Mä oon kärsiny jonkinlaisesta syömishäiriöstä ja
oon päättäny koittaa parantua ja lihota.Te kaikki
jotka ootte parantunut/parantumassa
syömishäiriöstä niin käyttekö jossain
psykiatrilla vai yritätte omin voimin.Onko
periaatteessa mahollista päästä kokonaan ruoka-
ajatuksista eroon niin että voi elää ihan
normaalia elämää?Ilman että laskee koko ajan
kaloreita.Kertokaa kokemuksianne!
oon päättäny koittaa parantua ja lihota.Te kaikki
jotka ootte parantunut/parantumassa
syömishäiriöstä niin käyttekö jossain
psykiatrilla vai yritätte omin voimin.Onko
periaatteessa mahollista päästä kokonaan ruoka-
ajatuksista eroon niin että voi elää ihan
normaalia elämää?Ilman että laskee koko ajan
kaloreita.Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 5
Vanhimmat
.. Mutta se vaatii paljon halua ja yritystä.
Suosittelisin että ottaisit yhteyttä
ammattiauttajiin. Itse olen aikanaan käynyt sekä
terapeutin että ravitsemusneuvojan luona.
Tärkeintä on, että itsellä on halu parantumiseen.
Itse en tajunnut omaa tilannettani ajoissa, vaan
lähdin hoitoon muiden painostamana. Tästä
kaikesta on nyt n. 6 vuotta, olen
normaalipainoinen ja syön mitä mieli tekee.
Joskus ruoka/kaloriajatukset kuitenkin
yllättävät, mutta kun elämä on muuten raiteillaan
niin ne eivät pääse vallalle. Opi hyväksymään
itsesi.
Se on vaan niin vaikeeta yhtäkkii olla laskematta
kaloreita kun on tottunu sitä tekemään jo
kauan.Mä todella haluun lisää painoa...sen
tiiän...mut mun on vaikee olla silti
ajattelematta jokaista suupalaa.Ruoka on jotenki
niin suuri nautinto,et täytyy suunnitella aina
etukäteen mitä syö...toi on ihan sairasta
kylläkin.Mites sä pääsit kaloreiden laskemisest
eroon.Tavallaan pelkään sitäkin et nyt kun alan
lihoomaan niin et ne kilot tuleeki vaan vatsaan
tai johonki muuhun ei haluttuun paikkaan....
Syömishäiriöisen paranemisennuste on
huomattavasti huonompi kuin syöpää sairastavan
vastaava.
.. mutta mielestäni on aivan turha tulla tänne
predestinoimaan. Jos todella itsellä on halua
päästä eroon sairaudesta, se kyllä onnistuu.
Kaikki lähtee kuitenkin itsearvostuksesta.
Muistan itsekin painineeni samojen kysymysten
kanssa. "Mitä on jos lihon
muodottomaksi"? "Kauheaa jos menetän saavuttamani
mitat", jne... Olen nyt kuuden vuoden ajan syönyt
normaalisti, alku oli toki hankalaa ja kartoin
rasvapommeja, suklaata jne ehkä n. vuoden
toipumisprosessin etenemisen alettua. Nyt olen
normaalipainoinen, minulla ei ole täydellinen
vartalo, mutta olen siihen tyytyväinen. Tietysti
joskus toivon kaikkien naisten tavoin, että vatsa
tai takamus olisi pienempi, mutta nyt ajattelen
asiaa terveyden kannalta. Haluan olla
naisellinen, jotta voin synnyttää ja hoitaa
lapsiani. Syömishäiriöt johtavat liian usein
kuukautisten poisjääntiin (niin itsellänikin
kävi) ja lopulta jopa hedelmättömyyteen. Pistä
siis elämänarvosi puntariin ja mieti, mitä
haluat. Langanlaihuus ei tuo onnea, sen olen
kantapään kautta saanut oppia. Jaksamista ja
kaikkea hyvää Sinulle!
Vaikka sanotaan että pilvessä tekee mieli
ruokaa... Mulla on bulimia. Päissään syön
kauheesti mutta pilvessä ei tee yhtään ruokaa
mieli. Ni.