Kun lapseni haudattiin

kuoli lapsi, mutta yritän elää surun
kanssa.Jokainen päivä on yksi askel
eteenpäin. Poikani sanoi, että saisipa
palata ajassa taaksepäin.Sanoin, että ei voi.
Mikä on menetetty, ei sitä voi saada takaisin.
Osaan muistella mukavia ja surullisiakin
asioita lapsesta. Askel etteen sekin. Voimia sinulle.

koskaan, että minulta kirjoitti:

kuoli lapsi, mutta yritän elää surun
kanssa.Jokainen päivä on yksi askel
eteenpäin. Poikani sanoi, että saisipa
palata ajassa taaksepäin.Sanoin, että ei voi.
Mikä on menetetty, ei sitä voi saada takaisin.
Osaan muistella mukavia ja surullisiakin
asioita lapsesta. Askel etteen sekin. Voimia sinulle.

elän minäkin surun kanssa.Joskus muistelen hauskoja asioita pojastamme joskus iskee kauhea ikävä ja suru.Silloin tuntuu, että pää räjähtää!
Jos kyyneleet helmiä ois...Olisin tosi rikas!

kuoli kohta vuosi sitten. Koko kesä oli niin kuuma ja kuiva. Sen kesän piti olla hänen paras kesänsä. Täynnä rakkautta, ja iloa siitä, että opiskelut olivat takanapäin ja elämä edessä.
Hautajaispäivä oli kuuma ja aurinko paistoi koko päivän. Mutta minä palelin koko päivän, ja minä palelin koko kesän. Tänä päivänäkin kävin sen puun juurella, katselin niitä oksia, josta hänet löydettiin hirttäytyneenä. Enkä minä voi ymmärtää mitään...en voi ymmärtää, ettei häntä ole täällä enää. Hän on jossakin, mutta minä en tiedä missä. Ja välillä minä odotan hänen tulevan. Vaikkei hän tule.

Menetin tyttäreni viisi vuotta sitten. Hän oli 18-vuotias. En tule koskaan enää ennalleni vaan olen ikuisesti surun muovaama. Toki iloitsen asioista ja ilmiöistä, mutta en enää kuten ennen. Välillä mielen täyttää pakahduttava ikävän tunne ja tunne siitä, että on tapahtunut suuri vääryys. Muistelen hänen viattomia kasvojaan ja haluaan elää ja sitten sitä antautumista sille inhottavalle syövälle, joka täytti lopulta hänen hennon ja kauniin keijukaisvartalon niin, että osa meinasi tunkeutua ihon läpi. Ainut onni oli kipulaastarit, jotka turruttivat kehon olemaan tuntematta tuskaa. Välillä tämänkin muisteleminen itkettää niin, että huudan vääryyttä tilille. Tiedän, että saman kokeneita on paljon, mutta onko kukaan voinut sanoa hyväksyvänsä lapsensa kohtalon. On aivan luonnotonta, että äiti ja isä joutuvat hautaamaan lapsensa. Kukaanhan ei pyydä minulta anteeksi tapahtunutta enkä kyllä sitä anteeksi antaisikaan. Voi kunpa jaksaisin vielä jonkin aikaa muiden lasteni vuoksi. Itsestä ei ole väliä.

kivettymässä kirjoitti:

Menetin tyttäreni viisi vuotta sitten. Hän oli 18-vuotias. En tule koskaan enää ennalleni vaan olen ikuisesti surun muovaama. Toki iloitsen asioista ja ilmiöistä, mutta en enää kuten ennen. Välillä mielen täyttää pakahduttava ikävän tunne ja tunne siitä, että on tapahtunut suuri vääryys. Muistelen hänen viattomia kasvojaan ja haluaan elää ja sitten sitä antautumista sille inhottavalle syövälle, joka täytti lopulta hänen hennon ja kauniin keijukaisvartalon niin, että osa meinasi tunkeutua ihon läpi. Ainut onni oli kipulaastarit, jotka turruttivat kehon olemaan tuntematta tuskaa. Välillä tämänkin muisteleminen itkettää niin, että huudan vääryyttä tilille. Tiedän, että saman kokeneita on paljon, mutta onko kukaan voinut sanoa hyväksyvänsä lapsensa kohtalon. On aivan luonnotonta, että äiti ja isä joutuvat hautaamaan lapsensa. Kukaanhan ei pyydä minulta anteeksi tapahtunutta enkä kyllä sitä anteeksi antaisikaan. Voi kunpa jaksaisin vielä jonkin aikaa muiden lasteni vuoksi. Itsestä ei ole väliä.

kun menettää oman lapsen.
Kun lapseni kuoli, osa lähti minustakin
ja tunteet eivät ole enää samanlaisia kuin
ennen.Yksin ollessa ikävä valtaa mielen.
Kaksi vuotta on lapseni menetyksestä ja suru
ei koskaan häviä. Joskus mieleni haluaa lapseni
luo, mutta jokin muuttaa mielen ja saa jäämään.
Koskaan en tule hyväksymään lapseni kuolemaa ja
hautausjärjestys on niin väärinpäin, kun isä ja
äiti hautaavat lapsensa. Jokin saa jatkamaan.

rakkaus pois kirjoitti:

kun menettää oman lapsen.
Kun lapseni kuoli, osa lähti minustakin
ja tunteet eivät ole enää samanlaisia kuin
ennen.Yksin ollessa ikävä valtaa mielen.
Kaksi vuotta on lapseni menetyksestä ja suru
ei koskaan häviä. Joskus mieleni haluaa lapseni
luo, mutta jokin muuttaa mielen ja saa jäämään.
Koskaan en tule hyväksymään lapseni kuolemaa ja
hautausjärjestys on niin väärinpäin, kun isä ja
äiti hautaavat lapsensa. Jokin saa jatkamaan.

Kun hautasin poikani, oli talvi. Kevät tuli ja kesänkin huomaan nyt tulleen. Kaikki on toisin. Olen muuttunut, minustakin lähti osa poikani matkassa. Mikään ei oikein tunnu miltään. Vasta tai jo 3 kk kulunut poikani menetyksestä. Suru ja tuska seuranani. En hyväksy poikani kuolemaa, mutta poikani kuolemansurun kanssa on opeteltava elämään.

Kateellisena kuuntelin puhelimitse, mitä muut suunnittelevat juhannukselle. Useampi suunnistaa mökille. Siellä sitten grillataan, saunotaan, uidaan ja kalastetaan.

Menen perheeni kanssa poikani haudalle juhannusaattona. Samalla käydään kylässä enoni luona. Hän menetti poikansa 18 vuotta sitten.

Onneksi on perhe, mies ja kaksi lasta (joku sanoi minulle, kun kerroin poikani menetyksestä, että aina pitää tehdä lapsia sen verran, että on särkymävaraa). Mielestäni lapsia ei tehdä, vaan lapsia saadaan. Miksi sitten ihminen, joka on kiitollinen Luojalleen lapsistaan, menettää lapsensa? Minunkin mieleni haluaa poikani luo, mutta kaksi lastani ja mies pitävät elämässä kiinni.

Voimia lapsensa menettäneille.

poikansa menettänyt äiti kirjoitti:

Kun hautasin poikani, oli talvi. Kevät tuli ja kesänkin huomaan nyt tulleen. Kaikki on toisin. Olen muuttunut, minustakin lähti osa poikani matkassa. Mikään ei oikein tunnu miltään. Vasta tai jo 3 kk kulunut poikani menetyksestä. Suru ja tuska seuranani. En hyväksy poikani kuolemaa, mutta poikani kuolemansurun kanssa on opeteltava elämään.

Kateellisena kuuntelin puhelimitse, mitä muut suunnittelevat juhannukselle. Useampi suunnistaa mökille. Siellä sitten grillataan, saunotaan, uidaan ja kalastetaan.

Menen perheeni kanssa poikani haudalle juhannusaattona. Samalla käydään kylässä enoni luona. Hän menetti poikansa 18 vuotta sitten.

Onneksi on perhe, mies ja kaksi lasta (joku sanoi minulle, kun kerroin poikani menetyksestä, että aina pitää tehdä lapsia sen verran, että on särkymävaraa). Mielestäni lapsia ei tehdä, vaan lapsia saadaan. Miksi sitten ihminen, joka on kiitollinen Luojalleen lapsistaan, menettää lapsensa? Minunkin mieleni haluaa poikani luo, mutta kaksi lastani ja mies pitävät elämässä kiinni.

Voimia lapsensa menettäneille.

ajattelee.. Lapsia ei hankita eiväthän he ole leluja tai materiaalia joka hankitaan ja heitetään pois kun ei enää tarvita.
Tuo lause lienee aika laajalle levinnyt.. Minuakin sillä eräs koitti "lohduttaa".. huonolla menestyksellä mikäli oikein muistan!
Meillä kaikilla on aika syntyä ja aika kuolla, siihen ei auta kun taipua. Tunsin että, sisin halkeaa tuskasta ja miksi kysymykset oli suuria! Sitten joku sanoi Jumalan tarvinneen sinun pikku enkelisi. Minua se kosketti lohduttaen. Minä olen varmasti tehnyt yhden tehtävän joka oli minun. Ajattelin Jeesuksen Mariaa (virsi 52) siihen sisältyy paljon tunteitani ja luhduttavaa sanomaa.

Näitä ymmärtämättömiä riittää, jokaiselle on sanottu näitä mielipiteitä. Jotkut kuten tämä tuntuu melkein ivalta.. tai syytökseltä (miksi et tehnyt enemmän) Olikohan hänellä lapsia? Jeesus huusi ristiltä: "Anna Isä anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät!" Minä lausun tuon hiljaa mielessäni niin silloin, kuin vieläkin. En tunne yhtään Äitiä joka kuolemalle olisi synnyttänyt yhtäkään. Vaikka lapsia olisi miten paljon kaikille riittää rakkautta. Minä toivoin viittä lasta. Jumalan määrä oli kolme ja niistäkin yhden aika liian vähän minulle. Kaksi keskenmenoa heti alussa, niin alussa etten osannut niitä surra.
En kirjoittaisi totta jos väittäisin etten ajatellut noin alussa valehtelisin! Pienin oli 3kuukautta vasta. Hän antoi ihmeellistä voimaa. Tunsin miten äitiä tarvittiin, ei ollut aikani.Lohtuna on nyt; ero ei ole ikuinen vaan ajallinen.
Kiitos, voimia Sinulle ja kaikille muillekin.

koskaan, että minulta kirjoitti:

kuoli lapsi, mutta yritän elää surun
kanssa.Jokainen päivä on yksi askel
eteenpäin. Poikani sanoi, että saisipa
palata ajassa taaksepäin.Sanoin, että ei voi.
Mikä on menetetty, ei sitä voi saada takaisin.
Osaan muistella mukavia ja surullisiakin
asioita lapsesta. Askel etteen sekin. Voimia sinulle.

yli kolmekymmentä vuotta sitten sydänleikkaukseen, hän oli silloin puolitoista vuotias. Hautajaispäivänä satoi ja oli kylmä ilma. Ajattelin minäkin silloin, että jopa taivas itki, kun pieni lapsi saatettiin maan multiin. Koskaan ei mielestä unohdu.

lapseni kuoli kirjoitti:

yli kolmekymmentä vuotta sitten sydänleikkaukseen, hän oli silloin puolitoista vuotias. Hautajaispäivänä satoi ja oli kylmä ilma. Ajattelin minäkin silloin, että jopa taivas itki, kun pieni lapsi saatettiin maan multiin. Koskaan ei mielestä unohdu.

joskus sanon miehelleni, nyt tämä levy tuo
mieleeni lapsemme.Mieheni sanoo, että älä aina sano tulee mieleen. Sanoin,että saan kuunnella
mitä haluan.Sanoin vielä, että älä käske minua
unohtamaan lastani.Mieheni sanoi, että en.