Monasti on sanottu eri ihmisryhmistä, että ei pidä yleistää, oli sitten kyse esim yh-äideistä, eläkeläisistä ym. Kuitenkin, ikivanhat stereotypiat elävät vahvoina sellaisista ihmisistä, jotka asuvat koko ikänsä yksin. Siis vanhoistapojista tai vanhoistapiioista puhutaan jos näin vanhaa kieltä heistä voidaan käyttää, varmasti on nykyaikaisempiakin nimityksiä.
Itselläni on se tilanne, että minusta aivan varmasti tulee ns vanhapoika. Ei ole olut ensimmäistäkään suhdetta vaikka ikää on jo päälle kolmekymppiä eikä sellaista todellakaan ole näköpiirissä tulevaisuudessakaan. Realisti sitä olla täytyy eli minäkin tulen olemaan ns vanhapoika ellen ikäni puolesta ole sitä jo nyt.
Minkälaisista ihmisistä tulee näitä ikisinkkuja? Varsinkin miesten kohdalla elää vahvana stereotypia ressukasta peräkammarinpojasta. Kuitenkin, tässäkin asiassa stereotypiat ovat typeriä yleistyksiä.Esim työpaikallani on kaksi äijää,toinen 43v ja toinen 41v, ja molemmat asuvat yksin ja ovat siviilisäädyltään naimattomia eivätkä kummatkaan todellakaan ole mitään ressukoita,pikemminkin päinvastoin.
Myönnettäköön kuitenkin, että miesten kohdalla vanhaksipojaksi jäämisessä on huomattavasti useammin kysymys vastentahtoisesta olotilasta kuin tietoisesta valinnasta mutta silti ns normaalien ihmisten pilkka ei ole läheskään yhtä ilkeää vanhojapoikia kohtan kuin ns vanhojapiikoja, joilla paljon useammin tilanne on se, että eivät ole saaneet haluamaansa eivätkä ole halunneet sitä mitä olisivat voineet saada. Siis, ihan kuka hyvänsä lähikapakan lökäpöksy ei ole kelvannut, mikä on aivan oikea asenne.
Tietysti kyse on paljon myös asuinpaikasta. Maaseudulta nuoret naiset lähtevät heti kun vain tilaisuus koittaaopiskelemaan kaupunkeihin kun taas pojilla kynnys poismuutolle on paljon korkeampi, mikä johtaa siihen että niitä miehiä on sitten paljon enemmän,eli ihan kaikille ei naisia riitä.
Itse kuitenkin asun ihan Helsingissä eli moinenkaan tekosyy ei kohdallani päde. Mikään ressukka peräkammarinpoika en kuitenkaan ole sillä muutin pois kotoa 18-vuotiaana ja tällä hetkellä olen ihan hyvässä duunissa, niin siinä samassa missä ne 43v ja 41v kaverinikin, jotka tituleeraavat itseään reilusti vanhoiksipojiksi, ei miksikään sinkuiksi. Minä sanon heille että perässä ollaan tulossa ja kovaa vauhtia.
Itselläni on se tilanne, että minusta aivan varmasti tulee ns vanhapoika. Ei ole olut ensimmäistäkään suhdetta vaikka ikää on jo päälle kolmekymppiä eikä sellaista todellakaan ole näköpiirissä tulevaisuudessakaan. Realisti sitä olla täytyy eli minäkin tulen olemaan ns vanhapoika ellen ikäni puolesta ole sitä jo nyt.
Minkälaisista ihmisistä tulee näitä ikisinkkuja? Varsinkin miesten kohdalla elää vahvana stereotypia ressukasta peräkammarinpojasta. Kuitenkin, tässäkin asiassa stereotypiat ovat typeriä yleistyksiä.Esim työpaikallani on kaksi äijää,toinen 43v ja toinen 41v, ja molemmat asuvat yksin ja ovat siviilisäädyltään naimattomia eivätkä kummatkaan todellakaan ole mitään ressukoita,pikemminkin päinvastoin.
Myönnettäköön kuitenkin, että miesten kohdalla vanhaksipojaksi jäämisessä on huomattavasti useammin kysymys vastentahtoisesta olotilasta kuin tietoisesta valinnasta mutta silti ns normaalien ihmisten pilkka ei ole läheskään yhtä ilkeää vanhojapoikia kohtan kuin ns vanhojapiikoja, joilla paljon useammin tilanne on se, että eivät ole saaneet haluamaansa eivätkä ole halunneet sitä mitä olisivat voineet saada. Siis, ihan kuka hyvänsä lähikapakan lökäpöksy ei ole kelvannut, mikä on aivan oikea asenne.
Tietysti kyse on paljon myös asuinpaikasta. Maaseudulta nuoret naiset lähtevät heti kun vain tilaisuus koittaaopiskelemaan kaupunkeihin kun taas pojilla kynnys poismuutolle on paljon korkeampi, mikä johtaa siihen että niitä miehiä on sitten paljon enemmän,eli ihan kaikille ei naisia riitä.
Itse kuitenkin asun ihan Helsingissä eli moinenkaan tekosyy ei kohdallani päde. Mikään ressukka peräkammarinpoika en kuitenkaan ole sillä muutin pois kotoa 18-vuotiaana ja tällä hetkellä olen ihan hyvässä duunissa, niin siinä samassa missä ne 43v ja 41v kaverinikin, jotka tituleeraavat itseään reilusti vanhoiksipojiksi, ei miksikään sinkuiksi. Minä sanon heille että perässä ollaan tulossa ja kovaa vauhtia.
Vastaukset 29
Vanhimmat
oot sä liian ujo vai mikä mättää vaikka hesassa asut siellä jos missä on mahiksia pilvin pimein.tule tänne niin opetan sulle vähän miesten tapoja vaikka ite olen nainen vm.68.
Ei millään pahalla mutta sinä olet liian vanha, sori. Sitä paitsi, minä esitin kysymyksen enkä pistänyt deitti-ilmoitusta.
....kertoo jo kaiken eli sen miksi olet vanhapoika. Tuijotat heti ikää ja et ymmärrä huumoria.
Niin kai sitten. No, tuollehan ei mahda yhtään mitään.
Avioitumisikä on nykyään noussut L. et ole mikään poikkeus. Yritä nyt aluksi ns. deittiilmoituksella jossa kerrot lyhyesti omat kiinnostuksen kohteesi esim. konsertit, urheilu, näyttelyt tms. Saattaa olla että jokin nainen joka pitää samoista harrastuksista vastaa sinulle.
Minun kohdallani ei ole mitään tehtävissä, minä olen tilanteeni hyväksynyt, en moista kysellyt vaan kyselin että minkälaisista ihmisistä tulee vanhojapoikia ja vanhojapiikoja.
"Itselläni on se tilanne, että minusta aivan varmasti tulee ns vanhapoika. Ei ole olut ensimmäistäkään suhdetta vaikka ikää on jo päälle kolmekymppiä eikä sellaista todellakaan ole näköpiirissä tulevaisuudessakaan. Realisti sitä olla täytyy eli minäkin tulen olemaan ns vanhapoika ellen ikäni puolesta ole sitä jo nyt."
Ok. Eli kerroit kuka olet ja muutenkin sujavaa tekstiä tuli, mutta mitä sinä haluat, tuotako? Haluatko olla vanhapoika?
no,mitäs hittoo te tänne sit valitatte ku ette haluu mitään vipinää elämäänne.ootte todellakin jotain maajusseja vai?käytätte oman käden oikeutta vai?
No, kun kerran kysyit niin sanottakoon näin, että jos vaihtoehdot ovat: 1) Vanhapoika 2) Ihan kuka tahansa kelpaa kunhan ei tarvitse olla yksin 3) Suhde unelmieni naisen kanssa
niin vaihtoehto 2) on ylivoimaisesti huonoin. Sitä en haluasi ikinä. Vaihtoehtoa 3) taasen ei ole oikeasti olemassa joten minun on tytyminen vaihtoehtoon 1) eli en saa mitä haluan enkä halua mitä saan.
Mutta kyllä minätämän jaakobinpainin itseni kanssa olen jo käynyt.
Eli oikeasti haluat sen vaihtoehdon kolme. Kokeile sanoa se itsellesi tai kirjoittaa tänne selkein sanoin. Ei siinä mitään pahaa ole.
Mutta siinä missä se paha tulee, on se että käytät kaiken tuon älysi ja kirjoitustaitosi mihin? Maalaisjärkeilyyn tai väittelyyn siitä että sinun täytyy olla vanhapoika? Lieventääkö se pahaa oloa - kyllä varmaan, mutta huomaathan sen itsekin että vaikka fiksusti kirjoitat, kirjoitat itseäsi vastaan. Lannistat itseäsi käyttäen ehkä niitä parhaimpia lahjojasi, joita voisit käyttää myös halaumasi onnen tavoitteluun?
Ja mikä oudointa jos joku on erimieltä asiasta, väität vastaan... puolustellen ehkä itsellesi että et tullut puhumaan itsestäsi tai mitä voisit tehdä vaan yleisesti "vanhapiika -poika" ilmiöstä ja muiden mielipiteitä jne jne.... Jossain vaiheessa sitten takerrut hieman epäolelliseen pilkkuvirheeseen ja argumentointiin ja olet ehkä oikeassa, mutta kun pöly laskeutuu olet edelleen se mies joka haluaa elämlleen sen vaihtoehdon numero kolme.
Sinulla ehkä seisoo se muu maailma kaikkine todellisuuksineen siinä välissä, mutta ainoa asia jolla on väliä on se missä itse seisot. Kuulostaa ehkä siltä kliseeltä mitä "paremmat" ihmiseet ovat sinulle tarjonneet, mutta järjelläkään et pysty sitä itselle toidstelemaan miksi *itussa seisot itseäsi ja haluajsi vastaan.
Kenties siksi että vaihtoehdot tuottavat kipua? Ainoa tosiasia on se että sinä KUOLET - et siihen että materialisoituisin siihen näppiksen ja näytön väliin sinut kuristamaan vaan siihen että joku päivä aika korjaa sinut parempaan talteen ja siinä välissä ei auta se että järkeilit itsellesi jonkun suojamuurin joka suojasi sinua jolatain mitättömältä tuskalta ennen lopullista lähtöä.
Eli et sinä itseltäsi lopullisesti karkuun pääse vaikka kuinka juokset, piiloudut tai todistelet itselle ja muulle maailmalle oman tahtosi vastasita kohtaloa... Sillä ei ole edes väliä vaikka kaikki täällä uskoisivat sinua. Itseasiassa se olisi hyvä asia, koska sen jälkeen sinulla ei olis muuta vaihtoehtoa kuin keksiä joku muu teoria jota todistelisit tai sitten yksinkertaisesti hyväksyä että se tosiasia että haluat sen vaihtehdon numero kolme.
"...Minä sanon heille että perässä ollaan tulossa ja kovaa vauhtia."
Mitäpä jos sanoisit "jos tulen, tulen itkien ja rimpuillen ja perille en saavu hengissä mistään hinnasta"
Otan kyllä sanani takaisn ja myönnän olevan väärässä, enkä sano sanaakaan asiasta jos sanot että et HALUA vaihtehtoa numero kolme.
Oli kyllä niin ystävällinen ja hyväntahtoinen viesti kuin ajatella vain saattaa! Kiitos siitä! Todellakin haluat saada minut tuntemaan oloni paremmaksi.
Tottakai sitä ihmisluontoon kuuluu sellainen ajatusmaailma että niin kauan kuin on elämää niin on toivoa mutta itselläni päälle kakskymppisenä tämä asia oli aivan kamala kriisi ja jossain vuosien 25-28v paikkeilla todella olin ihan oikeasti itsemurhan partaalla. Onneksi en tehnyt sitä, sillä nyt hieman vanhempana olen tajunnut että elämä on sittenkin elämisen arvoista vaikka en koskaan ketään unelmieni naista haluaisikaan.
Jotkut ovat sanoneet minulle kun olen hokenut, että minulla ei koskaan tule olemaan naista, että tuo on itsensätoteuttava ennustus. Kenties he ovat oikeassa. Kenties minä teeskentelen. Sitähän sinäkin sanoit.
Ei tämä nykyinen olotila sittenkään ole mikään minun valinta vaan se, että minä en saa sitä mitä haluan enkä halua sitä mitä saan. Vähän sama kuin jos asuu Suomessa niin teeskentelee pitävänsätalvesta koska talvi on realismia, piti siitä tai ei, vaikka ei kukaan oikeasti voi pitää talvesta.
... ja mukavaa että osa siitä ilmeisesti pääsi läpikin.
Jos itsemurhan partaalta olet selvinnyt, niin toivottavasti siitä sait myös tarpeeksi uskoa siihen että "todellisuuttakin" vastaan voi pullikoida onnistuneesti. En siksi usko että se vaihtoehto kolmonenkaan on sinulle mikään mahdoton. Vaikka suurinosa suhteista epäonnistuukin sitä unelmaa eletään niissäkin vaikka sitten vain hetkellisesti. Eli tältä kantilta katsottuna suurin osa väestöstä saavuttaa sen kolmosen. Ja jos siihen valtosa västöstä pystyy, miksei kuoleman välttänyt ihminen pystyisi siihen myös.
Silloin kun voimat tai taidot ei riitä, niin usko auttaa - etenkin se itseensä uskominen (tai vaikka pääsiäsipupuun jos se pitää miehen liikkeessä). Juoksuhaudoissa ei kuulemma ole ateisteja.
Tuosta haluamisesta ja unelmanaisesta sen verran vielä, että elämän aikana olen havainnut että se saavuttamaton "unelmanainenkin" vaihtaa ulkomuotoa ja ominaisuuksia yllättävän usein ja ei ole mitään syytä miksei joku kerta yhdistelmä ole sellainen että napsahtaa.
Eli jos avohaavat on jo arpeutuneet, niin taistele vain sen kolmosen puolesta veliseni. Kuka tietää.. huonolla tuurilla saatatkin päätyä johonkin vaihtoehto 2.67:ään ja huomaat hymyileväsi siellä realisisessa talvimaastossakin.
ole ajatellut olevani vanhapiika, mutta olenhan mä, 38v, seurustellut kyllä olen, pitkäänkin, mutta en ole ikinä asunut miehen kanssa yhdessä lomaa (5vk) pidempään kerralla =D Jo nuorena päätin, etten halua lapsia, oma perheeni oli ns kulissiavioliittohelvetti ja jätti pahat traumat minuun. En ole kaunotar, mutta ihan on aina vientiä riittänyt, oma ujouteni ja sulkeutuneisuuteni on ollut suurin este suhteille, harva mies on ollut niin kiinnostunut ja kärsivällinen, että olen alkanut luottamaan.
Koskaan ei kukaan ole minulta oikeastaan asiasta kysynyt eikä asiaa ihmetellyt, vain yksi ystäväni on kysynyt miksen ole tehnyt lapsia. Ehkäpä ne sosiaaliset paineet ja kuvitelmat ovat omassa päässä eikä oikeassa elämässä, en tiedä. Mutta jokatapauksessa minun kohdallani kyse on ollut valinnasta, pelkään sitoutua ja minun on vaikea luottaa.
Tekstisi oli rohkaisevaa luettavaa. Kyllähän meitä ns ikisinkkuja tässä riittää. Mielestäni jos ei saa mitä haluaa niin ei ole mitään velvollisuutta haluta sitä mitä saa.
Olet juuri sellainen, jolla napsahtaa sitten kunnolla kun napsahtaa. Toivottavasti napsahtaa takaisin päinkin.
Toista olemme me, jotka olemme rimpuilleet aalloissa vuoroveden mukana. Ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki... Alamme olla jo liian paatuneita siihen, suo opettaa myös!
toiset haluavat auttaa sinua?
Niistä tulee vanhojapoikia/piikoja joille ei mikään kelpaa ja hangoittelevat kaiken aikaa parisuhteita vastaan.
Jos haluat jatkaa täällä esittämälläsi linjalla niin todennäköisesti onnistut helpohkosti pääsemään vanhaksipojaksi. Jos kuitenkin epäröit asian suhteen niin ota tilanteesta vaari kun sinulle tarjotaan siihen mahdollisuus äläkä keksi kaikenlaisia verukkeita itsellesi livistää karkuun.
Kyllä sinulla vielä on mahdollisuuksia parisuhteeseen!
Sitähän minä olen sanonut, että jos en saa mitä haluan niin en todellakaan tyydy siihen mitä saan. Siinäpä se asia pähkinänkuoressa.
On niitä ihmisiä jotka ovat olleet vuosikausia naimisissa eivätkä ole eronneet vaikka ovat toisiaan vuosikausia jo vihanneet mutta kaikenlaiset seikat ja ennen kaikkea yksinäisyyden pelko ovat saaneet heidät pysymään sen ihmisen rinnalla, josta ei oikeasti edes välitä muuten kuin esim lastensa äitinä/isänä.
parisuhde asioihin sekä teorian (kirjallisuus, naisten lehdet, ammattiapu) että edes jonkintasoisen treffailu/juttelu suhteen kautta. Mitä kuvittelet miten tällainen lähestymistapa voisi kehittää sinua ihmisenä?
Ei tietenkaan ole mikaan pakko menna naimisiin tai elaa avoliitossa. On niin paljon ihmisia jotka tietoisesti valitsevat elaa yksin. Ei tarvitse kantaa vastuuta eika huolta kenestakaan musta, on niin helppo valita seura jonka todella huomaa arviokkaaksi.
Jos kaipaa olla isa/aiti -hahmo, voi aina tarjoutua kestitsemaan ja hakemaan ulkomaan matkalle siskon/veljen tyton/pojan mukaan. Silloin voi aivan varauksetta tehda pienokaisen/nuoren ihmisen kanssa leikkeja ja asioita joita ei "mukamas" oleteta aikuista kiinnostavan.
Silloin on aikaa tarjoutua vapaaehtoisesti auttamaan muita, kun omilta kiireiltaan ehtii ( ja sita todella haluaakin ja ihmeitten ihme - aikaa tuohon loytyy runsaasti!)
Tuossa nyt vain pari esimerkkian niita kun riittaa lukemattomiin
taas nähdään miten parisuhdetta pidetään ainoana ja oikeana elmämäntapana. Aloittaja esitti hyvän ja asiallisen kysymyksen, eli minkäluonteisista ihmisistä tulee näitä ikiyksineläjiä (omasta halustaan) ja vastaukseski tulee neuvoja hakea äkkiä se akka jostain tai vittuilua. Elämme aikaa joka ihailee ja ihannoi parisuhteita. Jos et elä parisuhteessa se ei yleisen mielipiteen mukaan VOI johtua omasta halusta, vaan siitä että olet laiska/saamaton/sairaalloisen ujo etkä siksi kykene tekemään kaikkeasi saadaksesi sen autuaaksi tekevän parisuhteen ja tarjotaan avuksi vähintään terapiaa. Tai sitten olet liian kranttu, kyllä vapaita löytyy jos ei ole nirso.
Siinä ei ole mitään vikaa että on nirso. On oma valinta olla nirso ja elää mieluummin yksin kuin ottaa IHAN KUKA VAAN. Yksineläminen on helppoa, vaivatonta ja stressitöntä. Minulla on takana useita helvetillisä parisuhteita ja yksi hyvä, joka sekään ei kuitenkaan onnistunut. Yksineläminen on niihin verrattuna niin autuaallinen olotila ettei sitä voi sanoin kuvata. Minulla ei ole niin voimakkaita ruumiillisia tarpeita että täytyisi ottaa kuka vaan tuohon viereen elämään että saisi huonoa seksiä satunnaisesti.
Vastaus ap:lle: sellaisista ihmisistä jotka eivät tarvitse koko ajan muita ihmisiä ympärilleen vaimentamaan omia ajatuksiaan. Sellaisista ihmisistä jotka ovat kykeneviä hoitamaan itse oman viihdyttämisensä eivätkä tunne suurta tarvetta jakaa aikaansa ja asioitaan. Ylipäätään itseriittoisista. Sellaisista jotka tekevät asiat mieluummin yksin kuin yhdessä. Sellaiset jotka ylipäätään eivät kaipaa sosiaalista palautetta ja ihmisiä ympärilleen kertomaan millaisia ovat.
Ja sinä olet muuten ihan ok tyyppi, vaikka olisit hautaan asti yksin.
Voin sanoa että totta turiset, vaikka itse elänkin onnellisessa, tasapainoisessa parisuhteessa. Yksin eläminen ja oleminen voi ihan hyvin olla myös valinta, ihan kuin eläminen parisuhteessakin. Valintojaha tämä maailma on pullollaan.
Joillakin sitä vaan on taitoa pukea ajatuksia sanoiksi. Onnitteluni! En ikinä itse olisi paremmin osannut asiaa ilmaista mutta täysin samaa mieltä olen.
Jotenkin jännä ilmiö että kun sanoo, että ei ole ollut suhdetta eikä usko, että koskaan tulee olemaankaan niin kuinka ihmiset rientävät väittämään päinvastaista. Hyväähän he vain tarkoittavat ja haluavat vilpittömästi olla ystävällisiä mutta kun ne omat kokemukset ovat olleet sitä, että pelkkää päähänpotkittavan roolia on ollut tarjolla niin jos haluaa ajatella, että antaa olla koko asian niin miksi sitä ei sitten voida antaa olla.
Omalla kohdallani kun asiaa ajattelen niin on miltei mahdotonta, että minulla enää koskaan olisi mahdollisuutta parisuhteeseen. Syitä on muutamia: 1) Olen yli 30v mutta minulla ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään suhdetta eli olisin täysin kokematon nysverö, rooli joka sopii jollekin 17-vuotiaalle mutta ei enää yli kolmekymppiselle. 2) En halua lapsia. En todellakaan enkä missään tapauksessa. Suurin osa naimaikäisistä naisista haluaa lapsia, ei tietenkään kaikki mutta löydäpä se joka ei halua, se vaan on jotenkin sisäänrakennettu juttu naisilla että he haluavat lapsia. Minä en missään tapauksessa enkä ikinä halua lapsia. Tässä asiassa en jousta. 3) Haluan asua yksin. Siis, olisihan se kiva jos olisi olemassa suhde mutta en minä voisi kuvitellakaan että asuisin kenenkään toisen kanssa. Minä tykkään asua yksin. Kyllähän sitä voi tiettyyn rajaan asti olla parisuhde ja asua erikseen mutta eihän se voi tietenkään mikään pysyvä ratkaisu olla. Ennemmin tai myöhemmin joko muutetaan yhteen tai erotaan.
Kaikenkaikkiaan olen jokseenkin 100% varma että minulla ei koskaan tässä elämässä tule olemaan suhdetta ja minusta tulee ns vanhapoika. Sen takia minäkirjoittelen nettiin tällaisia kirjoituksia koska haluan muiden näkemyksiä asiasta, että en ole ihan yksin ajatuksineni.
Ihan noin en ole asiaa koskaan pohtinut. Lähinnä olen ihmetellyt, miten oma elämäni on mennyt siten kuin on mennyt. Suhteita on ollut (vaikkakin vähänlaisesti), mutta ovat olleet vain suhteita. Edes avoliitossa en ole elänyt, saati ollut naimisissa. No, naimisiinmeno nyt ei olekaan mikään tavoite, mutta hyvä parisuhde on ollut toiveissa kyllä.
Nuorena pidin aivan itsestäänselvänä, että tulevaisuuteen kuuluvat niin mies kuin lapsetkin. Toisin kuitenkin kävi.
Omasta elämästäni en ole löytänyt syytä siihen, miksi näin on käynyt. Elämä vaan on mennyt silleen. Jostain syystä, jota en tiedä.
Toiset sanovat, että kaikella on tarkoituksensa. Tähän mennessä en sitä tarkoitusta ole löytänyt, mutta ehkä sekin vielä joskus paljastuu. Ehkä elämäni merkittävin suhde onkin vielä edessäpäin ja kaikki tämä aika on tarvittu siihen, että sitten osaan sitä suhdetta arvostaa ja vaalia. Mene ja tiedä. En ole onneton yksinkään. Siihen on ollut aikaa oppia ja sopeutua. Osaan nauttia siitä, että voin päättää täysin itsenäisesti asioistani ja tekemisistäni. Asioiden jakaminen on kuitenkin melko suuremmoista, joten jos tilaisuus hyvään suhteeseen vielä tulee, käytän sen kyllä hyväkseni.
Olisi mielenkiitoista, jos asiaa tutkittaisiin enemmänkin. Siis sitä, millaisista ihmisistä tulee yksineläjiä. Ehkä silloin näihin omiinkin pohdiskeluihin löytyisi vastaus.
Minulla on sisko, joka myöskin on yksineläjä. Me olemme ihmisinä hyvinkin erilaisia. Toki jaamme joitain yhteisiä näkemyksiä asioista, mutta ne samat arvot löytyvät myös varatuilta ystäviltäni. Näinköhän kaikilta yksineläjiltä löytyy joku yhteinen tekijä, miksi he ovat yksineläjiä? Hmmm, se olisikin mielenkiintoista tietää.
Mielenkiintoinen viesti. Tuskinpa kukaan teini-ikäisestä lähtien on ajatellut olevansa vanhapoika/vanhapiika. Tietysti sellainen asia, että jos esim ei todellakaan halua lapsia niin sekin rajoittaa potentiaalisten kumppaneiden määrää. Minusta ei ikinä tule isää! Se on täysin 100% varma asia!
Ongelma on se, että pitäisi löytää sellainen nainen joka ei ikinä halua äidiksi. No, minun kohdallani, kuten aiemmin sanoinkin, on selvä, että vanhanpojan elämää tullaan viettämään. Jos haluaisin suhteen sellaisella periaatteella että kuka hyvänsä kelpaa niin kyllä varmaan sellaisen saisin mutta kun minulle ei vaan kuka hyvänsä kelpaa niin vaihtoehto on se, että olen ns nirso tai kranttu ja siten ollen yksin, jota parisuhteessa olevat ihmiset voivat säälitellä, että "voivoi kyllä sinä vietät onnettoman ja yksinäisen vanhuuden" mutta ei mahda mitään.
vielä että ihmisiä tuntuu hiljaa mielessään vaivaavan ajatus siitä että joka ei elä parisuhteessa/seurustele elää siis ilman seksiä. Koska tämä aika myös ihannoi seksiä ja tuputtaa sitä joka paikassa (ja siitä on tehty myös ihmisille elämän tarkoitus no. 1), ajatus ihmisestä joka elää ilman seksiä on käsittämätön suurimmalle osalle. Ainakin sitten täytyy olla asian suhteen trauma tai ei ole "sinut seksuaalisuutensa kanssa". Jos ei vaan näe asiaa vaivan arvoisena?
On muuten naisia jotka eivät halua lapsia ja ihan yhtä vaikeaa heille voi olla löytää mies joka ajattelee samoin. Itse tunnen monta naimisissakin olevaa naista jotka eivät ikinä tule lapsia tekemään.
Kyllähän se jotakin kertoo ihmisestä jos on yli kolmekymppiseksi ehtinyt ilman ainuttakaan suhdetta. Ei sellaista todellakaan nyt yhtäkkiä ole mistään putkahtamassa kun ei ole tähänkään asti sellaista eteen sattunut. Kyllä tämä on minun tulevaisuutenikin. Kenties minulla on sitten yksinäinen vanhuus mutta olisiko se sitten parempi vaihtoehto olla jonkun sellaisen kanssa kenestä ei ole koskaan ollut aidosti edes kiinnostunut? Epäilenpä.
Omituinen ilmiö tuo, että kun sanoo olleensa aina ilman suhdetta ja sanoo uskovansa, että koskaan ei mitään suhdetta omassa elämässä tule olemaankaan ja on asian hyväksynyt niin ihmiset alkavat yrittää houkuttelemaan pois moisesta ajatusmaailmasta ja uskotella että ihan varmasti sinullekin vielä joku löytyy. Hyväähän ihmiset vaan tarkoittavat ja yrittävät olla ystävällisiä mutta mielestäni tekevät nin tehdessään enemmän haittaa kuin hyötyä sillä jos on asian oikeasti hyväksynyt ja haluaa elääelämäänsä eteenpäin murehtimatta sellaista mitä ei katso voivansa saavuttaa niin mitä pahaa siinä oikein on?
Lapsien hankkimisessa olen edelleen sitä mieltä, että ylivoimaisesti enemmän naiset niitä haluavat kuin miehet ja jos mies ei missään nimessä halua saada lapsia niin sillä tavalla karsii potentiaalisten kumppaneiden lukumäärän hyvin pieneksi. No, itseäni moiselta suojelee sekin, että en voisi kuvitellakaan että kukaan nainen minun kanssani lapsia haluaisi tehdäkään joten sitä pelkoa minulla ei ole.
seuraavan kerran kun joku pönttö alkaa taas päsmäröidä elämääsi sanotkin että uskonnollinen vakaumuksesi vaatii sinua elämään selibaatissa? Menisköhän täydestä läpi?
Minusta ainakin on tullut niin mielisairas ja tunnelukkoinen etten olisi hyväksi kenellekään naiselle enkä sita paitsi olisi isäksikään passeli. Varmaan mulla ois pitäny syntymästäni saakka olla parempi isä-suhde eikä niin kiinteä äiti-suhde että musta ois kasvanu jotenki järkeväskäytöksinen tapaus. Ei oo hyvä olla yksin mutta vaikee ois olla kaksinkaan ja runkataan ei tee mieli ko soon Tsiisäksen mittapuulla syntiä ja siintä rankaistaan aina jontekin. Ei sille etten oisi tässä melekin 40 vuoden aikana kerenny jo tuhansia kertoja lakanaa tahria vei vessanpyttyyn pulauttaa
Itsemurhaus on kunniallisinta minkä vanhapoika voi tehä, t naimaton hetero40