palstalaiset

luen mielenkiinnolla palstan kirjoituksia, monet on kiinnostavia kurkistuksia elämään eri kulttuurista tulevan puolison kanssa.ympäristön ennakkoluulojen kanssa on varmasti vaikeaa välillä, mutta muutaman vakio kirjoittajan jutuista tulee mieleen, että kaikken vaikeinta on päästä omien ennakkoluulojen yli.
2318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elät vain omaa elämääsi ja teet johtopäätöksesi itse. Kukaan muu ei tee niitä puolestasi ja tämä elämähän on ihan sinun! Se meillä on vielä täällä Suomessa, eipä ole kaikissa muissa maissa.

Ihan oikeasti on kiva lukea monikulttuurisista suhteista ja miten ne toimivat täällä. Ikävää todeta, etteivät pitkäkestoisia ole, mutta kun toimivat, voivat olla jopa vahvempia kuin meidän sillä saa siinä kokea kaikenlaista huutelua tai silmäin vilkutusta.

Äänestä
  • ...kovin monet. olen usein ihmetellyt miten niin monet eroaa kovin pian, ei pitäisi niin helpolla luovuttaa. Ei mikään tai kenenkään suhde ole valmis paketti naimisiin mentäessä, sitä kasvetaan ja kehitytään yhdessä, opitaan hyväksymään toisen heikkoudet ja tukemaan vahvuuksia. Toki on sitten joitain asioita joita ei voi tai tarvitse hyväksyä, kuten pettäminen tai väkivalta niin henkinen kuin fyysinenkin. Mutta annetaan enemmän aikaa suhteelle eikä tartuta jokaiseen pieneen epäkohtaan. Opin isöäidiltäni ihanan neuvon,hän oli 50 vuotta naimisissa...täytyy osata katsoa joitakin asioita läpi sormien ja antaa toiselle tilaa. Omassa suhteessani en vaihtaisi miestäni mihinkään, en antaisi yhtään hänen luonteenpiirettään pois, en muuttaisi hänessä mitään ja tämän sanon täydestä sydämestäni. Voin vain todeta että puoliskoni olen löytänyt ja vuodet ovat meidät hitsanneet yhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmili kirjoitti:

luen mielenkiinnolla palstan kirjoituksia, monet on kiinnostavia kurkistuksia elämään eri kulttuurista tulevan puolison kanssa.ympäristön ennakkoluulojen kanssa on varmasti vaikeaa välillä, mutta muutaman vakio kirjoittajan jutuista tulee mieleen, että kaikken vaikeinta on päästä omien ennakkoluulojen yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu