Mitä pelkoja koskien vastakkaista sukupuolta sinulla on? Oletko varma, että pelkosi ovat totta? Miten voisit yrittää päästä peloistasi eroon?
Näitä viestejä kun täällä lukee, niin huomaa miten paljon pelkoja naisilla ja miehillä on toisiaan kohtaan. Mistä nämä pelot ovat lähtöisin ja perustuvatko ne totuuteen?
Esimerkiksi jos ajattelet, että mies haluaa vain pillua tai että et tule löytämään itsellesi sopivaa miestä, niin miksi olet tullut tuohon johtopäätökseen elämässäsi?
Miehillä on sitten omat pelkonsa naisia kohtaan, joista olisi rakentavaa kuulla ja selvittää, ovatko ne totta vai eivät.
Näitä viestejä kun täällä lukee, niin huomaa miten paljon pelkoja naisilla ja miehillä on toisiaan kohtaan. Mistä nämä pelot ovat lähtöisin ja perustuvatko ne totuuteen?
Esimerkiksi jos ajattelet, että mies haluaa vain pillua tai että et tule löytämään itsellesi sopivaa miestä, niin miksi olet tullut tuohon johtopäätökseen elämässäsi?
Miehillä on sitten omat pelkonsa naisia kohtaan, joista olisi rakentavaa kuulla ja selvittää, ovatko ne totta vai eivät.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Mistäköhän nuo pelot oikein kumpuavat? Epäonnistumiset parisuhteissa? Huonot kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta?
Itselläni ei ole huonoja kokemuksia naisista enkä heitä myöskään millään tasolla kammoa. Mitäs pelättävää niissä suloisissa pikkuolennoissa muka olisi? Jos pyörii henkisesti tasapainoisen naisen kanssa ja kohtelee häntä hyvin, niin ei varmasti tarvitse käydä läpi mitään traumaattista parisuhdehelvettiä.
kirjoitettu. =)
Totta tuo, että niistä huonoista kokemuksistahan ne pelot saavat alkunsa ja sitä myöten sabotoivat tuleviakin suhteita.
Olet onnekas, koska sinulla ei ole huonoja kokemuksia naisista ja olet osannut valita hyvän ja itsellesi sopivan naisen. Ehkä et sitten ole oikea vastaamaan seuraavaan kysymykseeni, mutta kysyn kuitenkin: miten luulet, että parisuhteissaan pettynyt nainen tai mies voisi päästä eroon peloistaan ja suhtautua taas positiivisesti vastakkaiseen sukupuoleen? Olisi mielenkiintoista kuulla juuri sinun vastauksesi tähän kysymykseen.
lapsuus ja kotoa opittu malli parisuhteesta anna sen pohjan kaikille peloille. Ei minullakaan ole mitenkään huonoja kokemuksia miehistä, siis niistä parista ainoasta suhteesta, jotka nyt voi suhteeksi laskea, mutta silti pelkään. Ehkä se on menettämisen pelkoa tai pelkoa siitä että toinen pystyy silloin loukkaamaan kaikista eniten kun on täysin sitoutunut toiseen ja on herkimmillään.
se on.
Oletko yrittänyt jotenkin päästä yli peloistasi ja jos, niin miten?
että pelot häviää siinä vaiheessa kun se mies saapuu. Menettämisen pelko on oikeasti ihan hallinnassa, se on asenteesta kiinni miten kaikkeen suhtautuu. Ja kun luottamus mieheen on kunnossa, ei tarvi pelätä mitään suurempia loukkauksia toisen taholta ja pystyy antamaan itsensä suhteelle ihan täysin.
kai kokemuksiin. Epämiellyttäviin kokemuksiin. Kenellä niitä ei olisi? Mikä niiden kokemusten tarkoitus kullekin on? Se on jokaisen itse selvitettävä. Yksi pelko on kai vaatimukset. Yhdet pelkää, ettei täytä vaatimuksia ja toiset että vaatii liikaa tai liian vähän. Sukupuolesta riippumatta. Mutta voiko ketään vaatia rakastamaan? Voiko ketään vaatia välittämään?
Olisikohan pahin pelko rakastamisen pelko? Pelko rakastua, pelko menettää rakkaus...
mieleen, että voisiko kokemuksista syntyneet pelot toimia jollakin tavoin suojana jotakin toista pelkoa vastaan? Just tuo rakastamisen pelko ja menettämisen pelko voisi viitata siihen. Esim. jos pelkää, että miehet haluavat vain pillua, niin siitä voi tulla silloin itseänsä toteuttava pelko, jotta ei tarvitsisi pelätä sitä syvemmällä olevaa pelkoaan? En tiedä onko näin, mutta ehkä voisi olla. Mistä tuo syvemmällä oleva pelko sitten on peräisin? Riittääkö siihen "pelkät" muutamat kokemukset "pelimiesten" kanssa vai onko kyse jostakin perustavampaa laatua olevasta asiasta?
Lisäkysymys vielä kaikille: mitä hyötyä peloistasi on sinulle?
mitä oikeasti pelkäsin. Oikeasti pelkäsin vaan itseäni. Aina vaan itseäni ja omaa riittämättömyyttäni. Siinä oli se hyöty, etten kuitenkaan lannistunut. Kohtasin itseni ja lakkasin pelkäämästä. Siinä oli vaan yksi sivuvaikutus. Lakkasin haluamasta. Enkä tarkoita siinä pelkästään seksiä. Jos nyt kysyttäisi, että mitä haluan, en osaisi vastata muuta kuin, että haluaisin vaan olla. Olla ja elää. Jos kohtaan jonku naisen joka herättää mielenkiintoni niin miksi ei? Miksi en jakaisi elämääni sellaisen kanssa? Jos en kohtaa niin ei elämänlaatuni siitä huonommaksi tule. Olen oikeastaan elänyt jo aika monta vuotta tasaisen tyytyväisenä. Näin taitaa käydä kun alkaa todella rakastamaan itseään...
hyvältä, että käyttääkin omia pelkojaan hyväkseen. :) Ei vastustakaan pelkoaan, vaan ottaa selville mistä pelko johtuu ja kohtaa sen. Siten pääsee sen ylitse.
Oleminen riittää ja on hyvä vain olla. Tuosta on hyvä jatkaa.
on yksi juttu. Siihen ei enää tulla, siitä ei jatketa. Siinä vaan ollaan. Osittain täällä, osittain muualla. Osittain siinä mitä on... Mitä mä selitän. Taisit muutenkin ymmärtää mitä tarkoitin.
ymmärsin. :) Eihän olemisesta tarvitse välttämättä mihinkään jatkaakaan, kun siinähän on jo hyvä olla. Mutta kyllähän elämä heittää aina välillä kiperiäkin asioita eteen.
En ole varma, että ymmärsinkö tuota osittain täällä, osittain muualla. Tuo osittain muualla... tarkoitatko jotakin henkisiä asioita?
niinkin. Paitsi, että nekin lakkaa olemasta eri osia. Ne yhdistyy vähitellen silloin. Fyysisyys, henkisyys, mentaallisuus. Niin, ettei niitä pysty enää erottamaan. Ne tulee yhdeksi, niin kuin niiden kuulukin olla. Kai sitä voisi sanoa, että yksi jakso elämästä on jäänyt taakse ja uusi on alkanut. Ja pysyy koko ajan uutena. Aina muuttuvana mutta silti samana. Ja siihen ei tarvita mitään perinteistä "uskoon tuloa" tai muutakaan vastavaa. Ääh. Ei sitä voi kuvailla sanoin. Lähimmäksi pääse sillä kuluneella "löysin itseni".
mutta silti samana. Tarkoitat siis itseä, mikä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Mikä sitten muuttuu ja uudistuu? Minän suhde itseenkö?
mitä täytyy kokea. Ennen oli pisara, mikä kaipasi valtamerta. Sitten vaan huomasi, ettei olekaan pisara vaan valtameri. Näistä asioista ei pysty puhumaan kuin vertauskuvilla. Anteeksi jos on epäselvää.
siis yhteyttä tai sulautumista kaikkeuteen, yksilöllisyyden menettämistä?
sanaa käyttäen. En siis ole menettänyt yksilöllisyyttäni. Omistan edelleen egon. Kenties suuremman kuin kenelläkään täällä. Sillä erolla, että ego ei hallitse enää minua vaan minulla alkaa olla määräysvalta.
Sulautuminen kaikkeuteen tässä länsimaisessa sivistyksessä on aika hankala.Ei mahdotonta mutta hankala. Se kaikkeus... Se on jokainen itse. Se löytyy jokaisesta kun kaivaa tarpeeksi syvälle. Jokainen sen tulee tekemäänkin kun lakkaa pelkäämästä. Muilla asioilla tulee olemaan aika vähän merkitystä.
täytyyhän jokaisella jonkinlainen ego olla, että pystyy toimimaan tässä maailmassa.
Ajattelen niin, että itsensä löytääkseen on oikeastaan menetettävä itsensä ja tultava pieneksi. Sitä kautta voi löytää sitten uudenlaisen itsensä. Luultavasti itsensä löytäminen on helpompaa niille, joilla on ollut vaikeuksia elämässään, koska kärsimykset opettavat.
Saadakseen itsensä, on ensiksi luovuttava itsestä. Kun etsii niin kadottaa, löytää kun lakkaa etsimästä.
Myötäkäymiset ei opeta. Myötäkäymisistä tulee aina itsestäänselvyyksiä. Samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin vaikka käveleminen. Niitä ei osaa silloin arvostaa. Kävelyäkin oppii kävelevä arvostamaan silloin kun on menettänyt sen kyvyn. Silloin kun on paljon vastoinkäymisiä ja niihin lopuksi väsyy, niistä sitten oppii. Oppii ottamalla selvää, että miksi niitä on ja mikä ne aiheuttaa. Vastoinkäymisiä ei pidä siis pelätä vaan kohdata ne. Kun on kohdannut ne, niin oppii olemaan aiheuttamatta niitä itselle.
sitä, että kuolen yksinäni yksiössäni eikä kukaan huomaa asiaa viikkoihin ja kissat on syöny mun naaman tunnistamattomaks eli pelkään yksin jäämistä, joka tullut siitä kun viimeaikoina tämä tuuri miesmaailmassa on ollut hyvin heikkoa.
pelkohan tuo on. Miten turrutat pelkosi?
Mikä motivoisi päästämään tuosta "kuolen-yksin-ja-kissat-syövät-minut -pelosta yli?
kysymyksiä. En mä noita asioita päivittäin mieti, kun on muuta aktiviteettia, tollaset unohtaa. Olen huomannut, että se ajaa mua vaan parempiin suorituksiin. Ajattelen, että kun olen kuuluisa kirjailija/käsikirjoittaja, niin eipä tartte olla yksin. En tiedä pitääkö tuo paikkansa, mutta onhan mulla sitten edes raha (toivottavasti) tukena ja turvana.
ne kunnolla rahaa ne kuuluisat käsikirjoittajat?
Positiivista kuitenkin on se, että saat energiaa peloistasi. Niitä voi varmaankin myös purkaa kirjoittamiseen.
mä perustan toivoni, vaikka Suomessa onkin hyvin harvassa ne kirjottajat, jotka tosissaan tienaa.
On mun hyvä tuttu. Salo-kirjoja on tainnu tulla 7 tai 8 ulos ja 80-luvulla pari muuta. Wexi on silti ollut viime vuosina mm. taksikuskina, puhelinmyyntifirmassa, pehtoorina maatilalla, ja kaivoksella pölyä nielemässä. Sanoo kumminkin, että kaikki noi hommat on parempia kuin hänen alkuperäinen ammattinsa tekstiiliteknikko. Ehkä puhelinmyyntifirmaa lukuun ottamatta.
Käsikirjoittaminen on varmaan eri juttu, mutta kirjojen kirjoittamisessa tarvitaan monien tuhansien myynti ennen kuin alkaa lyödä leiville.
kirjoja pitäs suoltaa helvetisti ja niillä pitäis olla myös koko ajan myyntiä jos meinaa elää sillä. Toisaalta olen siinä tilanteessa, että aikaa ei meinaa olla "rehelliselle työlle", vaan yritän löytää osa-aikasta työtä, josta saisin rahaa siihen elämiseen. Kirjoittajan pitää saavuttaa myös tiettyä meriittiä ja se ei tapahdu helposti.
Wexin mukaan rahapula, häätöuhka tai nälkä eivät ole kovin hyviä luomisvoiman kasvattajia, mutta opettavat työskentelemään määrätietoisesti. Hyvänä puolena se on sanonut pitävänsä noissa erilaisissa hommissa aineiston keräämistä kirjoja varten.
Joku omaperäinen juttu taitaa kanssa olla hyödyksi. Heli Laaksonen tuskin olisi tunnettu ellei puhuisi ja tekisi työnsä sillä Laitilan murteella. Mutta hänkin kerää rahansa kiertämällä esiintymässä erilaissa kissanristiäisissä.
pitää koko ajan tarkkailla ympäristöään ja ihmisiä, niistä ne parhaat jutut irtoaa. Onneksi olen kehittänyt omaperäisen tyylin, josta ainakin enemmän tuotantoani lukeneet tunnistavat minut ensimmäisistä sanoista.
...synkkä ja myrskyinen yö.."? :D
Toi tais olla Jaska Jokusen Ressu.
Mulla on paljon pelkoja joista suurinosa on varmasti tiedostamattomia ja ne kulkee ristiin rastiin aiheuttaen aina jossain jotain. Purkamisessa tarvittaisiin varmaan kunnon terapiaistuntoa jotta ne aukenisi :D
Toi "pelkkä pillu" juontuu ainakin mun kohdalla kokemuksesta. Ne iänikuiset vonkaajat tökeröine ehdotuksineen ja kuvitelmineen kuinka olisin heti valmis levittään jalkani vaikka missä kunhan ne sormiaan pikkuisen koukistaa. Miesten käyttämät nimitykset naisista.. rahasta puhuminen kertoo mulle heti sen että mies pitää minua huorana jonka hän luulee voivansa ostaa eikä taatusti arvosta tai välitä hevon vertaa yms.
Alkulähde on kuitenkin omassa epävarmuudessani, ujoudessani ja ehkäpä siinä etten ole vielä edes valmis? Kyllä tää tästä, kaikki aikanaan :)
Vonkaajat ovat kyllä ikäviä, mutta heillehän voi vaan nauraa vaikka päin naamaa. :)
Rahasta puhuminen voi johtua myös siitä, että mies haluaa näyttää olevansa pätevä ja aikaansaava henkilö. Miehellä on siis tarve retostella, mikä ei tietenkään ole kivaa, mutta ei kannata ottaa itseensä kaikkea.
Kaikki aikanaan. :)
Tämmösiä miehiä http://www.tv-opas.com/ohjelma.php?kanava=nelonen&aika=1181944200
Täytyykin tästä lähteä pelkäämään.. alkaa justkohta.
sitä toista en tiedäkään... elää meissä kaikissa. Vois mennä joo kattelemaan, että mitä se Freddy nyt tällä kertaa tekee. =)
Hyvin tehty, mutta juoni oli aika sillisalaattia. Lähinnä muistutti teurastustasta, kuin kunnon kauhua. Joskus vähemmän on enemmän.
Siinä muuten lutkiteltiin toistuvasti. Kaikki oli lutkia, niin tytöt kuin pojatkin. Myös Freddya lutkiteltiin. Suomentaja oli viisaudessaan kääntänyt bitch = lutka. Lutka siis on pelkkä yleinen haukkumasana.
*
Aloitukseen vastaan niin, että ehkä eniten pelkään sellaisia miehiä, jotka vatvovat liikaa tunteitaan, ihmisuhdekiekuroitaan ja napanöyhtänsä koostumusta, semmosia naisiakin välttelisin. Ihmiselo nyt vaan on tämmöstä räpellystä. Välillä sitä ollaan mutakuopan pohjalla, ja siitä riivitään sitte itseämme ylöspäin ja välillä löytyy joku rikkaruoho, jota jää ihailemaan ja sillon voi vähän huilia ja vetää henkeä. Sitten taas pyllähtää mutakuopan pohjalle ja taas räpelletään. Ei siinä auta analysoida revenneitä kynsinauhoja.
Rikkaruohoista puhuin tarkotuksella, koska loppupeleissä kaikki on turhaa. Saattaa kuulostaa vähän pessimistiselta ja masentuneelta, mutta enhän ole! Mulle ne rikkaruohot on huumorinkukkia.
elämä ilman naurua? Jos nauru kuolisi maailmasta mä jäisin suosiolla sinne mutakuopan pohjalle mahallani makaamaan. Mahallani siksi, etten näkisi ylöspäin.
kun on niin pieni suu ja liikaa asiaa pitää puhua pätkittäin. Siis se ylianalysointi, tarkotan sillä sitä, kun kaupan kassa hymyilee vinosti tai naapurin poika haroo tukkaansa hississä, että pitää miettiä mitähän se mulle nyt viestitti. No way, ei kiitos sitä.
Nauraa ei aina tarvitse ääneen, se voi olla silmissä, mielessä. Se on se asenne ettei pillahda itkuun kun lokki kakkii päälle ja jäätelöstä tippuu tötterö maahan. Se on se elämän clue.
vaan yksinkertaisesti on. Ja kun sen oivaltaa ymmärtääkin, että elämä on kaunista.
se myös rumaa. ON, on, tai rumankaunista. Vähän kuin suloisenkatkeraa. Kliseisesti; jokaisella pilvellä on hopeareunus. Mutkitellen ylös ja alas kuin vinossa hississä mennään ja heilutaan. Elämä on, on.
Oikeestaan enhän mä tossa mistään peloista puhunut. Hölötin vaan jostain mistä en pidä. En mä oikein keksi mitä mä pelkäisin, ehkä sellaista, että pitäisi nakuna mennä pitämään uudenvuoden puhe tuhatpäiselle yleisölle, tai jotain sellaista. Mutta mitä semmosta pelkäämään, kun sellaista ei tule tapahtumaan.
takana loistaa aina aurinko. Ja se hymyilyttää. Sisäinen hymyily on eräänlainen pysyvä olotila mitä moni ei voi ymmärtää. Kaunis ja rumakin on oikeastaan sama asia. Rumankaunis. Ne ovat saman asian kääntöpuolia. Mikään ei ole niin kaunista, ettei siinä olisi jotain rumaa ja mikään ei ole niin rumaa, ettei siinä olisi jotain kaunistakin...
sisäinen hymyily. Sitä mä vähän tossa hain takaa. Sisäinen hymy.
tarkastelee ulkopuolelta, on tosiaan aika huvittavaa ja absurdia, ettei siinä tosiaan voi muuta kuin hymyillä. Jos ei ole ongelmia niin täytyy järjestää niitä. Sillä tavalla valtaosa ihmisistä elää elämänsä. Silloin kun lakkaa aiheuttamasta ongelmia itselle, löytyy se sisäinen hymykin. Ja sekin vaan on. Ei enää ala, eikä lopu vaan ainoastaan on.
Mä en jaksanut katsoa kuin vähän alkua.
Liika on aina liikaa, myös tunteiden vatvomisessa. Tunnen miehen, jolla on pakonomainen tarve analysoida kaikkea ja kaikkia koko ajan. Rasittavaa.
Se on jo hyvin, jos löytää rikkaruohoista kauneutta. =)
kuulosti vähän siltä, että olisi itse jotenkin ihmiselämän yläpuolella. Tunnistan kyllä niitäkin, jotka oikein hakemalla hakee solmukohtia elämäänsä ja sitten pistää energiansa niitten aukomiseen, ja taas sama uudelleen. Kai se on niille se oman elänsä clue, saavat kai siitä sitte jotain?
Olishan se tietysti vallan ideaalista, jos aina olisi sellanen hyvä pore. Mut tosta tulee mieleen hullu, semmonen autuas, joka on vähän vieraantunut todellisuudesta. Koska ei se noin simppelisti mene, vaikka kiva ehkä jos menisikin. Välillä osuu moukari mahaan, mut se miten sen ottaa, se on se ydinjuttu. Ei kukaan voi ongelmia välttää ellei sitten pysähdy ja sulje kaikkea ulkopuolelleen. Syö joka aamu ruispuuroa ja juo applesiinimehua ja kietoo suojakääreet ympärilleen. Pitäähän sitä ihmisen kokeakin, eli elää, sillon ei voi ongelmista välttyä. Ongelmiin suhtautuminen on se juttu. Kyllähän meitä kaikkia esimerkiksi jännittää tietyt tilanteet, mutta sehän johtuu ihan vaan siitä, että me olemme ihmisiä.
Mä oon nyt vähän sievisessä, mutta oon sitäkin mieltä, että vaikka olisi kuinka hauskaa, niin se on aina pikkusen hauskempaa pienessä. Tosin seuraavana päivänä on taas pikkusen vähemmän hauskaa. Se on taas sitä vaakailua. Comme ci, comme ca, tralalaa. Räpelletään.
ulkopuolella. Käy silloin tällöin sisäpuolella, sen verran mitä tietyt tarpeet vaatii mutta enimmäkseen pysyy vaan ulkopuolella. Eiköhän sinne ylös tai alas kaikki jossain vaiheessa mennä, jos on uskovaisiin uskominen.
Todellisuus. Mikä on todellisuus?
Autuuden tilaan liittyy oleellisesti täysi tietämättömyys kolhuista ja vastoinkäymisistä. Ja siinä en ole, enkä haluakaan olla. Onnellisuuteen taas liittyy tieto onnettomana olosta, tyytyväisyyteen tyytymättömänä olosta. Kyllä ne kaikki on edelleen läsnä. Ne ei vaan tunnu enää niin merkilliseltä kui silloin joskus... Miten se menikään, että mikä ei tapa se vahvistaa. Pointtini oli siinä, etten vaan tietoisesti hae mitään ongelmia. Ei se tarkoita vuoristoradan päättymistä. Se vuoristorata on vaan sujuvampi, pehmeämpi, miellyttävämpi.
Ja totta. On se ihan mukava joskus apuvälineiden avulla jättää aivot narikkaan. Charles Bukowski kirjoitti joskus, että parantuneet juopot ja uudelleen syntyneet kristityt ovat pahimmanlaatuisia ihmisiä.
tylsä matemaatikko myös pelkojen suhteen. Pidän itselleni esitelmiä aiheista "Kuinka todennäköistä jokin on" ja olen vakaasti päättänyt, et en pelkää mitään minkä luvut on liian pieniä. Ajoittain toki voin hetkellisesti tuntea "tyhmiä" pelkoja, mutta pystyn rauhoittamaan mieleni aika tehokkaasti ko. keinolla (paitsi että lentokoneen lähtökiito tuntuu edelleen mahassa). Toisaalta vaikka todennäköisyys olisi suurikin niin ei se ainakaan pelkäämällä pienene.
Naisista. Kaikki kokemukseni eivät ole olleet kovin positiivisia, mutta niin pienestä otosjoukosta (< 100) ei voi vetää mitään johtopäätöksiä - eikä oikein isommastakaan, kun yksilöt on aina yksilöitä.
Ja pelot ovat mielestäni mitä totisinta totta - henkilölle itselleen - ja perustuvat jopa totuuteen - siis omaan totuuteen. Mut mun, sun, hänen totuudet lienevät aina hivenen eri asioita.
"Pidän itselleni esitelmiä aiheista "Kuinka todennäköistä jokin on" ja olen vakaasti päättänyt, et en pelkää mitään minkä luvut on liian pieniä."
No tuohan on sympaattista:)
järkevää musta käyttää järkeään pelkojen voittamiseen, etenkin järjettömien pelkojen poistamiseen.
Pelot ovat totta pelkääjälle, vaikkei ne laajemmasta perspektiivistä katsoen olisikaan totta. Aika jännää on myös se, että monet ihmiset pelkäävät samoja turhia pelkoja, vaikka kuvittelevat ehkä olevansa poikkeavia.
Kaluni on keskimittainen mutta ei paksu mutta juuri jälkimmäistähän naiset peräänkuuluttavat. Helpompi keksiä itselleen jotain tekosyitä pistää tutustuminen poikki ennen petiin menemistä kuin kohdata se tilanne ettei ehkä riitäkään.
pelko tuo on. Enemmän on merkitystä intohimolla ja sillä, miten käytät sitä kaluasi. Naisiakin on kuulemma monia kokoja...
Oletko varma, ettei tuo luulottelemasi kalun ohuus ole vain tekosyy sille, että pistät tutustumisen poikki alkumetreillä?
surullista kun sanot noin. Vaikka pelko onkin ihan varmasti turha, on se ihan ymmärrettävä. Minusta on aika luonnollista, että ihminen sukupuoleen katsomatta kantaa huoltaa siitä, pystyykö olemaan riittävä kumppanilleen, kaikkihan varmaankin halutaan olla ihania, valoittavia ja onnistua tekemään toinen tyytyväiseksi myös seksin suhteen. Ihan varmaan monien naistenkin pelkona on oma seksuaalinen riittämättömyys, siitä vaan ei puhuta niin paljon.
tuo nyt on monelle naiselle aika toisarvoinen juttu.
Pidät vaan huolen että sun kieli-ja sorminäppäryys on kunnossa. Mä olen ainakin huomannut että pienempimunaiset miehet on usein parempia rakastajia. Isomunaiset luulee että nainen saa orkun kun niillä vilauttaa sitä isoa kullia. No ei kaikki isomunaisetkaan tietty ääliöitä ole.
Jos se on naiselle kynnyskysymys niin sittenhän tiedät että te ette ole sopiva pari.
Ja varmaan melkein jokaisella on ulkonäkökomplekseja, kellä mitäkin. Niistä pitää vaan päästä yli.
Yksi harvoista säädöistäni totesi seksin aikana, ettei tunne mitään joten ikävä kyllä en vain kuvittele. Vehkeen ympärysmitta on suunnilleen sama kuin taskulampun pariston (D). Varmaan löytyy joitakin naisia joille tämäkin riittää mutta on selvä että useimmat toivovat saavansa kookkaampaa, tutkimukset tunnen. Todennäköisyys että pienestä pitävä sattuisi kohdalle ei oikeasti ole kovin suuri.
naisilla on se mielihyvänappula muualla kuin emättimessä. Siksi miehen koko ei ole niin oleellinen asia.
Ehkä tuo hoitosi ei osannut käyttää lantionpohjalihaksiaan lainkaan.
Kyllä mulla on kaikenlaisia kauhuskenaarioita. Siitä että mies kohtelee mua huonosti tai etten ikinä löydä rakkautta.
Minkälaista huonoa kohtelua pelkään:
mies haluaa musta vain pillua(tilanteessa että mä haluaisin enemmän)
mies haluaa musta vain hyötyä
mies haluaa musta vain kulissia
mies haluaa musta vain kodinkonetta
Olen tarkkana siitä että saan hyvää kohtelua ja pistän pelin poikki jos siltä ei vaikuta, ehkä liiankin nopeasti.
Uskon juuri siihen että pelot toteuttaa itseään. Ajatukset vetävät kokemuksia puoleensa. Niimpä yritän muuttaa ajatteluani ja kiinnittää huomiota erilaisiin miehiin kuin sellaisiin jotka olen jo aiemmin huonoksi todennut.
aina puoleensa. Pelokas pelokasta, himokas himokasta, ahdasmielinen ahdasmielistä...
vetää puoleensa niitä asioita, mitä pelkää. Hyväkin mies voi muuttua semmoiseksi, joka kohtelee kaltoin, jos antaa peloille vallan.
Mä luulen, että noiden pelkojen takana voi olla muutakin kuin huonot kokemukset miehistä. Ehkä niiden pelkojen taakse voi päästä niitä kuulostelemalla ja läpikäymällä ikään kuin uudelleen niitä ikäviä tilanteita, mitä on ollut miesten kanssa. Mitä tunsit niissä tilanteissa ja mitä pelkoja niiden tunteiden takana on. Pelkäät jotakin, mikä aiheuttaa sinussa tunteen.
Peloille löytyy syyt, jos niitä etsii, eikä se ole välttämättä se "totuus", että jotkut miehet haluavat vain pillua.
mun pelkoni takia? Ihmisellä luulisi olevan sen verran vahva oma itse ettei toisen ihmisen tunne voi muuttaa hyvää miestä pahaksi.
En mä oikeen jaksas lähteä mässäilemään läpi niitä kymmeniä kusseita suhteita.
Sä oot kyllä melkoinen psykologi! :)
täällä vaan keittää soppaa sulle. :) Voithan sä ottaa vaikka sen pahimmin kusseen jutun käsittelyyn vaan.
Parisuhdeasioissa ihmiset yleensä etsivät itselleen sellaista ihmistä, jonka kanssa elämä on paitsi haastavaa myös nautittavaa ja tasapainoista. Toisen vääristyneet tai väärään kohteeseen kohdistuvat pelot saavat aikaan sen, että ihminen toteaa toisen olevan itselleen väärä valinta. Seurauksena toinen jää tuntemaan itsensä hyväksikäytetyksi: se halusi multa vain pillua.
käsittelemään jutut samantien silloin kun ne tapahtui.
En mielestäni kaada angstejani ulkopuolisen niskaan vaan koitan ottaa jokaisen uuden miehen positiivisesti ja tarkkailen mikä hän on miehiään, ilman ennakkoasenteita. Jokainen uusi mies on uusi alku.
sittenhän sulla ei ole ongelmaa?
on vielä hieman kesken mutta kohti parempaa mennään :) Olen jo tutustunut fiksumman oloisiin miehiin, toivottavasti en joudu taas pettymään.
Ja jos pettymys silti koittaa tiedostan paremmin syitä miksi niin tapahtui.
Välillä sitä vaan "pettyy"ihan tyhjästä. Esimerkkinä-jos mulla on lomaromanssi josta en itsekään halua kuin seksiä ja hetkisen romantiikkaa ja huumaa. Sitten mies lopettaakin yhteydenpidon. Viikon päästä tulee viesti että hän on löytänyt naisen johon hän on rakastunut ja jonka kanssa hän haluaa perustaa perheen. Entinen minä ajattelisi että "saatana, taas yksi pillunperässä juoksija, miten se voi kohdella mua noin."
Nykyinen minä näkee kokonaisuuden. Halusin itsekin vain seksiä, suhde olisi loppunut anyway ja molemmille on parempi että näin kävi. Olen jopa iloinen miehen puolesta.
Omalla asenteella on kyllä huima vaikutus.
Se on a ja o, että osaa valita hyvän miehen ja jättää huonot väliin. Niin osaa tehdä, kun tietää olevansa sen arvoinen (kuulosti ihan L'orealin mainokselta :), kun tietää omat arvonsa.
Hyvältä vaikuttaa sun asenne. Nyt vaan kesää viettämään, melko kiva ilmakin ulkona. :)
tiedä etukäteen kuka on hyvä ja kuka huono mutta onneksi ihmistuntemus paranee koko ajan.
Sää yllätät noilla jutuillas positiivisesti hmmm.. noinhan se menee puolin ja toisin joskus...
Mä näin just kristallipallosta et sä tuut löytämään tänä kesänä semmosen miehen joka näkee sut aika monesta kulmasta omana itsenäsi ja on päräyttävä monella tavoin :) Syy on se et mitä enemmän sä annat itsestäs "puolia" sitä enemmän sa saat takas...
Täytyy myöntää et kyllä oon nähnyt jonkun verran naisia, joiden päällimmäisin mielikuva on miehistä et ne haluu vaan p...uu. Sit ne ihmettelee et miks miehet ei haluu heistä mitään muuta ... no syy voi olla se et ne ei kerta kaikkiaan nää/ halua nähdä miestä muuna... sillä siten on helppo perustella itselleen omaa käyttäytymistään miehiä kohtaan... ja ei pä siinä sitten paljoo muuta tapahdukaan eli kyllä toi itsensä/ omia asenteita toteuttava ennustus on aika mahdollista...
No sama juttu on varmaan miehillä jos jos kuvitellaan että naiset on vaan jotain tiettyjä kliseitä (esim. p... ja) ja sitten ravintolassa suhtaudutaan naisiin siten että he nyt vaan oivat niitä kliseitä...sillä siten on helppo perustella itselleen omaa käyttäytymistään taas naisia kohtaan... eli kyllä toi itsensä/ omia asenteita toteuttava ennustus on aika mahdollista molemmin puolin...
siellä ;)
no katsotaan kuinka käy!
Älä nyt kuitenkaan ala sedättelee kun mun rollaatori on 10.000 kilometrin huollossa...
sen selvittää, että minkälainen mies on kyseessä. Mä luotan aika pitkälle intuitioon ja tunteisiin. Jos tuntuu hyvältä jonkun seurassa, niin todennäköisesti kyseessä on kunnon ihminen. Sitten taas jos tulee vähänkin sellaisia outoja viboja jostakin miehestä, niin niitä kannattaa kuunnella. Paitsi siinä tapauksessa että menet "onkohan toi pelkän pillun perässä" -asenteella miehen kanssa juttelemaan, niin ehkä sun vaistot kertoo silloin jotain muuta kuin totuuden.
Kannattaa yrittää ymmärtää, mitä miehen käyttäytymisen takaa löytyy: miksi tuo mies käyttäytyy noin. Mitkä ovat ne arvot ja asenteet, jotka synnyttävät tuollaista käyttäytymistä. Sitten toisekseen voi kiinnittää huomion siihen, miten kypsä tai epäkypsä mies on. Onko se jo aikuinen vai vielä jotenkin rajaton tapaus. Pitääkö se lupauksensa. Ikähän ei kerro vielä oikeastaan mitään, kun on kyse miehestä. :)
Yks hemmetin hyvä keino on kysellä mieheltä mitä hän ajattelee vaikkapa parisuhteesta ja kuuluuko sellainen hänen arvoihinsa. Jos mies vaikuttaa epämääräiseltä ja epävarmalta kyseisen asian suhteen, niin se on selvä merkki siitä, että on aika sanoa näkemiin ja oli kiva tavata.
Pelkään tuottavan pettymyksen tunteen jos kerron, paljasta tai joudun kertomaan jotakin itsestä tai omista tunteista. Samaa pelkään myös silloin kun en kerro mitään henkilökohtaista. Loogisesti välttelen kahdenkeskisiä sosiaalisia tilanteita ihmisten kanssa joihin mahdollisesti voin ihastua, jottei tarvitse pelätä tai tuottaa pettymystä mukavalle ihmiselle.
jäädä sun viesti lukematta vahingossa.
Mistä moinen omanarvon puute johtuu? Voisitko avautua jotenkin pelkosi suhteen ja vaikkapa kertoa siitä ihmisille? Et tunne, että riität muille.
Yritä muuttaa omaakuvaasi positiivisempaan suuntaan.