Aina silloin tällöin puhutaan eri tallennusformaattien säilymisestä. Ongelmana on se, että yhteiskunnan digitalisoituessa on yhä suurempi riski, että tieto (kuva, ääni, musiikki) vain katoaa vuosien kuluessa. Esimerkiksi CD- tai DVD-levyt eivät ole mitään ikuisia tallennusformaatteja. Vaikka niitä säilyttäisikin hyvin ja käyttäisi varovaisesti, saattaa niistä silti data kadota itsestään vuosikymmenien kuluessa.
Näin ainakin erilaisten asiantuntijalähteiden mukaan. Itselläni on useita CD-levyjä 1980-luvun lopulta ja ainakin toistaiseksi toimivat kiitettävän hyvin. Mutta entäpä viiden vuoden kuluttua, missä tulee takaraja?
Miten on vinyylien laita? Katoaako myös vinyyleistä saundi vuosikymmenien varrella? Kumpi on loppujen lopuksi parempi musiikin arkistointiin, CD vai vinyyli? Vai C-kasetti?
Ja nimenomaan arkistokäytössä, ei niinkään tavanomaisessa kotikäytössä. Kotikäytössä myös tallennusmedian fyysisellä koolla on paljon merkitystä joten CD voittaa siinä suhteessa vinyylit mennen tullen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos vinyyliä säilyttää ja kohtelee hyvin, ja soitin neuloineen on laadukas niin vinyyli on lähes ikuinen.
Eikä noilla CD rimpuloilla tee muutenkaan mitään kun soundi on kylmä mitätön ja kaikinpuolin kehno.
on vähä ikuisuus kysymys, jos historiaa katselee niin kaikki mikä ei ole kiveen hakattu on hävinnyt vuosien saatossa, kyllä ne kaiverretut säilyy sen aikaa kun tarve on, vinyyyli fanille, rahina on toki hienoa mut mut.
Ei hyväkuntoinen levy mitään rahise. Tietenkin jos ostaa jostain kirpputorilta kusenpolttaman ja monet bileet nähneen naarmuisen ja jo alkujaan "teeveestä tuttu" halpispainoksen niin tottakai se ritisee ja ratisee.
Laatuvinyyli on aivan puhdas soinniltaan ennenkuin joku rähmäkäpälä sen pilaa.