En tajua, miten ihmiset suostuvat ns. avoliittoon, avonaiseen sopimukseen(liittohan se ei sanan varsinaisessa mielessä ole). Varsinkin naiset tuntuvat pettävän itseään sanomalla, että diili on molmmista ok, "ei tässä sen kummempia seremonioita tarvita, kun yhdessä on asia sovittu jne." Ja sitten toinen, yleensä nainen, odottaa kihlausta, kosimista, varmuutta siitä, että toinen on tosissaan vielä huomennakin, ensi kuussa, ensi vuonna.. Naisen yksi suurimmaista tarpeista suhteessa on turvallisuus, ihan tutkimusten mukaankin. Miten ihmeessä se voisi toteutua kun taka-ovi on jätetty varmuuden vuoksi auki? Avoliitto syö näin jo itsessään pohjaa pois kestävältä suhteelta, kun osa-puolet ei antaudu täysillä mukaan rakentamaan sitä. Siitäkö on sitten hyvä jatkaa kestävään avioliittoon?
Älkää itseäkunnioittavat ihmiset suostuko avokauppaan. Jos tuntee jo toista tarpeeksi seurustelun kautta, rakastaa ja haluaa rakastaa huomennakin, voi sitoutua avioliittoon. Ei siinä tarvi tutustua toisen ärsyttäviin arkitapoihin avoliiton kautta. Ja mikä takuu se edes on, sillä suurin osa avioeroista tapahtuu niissä liitoissa, jotka on aloitettu avoliitolla. Arki on arkea, ja niinä hetkinä kun tunteet ei riitä rakastamiseen, päätetään tahtoa rakastaa!
Me mentiin naimisiin ilman välitiloja. Naimisissa on ihanaa ja rakkautta riittää.
Suosittelen lämpimästi!:)
Älkää itseäkunnioittavat ihmiset suostuko avokauppaan. Jos tuntee jo toista tarpeeksi seurustelun kautta, rakastaa ja haluaa rakastaa huomennakin, voi sitoutua avioliittoon. Ei siinä tarvi tutustua toisen ärsyttäviin arkitapoihin avoliiton kautta. Ja mikä takuu se edes on, sillä suurin osa avioeroista tapahtuu niissä liitoissa, jotka on aloitettu avoliitolla. Arki on arkea, ja niinä hetkinä kun tunteet ei riitä rakastamiseen, päätetään tahtoa rakastaa!
Me mentiin naimisiin ilman välitiloja. Naimisissa on ihanaa ja rakkautta riittää.
Suosittelen lämpimästi!:)
Vastaukset 46
Vanhimmat
itse en näe avioliitolla mitään muuta merkitystä ku nimi paperissa..Tavarat on yhteisiä, joten ihan sama onko avoliitossa vai avioliitossa, kuitenki ne puolitetaan jos ero tulee..Ja minä aion pitää oman nimeni vaikka avioliittoon menisinkin..en odota kihloja enkä kosimista..Joten minulle avioliitto olisi vaan allekirjoitus paperissa..mikään muu ei muuttuisi..
Onhan se avoliitto eräänlainen liitto, siinä missä avioliittokin. Avoliittokin perustuu yhteiselle sopimukselle yhdessä asumisesta, johon normaalitilanteissa kuuluu myös sopimus yhdessäolosta, mikä erottaakin miehen ja naisen avoliiton samaa sukupuolta olevien ihmisten kämppiskaveruudesta.
Ja minun tapauksessani avoliitto toimii, sillä olen nuori ja haluan todellakin nähdä, millainen toinen ihminen tarkemmin on. En siis lähimainkaan odottele kosintoja, sillä molemmat haluamme nähdä, sovimmeko ollenkaan yhteen. Kyse on siis eräänlaisesta seurusteluvaiheesta. Olisiko pitänyt mennä suoraan vanhempien sohvalta naimisiin tietämättä millainen se toinen oikeasti on? Sanonpa vain, että siinä vaiheessa, kun euforiat alkavat tasaantua, näkee avoliitossa oikeaa elämää ja olemista. Mihin siis oletkaan perustanut tuon väitteesi, että avoliitossa elävät myöhemmin avioituvat eroavat suuremmalla todennäköisyydellä kuin avioliitossa elävät? Uskon että se on toisin päin. Nimen omaan avoliiton kautta saavutettu turvallisuus on nimenomaan sitä turvallisuutta naiselle, sillä avoliiton kautta nainen tietää, onko tuleva aviomies tuleva väkivaltainen juoppo vai rakastava mies.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Tähän vielä lisään kaiken tuon sinun tekstisi lisäksi, että meidän suhteessa avoliitto on väliaikainen tila. Tavoite on siis mennä jossakin vaiheessa tietenkin naimisiin, mutta tällä hetkellä talousasiat ja elämäntilanne, ei ole parhain mahdollinen aika toteuttaa sitä vielä. Nämä asiat ovat varmasti monissa muissakin suhteissa. Lisäksi en itse todellakaan alkanut avoliittoon sen jäädäkseen sellaiseksi koko loppu elämäksi, vaan tietenkin se johtaa sitten avioliittoon myöhemmin elämässä.
Mutta minä en halua mennä naimisiin, mies haluaisi. Joten meitä on joka lähtöön, syynsä kullakin ehkä erilaiset...
Itse menin avoliittoon parin vuoden seurustelun jälkeen, kun käytännössä kuitenkin olimme alkaneet majailla saman katon alla. Se tuntui luonnolliselta jatkumolta suhteen siinä vaiheessa, ei tarvinnut ylläpitää kahta kämppää. En varmaan olisi uskaltanut mennä silloin naimisiin, jos siippani olisi yhteenmuuton sijaan ehdottanutkin avioliittoa. Minulle avoliitto, jota jatkui useita vuosia, oli selkeästi sopiva tapa opetella tuntemaan toinen. Just sitä arjen tutustumista, yhteiselämään hioutumista, jota tunnut arvostelevan.
Jos olisimme heti poukanneet avon sijasta naimisiin, emme varmaan enää olisi yhdessä, koska sen verran kuitenkin oli tekemistä siinä toisen vikoihin tutustumisessa. Mutta kun oli tieto, ettei siinä ole "pakko" olla, niin pystyi vaikeinakin vaiheina päättämään, että haluaa olla.
Naimisiinkin mentiin sitten. Edelleen sekin on ollut oikea ratkaisu ja oli pitkän avon jälkeen jälleen luonnollinen jatkumo. Molemmissa vaiheissa olen kunnioittanut itseäni, joten vaikka teidän tapanne onkin ollut teille sopiva, niin ei ehkä kannata ryhtyä toisten tapoja moralisoimaan.
Ja tilastot ovat niin kuin niitä luetaan. Ehkä suurin osa avioeroista tulee avolla alkaneisiin liittoihin (mistä muuten tietosi on peräisin?) vain siksi, että avoliitto on nykyään niin yleistä.
Kiva, että teillä menee hyvin. Nauti omasta onnestasi ja kunnioita toisten valintoja, vaikka ne eivät olisikaan samoja kuin sinulla.
Eihän se avioliittokaan toista sen paremmin sitouta. Avioero
ei ole nykyisin mikään harvinaisuus, kun puolet avioliitoistakin
päättyy eroon. Eikä ero ole edes mikään ihmeellinen prosessi.
Ei se avioliitto siis takaa sitä, että oltaisiin yhdessä
avoliittoa pidempään.
Samalla tavalla ne naimisissa olevat tuntuvat pettävänkin.
Mikä siis olikaan se perimmäinen syy avioliiton "paremmuudelle"?
Eikö sen varmuuden suhteen jatkumisesta pitäisi perustua ennemmin
toiseen luottamiseen kuin nimeen paperissa? Samalla tavalla
se aviopuoliso voi viikon päästä lähteä lätkimään ja pistää
eroprosessin käyntiin.
"suurin osa avioeroista tapahtuu niissä liitoissa,
jotka on aloitettu avoliitolla."
Öööh? Logiikkaa, kiitos. Johtuisiko siitä, että suurin osa nykyään
asuu ainakin jonkin aikaa avoliitossa ennen kuin laukkaa naimisiin?
Väitätkö ihan tosissasi, että ei kannata etukäteen tutustua
toisen arkiminään, vaan pitäisi heti rynnätä naimisiin,
jonka jälkeen avioliiton arki on jotenkin parempaa kuin
avoliiton?
"Me mentiin naimisiin ilman välitiloja. "
Tämä kertookin kaiken tarvittavan motiiveistasi. Koska sinä menit
heti naimisiin, niin se on ainoa oikea tapa. Et kykene, tai
edes pyri ymmärtämään toisten ihmisten näkökulmia, vaan
pidät omaa tapaasi ainoana oikeana.
Avoliitto ei takaa kumppanille minkäänlaista suojaa jos toinen osapuoli kuolee. Se lienee ainoa syy miksi menisin naimisiin. Miksi ihmeessä pitäisi olla kiire? Taitaa olla taas jotain helluntailaisia tämä alkuperäinen kirjoittelija? Hurjan paljon olisi tuollaisille kiihkoilijoille sanottavaa, mutta koska se ei ole kovin kaunista, jätän sanomatta. "avonainen liitto" on normaalien ihmisten tapa tutustua.
Avoliitto on markkinataloutta. Avoliitossa otetaan tuottoa toisesta niin kauan kuin sitä riittää. Siis tuottosuhde. Ja kun edut lakkaavat, nostetaan kytkintä. Avioliitto on ihan eri asia. Siinä ei aina päivä paista, mutta rakkaus ja kumppanuus eivät voi tulla täyteen kukkaansa ilman avioliittoa. Avioliitto on tahdon asia. Avoliitossa ei tarvitse tahtoa.
Auts. Tuohon on vaikea sanoa mitään. Oli niin yksisilmäistä tekstiä.
liitto...siinä köyhempi osapuoli voi rikastua oikein kunnolla, kunhan valitsee rikkaamman puolison. Ja kun kerran nimet ovat paperissa ja omaisuus taattu, on sitten aika erota ja nauttia tuotosta uuden valloituksen kanssa..
Minäkin suhtaudun avoliittoon jotenkin epäillen, siis omalta kannaltani (en siis mitenkään "paheksu" sitä kenille avoliitto sopii). Vähän päälle parikymppisenä olin mennä avoliittoon silloisen poikaystävän kanssa. Jo silloin yhteen muuttamista suunnitellessa tiesin, etten halua elinikäistä suhdetta ko. miehen kanssa, joten ajattelin avoliiton olevan hyvä vaihtoehto jo ihan taloudellisista syistä (kiva asunto, halvempi vuokra). Sitten tajusin, että mitä helv*** olen tekemässä: olen suhteessa joka täysin varmasti tulee päättymään joten jätin koko avoliiton väliin (viikkoa ennen muuttopäivää) ja suhdekin loppui sitten aika pian. Eli siksi minulla on oma "vastustukseni" avoliittoa kohtaan.
Sitä en vaan ymmärrä kun lähes suurin osa seurustelevista kavereistani (olemme kolmekymppisiä) on jo pitkään olleet avoliitossa ilman puhettakaan vihille menemisestä. On yhteiset omakotitalot, mökit, autot, lapset, asuntolainat... ja sitten nämä samat ihmiset kiroavat sitä kun viranomaisten edessä he eivät ole juuri kämppiksiä kummoisemmassa asemassa (kun isyyskin piti käydä tunnustamassa! yms.) ja miksi avoliitossa olevilla ei voi olla kaikkia samoja oikeuksia (esim. puolison kuollessa) kuin aviossa olevilla. Hmmm... minä ainakin tiedän yhden helpon tavan millä tuon ongelman voisi ratkaista! :)
että kun olen miesystävilleni vuosien varrella maininnut, että avoliittoon en muuten mene, ovat miesten reaktiot olleet aika tyrmistyneitä :D
Huoh näitä "minä tein näin - kaikkien pitäisi siis". Meitä on monenlaisia ihmisiä, joillekin sopii yksi asia toisille toinen.
Kyllä meidän avoliittomme on ihan meidän kahden välinen sopimus yhdessäolosta, ja kuten jo joku sanoi: luonnollinen jatkumo NYKYAIKANA seurustelusta. En näkisi mitään järkeä omassa elämässäni rynnätä suoraan avioon toista tuntematta. Toista en pystyisi tuntemaan, eikä hän minua, jollemme asuisi yhdessä. Vaikka minustakin on hyvin ikävä ajatella näin, mutta tämä on ollut eräänlaista "koeaikaa". Tietysti näin olisi helpompi ja vaivattomampi erota, siksikin olemme avoliitossa. Kunnioitamme avioliittoa niin paljon, ja senhän pitäisi teitä ikuisen rakkauden ja onnellisuuden puolustajia vain ilahduttaa! Emme voisi tietää, olemmeko oikeita ihmisiä toisillemme, ellei olisi tätä "koeaikaa". En näkisi mitään järkeä myöskään maksaa kahdesta asunnosta, kun kuitenkin toisessa käytännössä asuisimme. Olemme molemmat olleet vakavissamme toistemme suhteen yhteenmuuttamisesta lähtien, ja olemme nyt varmoja toisistamme. Näinhän ei kaikkien kohdalla tietenkään käy, ja toisinkin olisi voinut käydä, mutta taitaa tämä molempien ensimmäinen avoliitto johtaa molempien ensimmäiseen (ja toivottavasti viimeiseen) avioliittoon. Siinä mielessä jälkeenpäin ajateltuna olisimme voineet vihkaista jo heti suorilta. Mutta silloin emme olisi kasvaneet samalla tavalla yhteen, me tarvitsimme tämän ajan. Olen samaa mieltä, että nainen haluaa turvallisuutta ja kestävyyttä. Minä tunnen oloni suhteessamme turvalliseksi (kuten soisin kaikkien tuntevan!), ja näin me vasta rakennamme kestävää suhdetta. Ei tämä avoliitto vie millään lailla pohjaa suhteen kestävyydeltä (huoh!), vaan auttaa rakentamaan sitä.
Ymmärrän hyvin myös ihmisiä, jotka eivät koskaan halua naimisiin. Siksi onkin hyvin väärin, ettei Suomen laki tunne avoliittoa, siihen pitäisi toki saada muutosta (ja varmasti ennen pitkää saadaankin). Koko isyydentunnustus on aivan puutaheinää, todella loukkaavia kysymyksiä ym. Siihen pitäisi ehdottomasti saada muutosta, koko homma on kuin umpilisäke... Avioliittokaan ei takaa onnellisuutta, ei kestävyyttä, ei sitoutumista (hih, eikä isyyttä!). Aina on mahdollisuus pettää ja jättää, olla onneton. Avioehdolla saa karsittua eron tullessa omaisuutensa haaskaamisen... Niin vai pitäisikö avioerokin kieltää lailla? Kun ei sitä ennenkään erottu...
Joten kaikki omalla tavallaan ja tunteellaan. Mikään ei ole ikuista, mehän olemme vain ihmisiä!
Oon aina miettinyt sitä naimisissa olon ihanuutta.Varsinkin kun sitä näin kesällä hehkutetaan.Mikä avioliitossa on ihanampaa kuin avoliitossa?Itse en näe muuta eroa kun omaisuuden jako.Senkö takia mennään naimisiin?
Minulle sillä on vissi ero. Arvostan suuresti avioliittoa, se on suhteen sinetti. Kaikillehan se ei sitä ole. En tiedä, mikä siinä on niin hienoa, en ole sitä vielä kokenut. Samaa arkea se varmasti on kuin tämäkin. Minulle on kuitenkin aina ollut selvää, että menen naimisiin vain kerran. Tietystikään en ole niin sinisilmäinen, että uskoisin sokeasti sen yhden ainoan liiton kestävän, varsinkaan tänäpäivänä. Siksi teen huolella valintani ja toki yritän sitten avioliitossakin parhaani. Koskaan ei voi tietää.
Suuresta rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudentunteesta minä menen naimisiin, en rahasta/omaisuudesta (no siitä ei kyllä pelkoa olisikaan...).
Varmasti osa tästä avioliiton ihanuudesta on perua pelkästään kulttuuristamme, kasvuympäristöstämme ja lakipykälistä (omaisuus). Omaisuutta tosin voi kyllä jakaa ilmankin avioliittoa ja toisaalta sitä ei tarvitse avioliitossa jakaa. Pitkää avoliittoa käsittääkseni pidetään kuitenkin esim kuolemantapauksessa verannollisena avioliittoon, joten se siitä omaisuuden turvaamisesta...
Täytyy aina muistaa, että ihmiset kuitenkin arvostavat niin eri asioita! :)
ainakin tietää mitä papin edessä virallisesti lupaa tahtoa rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Pelkän seurustelun jälkeen ei välttämättä tiedä.
kunnes kuolema teidät erottaa. Se oli sitten siinä. Piste.
Eli jos mies vaikkapa vastoinkäymisten seurauksena ratkeaa
ryyppäämään ja alkaa hakkaamaan vaimoaan, vaimon velvollisuus
on olla naimisissa, kunnes mies hakkaa hänet hengiltä?
Fiksua.
...arvasinkin että tästä saadaan mehevä ketju käyntiin!:) Ja hyvä niin, olenkin pitkään jo ollut sitä mieltä, että tällainen uusvanha radikaali näkökulma pitäisi saada ilmoille ja keskusteluun. Kun tuntuu, että harva edes kyseenalaistaa nykyään avoliittoa, uskaltaa käyttää omia aivojaan. Harva uskaltautuu miettimään asian kaikkia puolia ihan oikeesti, olipa tämän ajatteluprosessin tulos sitten mikä tahansa. Sillä eikö kaiken täydy kestää arvostelua; niin naimisiinmenon ilman avoliittoa, kuin avoliitonkin, eihän ne muuten ole minkäänarvoisia mielipiteitä? Tämä aihe vaan tuntuu olla arkojen aiheiden listalla..
Tarkennettakoon muuten vielä, etten ole tuomitsemassa ketään avosuhteessa elävää. Minulla on ystäviä ja läheisiä, jotka edustaa toista ajattelutapaa, eikä se ole meille mikään ongelma, puolin tai toisin. Silti olen sitä mieltä, että avo"liitto" on avokauppa ja että vain sitoutumalla toiseen antaa suhteen kehittymiselle täydet edellytykset. Avoliitto ole kokonaisvaltaista sitoutumista, vaan kuten joku kuvasikin sitä osuvasti, koeaikaa. Miksi ihmeessä minä en saisi ihmetellä avoliittolaisia, kun meidänkin toimintaamme kummastellaan? (vaikka saahan sitä toki kummastella:)) Tietysti voisimme lähteä analysoimaan tarkemmin avioliiton syvintä olemusta, sillä siitähän nämä näkemyserot varmasti juontavat juurensa kaikilla, mutta se jääköön ensi kertaan;)
Arvatkaapa muuten mikä on aika hassua. Se että suvaitsuvaisuutta suitsutetaan nykyään joka tuutista, mutta monesti meidän nipojen mielipiteitä ei suvaitakaan. Ha?:D
Rakkaudentäyteistä kesää!
alkuperäinen tekstisi oli melkoisen provosoiva otsikosta lähtien, mikä ilmeisesti oli tarkoituksesikin. Mutta ei kannata ihmetellä, miksi aihe on polttavan kuume, jos alkuperäisessä tekstissä esittää asiat yksisilmäisesti ja käskee muita elämään samoin kuin itse elää ja keksii muutamia sellaisia perusteita väittämilleen, jotka pätevät ehkä noin prosenttiin niistä, joita asia koskee.
Totta kai asioita (niin avo- kuin avioliittoja ja muitakin asioita) saa jä täytyy kyseenalaistaa, mutta ei se, että päätyy sellaiseen ratkaisuun kuin mihin valtaosa väestöstä on päätynyt, tarkoita, etteikö asiaa olisi ihan omakohtaisesti pohtinut. Esimerkkinä mainittakoon, että samalla tavalla valtaväestöstä poikkeavia olivat avoliitossa asuvat vielä muutama vuosikymmen sitten kuin avioliittoon suoraan menevät ovat nykyään. Mutta se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle eli kukin eläköön tavallaan ja toivottavasti on onnellinen niiden valintojen kanssa, jotka on tehnyt.
Joka tapauksessa rakkauden täyteistä kesää myös sinulle...!!
tos tekstis oli niin paljon epäkohtia ettei edes jaksa puuttua niihin kaikkiin...
lyhyesti: se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle!
..itse en ainakaan "ostaisi sikaa säkissä!"
molemmissa yhteiselon muodoissa. Avoliittokin voi perustua yhtäpitävälle tahdolle rakastaa. Ei se kuulkaas ole vihkikaavasta (.. ja niitäkin on monenlaisia, yhdessä luvataan rakastaa vain myötä- ja vastoinkäymisissä, toisessa kuolemaan saakka) kiinni, enemmänkin ihmisistä.
Kaikki ei niin välitä häistä, joillekin häät on elämän kohokohta.
enkä olekkaan missään väittänyt olevani kumpaakaan liittomuotoa vastaan!
tärkeintä onkin löytää se itselle ja kumppanille sopivin ratkaisu. =)
Ehkäpä avoliittoon haluaa sellaiset, jotka ovat lukeeneet tuota "Avioliitto" -palstaa?
Ei vaan. Eipä tuohon aloitukseen voi paljon sanoa. Niin putkikatseista, että vaikea kuvitella, että kukaan tuohon uskoisi itsekään. Mutta as you please =)
Nimim. 16 vuotta avoliitossa.
Ainut erottava tekijä avo- ja avioliitolla on lakipykälät. Ihan samalla lailla avioliitto voi kariutua kuin avoliittokin. Nimi paperissa ei ihmistä ja luottamusta muuta mihinkään suuntaan. Samat mokat voi tehdä molemmissa liitoissa.
asian ajattelen.Ihmettelen vaan avioliiton ihannointia.Ihan kun kaikki ongelmat ratkeaisi ja katoaisi kun mennään naimisiin ja mahdollisimman äkkiä?
olipas vitsikästä.....
en kaipaa miehen kosintaa enkä odota sitä...naimisissakin olen ollut mutta en sinne enää kaipaa...
tärkeintä on suhde ja millainen se on, ei sen muodot...
(moni varmasti provosoituu tästä viestistä, mutta laitanpa mielipiteeni minäkin tähän tuliseen keskusteluun..:)
Täällä siis yksi mies, joka ajattelee asiasta samoin. Kunnioitettavaa, et tuollaisia suoraselkäisiä ajatuksia ja ennenkaikkea radikaaleja ihmisiä on edelleen olemassa.Olen samaa mieltä kanssasi, että ilmeisesti suurin osa tämänkin foorumin ihmisistä ei ole ajatellut/ymmärtänyt avioliiton syvintä olemusta ja merkitystä (tästä voidaan avata uusi keskustelu).
En voisi ikinä kuvitella suostuvani avosuhteeseen; sellainen ei lähtökohdiltaan ole kestävällä perustalla. Ihmettelen, kuinka suuri joukko hyväksyy avosuhteen ja toisaalta (tälläkin sivustoilla) ihmiset valittaa ja kärvistelee kun avoke tai seurustelukumppani ei uskalla sitoutua...en oikein ymmärrä miten joku suostuu tuollaiseen suhteeseen. Vai onko niin (kuten monesta ketjun viestistä voisi päätellä), että maailmasta on vaikea löytää luotettavia ihmisiä, jotka ovat valmiita turvalliseen, rehelliseen ja aitoon parisuhteeseen? Ilmeisesti moni joutuu elämään epäluotettavassa suhteessa, jota kovertaa epäilykset oman kumppanin soveltuvuudesta elinikäiseen liittoon, jopa "ratkeamisesta väkivaltaan ja juopotteluun", kuten joku totesi? Surullista.
Perustelu, että toiseen täytyy tutustua ensin muuttamalla yhteen ja asumalla vuositolkulla yhdessä ei mielestäni kestä kriittistä tarkastelua. Myös avosuhteen perusteleminen väitteellä kumppanin osoittautumisesta juoppalalliksi tai joksikin muuksi kuin seurusteluaikana on hutera väite. Eikö seurusteluaika ole juuri toiseen tutustumista ajatuksen ja sisimmän tasolla? Myös fyysisen (kemioiden) yhteensopivuuden huomaa varsin pian vaikkei olisikaan hypännyt sänkyyn. ;)
Seurustelun tavoite tulisi asettaa avioliittoon; jos tiedät seurustelevasi sellaisen ihmisen kanssa jota et voisi kuvitella aviopuolisoksesi, on parempi lopettaa ajoissa ja kunnioittaa omaa sekä toisen elämää.
Näkisinkin, että seksi on suurin syy avosuhteen aloittamiselle. Nykyään valitettavan usein fyysinen tutustuminen eli seksin harrastaminen on se tutustumisen ensimmäinen vaihe. Tällöin kumppanin ajatusmaailmoihin, arvoihin, älykkyyteen, yms.(sisimpään), tapoihin, tottumuksiin, sosiaaliseen verkostoon yms. tutustuminen voi jäädä taka-alalle, varsinkin miehillä. Lisäksi, jos ihmisellä on aikaisemmin ollut ns.läheisiä suhteita (yhdenillan, seurustelu, seksi, avo, avio), ovat nuo kivirekenä nykyisessä ja ehkä seuraavissa suhteissa monella tavalla. Monilla onkin pettymyksiä ja katkeruutta harteillaan ja ehkä tämä selittänee kyynisyyden ja penseyden sitoutumista kohtaan. Mutta sitoutumattomuus vain ruokkii tätä pettymysten kehää ja lisää kiviä rekeen.
Avosuhde on ei ole edes huono korvike avioliitolle, jos tarkastellaan ja vertaillaan kummankin suhteiden perustuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että avioliitto olisi onnen ja autuuden automaatti. Kaikki perustuu tietysti siihen mitä ihmiset ymmärtävät avioliiton tarkoittavan ja olevan. Jollekin se voi olla pelkkä nimi paperissa tai jokin kirkolliskoukouksen säätämä vapautta riistävä instituutio. Tällöin onkin syytä kyseenalaistaa ja kritisoida koko avioliittoa; eihän siinä ole mitään järkeä. Toisaalta, voiko tuolla ajatusmallilla avosuhdekaan olla kovin kestävällä pohjalla? Toiselle taas avioliitto on rakkautta, rajoja, turvallisuutta, terveyttä, purkautumaton, antamista, luopumista, saamista, liitymistä, me-keskeisyyttä, yhteyttä, loukkaamatonta, kunnoitusta, iloa, tarvetta toiseen ihmiseen..
Rakkaus on siis avioliiton perustus ja siihen tarvitaan kaksi.
(Ja kantaa saa alkaa ottamaan .... NYT ! :D )
Itse en ole ainakaan avosuhdetta sillä perusteella luonut että saisin seksiä tai muuta..ja koen saavani noita kaikkea avoliitossani mitä kuvasit avioliitosta..Meillä on suunnitelmia, säästämme yhteiseen omistusasuntoon ja lapsiakin mutta kaukana tulevaisuudessa(tähän kumpikaan ei ole vielä valmis, haluamme että lapsella on koti kun syntyy)..minä en ainakaan epäile etteikö mieheni olisi kykenevä elinikäiseen liittoon..avioliitto ei vain muuta parisuhdetta henkisellä tasolla..ja toisekseen meillä avioliitto ei olisi uskonnollinen tapahtuma, emme kuulu kirkkoon..
kysymykseen: minä haluan avoliittoon. Ei ole kysymys mistään suostumisesta tai tyytymisestä siihen. Voin myöntää aivan surutta, että en ole täysin varma haluanko jakaa loppuelämäni saman ihmisen kanssa, siksi en ole ryntäämässä avioliiton satamaan. Jos kysyt miksi sitten ylipäänsä asun jonkun kanssa, vastaan, että koska haluan asua hänen kanssaan juuri nyt, todennäköisesti vielä pitkään, ehkä jopa lopun elämääni, mutta en jaksa uskoa siihen, että kumpikaan meistä olisi sen enempää tosissaan kuin nyt, vaikka olisimmekin virallisesti, sinun mukaasi, oikeassa liitossa, sillä kuten itsekin tiedät, eroaminen on hyvin helppoa siinäkin tapauksessa että olisimme yhteiskunnan silmissä oikea pari. Ei avioliitto tee ihmisistä sen parempia ja yritteliäämpiä välttämättä tehdäkseen kaikkensa suhteensa eteen. Miksi pitäisi enää edes vaalia ajatusta, että hampaat irvessä on jatkettava suhdetta joka ei toimi. Ehkä lasten ollessa pieniä ymmärrän sen, muuten en. Ja se suhteen toimiminen ei riipu siitä ollaanko avio- vai avoliitossa. Ja vaikka olisi elämänsä aikana muutamankin eri ihmisen kanssa pitkissä suhteissa, ei se tarkoita sitä että olisi jotenkin epäonnistunut tai että kaikki suhteet olisivat olleet virheitä. Kaikelle ja kaikille on aikansa. Ihminen voi rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä romanttisessa mielessä elämänsä aikana. Sen tiedostaminen ei missään nimessä kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi oikeus käyttää ihmisiä kuin kertakäyttöesineitä. Mutta se on kuitenkin hyvä tiedostaa. Kun kerta ajattelen näin, en halua mennä naimisiin ja vannoa ikuista yhdessä olemista. Se ei poista sitä tosiasiaa, että rakastan miestäni. Ja kyllä, mies hän on, vaikka "vain" avo sellainen. En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, jotka vilpittömästi ihmettelevät toisten ratkaisuja siksi, etteivät ole itse tehneet samanlaisia ratkaisuja. En itse ainakaan tunne tarvetta huudella tuolla avioliittopalstalla, että kuka kumma haluaa avioliittoon kun ei se kuitenkaan ole tae mistään pysyvästä. Sainpas sen nyt kuitenkin tässä sanottua.
keksimä pakon sanelema pakkoliitos, joka turvaa jälkeläisten kasvun ja kasvatuksen taloudellisesti, mutta jos rehellisiä ollaan, niin aika moni elää huonossa avioliitossa ja aika moni myös hyvässä avoliitossa. Mielestäni tänä päivänä ei pitäisi mennä naimisiin ollenkaan, vaan on pääasia, että ihmiset välittävät, rakastavat ja kunnioittavat toisiaan. Ihmistä ei voi koskaan omistaa ja varmuutta ei tule koskaan olemaan mistään. Toinen voi kuolla syöpään tai joutua auto-onnettomuuteen ja toinen jää leskeksi.
Naisen turvallisuuden kaipuu juontaa juurensa siitä, että naiselle oma isä oli turva ja sitten hänen tuleva aviomiehensä edustaa "isän turvaa". Täysin turvallista ei tule koskaan olemaan. Mitä tahansa voi tapahtua tai sitten täytyy asua aika tynnyrissä, jos koskaan ei mitään tapahdu.
Itsekunnioittaminen ja itsetunto syntyy lapsuuden kodissa ja ihmisen myönteisistä kokemuksista. Avokauppa ei ole itsekunnioittamisen menetystä.
Jos sinä kristillisenä ihmisenä (myös minä olen kristitty) puhut avioliiton puolesta, niin muista, että kaikki elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Jos se sinulla on sitä, niin onnea valitsemallasi elämäntaipaleella.
Hassua mutta totta, minä tasa-arvoa vahvasti kannattava itsenäinen akateeminen nainen myönnän kaipaavani sitä "perinteistä" miehen turvaa, mitä avioliitto minulle tavallaan edustaa. Ja tiedän, tiedän, on avioliittoja joissa on väkivaltaa yms. muuta p*skaa (ja on olemassa onnellisia avoliittoja) ja tämä turvallisuuden tunnekin on pohjimmiltaan ihan illuusiota...
Mutta _silti_ ajatus avoliitosta tuntuu minusta jotenkin turvattomalta ja suorastaan vastenmieliseltä, etenkin jos mies ei suostuisi minua vihille viemään. Sellaisesta miehestä tulisi fiilis, että hän ei ole pohjimmiltaan tosissaan minun kanssani. En minäkään menisi sellaisen miehen kanssa naimisiin, jota en oikeasti rakastaisi, mutta yhdessä sellaisen tyypin kanssa voisin kyllä asua. Ja en muuten haluaisi, että lasteni isän täytyisi käydä erikseen lapset tunnustamassa!
Tuli vielä mieleen, että paljonkohan on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka vahvasti "kannattavat" avoliittoa siksi, että heidän kumppani ei suostu kirveelläkään naimisiin?
Niin luulen minäkin (vrt.vika kappale viestissäsi). Jos naiset ja miehet ois ihan rehellisiä, ni oikeesti- kuka fiksu ihminen tosissaan on sitä mieltä että haluaa mieluummin epävarmaan testisuhteeseen rakastamansa ihmisen kanssa kuin varmaan ja turvalliseen suhteeseen? Ei mee kaaliin ei.
Tähän samaan satsiin voisin kommentoida niitä väitteitä, että ku se avioliitto voi kaatua siinä missä avoliittokin. Niin voi. Kuka tässä on muuta väittänytkään? Kyse ei ole kuitenkaan nyt siitä, onko itse avioliitto siihen syynä. Eihän se avioliiton arvoa tai merkitystä vähennä yhtään, jos ihmiset on julmia ja kylmiä ja tuhoo kaunista, pysyväksi tarkoitettua. Ihmisissä siinä on vika, ei avioliitossa.
Ihmettelen edelleen, kuka haluaa avonaiseen liittoon.
menitte naimisiin ilman välitiloja? Ettekö siis ole asuneet tai seurustelleet kauaa ennen avioitumista. Minä en suosittele tuota sikaa säkissä ostamisen periaatetta, sen olen elämässäni karvaasti kokenut.
Nykyisen miehen kanssa yhdessä 6 vuotta, siitä asuttu yhdessä 5 ja nyt vasta ollaan puhuttu avioliitosta...
Nyt ainakin tiedän mitä kumppanikseni saan, kun naimisiin mennään...
Jaahas, en nyt ymmärrä. Joku kirjoittaa miten avioliitto on "kirkon ja yhteiskunnan pakkoliitos" (miten niin muka pakkoliitos, eihän avoliitto mitenkään kiellettyäkään ole!), toinen taas puhuu "sian säkissä ottamisesta". Hyi miten ruma vertaus toisesta ihmisestä! Minä en ainakaan suostuisi olemaan kenellekään miehelle mikään testikappale palautusoikeudella.
= muutettiin yhteiseen kotiin vasta naimisiin mentyämme. Tutustuttiin seurustellen omillamme asuen, tarpeeksi kauan. Ei kai sitä muuten avioliiton kokoisia päätöksiä tehtäisikään.
Eli voi sen sian tsekata ihan seurustellessa ilman avoliitttoakin, eikä sitä tarvi säkkiin tunkea. Mä ainakin sain maailman ihanimman possun. Ja mun kulta kuulemma kans! :)
jaa, että väität, että, ihmiseen tutustuu, jos ei asu hänen kanssaan..pah..sanon minä. kaikki huonotpuolet ihmisestä tulee esille vasta, kun ollaan jonkin aikaan asuttu 24 h.
kaverini (uskonnollisista syistä) teki samoin ja hups...eipäs tullut toimeen samankaton alla yhtään. nyt kauhea tilanne, koska uskonto ei anna avioeroon siunausta...
se kumppanikin ns. testataan, eli katsotaan miten tullaan toimeen jne...että kannattaako jatkaa suhdetta..
seitsemän vuoden avoliitonkin jälkeen solmitussa avioliitossa voi ilmeisesti yhtäkkiä huomata ettei homma toimikaan. Miksi muuten olisi ns. testattujen littojen avioeroja niin paljon? Kyllä se avioliiton toimivuus/toimimattomuus on ihan muista jutuista kiinni kuin siitä, oletko keräilly kalsareita lattialta avoliitossa muutaman vuoden ennen naimisiin menoa.
tungen tämän nyt tähän väliin, en viittaa juuri edeltävään viestiin. Joku kirjoittaa, ettei suostuisi olemaan puolisolle testikappale palautusoikeudella. Mutta kun se palautusoikeus on olemassa, oltiin sitä sitten avo- tai avioliitossa! Juuri tuosta syystä on vaikea mennä vannomaan jumalan ja seurakunnan edessä ikuista yhdessä pysymistä, kun mitään takeita sellaisesta ei todellisuudessa ole.
Mekin muutimme yhteen kun menimme avioliittoon. Seurustelimme ihan kunnolla ja selvitimme, mitä kumpikin elämältä haluaa, kun yhteiset tavoitteet löytyivät, oli asia sillä selvä, kihlauduttiin ja avioidutiin ja tällä onnellisella yhteisellä tiellä olemme vuodet viettäneet ja vietämme edelleen.
tutustunut useampaan eronneeseen mieheen,jotka ovat olleet nihkeitä sitoutumaan.Jotkut joutuivat eroamaan vastoin omaa tahtoaan ja aikalailla itsetuntokolhuisia olivat.Seurusteluun he suhtautuivat myönteisesti-halusivat siis "lohduttajan" vailla vastuita ja sitoutumista..Yritin saada selville sitoutumiskammoisuuden syitä,mutta yhtään selkeää vastausta en saanut;mitä nyt rivien välistä tuli esiin epävarmuutta,katkeruuden tunnetta exää kohtaan..ja eräs sanoi ettei naimisiin meno "ole järkevää".Voisiko tuon taustalla olla kuitenkin pelko uudesta hylätyksi tulosta?Naimisiin meno olisi minusta ihan "jees",mutta avokkini ei halua.Odottaminen lienee turhaa..
Olen samaa mieltä. En suostuisi avoliittoon. Onneksi olen onnellisesti avioliitossa. :)
että meillä kumpanenkin tahtois naimisiin, mutta kun molemmat tahtois pitää ihan oikeet häät ja julistaa rakkauttaan molempien rakkaimpien läsnäollessa, eikä mitään maistraattihommia...ja se suurin mutta on siinä, että eipä ole varaa pitää niitä häitä ja ihan vaan sen takia eletään avoliitossa sen aikaa, että saadaan semmoset häät kun halutaan.. ehkä pinnallista, mutta se on meidän asia.
vaan aika romanttista ja suloista, että säästää rahaa unelmien häitä varten :)
Minusta tuollaisissa puheissa on selityksen sivumakua. Mikä on naimisiin menemisen tarkoitus? Hulppeat häät vai sitoutuminen loppuelämäksi tahtomaan rakastamaan puolisoaan? Tietysti ihanat (isotkin) häät ovat upea tapa juhlistaa tätä suurta hetkeä, mutta ei kai muoto voi mennä tarkoituksen edelle? Myös pienellä budjetilla toteutetut häät ovat taatusti ihanat, jos hääpari on mukana oikealla asenteella.