Olen joutunut sekä fyysisen että henkisen väkivallan kohteeksi liitoissani. En olisi tässä, jos en olisi lähtenyt, vaan jossakin hoitolaitoksessa varmaan. Se on suurempi asia kuin lottovoitto, jos hyvän miehen löytää, ja minulla kävi sellainen tuuri kolmannella yrittämällä. Olen nyt onnellinen, ja kehottaisin kaikkia väkivallan uhreja lähtemään. Sellaset miehet ei muutu...
Kahdesti eronnut
kova kohtalo
7734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos et olisi lähtenyt. Yleensähän väkivalta vaan kovenee.
Iloa ja onnea elämääsi!
vai onko jokainen oman onnensa seppä?Mun kohtalo on ollut lapsuuden kodissa henkinen,fyysinen ja seksuaalinen väkivalta..Siitä olikin helppo jatkaa suhteeseen jossa oli "vain" fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.Otin opikseni(ei enää hakkaamista) ja ajauduin henkistä ja seksuaalista väkivaltaa sisältävään suhteeseen.Siitä irti räpiköityäni olin seksi/pornoaddiktin kanssa(hieman epärehellinenkin).Noihin hukkaantui lähes 40 vuotta elämästäni.Viimeiset 6v olen kirjaimellisesti nuollut haavojani,käynyt ensin kehoterapiassa ja nyttemmin myös psykoterapiassa.Tiedän että jos en käsittele mennyttä,tulen aina jatkamaan samanlaisissa suhteissa,eihän mulla ole kokemusta muusta.Tässä mielessä en usko kohtaloon,vaan tiedän,että itse olen itseni hommannut em.suhteisiin,kun en muusta ole tiennyt.Tänä aamuna eka kerran oikeasti havahduin ymmäetämään,mitä mulle on tehty,ja se ahdistaa valtavasti.Siksi tulin tänne anonyymina purkamaan pahaa oloani;en halua rasittaa ystäviäni tällaisilla ja terapia on vasta maanantaina.Kuinka sä löysit/hyväksyit hyvän miehen tollasten kokemusten jälkeen?Musta kaikki hyvät miehet tuntuu nössöiltä,jos niihin ylipäätään edes törmään.Mutta uskon vielä tulevaisuuteen ja siihen,että olen vielä joskus onnellinen jonkun miehen kans.Siihen asti nautin työstäni,kodistani,lapsistani,ystävistäni ja opettelen kunnioittamaan ja rakastamaan itseäni.Toivotan sulle onnea,tuo loi uskoa tulevaisuuteen,että mullekin voi vielä käydä noin!
En olisi varmaan "nokakkain" löytänyt kunnon miestä, sillä olen oikea "psykopaattimagneetti"...netissä alettiin kirjoitella tämän miehen kanssa. Vaikea oli alkuun luottaa, mutta uskoa se täytyy pikkuhiljaa, että tämä on luottamuksen arvoinen mies. En ole koskaan aikaisemmin seurustellut normaalin miehen kanssa..Ikää on minullakin yli 40 v.
Olen käynyt minäkin psykiatrilla vuosia, ja syön edelleenkin paniikkihäiriöön lääkkeitä. Jatkuva pelkääminen sairastutti...
olen häiriintyneitten magneetti...Oli mullakin joskus ilmoitus ja vastasinkin muutamaan,alkoholisteja,naisten pyörittäjiä ja seksin vonkaajia sieltä vain sattui haaviin.Joten sekin saa olla tällä erää.En kyllä pystyisikään seurustelemaan tällä hetkellä;olen käynyt niin vähän aikaa terapiassa,että kaikki on vielä kesken.Ehkä vuoden kuluttua.Olen jo oppinut aika paljon pitämään puoliani,mutta ei kyl tule vielä selkäytimestä,luulen kuitenkin että EHKÄ osaisin jättää heti äijän,jonka huomaisin kusipääksi,mutta en uskalla lähteä kokeilemaan.Senverran rankkaa on ollut että pakko on antaa itsensä huilata rauhassa ja keskittyä elämän ihaniin puoliin,joita onneksi on paljon!
tapasta kokeneena voin kertoa että mielummin elää yksin kuin pelossa.
Miten ihanaa on herätä aamulla omassa kodissa ja juoda kahvia,lehteä selaille.
Ilman että pelkää saavansa kuuman kahvin kasvoilleen jos erehtyy sanomaan väärin väkivaltaselle kumppanille samassa pöydässä.
Vielä eronkin jälkeen sain kokea väkivaltaa ja on kestänyt vuosia että toivun pelosta jonka väkivalta sai aikaan.
En saanut olla mitenkään,kaikki oli väärin kunnes irrottauduin vuosia kestäneen prosessin aikana ja salaiseti lähdin.
Ei kannata kestää vuosia sillä irrottautuminenkin kestää silloin vuosia.
Minullakin meni vuosia ennen kuin jotenkin toivuin. En alkuun voinut käydä edes paikkakunnalla, jossa asuin väkivaltaisen ex-kumppanini kanssa, sillä siellä käynti sai kaikki ikävät muistot pintaan, ja itkin sitten päiväkausia. Olen päässyt tämän suhteen yli aika hyvin nyt kun erosta on jo 10 vuotta, mutta sen jälkeinen suhteeni on vielä asia erikseen...
Hän ei käynyt käsiksi minuun, mutta henkinen väkivalta oli lähes yhtä pahaa. Jatkuva mollaaminen ja se, etten saanut puhua mitään oli kauheaa...kaikki mitä suustani pääsin oli sen ukon mielestä tyhmää..
Nyt mä elän suhteessa, jossa mies kunnioittaa mielipiteitäni ja arvostaa minua. Pitää minua ihanana naisena, ja osoittaa rakkautta päivittäin...
Kolmansissa naimisissa ! Eka mies oli 24 v. ja mie 17 v. ja tulin raskaaksi ja mentiin naimisiin ja olimme 13 v. naimisissa ja eroprosessi kesti 5 v. Kerroin linkissä narskun uhrit pääpiirteittäin tarinaani. Toinen avioliitto oli ystäväliitto erittäin fiksun ja luotettavan, kiltin, avuliaan sinkun kanssa, joka on kotoisin keski-euroopasta. Etä-avioliitto kesti n. 7 v. Välillä hän oli SUomessa ja minä hänen kotimaassaan. Lapseni oli tuolloin jo melko isoja, yleensä nuorin, tytär oli mukana, toiki poikakin alkuaikoina. Pidin hänestä, turavuduin häneen ja hän rakastui minuun. En koskaa rakastanut häntä, mutta sin hänestä elinikäisen ystävän ja pidämme yhteyttä jatkuvasti. Hän saapui mm. tyttäreni häihin 3000 km:n päästä lahjoineen (yksin, oma vaimo jäi kotiin), kävi minun ja nykyisen mieheni tykönä kylässä ja toi meillekkin paikallisia herkkuja sekä tyttären lapsille lahjat ja tyttärelleni kalliin häälahjan sekä rahaa. Tyttäreni elämässä tällä miehellä oli erittäin tärkeä huoltapitävä, rakastava rooli, samoin oma isä oli läsnä häissä (naisystävä ei ollut). Nykyinen mieheni on myös erittäin tärkeä, jota lapset kutsuvat ukiksi, parhaaksi ukiksi, koska hän on läsnäoleva ja hoitava ukki (aina viikonloppuisin mökkeilemme yhdessä, vauvasta asti hoidettu aina tarvitaessa), sanovat jopa isi-ukki ja äiti-mummo! Asumme melko lähekkäin. Nykyiseen mieheni rakastuin heti, kun näin hänet ja hänelle kävi samoin. Olemme onnellisia yhdessä ja kaikki asiat ja arki käy hyvin yksiin, olemme aina yhdessä. Taustamme ovat molemmilla samankaltaiset, maalta olemme lähtöisin ja esim. kalastus on yhteinen harrastus, koiran hoito, lenkkeily jne. Eli minun piti elää 38 vuotiaaksi, kunnes Luoja antoi minulle juuri minulle sopivan miehen. Erosin keskieuroopan miehestä siis sovinnossa ja olemme hyvät luottoystävät. Nykyinen mieheni tietää sen, se asia ei ole häneltä pois. Alkujaan nyk. mieheni oli mustasukkainen, mutta ei enää ollenkaan. Ihmiset sanovatkin, että mistä sinä olet löytänyt noin kivan miehen itsellesi, juuri sinulle sopivan ! Ajatelkaa; lapsena istuin ukkini tervan tuoksuisessa puuveneessä ja toiovn mielessäni hiljaa juuri nykyisen kaltaista ja näköistäkin puolisoa ja toivoin paljon lapsia. Lapsia emme saaneet (päätimme, että emme hanki), mutta meillä on lapsia koko ajan ympärillä, joita rakastamme kovin paljon. Nyt miniäni ilkkuu minulle, että "Hyi, ilkeät kolme avioliittoa sinulla, saatanan lehmä." No, ei ainakaan salarakkaita, joista miniä on jäänyt rysän päältä kiinni ! Eli elämä kuljettaa ihmeellisesti, lahjaksi saatu ainoa elämä on loppujen lopuksi tidella lyhyt, uskalla ottaa riskejä, äläkä alistu narskuihin, sinulla on oikeus onneen ja omaan elämään. Äläkö välitä kateellisten panetteluista. Älä elä muita varten (lapset tietty eri asia, vaan elä rohkeasti omanan itsenäsi ! Näin saat eniten ja näin pystyt antamaan eniten !Lasteni isän kanssa emme ole missään tekemisissä, muuta kuin olemme nähneet lasten häissä ja pienten ristiäisissä. Hän on käyttäytynyt todella asiallisesti kaikesat huolimatta. Olin hänen suuri "rakkautensa", jonka hän halusi kuulemma omistaa ja piilottaa pulloon muilta ja vain salaa katsoa, ettei kukaan näe, näin hän puhui. Sanoipa, että ennemmin tapan sinut, kun annan muille! T: Mummeli, täytti eilen 49 v.