Mä tiedän että mulla on jonkunlainen syömishäiriö
mutten pääse siitä eroon.Oon 18v. ja 170/50 ja
tiiän että oon laiha.Harrastan paljon
liikuntaa.Mä en halua lihoo vaan pysyy
suunnilleen samassa painossa mutta silti mä katon
tosi tarkkaan kaikki mitä syön ja lasken kalorit
mikä on rasittavaa.Yleensä kahtena päivän viikossa
(viikonloppuna) en syö päivän aikana mitään mutta
illalla ahmin niin paljon kuin jaksan,en ikinä
oksenna tosin.Arkisin odotan näitä
ahmimispäiviä.Haluaisin päästä tästä kierteestä
pois,onko kellään neuvoja?
mutten pääse siitä eroon.Oon 18v. ja 170/50 ja
tiiän että oon laiha.Harrastan paljon
liikuntaa.Mä en halua lihoo vaan pysyy
suunnilleen samassa painossa mutta silti mä katon
tosi tarkkaan kaikki mitä syön ja lasken kalorit
mikä on rasittavaa.Yleensä kahtena päivän viikossa
(viikonloppuna) en syö päivän aikana mitään mutta
illalla ahmin niin paljon kuin jaksan,en ikinä
oksenna tosin.Arkisin odotan näitä
ahmimispäiviä.Haluaisin päästä tästä kierteestä
pois,onko kellään neuvoja?
Vastaukset 7
Vanhimmat
muuta perspektiiviä päivittäin
käyt vaikka punttisalilla
uimassa
treeneissä
elokuvissa
jne...
sitten voit muuttaa pitkän ajan perspektiiviä
matkustamalla etelään
tai muuttamalla asumaan yksin
tai paikkakuntaa muuttamalla
hyvä kaveri voi auttaa
mutta niitähän on vaikea
saada jos on omia ongelmia
minä olisin sellainen
Mä harrastan jo melkeen joka päivä itseasiassa
likuntaa koska mulla on eräs tärkee harrastus
jota olen treenannut jo kuusi vuotta.Haluaisin
neuvoja tähän syömishäiriöön??Onko kellään
samanlaisia kokemuksia?
Nuo ahmimiskohtaukset muuttuu helposti bulimiaks.
Sää olet kauheen hoikka, eniten kai tuo on kuin
anoreksiaa ainaki vielä. Kaippa se mullaki alko
noin, ja ku syyllisyys syömisestä kävi
ylivoimaseks, mää sairastuin bulimiaan. Ja
laihutuskeinona bulimia on kaikkein paskin. Ei
onnistu. Sun aineenvaihdunta on tottunu
paastoamiseen, vähitellen se pitää saaja takasin
siihen että syö kohtuudella ja liikkuu. Sää et
voi muuta kuin yrittää hyväksyä -vaikka se
tuntuuki mahottomalta- että painoa tulee pari
kiloa lisää ensin mutta ne sulaa kyllä pois ku
aineenvaihdunta palautuu toimiin normaalisti.
Johon menee aikaa... Mutta kesä on tähän varmaan
parasta aikaa... syö terveellisesti ja vaikka
vähä useemmin, liiku... muista aika ennen tätä
ongelmaa, mitä sää teit sillon?
Niin miten sä sait sitte lopulta ittes irti
bulimiasta?Mun aineenvaihdunta on varmaankin
hidastunut mutta palautuukohan se nopeesti kun
alaan syömään enemmän ja useemmin.Lasket sä enää
nykyään ikinä kaloreita tms. vai ootko parantunu
täysin?
Moi! Oon 17 vee ja painan saman verran ku sää eli
about 50 kiloo, pituudeltani oon 171 cm.
Mulla on kans just sama juttu eli mä mietin aina
tosi tarkasti mitä mää suuhuni pistän.Kaikki
makeet kuten pullat ja keksit oon jättäny pois.
Joskus tosin sorrun syömään yhen pizza palasen
mut sen seurauksena tulee tosi huono omatunto ja
täytyy päästä heti lenkille!Harrastan muutenki
liikuntaa n.3 kertaa viikossa.Musta kuitenki
tuntuu ettei tää vielä mikään anoreksia oo vaikka
mun poikakaveri ja porukat onki mun syömisestä
tosi huolissaan..Kyl mä pystyn syömiseni
hallitseen!
Niinhän se just on et syömishäiriöiset pystyy
hallitsemaan oman syömisensä..liianki hyvin
tavallaan.Mullaki on hirvee itsekuri ja se ei oo
ihan tervettä kieltää iteltä kaikkee koska sit ei
just pysty nauttii elämästä täysillä.Mut mä
haluun parantuu tästä ja oon päättäny lihoo.Mites
sä?Ei oo kivaa et ruoka on aina
ajatuksissa....sellast ei vaan jaksa.Millasii
kokemuksii teil jotka ootte päässy jo yli
tällasest on?
Oon mäki kyllä aatellu että muutamat lisäkilot ei
tekis pahitteeks.Ois kiva jos ajatukset ei vaan
pyöris kokoajan sen ruuan ympärillä.Ja onhan se
totta että vois vähä nauttiikki joskus elämästä
ja syyä vaikka pulla ja pari keksii..Mutta en mää
tiiä pystynkö mää siihen...Mulle tulee vaan niin
huono omatunto..Se tuntuu jo ihan sairaalta että
joku ruoka jossa on vähä enemmän rasvaa tai
vaikka vaan yks keksi voi aiheuttaa jo niin paljo
omantunnon tuskia!Voihan niitä lisäkiloja
yrittää. Musta vaan tuntuu etten tuu
onnistuun.Ruoka on jo muodostunu mulle jotenki
niin isoks jutuks mun elämään.