Kauppalista

Olen päättänyt aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion. Minkälainen on teidän kauppalista? Eli miten selvitä ensimmäisestä kauppareissusta, mitä kaikkea voisi ostaa, jotta pystyisi valmistamaan ruokaa
141370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Salaattia varten esim. tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia, fetaa ja oliiveja. Oreganoa ja oliiviöljyä (extra vergine) sekaan.

Pääruokaa varten vihannesosastolta sipuli, kesäkurpitsa ja pari eriväristä paprikaa. Lihapuolelta possun suikaleita (ei file- vaan niitä normaalirasvaisia). Mausteeksi soijakastiketta, balsamicoa, cayennepippuria, mustapippuria ja maitopuolelta maustettu creme, josta puolet ruokaan. Suikaleiden paistamiseen tarvitset hieman voita.

Äänestä

ja nyt olen suunnittelemassa juhla-ateriaa hänen morsiamelleen ja morsiamen vanhemmille jotka ovat kiinnostuneita siitä, miten tehdään vähähiilihydraattinen päivällinen. Suunnitelma näyttää nyt tältä:

Alkuun korvasienikeitto, jonka valmistamisessa ei käytetä mitään jauhoja. Sienet kuullotetaan voissa sipulin kera ja lisätään mustaa koskenlaskijajuuustoa ja kuohukermaa.

Kreikkalainen Horiatiki salaatti. Tomaattia kurkkua, paprikaa, aitoa vuohenmaito feta-juustoa, mustia oliiveja. Pöydässä oliiviöljyä, punaviinietikkaa, oreganoa, valkopippuria.

Kananrintaa paloiteltuna ja paistettuna voissa. Kastike tehdään kaikista paprikan väreistä paloittelemalla ne ja lisäämällä joukkoon cayennepippuria ja sitten kuohukermaa. Kukkakaalista tehdään sitten höyryttämällä muusia, johon nokare voita ja tilkka kuohukermaa.

Jälkiruoaksi uunissa valmistuu ternimaito-uunijuusto, jonka seuraksi vadelmasosetta ilman sokeria.

Ruokajuomaksi aitoa tilamaitoa tai siitä valmistettua kefiiriä. Viiniäkin on tarjolla.

Ateriakokonaisuus on jauhoton ja sokeriton eikä sisällä mitään "sallittuja" lisäaineita. Rasvat ovat luonnollisia eläinrasvoja.

Äänestä
  • Saako tulla kuokkimaan? :)

    Äänestä

  • ruokia mutta,mulla nous varmaanki paino ainakin kilolla jo pelkästään lukiessa mitä ruuat sisältää,voita,kermaa huh huh.

    Äänestä

  • hyviä kirjoitti:

    ruokia mutta,mulla nous varmaanki paino ainakin kilolla jo pelkästään lukiessa mitä ruuat sisältää,voita,kermaa huh huh.

    että paino nousee jos koko aikaisempi ruokavalio perustuu hiilihydraatteihin ja niiden lisäksi vielä nautitaan rasvaa. Tässä kuitenkin on vaihtoehto, jossa ei ole lihottavia hiilihydraatteja. Kerma ja voi eivät lihota jos niitä ei sotke hiilihydraattijauhoihin. Voisit tietysti kertoa mitä muuttaisit ateriakokonaisuudesta?

    Äänestä

  • hyviä kirjoitti:

    ruokia mutta,mulla nous varmaanki paino ainakin kilolla jo pelkästään lukiessa mitä ruuat sisältää,voita,kermaa huh huh.

    soveltaa oman maun mukaan.

    En kyllä tarjoaisi maitoa tai piimää juomaksi, kun ruoka sinällään jo sisältää kahta lajia juustoa ja kermaa. Tårta på tårta on harvoin hyvä yhdistelmä. Mutta viinin tai veden kanssa maistuisi kyllä tuo Kirilin menu.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    Saako tulla kuokkimaan? :)

    Kyseesähän on vaarallinen VHH-ruoka. ;)

    Äänestä

  • sinä voi! kirjoitti:

    Kyseesähän on vaarallinen VHH-ruoka. ;)

    on se kumma, että minä voin syödä VHH-ruokaa, mutta toisin päin se ei kerta kaikkiaan käy. ;)

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    on se kumma, että minä voin syödä VHH-ruokaa, mutta toisin päin se ei kerta kaikkiaan käy. ;)

    paljon tärkkelystä ja turhia hiilareita kun parempiakin vaihtoehtoja on?

    Äänestä

  • ettei ruokailijoiden joukossa ole ketään jolla on laktoosi-intoleranssi...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ettei ruokailijoiden joukossa ole ketään jolla on laktoosi-intoleranssi...

    Jos ei syötävät kelpaa niin olkoot syömättä. Olisivat syöneet kunnon ruokaa jo aikaisemmin niin olisivat tuoltakin vaivalta todennäköisesti välttyneet.

    Äänestä

Oliiviöljy, voi, kuohukerma, smetana ja kookosrasva.

Niillä kokkaa jo melkoisen 3 ruokalajin aterian, kun rakastaa hyvää ruokaa ja valmistaa sitä terveellisesti, ravinteikkaasti ja vähähiilihydraattisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloitteleva kirjoitti:

Olen päättänyt aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion. Minkälainen on teidän kauppalista? Eli miten selvitä ensimmäisestä kauppareissusta, mitä kaikkea voisi ostaa, jotta pystyisi valmistamaan ruokaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu