Hei kaille!
Kerron hieman elämäntilanteestani ja toivon, että saan teiltä tilanteestani asiallisia kommentteja.
Ensinnäkin taustatiedoksi, että ole hyvin helposti ahdistuva ihminen ja minulle onkin nyt diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Mutta nyt itse asiaan. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kuusi vuotta. Menimme naimisiin viime kesänä. Olen ollut aina epävarma siitä, haluaako mieheni olla minun kanssani ja vaikka hän on kuinka vakuutellut minulle että tahtoo en ole kuitenkaan häntä uskonut vaan aina mustasukkaisuus on nostanut päätään (vaikkei mitään syytä olisikaan). En ole kuitenkaan kertonut näistä negatiivisista tuntemuksistani läheskään aina mihelleni vaan olen pitänyt ne sisälläni.
Naimisiin menokaan ei saanut minua luottamaan täysillä mieheeni, vaan edelleen tunsin itseni huonoksi ja että mies katselee varmasti muita kuin minua (huonon itsetuntoni syytä kai..). No elämä jatkui samaa rataa, kunnes sain miheni kiinni siitä, että hän katseli salaa naisten kuvia internetistä. Tilanteesta jäi ahdistunut olo, vaikka puhuimmekin asian selväksi. Kaksi viikkoa eteenpäin kyseisestä tapahtumasta näin unta, että sanoin mihelleni, etten rakasta häntä ja haluan jättää hänet. Heräsin unesta ahdistuneena ja kyseinen kamala olo jäi ns. päälle. Ahdistuin ja lopulta masennuin. Pelko siitä, että rakkauteni miestäni kohtaan loppuu tuntui kamalata. Tuon jälkeen en ole pystynyt enää töihin ja syön masennuslääkkeitä. Mieheni rakastaa minua, mutta en ole itse varma tunteustani! Tai olen.. jokin hävisi väliltämme.. miheni seura ahdistaa. Haluaisin parisuhteemme kuntoon, mutta en pysty edistämään asiaa, koska tunnen ahdistusta koko ajan. En haluaisi menettää sitä, mitä meillä oli.. (Ja toivottavasti se jokin on vielä tuolla jossakin sisimmissäni). Tiedän, että minun pitäisi saada olla yksin ja yrittää kerätä itseni kasaan, mutta pelkään, että menetän mieheni ja hänen rakkautensa jos niin teen. Ymmärrän myös, että oman parantumiseni kannalta olisi tärkeää tehdä ratkaisuja elämässä. Hankalaa..:(
Miheni tietää tämänhetkisistä tunteistani ja nyt näen itsekkin, että hän todella rakastaa minua, eikä halua menettää minua. Auttaa ja tukee ja rakastaa, mutta minä en pysty ahdistukseni/tunteitteni vuoksi antamaan vastarakkauta.. ja se tuo ahdistukseni päälle vielä pahanolon ja huonon omantunnon.
Siinä pala tämänhetkistä elämääni..Onko kenelläkään ollut vastaavanlaista tilannetta? Rakkauden tunne kadonnut ja onko sitä löytynyt uudelleen?
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Kerron hieman elämäntilanteestani ja toivon, että saan teiltä tilanteestani asiallisia kommentteja.
Ensinnäkin taustatiedoksi, että ole hyvin helposti ahdistuva ihminen ja minulle onkin nyt diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Mutta nyt itse asiaan. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kuusi vuotta. Menimme naimisiin viime kesänä. Olen ollut aina epävarma siitä, haluaako mieheni olla minun kanssani ja vaikka hän on kuinka vakuutellut minulle että tahtoo en ole kuitenkaan häntä uskonut vaan aina mustasukkaisuus on nostanut päätään (vaikkei mitään syytä olisikaan). En ole kuitenkaan kertonut näistä negatiivisista tuntemuksistani läheskään aina mihelleni vaan olen pitänyt ne sisälläni.
Naimisiin menokaan ei saanut minua luottamaan täysillä mieheeni, vaan edelleen tunsin itseni huonoksi ja että mies katselee varmasti muita kuin minua (huonon itsetuntoni syytä kai..). No elämä jatkui samaa rataa, kunnes sain miheni kiinni siitä, että hän katseli salaa naisten kuvia internetistä. Tilanteesta jäi ahdistunut olo, vaikka puhuimmekin asian selväksi. Kaksi viikkoa eteenpäin kyseisestä tapahtumasta näin unta, että sanoin mihelleni, etten rakasta häntä ja haluan jättää hänet. Heräsin unesta ahdistuneena ja kyseinen kamala olo jäi ns. päälle. Ahdistuin ja lopulta masennuin. Pelko siitä, että rakkauteni miestäni kohtaan loppuu tuntui kamalata. Tuon jälkeen en ole pystynyt enää töihin ja syön masennuslääkkeitä. Mieheni rakastaa minua, mutta en ole itse varma tunteustani! Tai olen.. jokin hävisi väliltämme.. miheni seura ahdistaa. Haluaisin parisuhteemme kuntoon, mutta en pysty edistämään asiaa, koska tunnen ahdistusta koko ajan. En haluaisi menettää sitä, mitä meillä oli.. (Ja toivottavasti se jokin on vielä tuolla jossakin sisimmissäni). Tiedän, että minun pitäisi saada olla yksin ja yrittää kerätä itseni kasaan, mutta pelkään, että menetän mieheni ja hänen rakkautensa jos niin teen. Ymmärrän myös, että oman parantumiseni kannalta olisi tärkeää tehdä ratkaisuja elämässä. Hankalaa..:(
Miheni tietää tämänhetkisistä tunteistani ja nyt näen itsekkin, että hän todella rakastaa minua, eikä halua menettää minua. Auttaa ja tukee ja rakastaa, mutta minä en pysty ahdistukseni/tunteitteni vuoksi antamaan vastarakkauta.. ja se tuo ahdistukseni päälle vielä pahanolon ja huonon omantunnon.
Siinä pala tämänhetkistä elämääni..Onko kenelläkään ollut vastaavanlaista tilannetta? Rakkauden tunne kadonnut ja onko sitä löytynyt uudelleen?
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ensinnäkin, se jos mies katselee naisten kuvia netissä, ei oo mitenkään normaalista poikkeavaa. Kaikki miehet sitä tekee, oli sitten varattu tai ei. Ja jos kerran miehesi on just sun kanssa naimisiin halunnut, niin kai sekin kertoo jotain.
Itsekin olen välillä ollut masentunut, mutta sitten potkin itseäni perseelle ja sanon että nyt loppuu taas tää apaattisuus ja rääkyminen. Lääkkeitä en oo koskaan syönyt.
Vaikea tuohon tilanteeseen on mitään kunnon neuvoa antaa. Mutta kun kesäkin tulee niin eikö pitäis vaan nauttia ja unohtaa kaikki masennukset ja ahdistukset ja elää vaan päivä kerrallaan.
En usko että se rakkaus on mihinkään kadonnut, ja jonkun unen perusteella on turha alkaa elämäänsä muokkaamaan.
mutta tästä tapahtumasta on jo puol vuotta.. tuntuu etten pääse eteen päin ja että kaikki mun tunteet on kuollu.. En vain todellakaan tahtoisi heittää tätä kaikkea menemään, mut kun en saa tuota ahdistusta pois. Taidan olla aika omituinen tapaus :) Haluaisin taas oppia iloitsemaan ja nauttimaan mun mihen seurasta, mutta kun sen puhekkin ahdistaa. Pahimmasta ahdistuksesta olen toki jo yli päässyt, mutta toisen seura ei enää tunnu vaan samalta...???
käsittääkseni on ahdistusta poistavia (rauhoittavia) lääkkeitäkin, jotka on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön. Terapiaa tarvitsisit masennuslääkkeiden lisäksi.
Sinun täytyy puhua asiasta (paljon) ja varmaan kirjoittaminenkin on hyväksi. Älä jää yksin unia hautomaan.
Ilo tulee sitten yllättäen jonakin päivänä.
Kaikkea hyvää
Hei!
Ymmärrän miten ahdistavaa tuo voi olla. Kai käyt terapiassa/muualla juttelemassa asioista ja tunteistasi? Jos liikaa ja päivittäin ajattelet ja pyörittelet tuota rakkausasiaa mielessäsi, luulisi sen vain lisäävän ahdistustasi? Helppohan tässä on sanoa, mutta kyllä toiminta, tekeminen, liikunta ja kaikki mahdollinen mistä itse pidät, olisi hyvää terapiaa ja veisi ne ajatukset muualle. Oletko kokeillut jotakin kunnon hikiliikuntalajia esimerkiksi? Sen tuottamat mielihyvän tunteet ovat mahtavia ja voivat piristää paljonkin!
Toivon, että ajan myötä tilanteenne paranee ja löydät uusia hyviä asioita elämääsi ja suhteeseenne. Hienoa on, että miehesi ymmärtää sinua. Ole onnellinen liitostanne, meitä on monia, joilla ei ole sitä olkapäätä lähellä...
Oikein hyvää jatkoa! Elämä näyttää varmasti aurinkoisemmankin puolen sinullekin vielä :)
Menkää yhdessä pariterapiaan. Se ei ole mitään hullujen hommaa, siellä voi oikeesti löytyä langanpäitä, joista voit ja voitte yhdessä alkaa selvittämään sotkuja suhteessanne. Peli ei varmasti ole menetetty.
Aurinkoa teille, uskalla hakea apua, älkää luovuttako! :)
Nyt kiireesti apua hakemaan. Pariterapia on hyvä, jos et itse pysty hoitamaan aikaa, niin pyydä miestäsi tekemään se.
Mutta minusta sinä olet selvästi masentunut, on sitten syy mikä tahansa, niin se pitää selvittää.
Syitähän voi olla vaikka e-pillerit, välittäjäaineiden "lakko" aivoissa, pitkään jatkunut pelko menettämisestä....
Tuo pelko voi tuoda myös sellaisen itsesuojeluvaiston, että lakkaan rakastamasta, ei sitten satu paljon.
Sinun pitää tietää, että jo keskivaikea masennus hyydyttää tunne-elämän erittäin tehokkaasti.
Nyt selvittämään asioita, ethän halua olla surkea koko elämäsi?
Olen käynyt asiasta juttelemassa mielenterveyshoitajalla, mutta hän sanoi, että kun nyt olen pahimmasta masennuksesta selvinnyt ja pahin ahdistus on hellittänyt niin minun vain pitäisi nyt koittaa selvitä omin voimin eteenpäin. Olen myös puhunut tästä "ongelmastani" sisaruksilleni ja muutamalle kaverille ja heille olen saanut purkaa tunteitani ja mielialojani.
Masennuin tosiaan aika kovasti talvella. Ruokahalu meni, itkin kaksi viikkoa putkeen ja mitään en jaksanut tehdä. Nyt vajaaseen kahteen kuukauteen minun ei ole tarvinut pahaa oloani itkeä joka päivä, mutta avioero, rakkaudettumuus, ahdistava läheisyys ym. pyörii kokoajan mielessä. Onneksi kuitenkin saan itseni liikkeelle ja pystyn puhumaan näistä asioista miheni kanssa. (Pelkään kuitenkin, että tällaisten asioiden pitkä puurtaminen voi myös väsyttää miheni tässä parisuhteessa)
Olen itse miettinyt tuota parisuhdeterapiaa.. Pystymme kuitenkin muutenkin puhumaan todella avoimesti tilanteestamme, mutta voisihan sieltä saada joitakin käyttökelpoisia ideoita, joiden avulla saisimme suhteemme selville vesille.
..rakkautta on, niin ei se mihinkään katoa...
vaikka miehelläsi on pitkä pinna ja on hyvin venyvä sinun suhteesi ja tukee ja rakastaa sekä on kaikinpuolin täydellinen mies sinulle, mutta kun et sitä pysty uskomaan vaikka mies kuinka vakuuttelisi.. tuo nyt ensinnäkin on varmasti erittäin turhauttavaa.
itsehhän olin samanlaisessa tilanteessa, jossa naisella tollaisia ahdistushäiriöitä ja vaikka kuinka yritin hänelle vakuutella, että olet juuri sellainen nainen minkä haluan ja rakastan sinua, mutta ilmeisesti nämä sanat ja osoitukset saivat juuri naisen ahdistumaan vielä enemmän ja hän minut sitten loppujen lopuksi jätti :(
hyviä puolia jos tuosta etsii niin kiitän onneani, ettei keritty kihloihin/naimisiin/tekemään lapsia ja sitten olisi tuo pahin vasta tapahtunut, olisi varmasti sattunut paljon enemmän toi jättäminen.
sitähän ei oikein pysty määräämään kehenkä ihastuu/rakastuu, mutta jos suinkin sitä pystyn yhtään kontrolloimaan yritän etsiä sellaisen jolla ei ole tollaisia mielenterveyshäiriöitä, koska koin tuon edellisen suhteeni kokonaisuudessaan niin rankaksi vaikka tätä naista rakastinkin, mutta se oli turhauttavaa kun se olikin turhaa kun ei siihen saanut varsinkaan loppuaikana mitään vastakaikua.
minun tekstistäni ei varmaan mitään hyötyä ollut ehkä haittaa paremminkin, mutta yritän sanoo jotain fiksuakin... ensinnäkin se vieraiden naisten katselu on erittäin normaalia, kunhan ei mene siihen pisteeseen että katsotaan joka ilta pornoa ja se korvaa seksinkin. toisekseen yritä vaan ajatella vähemmän kaikkee tuossa suhteessasi.. just se saa sinut ahdistumaan, niin hankala sitä ajattelua on varmaan kontrolloida ehkä joku parisuhdeterapia tosiaan paikallaan.
elä hyvä nainen heitä tuota 6 vuoden suhdetta ja avioliittoa hukkaan jos siinä on kerran sitä rakkautta ollu niin kyllä se löytyy uudestaan tai sitten se tulee esille viimeistään kun oot miehesi jättäny ja heräät tähän "todellisuuteen" et mitä olenkaan tehnyt?! ja sitten on varmaankin fiilis vielä huonompi jos miehes ei haluukkaan ottaa takaisin.
tietyt masennuslääkkeet turuttavat tunteet..tavallaan mikään ei tunnu miltään.voisikohan rakkauden tunteen katoaminen johtua lääkityksestä?Tsemppiä!
riippuvaiselta kuin rakastavalta.
Sanon tämän ihan omasta kokemuksesta, kun olen ollut samanlainen. Tästä johtuu tämä rakkauden loppumisen pelko (terve ei vaivaa päätään päivätolkulla sellaisella asialla). Mies kuin mies kelpasi, ja koko ajan pelkäsin tulevani jätetyksi, kun olin niin sairaan riippuvainen toisen olemassaolosta. Ei se mitään rakkautta ole.
Olen parantunut elämällä yksin. Kun uskaltaa elää yksin, alkaa kunnoittaa muita ihmisiä aivan eri tavalla, eikä enää ripustaudu.
Hei,
Tiedän kyllä, että olen/olen ollut liian riippuvainen miehestäni, mutta on siinä muutakin. Nuorena en osannut/pystynyt aloittamaan seurustelua, koska ahdistus nousi heti pintaan. Tilanteet oli semmoisia, että toinen oli todella kiinnostunut minusta, ja halusin yrittää aloittaa suhdetta, mutta kun aloimme olemaan virallisesti yhdessä ahdistus iski--> heti kun suhteen lopetti, se helpotti. Olen ajatellut, että kyseessä oli se, etten rakastanut heitä tai jotain vastaavaa?? Ja niimpä tämän hetkinen tilanteeni tuntuu samalta --> pitääkö jättää mieheni, että voin parantua tästä ahdistuksesta? Haluaisin kuitenkin vielä yrittää, mutta kun puolivuotta tätä valtavaa ahdistusta on kestänyt.
Suhde mieheeni alkoi minun kiinnostumisen kautta. Ja lopulta ajauduttiin yhteen ja rakastuttiin jne..
ei ole hyvä asia: viha, katkeruus tms, jota et voi purkaa ulos, kääntyy sinua itseäsi vastaan. Yritä purkaa sille miehellesi miltä tuntui silloin ja miltä tuntuu nyt. Onko tapanasi pitää paljon tunteita sisälläsi? Kuulostaa siltä, että tuo yletön ahdistus ei ole alkuperältään näissä tilanteissa, vaan johtavat jonnekin aikaisempiin kokemuksiin.
Eipä tipu myötätuntoa mustasukkaisuutta sairastaville. Perkule sentään, en ole koskaan joutunu niin noloihin tilanteisiin kuin silloin aikanaan. ja joskus täysin vieraat ja viattomat kanssaihmisetkin, kun seurustelin mustasukkaisen kaverin kanssa. Aina saat miettiä alibia olemisilleen.... todella inhottavaa, rasittavaa.
Toivottavasti en enää koskaa törmää sellaisiin!
Oma, vieraille ihmisille kiltti luonteenikin kärsi siitä, kun täytyi alkaa ärähtää jos miespuoliset sattu juttelemaan mulle...
Perkele!