Liisa Hyssälä kertoo sosiaaliturvan uudistamisprojektista.
Veikkaanpa, ettei sohvallamakaamis -palkkioita tulla ainakaan korottamaan.
Veikkaanpa, ettei sohvallamakaamis -palkkioita tulla ainakaan korottamaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jotka ovat tämän kevään aikana saaneet töitä, kolme vakituista, yksi kolmen vuoden projektiin ja yksi vuodeksi. Eikä kukaan heistä kouluttautunut hoitoalalle, ketuttaako? Voisitko selittää, miten nuo työhaluttomat ovat voineet päästä töihin?
Itse pääsin koulutukseen tekniselle alalle, enpäs mennyt hoitoalalle, lällää. Mutta sen näkee, kelpaako 42v akka töihin parin vuoden päästä. Mutta minä olenkin työhaluton sohvallamakaaja. Paitsi, etten ole koskaan sossussa käyny.
Eivät nuo viisi ole työhaluttomia olleet jos ovat töitä hakeneet. Töitä saa jos on työmarkkinakelpoisuus kunnossa eli koulutus/kokemus on alalta jolta töitä löytyy eikä työn vastaanottamiselle ole esteitä eli esim. asuinpaikka ei rajoita työn vastaanottoa.
Miksi minua ketuttaisi jos joku ei halua hoitoalalle?
Päinvastoin, mitä vähemmän hoitoalalla on tekijöitä niin sen varmemmin pysyvät työntekijän markkinat.
Näinhän se toimii lääkäreilläkin.
Jos vihjaat tulla työhaluttomuudesta höpöttämällä siihen että pitäisin työttömiä työhaluttomina niin olet hakoteillä. Työttömän työmarkkinakelpoisuus ja työhalut ovat kaksi eri asiaa. Uskon että jokainen työtön haluaisi tehdä työtä mutta kuinka moni heistä on valmis näkemään vaivaa (opiskelu, muuttaminen)sen eteen että työllistyy onkin sitten eri asia.
Olet nyt ymmärtänyt sosiaaliturvan hieman väärin. Kyseessä ei ole palkkio siitä, että ei tee mitään, vaan turva, jos ei itse jostain syystä pysty huolehtimaan toimeentulostaan. Olet varmasti itsekin joutunut turvautumaan yhteiskunnan turvaan, jos et ole itse pystynyt huolehtimaan toimeentulostasi. Esim. kun oli sairas sait sairaskassasta rahaa. Vai mitä? Mutta silloin ei tietenkään ollut kyse palkkiosta, palkkiosta siitä, että et tehnyt mitään. Opettele pitämään asiat erillään. Muuten keskustelusta tulee sekopäinen.
Joskus ihmettelen noita työttömiä, jotka eivät mene sossuun, vaikka rahat on vähissä.
Sosiaaliturvahan on oikeus.
Moni mieluummin kärsii kuin ottaa sen häpeän, että hakee sossusta. Työtä haluava työtön ei halua sossupummin mainetta, vaikka työttömyys automaattisesti sen tuokin.
Tiedän yhden tyypin, joka on luovuttanut töiden hakemisen ajat sitten, muttei käy sossussakaan. Ottaa tmt-tuen ja jos jotain töitä tarjotaan esim. tuella, menee jos pääsee. Muuten keräilee pulloja ja syksyllä marjoja pitkät päivät. Esimerkiksi viime vappuaattona oli ajanut pyörällä ja kerännyt iltaviidestä seuraavaan aamuun kymmeneen, käynyt välillä vain kotona tyhjentämässä lastia ja tankkaamassa. Oli kuulemma saanut toistasataa euroa. Täysin uskottavaa, sillä olen itsekin kerran ihan tavallisella aamulenkillä puistossa löytänyt pieneltä alueelta jonkun pippalon jälkeen lähes kymmenen euron edestä.
silloin vielä sai oikein henkilökohtaista palvelua, eli oikein viimeisen päälle keljuilua.
Pienellä paikkakunnalla leimautuu hirveän helposti, ja sitä yrittää sinnitellä viimeiseen asti.
Mutta jotenkin kaikkien puolesta kaikkien pitäisi siellä käydä ja todistaa yhteiskunnalle ja päättäjille että korotuksiin on tarvetta.
Yksinäiset sissit antaa vaan näytteen siitä että ilman sossuakin voi pärjätä, joten sitten kakien pitäisi.
kaikki työ kannustavaksi ei makseta työttömyystukea passiivisille, jotka eivät ole edes työmarkkinoiden käytettävissä. Työstä aiheetta kieltäytyjät ja muut tukikeplottelijat kuuluvat sossuun ja minimi perusturvalle.
Mikä on kantasi työnantajille maksettavaan tukeen?
Kuuluuko verovaroista työnantajille maksettava tuki kilpailuyhteiskuntaan vai kommunistiseen yhteiskuntaan?
Ainoa kohtaanto-ongelma on sinun ja todellisuuden kanssa!
Kuuluu siis tarkasti kohdennettu ja määräajan palkkatuki työllisyyden edistämiseen!
"Uudistuksin työvoimapolitiikkaa elvyttämään
Suomalaisten hyvinvoinnista ei voida huolehtia ilman työllisyyden tuntuvaa kohenemista ja tuottavuuden kasvun nopeuttamista. Edellytysten luominen näille on uuden sinivihreän hallituksen politiikan tavoitteena.
Sinivihreä hallitus on asettanut tavoitteeksi työttömyysasteen laskemisen kestävästi alle viiden prosentin tasolle. Työllisyyden myönteiselle kehitykselle haasteen muodostavat työvoiman ikääntyminen ja kohtaanto-ongelmien yleistyminen.
Työ ei kohtaa tekijäänsä ja samalla työikäisten suomalaisten määrä pienenee. Hallitusohjelman työllisyystavoitteen toteutuminen, 80 000-100 000 uuden työpaikan lisäys tällä vaalikaudella, edellyttää kansainvälisen talouden kasvua ja kotimaassa työllisyyttä tukevaa palkkakehitystä.
Hallitus pyrkii lisäämään talouden dynamiikkaa. Tuloveron alennuksilla madalletaan työn vastaanottamisen kynnystä ja lisätään kulutuskysyntää. Myönteisen työllisyyskehityksen vauhdittamiseksi on varauduttu myös ns. täsmäparannuksiin. Nuorten, vammaisten sekä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen toteutetaan omat tukitoimensa.
Yrittäjyyttä ja kotimaisiin yrityksiin sijoittamista kannustetaan tuhannen euron osinkotulojen verottomuudella. Lisäksi toimivien palvelumarkkinoiden syntyä edesautetaan laajentamalla kotitalousvähennyksen käyttöalaa."
http://www.lansi-savo.fi/jetspeed/portal/LS_column.psml?newsgroup=5&newsid=61731
Ei, ei se kuule niin mene että työnantajat voivat itse päättää palkoista ja ehdoista, ja työttömän pitää ottaa vastaan mitä sanellaan.
Kaikki työ kannustavaksi, eli vastineeksi työpanoksesta kohtuullinen toimeentulo.
Lopulta ainoa tapa, jolla palkat saadaan pysymään työntekijälle kohtuullisina on se, että saneluratkaisuille on vaihtoehto. Se taas on inhimillisen toimeentulon tuova perusturva.
Juuri näin. Tällä hetkellä Suomesta löytyy todellakin työpaikkoja, joissa maksetaan palkkaa, joka alittaa yhteiskunnan tuet, mikä on häpeä näinkin rikkaassa maassa kuin Suomessa. Jostain ihmeen syystä, ketään ei kuitenkaan näytä kiinnostavat se, että sosiaalitukia maksetaan myös normaalia työtä tekeville ihmisille, kun eivät muuten tulisi toimeen. Pelkän huvin vuoksiko niitä töitä tehtiinkin?
Puheilla sohvalla makaamisesta ym. ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne palvelevat vain ideologisia tarpeita, joilla pyritään saamaan ihmiset tekemään töitä alle toimeentulominimin. Suomi on kuin Kiina orjatyöläisineen, mutta täällä ne kalterit ovat vain näkymättömiä.
> inhimillisen toimeentulon tuova perusturva.
Esim.
sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa selvittää nyt juuri asetettu laaja komitea ->
"Kannustava ja oikeudenmukainen sosiaaliturva kaikille
Valtioneuvosto asetti komitean sosiaaliturvaa uudistamaan
Sosiaaliturvauudistus toteutetaan vaiheittain ja ensimmäiset esitykset tuodaan eduskuntaan viimeistään syysistuntokaudella 2008. Komitean on tarkoitus saada työnsä valmiiksi vuoden 2009 loppuun mennessä. Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä seuraa ja ohjaa komitean työtä.
Komitean ja jaostojen kokoonpano
Komitean kokoonpanossa ovat edustettuina uudistustyön kannalta keskeiset hallinnonalat sekä työmarkkinajärjestöt ja kolmas sektori. Laajuutensa takia valmistelutyö on jaettu neljälle jaostolle, jotka valmistelevat komitealle sen edellyttämiä selvityksiä."
Tarkemmin: http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11744/index.htx
> Kaikki työ kannustavaksi, eli vastineeksi
> työpanoksesta kohtuullinen toimeentulo.
>
> Lopulta ainoa tapa, jolla palkat saadaan
> pysymään työntekijälle kohtuullisina on se,
> että saneluratkaisuille on vaihtoehto.
Palkoista ja työehdoista taas sovitaan liittokohtaisissa tuloneuvotteluissa myös luvataan jotain "tasa-arvo tupoa" hoitoalalle.
Ei nevottelut ole mikään saneluratkaisu yhteiseen sovintoon pyritään ja usein työtaistelutoiminkin lopulta ollaan aina sovintoon päästy ilman mitään ns. "pakkosovittelua", jota ei Suomessa edes ole.
jos alle TES-sopimuksen maksavat ota yhteys ammattiliiton toimitsijaan niin selviää asia.
Ellet sattumalta ole järjestäytynyt niin voit koittaa selvittää työsuojelutarkastajan välityksellä, että on sopimusten mukainen palkka.
> sosiaalitukia maksetaan myös normaalia työtä
> tekeville ihmisille, kun eivät muuten tulisi
> toimeen.
Mikäli on osa-aikainen tai pätkätyöläinen ja työaika niin lyhyt, ettei ansio ole riittävä elantoon on oikein täydentää tuloja sosiaaliturvalla. Aina on parempi jos saa kokopäivätyön jolloin ei tarvitse esim. soviteltua päivärahaa käyttää. Kyllä pikkutyötkin on parempi kuin työttömyys ja usein myös polku työelämään kokoaikatöihin.
> Suomi on kuin Kiina orjatyöläisineen,
> mutta täällä ne kalterit ovat vain
> näkymättömiä.
Suomessa on perusturva ja työttömyystuki ei täällä ole orjia! Jatkuvasti myös työttömyys alentunut on jo ala- ja aluekohtaista työvoimapulaa.
...inhimillisen toimeentulon tuova perusturva...
Tuon kun näkis. Vaikka saattaahan se olla niin, että porvaripuolueilla on ihan eri näköinen käsitys siitä, mikä on inhimillinen toimeentulo kuin mitä on köyhällä. Ehkä se jokapäiväinen näkkäri riittää köyhän osaksi.
...Kannustava ja oikeudenmukainen sosiaaliturva kaikille...
Aina kun sana kannustava lipsahtaa päättäjiltä, se tarkoittaa heikennyksiä ja leikkauksia työttömyys/sosiaaliturvaan. Se mikä on oikeudenmukaista hyvinvoivien päättäjien mielestä, ei ole sitä välttämättä köyhän, toimeentulonsa kanssa kamppailevan mielestä.
...Kaikki työ kannustavaksi...
Tuo tarkoittanee sitä, että sosiaaliturva tehdään niin vaikeasti saatavaksi ja tasoltaan heikoksi, että kaikkinainen työ tulee kannustavaksi.
Näin olen exvirkamiehenä oppinut päättäjien sanomisia lukemaan.
>Suomessa on perusturva ja työttömyystuki ei täällä ole orjia! Jatkuvasti myös työttömyys alentunut on jo ala- ja aluekohtaista työvoimapulaa.
Ja maapallo on litteä.
> Tuo tarkoittanee sitä, että sosiaaliturva
> tehdään niin vaikeasti saatavaksi ja tasoltaan
> heikoksi, että kaikkinainen työ tulee
> kannustavaksi.
Ei tuosta arvelustasi ainakaan näy mainintaa päinvastoin ja tietysti työnteko pitää olla aina ensisijaista ja tuet vain tarpeen mukaisesti.
"Tukien saajan asemaa parannetaan yksinkertaistamalla ja selkeyttämällä järjestelmää. Uudistus toteutetaan siten, että sosiaaliturvan rahoitus on pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä selvitetään myös sosiaalietuuksien verotus ja asiakasmaksut."
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11744/index.htx
"Työn kannustavuus ja työnteon ensisijaisuuden periaate on suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän kantava voima. Nyt kun tässä uudistuksessa tarkastellaan samanaikaisesti perusturvaa ja ansioturvaa, saadaan joustava, yhteensopiva ja ihmisten tarpeet huomioon ottava sosiaaliturva, Hyssälä tiivisti."
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11742/index.htx
"Viimesijaisena toimeentuloturvan muotona on toimeentulotuki. Sosiaaliturvajärjestelmää olisi kehitettävä siten, että ensisijaista perusturvaa saavalle ei synny tarvetta toimeentulotukeen."
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11744/index.htx
Mitä "uudistuksia" järjestelmään voi odottaa tampioilta, joilla ei ole mitään käsitystä nykyisenkään järjestelmän toiminnasta; jo tälläkin hetkellä leikatulla toimeentulotuella elelee jo tuhansia ihmistä, eli se toimeetulotuki ei ole edes nykyisin viimesijainen tuki. Todellisuudessa sosiaali- ja terveysministerin ehdotuksessa ei ole mitään konkreettista tietoa siitä, miten hallitus tai sen asettama työryhmä voi parantaa tilannetta.
Se sisältää ainoastaan tietoa siitä, millaisia arvoja hallitus kannattaa ja kaiken lisäksi työryhmän vetäjäksi on ilmoitettu tunnetun Kokoomussuvun vesa. Tämän vesan isä on ollut Suomen työnantajain liiton puheenjohtaja, yksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan perustajista ja erittäin tunnettu poliitikan taustavaikuttaja. Voitte olla ihan varmoja, että näillä tropeilla ei työttömien asemaa muuteta ja koska tehdyn työn määrä ei ole Suomessa kasvanut merkittävästi, työttömät pysyvät työttöminä edelleenkin ja koska rakas porvarihallituksemme pitää edelleen työttömyyttä työttömien syynä, rangaistuksia ja leikkauksia on vain lisää luvassa.
Todellinen muutos pitäisi kohdistua talouteen, josta se säteilisi myös työllisyyteen, mutta sitähän ei tapahdu, koska voitot nykyisellään valuvat nimenomaan Kokoomuksen perinteisen äänestäjäkunnan taskuihin. Työttömyys on tuottavaa toimintaa, kuten on jo moneen kertaan todettu - siksi siihen ei myöskään haluta puuttua. Sosiaaliturva puolestaan toimii esteenä kuten myös oikeudet työmarkkinoilla, joista oikeudet on jo saatu jyrättyä. Kunhan sosiaaliturva saadaan leikattua olemattomiin, kuten päivähoitokeskustelu jo antoi ymmärtää, päästään tulokseen, joka miellyttänee suuresti myös porvareita.
Tästä pääsemmekin siihen lopputulokseen, josta jo aikaisemmin oli puhetta; sosiaaliturvasta tullaan tekemään vaikeasti saatavaa ja tasoltaan heikkoa, jotta työ jopa alle 380 euron kuukausipalkalla tullee toteutumaan. Nythän sellaista tekevät jo "harjoittelijat", joista monet useaan kertaan "aktivoinnin" nimikkeellä.
"Jatkuvasti myös työttömyys alentunut on jo ala- ja aluekohtaista työvoimapulaa."
Tästä asiasta on keskusteltu jo niin moneen kertaan ihan politiikan ylimpiä tasoja myöten, että alkaa todellakin hermostuttamaan tämä suomalaisten, porvarillisten tiedotus(propaganda?)välineiden tahallinen valehtelu asiasta. Tehdyn työn määrä ei ole noussut merkittävästi Suomen taloudessa. Niin kauan, kun tämä lahjomaton mittari osoittaa, että työtä ei tehdä aiempaa enempää ja niin kauan kun toinen mittari, elikä palkkatulojen osuus BKT:sta, ei nouse merkittävässä määrin, on turha viljellä tuota paskaa työvoimapulasta.
Palkkataso nousee, kun työvoimasta on pulaa, kuten myös tehdyn työn määrä, jotka kummatkin näkyvät palkkatulojen nousuna erilaisissa tilastoissa. Mistään tällaisesta ei ole näkyvissä merkkiäkään, mikä osoittaa selvästi sen, että tällaisilla puheilla ei ole katetta. Työvoimapula on puhtaasti poliittinen sumutus, jonka laajuus ja synkronisaatio (=ajoitus) osoittavat armottomasti vain sen, kuinka keskittynyttä tiedotusvälineiden omistus Suomessa on ja kuinka vähän poliittisesti riippumatonta tietoa meillä on Suomessa käytössä. Koska riippumaton, puolueeton tieto on kansalaisten poliittisen päätöksenteon perusta, on varsin helppo todeta, että Suomi ei ole sitten vähääkään demokratia millään mittarilla mitaten.
"Ellet sattumalta ole järjestäytynyt niin voit koittaa selvittää työsuojelutarkastajan välityksellä, että on sopimusten mukainen palkka."
Ellet ole sattunut seuraamaan ympäristössäsi tapahtuvia muutoksia, et ole tietoinen siitäkään, että Suomessa tehdään ihan laillisesti työtä, josta ei kuitenkaan käytetä sanaa työ. Näin ollen voidaan kätevästi kiertää kaikki se lainsäädäntö, mikä koskee työntekoa. Logiikka lienee samanlainen kuin varkailla; enhän minä varasta, lainaan vaan hiukan... Ja koska valtio ei koskaan tee laittomuuksia ja edustaa aina päättäjineen kansan tahtoa, voimmekin todeta, että kaikki on reilassa, vai kuinka?
Minun on ihan pakko todeta, että edellinen kirjoittaja elää todennäköisesti ihan omassa todellisuudessaan, jolla ei ole mitään kosketuspintaa siihen todellisuuteen, missä pienipalkkaiset ja työttömät joutuvat elämään. Todella tyypillistä 2000-luvun Suomessa, joka on pilkkoutunut omiksi kansanosikseen, joiden arkipäivä ei kohtaa enää millään tasolla.
On ainakin lähtökohta ihan oikein asetettu ->
"Uudistustyössä on otettava huomioon ikärakenteen ja työmarkkinoiden muutokset sekä globaalin talouden vaikutukset. Tavoitteena on kattava, kannustava ja hallittava sosiaaliturva.
Tavoitteena on tarkastella lakien sisältämän perusturvan ja ansioturvan määräytymisen ja kriteerien perusteet ja oikeellisuus. Samalla selvitetään perheellisyyden huomioon ottaminen etuuksia määriteltäessä, etuuksien verotus sekä palvelumaksujen määräytyminen. Myös ansiotulojen, pääomatulojen, palvelumaksujen ja etuuksien yhteensovitusta on tarkoitus tarkastella.
Uudistuksessa arvioidaan erilaiset tavat lisätä mahdollisuuksia yhdistää sosiaaliturvaa ja työtä. Periaatteena on työn kannustavuus ja työnteon ensisijaisuus."
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/11744/index.htx
Hyvä vaan jos laiskat pelästyvät ja alkaa työ vihdoin maistua kun kannustetaan.
> on turha viljellä tuota paskaa työvoimapulasta.
Esim. putkimiehistä ja muurareista pulaa tekijän saa jollain alueella todella soitella ja etsiä!
> Ellet ole sattunut seuraamaan ympäristössäsi
> tapahtuvia muutoksia, et ole tietoinen
> siitäkään, että Suomessa tehdään ihan
> laillisesti työtä, josta ei kuitenkaan käytetä
> sanaa työ. Näin ollen voidaan kätevästi kiertää
> kaikki se lainsäädäntö, mikä koskee työntekoa.
Kyllä työmaalla koskevat työsuojelusäädökset kaikkia esim.
- työharjoittelijota
- työkokeilijoita
- työelmävalmennettavia
- työkuntoutujia
Heille on etuuden maksaja ottanut pakollisen työtapaturmavakuutuksen! Isoilla rakennuksilla on vierailijoiden varallekin tapaturmavakuutus, kypärät ja koulutettu opas.
Talkoo- ja vapaaehtoistyössä ei ole työtapaturmavakuutus pakollinen, joten sitä ei usein ole. Kyllä kaikesta tekemisestä voi käyttää sanaa työ ei esim. ole väheksyttävää kotitaloustyö.