surun keskellä olen huomannut että musiikilla on valtava lohduttava voima.olen kuunnellut rakkaani lempilaulua lähes joka päivä ja muistellut kuinka hän minulle sitä aina lauloi.ja kertosäkeen alussa piti aina halata rutistaa:)tuntuu näin jälkeenpäin lohdulliselta että hän lauloi sitä juuri minulle.onko muilla samoja ajatuksia musiikista näin suuren surun keskellä?
saatteko lohtua musiikista?
25.v tyttönen
131727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sori, mutta minulle kävi päinvastoin. Poikani itsemurhan jälkeen en pystynyt kuukausiin kuuntelemaan mitään musiikkia. Se satutti niin valtavasti, tuli niin paha olo, tuli niin hirveä ikävä...hän oli tosi aktiivinen musiikin kuuntelija ja lauloi paljon, oppi laulujen sanat tosi nopeasti, englanninkielisetkin, lauloi kotona ja missä milloinkin. Jos kysyinkin jotain, niin hän saattoi vastata minulle tosi usein laulamalla joko suomeksi tai englanniksi.
Ne hetket olivat niin ihania, että musiikin kuuleminen repi sydäntäni ja sieluani rikki kauan aikaa...kohta on vuosi kuolemasta, ja alan kestää jonkin verran kuunnella musiikkia nyt. Joskus on laitettava musiikki kiinni kesken kuuntelun, koska en voi jakaa sitä musiikin iloa hänen kanssaan ja se satuttaa. Mutta on tosi hyvä asia, että sinä saat lohtua siitä. Minä sain lohtua kirkossa käymisestä ja rukoilemisesta. Voimia sinulle.
HEI! Kultani kuoli 3v. sitten, kuunneltiin paljon musiikkia yhdessä ja halattiin tiettyjen laulujen aikana joissa oli jokin rakkauden "sanoma"...joskus myös rakasteltiin jonkin laulun aikana, voi kun tekee kipeää kuunnella ja muistella, mutta silti myös lohduttaa..IKÄVÄ ON VIELÄKIN KOVA!!!
on lohduttanut minuakin valtavasti surun keskellä.Kuuntelin koko viime kesän ja kuuntelen vieläkin autolla ajaessani musiikkia.Samoin nukahdin joka ilta musiikin soidessa.
Jotkut kappaleet ovat tuoneet ahdistavan olon ja itkun silmään, kuten "haaveet kaatuu", joka muistuttaa eräästä surullisesta tapahtumasta poikamme elämässä.
Minulle on sattunut että kun siskoni kuoli kuului eräs kappale juuri silloin.. ja se jäi se kappale niiku ikuiseksi muistoksi hänelle ja vast ikkään poikani kuoltua taas kuului eräs toinen surullinen kappale paljon ja ne ovat ristitty omassa mielessäni heidän muistoille ja kun ne kuuluu niin.. muistan aina ne ihmiset kyllä...( kyllä tietenkin muutenkin )mutta tippa tulee sillon silmään.. kyllä musiikkikin antaa lohtua joka siitä pitää ja ajatuksetkin jotenkin laukeaa kun kuuntelee jotain musiikkia , ehkä se on luonne kysymys!!! yleensäkkin kuuntelen paljon musiikkia.. aina soittaa radio kotona tai autossa
laulellaan karaokea ja silleen ..lohtua pitää ottaa mistä saa..( minä ainakin musiikista))) jaksamisiin..
kun on just allapäin niin kuuntelen james Bluntia, se on omassa tapauksessa aina jotenkin vaan paras. Todellakin on lohduttava vaikutus.
ei varsinaisesti lohduttanut ollenkaan. kestin vaan tavallaisia suhteellisen rauhallista musiikkia tai iloisempaa. Surulliset biisit itketti ja oli tavallaan kyynelkanavien aukaisunappi. Kovaa ns.raakaa musaa en kestännyt alussa ollenkaan.
Sitten oli tietenkin ne raastavat biisit. Poikani ja tyttöystävän oma biisi tai ne mitä soitimme hautajaisissa, ne repii tuskan esiin.
juuri sen mieheni lempikappaleen jota niin hartaasti nyt kuuntelen.laulu tuo niin elävästi esiin muiston hänestä ja hänen isosta persoonastaan.tosin en tiedä ymmärsikö vanhempi väki laulua ollenkaan englanninkielen takia.pääasia että se toi itselle sitä lohtua.itsekkäästi ajateltuna..kyllä ne kyyneleet tulevat välillä laulun aikana ja välillä taas hymyilen muistojen kanssa.niinkuin joku kirjoitti että lohtua pitää ottaa siitä mistä saa.jaksamista kaikille!
Ystäväni kuoli 5.6. En voi kuunnella mitään musiikkia, heti tulee itku ja ahdistus. Helpommalla pääsen kun en kuuntele mitään.
Dido - White flag muistuttaa hänestä liikaa.
Kirjoitin vastikään poikani muistotilaisuussa poikani muusikkoystävien esittämästä Stratovariuksen kappaleesta Forever. Tänään kuuntelin kappaleen ja voin kuunnella sen jo melkein ilman kyyneleitä.
Heti poikani kuoleman jälkeen en voinut kuunnella minkäänlaista musiikkia, koska poikani oli musiikkimies. Hän soitti klarinettia monta vuotta ja leikilläni sanoin aina pojalleni tuolloin, että kun vaihdat soitinta, niin vaihda se saksofoniin, koska haluan kuulla poikani soittavan saksofonilla kappaleen: Lily Was Here. Kuuntelin eilen ensimmäistä kertaa poikani kuoleman jälkeen kyseisen kipaleen Dave Stewartin ja Candy Dulferin esittämänä cd:ltä - löytyy myös YouTubelta. En edelleenkään voinut olla itkemättä. Miksi kiusaan itseäni? Poikani kuoli niin turhaan. En tiennyt hänellä olevan niin kovan perussairauden? Miksi? On niin ikävä rakasta poikaani. Poikani oli niin lahjakas. Miksi Jumala salli hänen kuolevan?
Tänään olimme ulkona. Hevoset käyskentelivät ja söivät ruohoa laitumella. Aurinko paistoi. Kissat ja koirakin nauttivat kesäpäivästä. Lapset uivat altaassa. Kuuntelimme musiikkia. Grillasimme. Muistelimme poikaani ja itkimme. Itken edelleen. Ilma on kaunis ja linnut laulavat, mutta rakas vanhin poikani on kuollut. On niin ikävä! Miten tästä selviää edes vähän hengittämään? Ehkä vähän nauttimaan muiden lasteni kanssa?
niin erilaista omani kanssa ja silti niin samaa.sinä suret lastasi minä puolisoa jonka kanssa sain tosiaan viettää melkein puolet pienestä elämästäni.mutta miksi?siksikö että nämä vuodet olisivat olleet tarpeeksi.olisi ollut vielä niin paljon annettavaa,koettavaa yhdessä..joku sanoi että teini-rakkaus ei kestä.näin 9vuoden jälkeen huomaa hän olevansa väärässä.rakkaus ei koskaan kuole vaan elää sydämessä josta ei ole jäljellä enää kuin se toinen puoli,toisen hän vei mennessään..ja hyvä niin,se todella kuuluu hänelle.laitan soimaan hänen laulunsa ja painan silmät kiinni.annan kyynelten tulla.ikävä on niin kova.jaksamista sinulle!ehkä rakkaamme istuvat pilven päällä ja kuivaavat yhdessä kyyneleemmme..
Kuuntelin vielä YouTubelta Desireless: Voyage Voyage. Se tuo muistoja mieleen. Olimme poikani kanssa Espanjassa 1987. Tätä kappaletta soitettiin silloin joka paikassa. Meillä oli niin hauskaa poikani kanssa!
Lähden tästä ratsastamaan. En olekaan ratsastanut poikani kuolemaan jälkeen 2 kuukauteen, mutta elämän pitää jatkua kaikesta huolimatta. Tyttäreni, 14-vuotiaan kanssa ratsastamme ja hyvä niin, tyttäreni tarvitsee minua, vaikkakin meillä on niin ikävä poikaani!
olen huomannut, että kun oikein on pahaolla, musiikki auttaa.kaikki musiikki ei tietysti vaikuta piristävästi, sen pitää olla tietynlaista.
Musiikki on auttanut minua itkemään pois pahaa oloani. Rakkaani kuoleman ja hautajaisten aikoihin kuuntelin (ja vielä kuuntelen) paljon Rauli Badding Somerjoen muutamaa kappaletta, ja juuri ne laulut saavat minut täysin muistamaan rakastani ja ikävääni hänen luoksensa, yhä välillä itkemäänkin sisälläni olevat kyyneleet ulos.
Ne laulujen sanat ovat melkein kuin minulta hänelle, ja siksi niitä paljon kuuntelinkin varsinkin juuri hänen kuolemansa jälkeen. Niitä Baddingin "muistokappaleitani" ovat mm. "Yön hiljaisuudessa" ja "Illan varjoon himmeään", myös "Oi kuu" ja "Valot".