkä tiedä enää kenen kanssa olen naimisiin menossa. On liian myöhästä peruakkaan.Järjestän nekin yksin, mieheni ei halua osallistua millään tavalla.Kun olimme äskettäin varannet kirkon ja näin ettei mieheni aio tehdä mitään häitten eteen kysyin onko hän tullut katumapäälle,hän vastasi ei, kyllä hän haluaa mun kanssa naimisiin.
Mieheen en saa mitään kontaktia negat tunnetasolla.Vain jos on hauskaa voidaan jakaa se yhdessä, mitään muuta ei. Vaikka yritän jutella ja kysyä, en saa minkäänlaista vastausta.
Ja tätä kaikkea on kestänyt jo kuukaisia...
Miten ihminen voi muuttua niin totaalisesta vähän ajan sisällä.Ajattelin että se kylmyys on jotain väliaikasta muttei näytä muuta kun pahentuvan.
Tänään lähdin itkien pois kun sain kuulla mieheltä todella inhottavaa kommenttia.Menin toiseen huoneeseen ja itku jotenkin purkautui niin että se tuli ääneen, en voinu pidätellä.Kohta kuulin iloista lauleskelua. Että niin paljon sitä kiinnostaa.
Olimme olleet kihloissa jonkin aikaa,ja varanneet jo kirkon kun huomasin että kihlattuni on jotenkin muuttunut.Jos itkin,hän lähti pois luotani ja oli täysin välinpitämätön.Kun ihmettelin asiaa jälkeen päin hän sanoi että halusi ehkä vähän pottuilla mulle.En ymmärtänyt yhtään, että mistä, eikä hän varmaan itekkään.
Ajattelin että se oli jotain väliaikaista mutta jotain on muuttunut suhteessamme. Kihlattuni ei enää kiinnitä minkäänlaista huomiota suruuni, päinvastoin jos joku asia satuttaa mua, hän höystää juttua lisää niin että mulle tulis vielä pahempi mieli, muttei tee elettäkään lohduttaakseen.
Olen kotona saanut semmosen kasvatuksen että itkeä ei saa.Se on säälin kerjäämistä, enkä ole sittemmin itkenytkään.Vasta poikaystävän tavattuani opin jälleen sen taidon.
Nyt mulla on niin suuri tuska, häät on kuukauden päästä, enkä tiedä enää kenen kanssa olen naimisiin menossa. On liian myöhästä peruakkaan.Järjestän nekin yksin, mieheni ei halua osallistua millään tavalla.Kun olimme äskettäin varannet kirkon ja näin ettei mieheni aio tehdä mitään häitten eteen kysyin onko hän tullut katumapäälle,hän vastasi ei, kyllä hän haluaa mun kanssa naimisiin.
Mieheen en saa mitään kontaktia negat tunnetasolla.Vain jos on hauskaa voidaan jakaa se yhdessä, mitään muuta ei. Vaikka yritän jutella ja kysyä, en saa minkäänlaista vastausta.
Ja tätä kaikkea on kestänyt jo kuukaisia...
Miten ihminen voi muuttua niin totaalisesta vähän ajan sisällä.Ajattelin että se kylmyys on jotain väliaikasta muttei näytä muuta kun pahentuvan.
Tänään lähdin itkien pois kun sain kuulla mieheltä todella inhottavaa kommenttia.Menin toiseen huoneeseen ja itku jotenkin purkautui niin että se tuli ääneen, en voinu pidätellä.Kohta kuulin iloista lauleskelua. Että niin paljon sitä kiinnostaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onko jollekki muulle käynyt näin? Saitteko selvyyden mistä se johtui? Onko kaikki jälleen ennallaan vai voiko ihminen muuttua enää entiselleen?
Voikohan olla mahdollista että mä oisin jotenki muuttanut sitä tuommoseksi??
Älä oikeesti mene naimisiin ihmisen kanssa, joka ei näytä susta kauheesti välittävän..En ole vastaavassa tilanteessa ollut, mutta kuulostaa aika kamalalta..Voisiko kuitenkin olla tullut katumapäälle ja purkaa katkeruutensa suhun? Sano sille, että häät perutaan jos ei tilanne muutu. Älä pilaa omaa elämääsi menemällä naimisinn hänen kanssaan..naimisiinmeno on kuitenkin aika iso juttu. Voimia sulle :)
Hei,
tilanteesi kuulostaa ääripäältä siitä, miltä omassa suhteessani on joskus tapahtunut. Joskus tuntuu siltä, että minusta ei välitetä ja olen huomannut että poikaystäväni suhtautuu negatiivisiin asioihin yrittämällä syrjäyttää ne. Eli jos yritän näyttää pahan mieleni murjottamalla, hän saattaa lauleskella siinä uskossa että mitään ongelmia ei ole. Joskus välinpitämättömyyttä on ollut kun olen ollut tosi maassa. Kuitenkin jos olen itkenyt, olen aina saadut lohdutusta. Silloin hän on viimeistään hyväksynyt sen, että joku ongelma todella on olemassa. En oikein ymmärtänyt millaisesta riidasta oli kyse, mutta voiko olla niin, että kihlattusi haluaa kieltää ongelman olemassaolon yrittämällä näyttää että itse on tyytyväinen tilanteeseen?
en ollut menossa! Onko miehesi kauris horoskoopiltaan...?? ;)
Missä vaiheessa häävalmistelut ovat? Onko liian myöhäistä perua? Itse sijassasi peruisin häät, ei tuo ole reilua käytöstä. Sanoisin meneväni naimisiin sitten kun mies kasvaa aikuiseksi.
Miehet emme voi sietää pitemmän päälle aina ongelmista itkua vääntävää naista. Valitettava totuus on ettei itkeä saa turhan takia, miehet tykkää naisista jotka ongelman olemssa olon ilmaisee tomerasti POSITIIVISELLA asenteella, Kyllä !ongelmaia voi lähestyä positiivisesti, olen ollut kolemssa parisuhteessa ja aina on käynyt juuri kuvailemalla tavalla, jos alkaa lohduttamaan naistaan (lohduttaminen on ok, jos on tosi kyseessä )joka pienestäkin asiasta niin parisuhde muuttuukin terapiaksi jossa mies on psykiatri-lohduttaja ja nainen on potilas.
eikä itkulla tai murjottamisella, on niihin helpompi ottaa kantaa. Opetelkaa puhumaan ja kertokaa avoimesti mikä mättää.
On ihan hassua olettaa että toisen pitää jotenkin tulkita toisen itkua tai murjotusta.
jep arvasin että tämmöstä kommenttia jossain vaiheessa.se itku-sana tuli liian monesti koska siitä oli kyse, surusta, kuulosti siltä niinku pillittäsin taukoamatta. Siis ei niin.Yleensä se on niin että monta kertaa oon sanonu jostain asiasta tai ollaan juteltu ja toinen ei korvaansa lotkauta vaan todellaki olen hänelle ilmaa mielipiteineni, mielipahoineni, toiveineni...En todellakaan ole mikään turhan pillittäjä, mies tietää sen kyllä.mutta itku tulee siinä vaiheessa ku itellä ei ole yhtään mitään arvoa rakkaimman silmissä.
MUTTA tuli mieleen yks juttu..ku alettiin puhuun häistä,ehotin selibaattia häihin asti jotta tuntuis paremmalta sitte.Voiko tämmönen vaikuttaa mieheen?Että se on jotenki niin sairaaan vaikeaa että se haluaa suojella itteensä olemalla mulle tyly, niin ettei sille tulis viboja ku kuitenki kieltäytyisin?Koska oon pitäny pääni siinä seksi hommassa...
Onko tuossa teoriassa mitn ideaa? Mitä muuten ootte mieltä, oonko mä ihan ääliö pihtauksineni?
antaa se, mikä toiselle kuuluu..
Toki tuo selibaatti voi vaikuttaa miehesi fiiliksiin. Kuinka kauan selibaattia on jatkunut? Onko hellyydenosoitukset teidän välillä kuitenki säilyneet?
Voisiko miestäsi vaivata jokin muu asia? Olisko mennyt pettämään? Varsinkin jos selibaatissa elätte..
Puhukaa asioista. Kysy miksi miehesi käyttäytyy sua kohtaan noin tunteettomasti?
Kysyit oletko aivan ääliö pihtauksinesi.. se riippuu siitä kauanko se on jatkunut. Jos monta kuukautta niin kyllä se omasta mielestäni on aika kohtuutonta. Pari viikkoa tai 1 kk vielä jotenkin menisi..
joskus löytää viestin joka avaa monia solmuja omassa päänupissa, tänks!
mene naimisiin vain sen takia että on myöhäistä perua..myöhäistä miksi?ei vieraiden vuoksi mennä naimisiin..mieti kauanko jaksat tuollaista elämää vai etsitkä uuden suunnan joka voisi antaa sinulle onnen?
vastakohta on välinpitämättömyys..(monilla on sellainen käsitys, että rakkauden vastakohta on viha, mutta viha ja rakkaus onkin yllättävän lähellä toisiaan. Eli viestini siis on, että jos hän on välinpitämätön, ei hän luultavasti myöskään oikeasti rakasta sinua.
Miksi pitää muutenkaan hypätä naimisiin noin lyhyen seurustelun jälkeen? Kannattaisi mielummin odottaa, että pääsee sen 3-vuoden kriisin ohi...
Mun mieheni aloitti välinpitämättömän suhtautumisensa minuun ja parisuhteeseemme viime keväänä. Ennen niin keskustelutaitoinen mies mutisi aina jotain epämääräistä, eikä ollut ollenkaan läsnä. Erota ei halunnut. Käskin kaverin valita työterveyslääkärin kanssa juttelemisen ja minun välilläni. Diagnoosi oli lievä masennus. Oli huojentavaa tajuta ettei syy ollutkaan meijän suhteessa vaan menneisyyden kummitukset ja ikäkriisihän ne siellä päätekijöitä olivat.
Kannattaisi keskustella asiasta ja kysyä ihan ymmärtäväisen nätisti tuota masennusasiaa. Toivottavasti saatte solmunne auki!
Ihan kuin olisi minun elämästäni kirjoitettu! Kuinka voikaan olla ihan samanlaista? Onko miehet tunnevammaisia? Ilossa ja juhlassa kyllä ollaan mukana, pyytämättä, mutta surussa, arjessa ja ahdingossa tehdään oitis U-käännös ja nävitään päälle, jopa väkivallalla. Et ole ainoa, jos se yhtään lohduttaa. Yksinäistä on ja aina saa olla yksin, kaikkien asioiden kanssa. Olen pahasti pettynyt.