Vain ulkkismies saa olla

montaa sorttia. vaikea saa olla, kunhan on kiltti :)

...nyt vain suovat itselleen sellaisia etuoikeuksia, ei se kysy kansalaisuutta :-)

Jotkut tosin puolustavat itseään olemalla kotoisin räiskähtelevän temperamentin kulttuurista. Se on mielestäni halpamainen tekosyy olla itsekäs ja tehdä toisen elämä vaikeaksi. Mutta tähän taas syyllistyvät myös naiset. Ranskalainen exäni aina jopa ylpeili sillä vaikella luonteellaan, oli kuulemma niin itellektuellia olla vaativa. Hän sanoi aina, että olen ja pysyn tällaisena, ota tai jätä. Ja minä jätin.

;-)...joskushan se kieltämättä siltä tuntuu, mistä sekin johtunee. Itse pystyn kuittaamaan huumorilla pienet temppuilut, mistään vakavasta ei onneksi meillä ole kyse.
Eri asia ovatkin sitten ne tyypit, jotka käyttävät kulttuuriaan/uskontoaan tekosyynä minkälaiseen käytökseen tahansa.

No jos minun tutuilta ulkomaalaisilta ja suomalaisilta miehiltä kysytään (mukaan lukien oma mies) niin kyllä ollaan pirunvaikeita kaikki suomalaiset naiset.

Omasta mielestäni tietysti miehet ovat (vaikkakin ovat yksinkertaisia, mitä miellyttämiseen ja hyvänä pitämiseen tulee) joissakin asioissa niin vaikeita (kun eivät ajattele asiota monelta kantilta tai sitten ajattelevat asioita liian monelta kantilta, siis juuri niitä asioita, joissa nainen menee suoraan ).

Itse tietysti turvaudun naisen ja miehen eroon näissä ajatteluun liittyvissä asioissa esim. jos mies unohtaa syntymäpäivän se nyt vaan on niin tyypillistä miestä ja noin 80% miehistä unohtaa joskus merkkipäiviä.

Erityisesti riitatilanteessa miehen ymmärtäminen (ja muiden parien kiistoja kuunnellessa sen miehenpuolen) näkökannat ovat käsittämättömiä ja miehet itse haastavat riitaa kun taas nainen toimii selvittävänä osapuolena mutta miestä ei vain huvita kuunnella loppuun ja mikään tuskin ärsyttää naista niin paljon kuin se ettei kuunnella.

Itse joskus haluaisin olla helppo nainen... sellainen, joka ei suuttuisi mistään hymyilisi vaan ja palvelisi miestä ja pitäisi tämän iloisena saaden miehen hymyilystä parhaan tyydytyksen. Vaan kun ei onnistu, olen toisinaan melkein verrattavissa koiraan, joka tuo kyllä tohvelit mutta sitten puree isäntäänsä arkaan paikkaan ja jää odottamaan ruokintaa;D
Eikä se tarkoita sitä, että en haluaisi pitää miestäni hyvänä mutta luonto on vain sellainen, että jos toinen alkaa käymään vittumaiseksi niin toiseksi en jää siinä hommassa minäkään. Jos taas minulle ollaan hyviä niin annan sen monin verroin takaisin.

Höh... Minusta löytyy sopivaan aikaan kuukaudesta aika vaikea ihminen. Koti-pierre taas ei vahingossakaan kaada omaa merdeään mun niskaani, vaikka sitä miten ottaisi päästä. Hirveää huomata olevansa ikävä ihminen. :(