minkälaista

perheterapiaa teillä on ollut puolisonne uskottomuuden tiimoilta?

Omat kokemukset ovat vuosia sitten. Miehen piti etsiä aina joku seksileikkikaveri. Välimme vieraantuivat ja kun masennuin, mieheni käski terapiaan. No menin ja sitten järjestyi mahdollisuuus parina mennä.

Kävin pari kertaa, kokemus oli pettymys. Minut syyllistettiin, koska en toiminut mieheni mielen mukaan seksiasioissa. Mutta parisuhteemme oli kuulemma todella hyvä, koska minä en regoinut "neuroottisesti" (eli olin täysin tunteeton ja pidäteltyä vihaa täynnä) miehen tekemisiin. Ja terapeutti oli nainen.

Lopulta meille tuli ero. Yllättäen en ollutkaan kylmä naisena, vaan uusi miesystäväni sai minut hehkumaan.

Mitä teille terapiassa tapahtui? Pääsikö pettäjä jyräämään senkin omaksi edukseen? Kuinka pitkään meni ennenkuin menitte? ( Meillä noin 7 vuotta ensimmäisestä pettämisestä, 2 vuotta kärähtämisestä) En vieläkään luota näihin terapioihin!
6557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Terapian "onnnistuminen" on pitkälti kiinni asiakkaan odotuksista ja kyvyistä.

Terapiassa sen työn tekee terapoitava, ei terapeutti. Terapeutti on vähän kuin opas, joka voi viitoittaa tietä, mutta itse se matka on käveltävä. Terapia ei ole mikään junamatka, jossa perille pääsee kun maksaa lipun ja istuu persiilleen.

Jos olet terapiassa pidätellyt tunteitasi ja ollut puhumatta niistä, ei ole toellakaan ihme, jos homma ei toiminut.

Äänestä
  • Satun kyllä tietämään mitä terapia on. Itse selviydyin todellakin sillä, että tein työn, mutta yksin ilman terapeuttia. Nyt on tullut opiskeltua enemmän näitä.

    Terapeutteja vain on monenlaisia ja menetelmiä sekä koulukuntia. Jos ei niistä tiedä etukäteen, niin on mielestäni vaarana jopa tilanteen pahentuminen. Kuten itselleni kävi.

    Kysymys ei siis ollut pidättelemisestä, vaan en tunnistanut siinä ahdistavassa tilanteessa tunteitani. Terapeutilla oli jostain syystä tarve muokata tilanne oman näkemyksensä mukaan. Hänenhän olisi pitänyt kyetä luomaan tilanne, jossa myös minun ääntäni olisi tullut kuulla - eikä vain sitä hurmaavaa miestä?

    En ole saanut vakuuttavaa näyttöä että kovin monella muullakaan olisi ollut paremmin....

    Äänestä

  • terapoitu kirjoitti:

    Satun kyllä tietämään mitä terapia on. Itse selviydyin todellakin sillä, että tein työn, mutta yksin ilman terapeuttia. Nyt on tullut opiskeltua enemmän näitä.

    Terapeutteja vain on monenlaisia ja menetelmiä sekä koulukuntia. Jos ei niistä tiedä etukäteen, niin on mielestäni vaarana jopa tilanteen pahentuminen. Kuten itselleni kävi.

    Kysymys ei siis ollut pidättelemisestä, vaan en tunnistanut siinä ahdistavassa tilanteessa tunteitani. Terapeutilla oli jostain syystä tarve muokata tilanne oman näkemyksensä mukaan. Hänenhän olisi pitänyt kyetä luomaan tilanne, jossa myös minun ääntäni olisi tullut kuulla - eikä vain sitä hurmaavaa miestä?

    En ole saanut vakuuttavaa näyttöä että kovin monella muullakaan olisi ollut paremmin....

    kyse on odotuksista.

    Jos odottaa, että tulee kohdelluksi uhrina, pariterapia varmaan tuottaa pettymyksen. Terapeutti pyrkii olemaan neutraali, ja jos asiakas odottaa, että terapeutti on hänen "puolellaan", hän pettyy.

    Minulla on erittäin hyviä kokemuksia terapiasta. Hyväksyn sen, että terapeutti on tiukasti puolueeton ja kyseenalaistaa juuri ne parisuhteen vääristymät ja valta-asetelmat, joihin kuuluvat mm. "syyllinen" ja "syytön" -leimat.

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    on odotuksia, haluaa jonkinlaisia selityksiä sekä selviytymiskeinoja.

    Odotin että terapeutti on neutraali eikä ole kummankaan puolella. Lopputulos oli että minä olen syyllinen mieheni pettämisiin. Olinhan neuroottinen - seksi ei maistunut ja hyljeksin miestäni. Sekin kuulemma oli tasapainotonta kun kerroin, kuinka "tyttöystävät" (olevinaan minunkin ystäviä) kävivät kyläilemassä meillä, ottivat mukaan joskus vapa-aikana ja koin sen todella näyryyttävänä, kun sain lopulta tietää että niidenkinkanssa olipaneskeltu (jopa meillä kotona). Se kuulemma ei voi satuttaa, mitä ei tiedä - edes jälkeen päin!

    Hyvä jos on hyviä kokemuksia, minulle jäi epäluulo. Eikä ystävieni kokemukset ole olleet paljon parempia :(

    Omaamme olen hyvin pettynyt, en koe häntä puolueettomaksi.
    Syystä, että hän on keskittynyt minun anteeksi antamiseeni. Kuitenkin mielestäni asia täytyy ensin käsitellä esim. syyt, olisi kiva tietää miksi?

    Anteeksi antaminen olisi hyväteko itselleni, mutta en ole siihen pystynyt. Toisaalta hyvä, koska puolen vuoden terapian jälkeen kävi ilmi, ettei mieheni suhde toiseen ollutkaan päättynyt.Kerta toisensa jälkeen, mieheni on valehdellut niin minulle kuin terapeutillemmekin.

    Olen tunnekoukussa, enkä pääse/päästä irti mieltäni vaivaavista kysymyksistä.
    Kuitenkin suunta on nyt lomalla, ilman terapiaa hyvä, en tiedä onko oikea.

    Ja itselleni päätin antaa anteeksi sen, etten anna anteeksi miehelleni.

    Äänestä

Kävimme seurakunnan pariterapiassa puoli vuotta. En painostanut tai vaatinut terapiaa, en olisi siihen edes kyennyt, puolisoni hoiti ajanvaraukset. Aluksi tapaamisista oli apua ja tapahtunutta saatiin kerittyä auki. En toipunut nopeasti vaikka hurmaava ja ihailtava puolisoni vakuutti rakkauttaan ja katumustaan, hän teki kaikkensa, että liittomme jatkuisi. Vähitellen terapeutti asettui puolisoni puolelle ja hyökkäsi minua vastaan - jopa puolisoni huomasi tämän. Viimeisten terapiakäyntien jälkeen erosimme aina seuraavana yönä.

Puolen vuoden jälkeen lopetimme pariterapian ja muutin pois kotoa. Jatkoin yksilöterapiaani psykiatrini kanssa - hän se kannatteli minua elämäni syvimmissä syövereissä. Taitavasti hän löysi jonkin ajatuksen, jonka voimalla selvisin seuraavaan terapiakertaan. Hän oli yksi niistä harvoista, joka jätti tilaa omille ajatuksilleni ja siten kannusti jäämään pitkään liitoomme petettynäkin.

Olen palannut kotiin ja olemme muutaman vuoden ajan rakentaneet uudelleen liittoamme - pariterapiastakin huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"terapoitu" kirjoitti:

perheterapiaa teillä on ollut puolisonne uskottomuuden tiimoilta?

Omat kokemukset ovat vuosia sitten. Miehen piti etsiä aina joku seksileikkikaveri. Välimme vieraantuivat ja kun masennuin, mieheni käski terapiaan. No menin ja sitten järjestyi mahdollisuuus parina mennä.

Kävin pari kertaa, kokemus oli pettymys. Minut syyllistettiin, koska en toiminut mieheni mielen mukaan seksiasioissa. Mutta parisuhteemme oli kuulemma todella hyvä, koska minä en regoinut "neuroottisesti" (eli olin täysin tunteeton ja pidäteltyä vihaa täynnä) miehen tekemisiin. Ja terapeutti oli nainen.

Lopulta meille tuli ero. Yllättäen en ollutkaan kylmä naisena, vaan uusi miesystäväni sai minut hehkumaan.

Mitä teille terapiassa tapahtui? Pääsikö pettäjä jyräämään senkin omaksi edukseen? Kuinka pitkään meni ennenkuin menitte? ( Meillä noin 7 vuotta ensimmäisestä pettämisestä, 2 vuotta kärähtämisestä) En vieläkään luota näihin terapioihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu